1 Voi Ariel, Ariel, kaupunki, jossa Daavid asui! Lisätkää vuoteen vielä vuosi; surmatkoot he uhrieläimet.

2 Kuitenkin minä panen sinut ahtaalle, Ariel, ja on oleva tuskaa ja surua; sillä näin on Herra sanonut minulle: Näin on käyvä Arielille;

3 että minä Herra leiriydyn häntä vastaan hänen ympärilleen, ja minä saarran hänet piiritystornein ja minä pystytän linnakkeet häntä vastaan.

4 Ja hän vaipuu maahan, ja hän puhuu maasta, ja hänen puheensa kuuluu vaimeana tomusta; ja hänen äänensä on kuin sen, jossa on vainajahenki, maasta, ja hänen puheensa kuiskaa tomusta.

5 Lisäksi hänen vihollistensa paljous on kuin hienoa hiekkaa, ja kauhistuttavien paljous on kuin akanat, jotka lentävät pois; niin on käyvä yhtäkkiä, arvaamatta.

6 Sillä Herra Sebaot rankaisee heitä ukkosella ja maanjäristyksellä ja suurella pauhulla, myrskyllä ja rajuilmalla ja ahnaalla tulenlieskalla.

7 Ja niiden kaikkien kansojen paljous, jotka taistelevat Arielia vastaan, kaikkien, jotka taistelevat häntä ja hänen aseitaan vastaan ja jotka ahdistavat häntä, on oleva kuin uni yöllisestä näystä.

8 Niin, heidän käy kuin nälkäisen, joka uneksii, ja katso, hän syö, mutta hän herää ja hänen sielunsa on tyhjä; tai kuin janoisen, joka uneksii, ja katso, hän juo, mutta hän herää, ja katso, hän on voimaton, ja hänen sielullaan on jano. Niin, näin on käyvä niiden kaikkien kansojen paljouden, jotka taistelevat Siionin vuorta vastaan.