Pieniä valintoja, suuria seurauksia
Vanhin Massimo De Feo
seitsemänkymmenen koorumista
Kuinka vastaamme, kun maailma kysyy: ”Etkö sinäkin halua lähteä?”
Aina siitä asti kun olin pieni poika, olen rakastanut Uutta testamenttia. Luen mielelläni siitä, kun Vapahtaja opettaa opetuslapsilleen iankaikkisia periaatteita, jotka muuttivat heidän elämänsä ikiajoiksi.
Minusta on myös kiehtovaa, kuinka ne samat periaatteet ovat muuttaneet oman elämäni erittäin monin tavoin. Yhä uudelleen olen nähnyt, että kun sovellamme käytäntöön Mestarin opetuksia, niin meidän omat valintamme – pienetkin – johtavat usein suuriin seurauksiin.
Minun ”pieni” valintani
Monia vuosia sitten, kun minut oli juuri valittu erääseen johtotehtävään, matkustin Etelä-Amerikkaan osallistuakseni erääseen tärkeään työseminaariin, jonka järjestivät korkeat virkamiehet sen viraston palveluksessa, jossa työskentelin.
Aivan ensimmäisenä iltana kokoustilaisuuden päätteeksi viraston ”ylin pomo” ilmoitti sinä iltana järjestettävästä erityistoiminnasta. Varmana siitä, että kaikki arvostaisivat hänen ehdotustaan, hän julisti ylpeänä: ”Jotta voimme näyttää teille, kuinka paljon arvostamme teitä, kutsumme tänä iltana teidät kaikki erityiseen iltatoimintaan. Kierrämme baarit tässä kaupungissa, joka on kuulu erityisestä cocktailjuomastaan. Maistelemme kaikki sen juoman erilaisia muunnelmia ja äänestämme, mikä baari tarjoaa parhaan version. Tästä järjestetään kilpailu ja valitaan voittaja. Eikä huolta, kaikki menee minun laskuuni – tämä on erityinen lahjani teille.”
Samalla kun kaikki muut osoittivat suosiotaan hänen suunnitelmalleen, hän esitti retorisen kysymyksen: ”Onko joku, joka ei ole lähdössä? Sanokoon nyt tai ei koskaan!”
Kun kaikki jälleen osoittivat suosiotaan, ajattelin, kuinka kiusallista olisi sanoa mitään kaikkien niiden ihmisten edessä ja vastustaa pomon oletusta, että tämä olisi uskomattoman hyvä tarjous.
Siitä huolimatta parin sekunnin sisällä päätin, mitä tekisin. Nostin käteni – ainoana joukosta. Sitten pelottavalla tavalla hän kysyi, mitä halusin sanoa. En ollut ikinä elämäni aikana kuullut niin äänekästä hiljaisuutta!
Sanoin: ”Kiitän anteliaasta tarjouksestanne, mutta en liity teidän kaikkien seuraan tänä iltana.”
Seurasi jälleen hiljaisuus, vieläkin äänettömämpi kuin luulin mahdolliseksi, ja sitten hän kysyi: ”Miksi?” Sinä hetkenä olisin voinut keksiä hyviä tekosyitä – että olin sairas tai minun piti soittaa jokin tärkeä puhelu toiselle puolelle maailmaa tai jonkin muun syyn, joka olisi säästänyt minut ilmeiseltä kiusaantuneisuudelta. Mutta sanoin sen yksinkertaisen totuuden, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenenä en juo alkoholia.
”Me pidämme hauskaa ilman sinua”
Hetken mietittyään hän viimein sanoi: ”Sitten me pidämme hauskaa ilman sinua.” Ja muille hän sanoi: ”Seuratkaa minua. Lähdetään pitämään hauskaa! Hän saa jäädä yksin.”
Muistan yhä, kuinka heidän naurunsa kaikui, kun he lähtivät kokoushuoneesta ja minä jäin yksin. Käsitin, että monta kertaa Herran valitsemisessa, kuten presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) opetti, on kokonaan kyse siitä, että valitsee ”helpomman väärän sijaan vaikeamman oikean”1, senkin uhalla että jää yksin.
Kun kävelin huoneeseeni, muistan kuulleeni mielessäni jostakin etäältä: ”Etkö sinäkin halua lähteä?” Hetkeksi hämmennyin, mutta sitten yhtäkkiä mieleeni tulivat Simon Pietarin sanat Vapahtajalle. Hän vastasi samaan kysymykseen: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.)
Kokien uudenlaista rauhaa tunsin, että minua ympäröivät enkelit, jotka kannattelivat minua. Vaikka olin yksin, en tuntenut yksinäisyyttä. Kun valitsin Herran ja puolustin periaatteitani, huomasin, että valitessamme Herran me saatamme jäädä yksin maailmassa, mutta Vapahtaja ei koskaan hylkää meitä.
Pieniä mutta suuria
Valinnat, joita teemme joka päivä, saattavat tuntua pieniltä, mutta niillä on aina todellisia vaikutuksia ja suuria seurauksia – joko hyviä tai huonoja.
Itse asiassa muutama vuosi sen vaiheikkaan päivän jälkeen sama pomo tuli käymään Rooman toimistossamme. Hän oli yhä sama mies, täynnä voimaa ja auktoriteettia. Jälleen hän näytti meistä kaikista pelottavalta.
Tällä kertaa kaikkien kokousten jälkeen hän tuli luokseni eri tavalla. Hän oli yllättävän ystävällinen. Hän sanoi minulle, että hän muisti yhä sen päivän, jolloin puolustin uskonkäsityksiäni. Sitten yllätyksekseni hän kysyi, suostuisinko ryhtymään viraston johtajaksi koko Euroopan tasolla, mikä oli valtava mahdollisuus urallani. Kun hän pyrki saamaan minut vakuuttuneeksi siitä, että uusi työpaikka olisi houkutteleva, mitä tulee palkkaan, matkustamiseen ja etuihin, niin se, mikä todella vaikutti asiaan, oli, kun hän sanoi: ”Emme etsi pelkästään päteviä ihmisiä. Tarvitsemme nuhteettomia ihmisiä, jotka puolustavat periaatteitaan. Me tarvitsemme sellaisia niin kuin sinä.”
Yllätyin kuullessani ne sanat, huomatessani, että pieni päätökseni puolustaa uskonkäsityksiäni vuosia aiemmin teki häneen lopulta niin suuren vaikutuksen. Pieni päätökseni johti lopulta siihen, että minua siunattiin suuresti – sekä ajallisesti että hengellisesti. Ironista on, että osana uusia työtehtäviäni minusta tuli myös useimpien niiden päälliköiden esimies, jotka olivat nauraneet minulle vuosia aiemmin.
Oikea valinta
Presidentti Monson sanoi: ”Kun pohdimme päätöksiä, joita teemme joka päivä elämässämme – tehdäkö tämä valinta vai tuo – jos valitsemme Kristuksen, olemme tehneet oikean valinnan.”2
Myös apostoli Paavali opetti, että Herran valitseminen on aina paras mahdollinen valinta riippumatta siitä, kuinka vaikea se valinta voi olla: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa” (Room. 8:28).
Valinnat, joita teemme joka päivä, määrittävät tosiaan sen, mitä meistä tulee. Jos valitsemme Herran, kuten presidentti Monson sanoi, ”olemme tehneet oikean valinnan”, koska – kuten Paavali huomautti – ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”.
Monet kerrat me epäröimme valita oikein, koska yritämme miellyttää Herraa loukkaamatta Saatanaa. Mutta me emme voi miellyttää Herraa ilman että Saatana harmistuu. Emme yksinkertaisesti voi palvella kahta herraa. Lopullisena valintanamme tulee aina olemaan se, elämmekö me kahden suurimman käskyn mukaan oikeassa järjestyksessä: palvelemme ensimmäisenä Jumalaa ja sitten lähimmäistämme, vai asetammeko toisen käskyn ensimmäisen edelle yrittäen miellyttää muita ennen kuin miellytämme Jumalaa (ks. Matt. 22:37–39).
Olemaan todistajina
Yleisluonteisin liitto, jonka solmimme kasteessa, on ”[olla] Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä [lienemmekin]” (Moosia 18:9, kursivointi lisätty). Siinä liitossa teemme kertakaikkisen päätöksen ikiajoiksi puolustaa uskonkäsityksiämme Jumalan todistajina elämämme joka hetki. Siitä on luvattu siunauksena, että Henki vuodatetaan runsaammin meidän päällemme (ks. Moosia 18:10).
Maailma, ikätoverimme ja ihmiset, joilla ei ole samoja arvoja kuin meillä, painostavat meitä aina jonkin verran, mikä tulee siitä, että yritämme elää selestisen lain mukaan telestisessä maailmassa. Eläminen vanhurskaasti jumalattomassa maailmassa ei todellakaan ole helppo tehtävä. Toisinaan se voi tuntua valtavalta haasteelta. Toisinaan se voi tuntua päivittäiseltä ristiriitatilanteelta. Mutta meille on luvattu, että meille vuodatetaan Henkeä runsaammin, kun olemme todellisina Jumalan todistajina. Kun rukoilemme taivaallista Isää, Hän siunaa meitä Pyhän Hengen voimalla ja antaa sitä ratkaisevan tärkeää apua, jota tarvitsemme. Jumalallinen armo täyttää sen väistämättömän hengellisen kuilun, jonka me kaikki koemme epätäydellisinä olentoina pyrkiessämme yltämään korkeammalle ja pyhemmälle maaperälle.
Iankaikkisia seurauksia
Valinnoilla, jotka saattavat tapahtumahetkellä tuntua pieniltä, voi itse asiassa olla iankaikkisia seurauksia. Mutta koska olemme tehneet liiton, meille on annettu lupaus. Kun valitsemme Herran – kun olemme todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla – niin kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Kun valitsemme Herran, niin vaikka saatammekin toisinaan jäädä yksin, enkelit ovat joka puolella ympärillämme tukien meitä emmekä enää tunne olevamme yksin (ks. OL 84:88).
Todistan vakaasti, että niinä pyhinä pienten valintojen mutta suurten seurausten hetkinä vain taivaallisen Isän ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen avulla me löydämme rauhan ja levon. Monesti meitä pyydetään joko kulkemaan maailman mukana tai puolustamaan periaatteitamme. Kuinka vastaamme, kun meiltä kysytään: ”Etkö sinäkin halua lähteä?” Kuljemmeko me maailman mukana vai pysymmekö me Herran luona? Pysymmekö me vaiti ja olemme toiminnan kohteena vai puolustammeko me sen sijaan uskonkäsityksiämme ja toimimme?
Valitkaamme aina Herra ja vastatkaamme aina auliisti: ”Kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” Silloin me saamme nauttia vanhurskaiden valintojemme siunauksista – ajallisesti ja hengellisesti – tässä elämässä ja iankaikkisuudessa.