Elihun puheet
Luku 32
Elihu ottaa puheenvuoron
1 Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
2 Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
3 ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
4 Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
5 Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
Elihun ensimmäinen puhe
Eivät vanhat aina ole oikeassa
6 Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi:– Vähät ovat minun elämäni päivät,kun vertaan teihin, vanhuksiin.Siksi minä arastelinja pelkäsin lähteä kertomaan,mitä minä tiedän.
7 Ajattelin: ”Puhukoot nuo vanhat,puhukoot viisauden sanojane, joilla on takanaan paljon vuosia.”
8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi,Kaikkivaltiaan henkäys.
9 Ei ikä yksin tuo viisautta,eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
10 Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua,nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
Olen kuunnellut teitä
11 Minä odotin, mitä te sanoisitte,ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne,kun te etsitte oikeita sanoja.
12 Tarkoin minä kuuntelin,mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille,kukaan ei osannut ojentaa häntä.
13 Älkää nyt sanoko: ”Olemme nähneet,että vain Jumala voi hänet vaientaa,ei ihminen.”
14 Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan,enkä minä puolestani aio vastata hänellesillä tavoin kuin te.
Olen pakahtumaisillani sanojen paineesta
15 Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi,enää he eivät vastaa,sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
16 Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat,kun he vain seisovat tuossasanomatta sanaakaan vastaan?
17 Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhuaja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
18 Minä olen täynnä sanoja,henkeni kuohuu, olen pakahtua,
19 olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä,sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
20 Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi.Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
21 En puhu kenenkään mieliksi,ketään en liehakoi,
22 en osaa niitä puheita.Jos sellaisiin ryhtyisin,Luojani kohta ottaisi minut pois.