2020
Intohimojemme hallitseminen: Kuinka sovittaa seksuaaliset ajatukset ja tunteet Herran odotuksiin
Elokuu 2020


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Intohimojemme hallitseminen: Kuinka sovittaa seksuaaliset ajatukset ja tunteet Herran odotuksiin

Taivaallinen Isä ei halua, että me hankkiudumme eroon soveliaista seksuaalisista tunteista. Hän haluaa meidän oppivan hallitsemaan niitä, jotta ne tuovat meille iloa eivätkä kurjuutta.

Et luultavasti muista paljoakaan siitä, kun opettelit kävelemään. Alussa saatoit kaatua monen monta kertaa. Mutta kun kaaduit, sinua ei toruttu. Todennäköisimmin joku, joka rakastaa sinua, nosti sinut ylös ja kannusti sinua yhä uudelleen jatkamaan yrittämistä! Ajan kuluessa jalan paneminen toisen eteen sujui luonnollisemmin. Nyt voit välttää useimmat tilanteet, jotka saattaisivat saada sinut kompastumaan.

Kunpa kohtelisimme itseämme aivan yhtä kärsivällisesti, kun opettelemme käsittelemään muita fyysisen kehomme puolia, myös seksuaalisten tunteiden hallitsemista.

Kuinka voimme ”hillitä intohimomme”?

Useimmat meistä kokevat seksuaalisia tunteita osana kuolevaisuuden kokemustamme. Vaikka nämä Jumalan antamat tunteet ovat olennainen osa Hänen suunnitelmaansa, jotta kokisimme onnellisuutta, monet meistä ovat tunteneet halua toimia niiden mukaan tavalla, joka on ristiriidassa Hänen käskyjensä kanssa.

Teinivuosinamme ja ollessamme nuoria aikuisia monet meistä ovat kokeneet haasteita siinä, kuinka oppia sovittamaan kuolevaisen kehon tuomat seksuaaliset tunteet tämän lahjan käyttämistä koskeviin Herran odotuksiin.

Jotkut meistä käyttävät paljon hengellistä energiaansa yrittäessään päästä eroon jopa soveliaista seksuaalisista tunteista. Mutta taivaallinen Isä ei halua, että me hankkiudumme niistä eroon! Pikemminkin Hän haluaa auttaa meitä tunnistamaan seksuaaliset ajatuksemme ja käyttäytymistapamme ja hallitsemaan niitä. Tämän kyvyn kehittäminen on meille hyödyllistä sekä ennen avioliiton solmimista että sen jälkeen.

Alma opetti: ”[Hillitse] – – intohimosi, jotta täyttyisit rakkaudella” (Alma 38:12). Alma ei koskaan käskenyt poistamaan intohimojasi – koska intohimot eivät välttämättä ole paha asia. Sen sijaan hän kehotti meitä hillitsemään eli hallitsemaan niitä, jotta voimme täyttyä rakkaudella.1

Kuinka siis voimme hallita intohimojamme? Tässä on joitakin asioita, jotka voivat auttaa sinua, kun opettelet ”kävelemään” tällä tärkeällä taipaleella.

Ymmärrä vaikutuksia

Ensiksi, on hyödyllistä ymmärtää tekijöitä, jotka vaikuttavat kykyysi hallita seksuaalisia haluja. Näiden tekijöiden ymmärtäminen voi auttaa sinua ohjaamaan seksuaalisia tunteitasi:

  • Biologia: Jokainen keho tuottaa eri määriä useita kemikaaleja, jotka vaikuttavat sukupuoliseen haluun. Siksi se, kuinka paljon kukin ihminen joutuu ponnistelemaan näiden asioiden kanssa, saattaa vaihdella.

  • Tottumukset: Jos sinulla on ollut tapana toimia seksuaalisten ajatusten ja halujen mukaan, muutoksen tekeminen saattaa olla vaikeaa. Näiden tottumusten korvaaminen myönteisillä tottumuksilla on pitkän ajan pyrkimys. Sinun täytyy sitoutua nousemaan jälleen pystyyn – ja antamaan anteeksi itsellesi – kun opettelet tätä asiaa. Joissakin tapauksissa joku kirkon johtohenkilö tai mielenterveysalan ammattilainen voi auttaa sinua siirtymään pois kielteisistä tottumuksista.

  • Vaikeat tunnetilat: Jotkut ihmiset antautuvat seksuaalisiin ajatuksiin ja käyttäytymistapoihin käsitelläkseen sellaisia tunnetiloja kuten stressi, yksinäisyys tai masennus. Opettele tunnistamaan nuo tunnetilat. Harkitse sen sijaan liikuntaa, päiväkirjan kirjoittamista, terapiaa tai muita myönteisiä keinoja käsitellä näitä tuntemuksia.

  • Alhainen itsetunto: Huonon itsetunnon tunteet heikentävät usein päättäväisyyttäsi. Voisit osallistua palvelemiseen ja muihin toimintoihin, jotka auttavat sinua olemaan tyytyväinen itseesi.

  • Kuvitellut suhteet: Kuviteltu suhde ei koskaan korvaa riittävästi tarvettasi todelliseen yhteyteen. Harjoittele sen sijaan viestintätaitojasi ja rakenna hyviä ystävyyssuhteita. Etsi myönteisiä sosiaalisia tilaisuuksia ja harrastuksia. Yhteys muihin on avain onnistumiseen.

Opi Vapahtajan esimerkistä

Kun Jeesus oli paastonnut 40 päivää, Saatana houkutteli Häntä muuttamaan kivet leiväksi. Hän vastasi yksinkertaisesti: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta’” (Matt. 4:4).

Vapahtaja ei taistellut Saatanan houkutusta vastaan väittämällä, ettei Hän ollut nälkäinen tai ettei Hän pitänyt ruoasta. Sen sijaan Hän käsitteli tätä houkutusta esittämällä korkeamman, jalomman syyn siihen, ettei Hän halunnut syödä: halun elää Jumalan jokaisen sanan mukaan. Hän näki, että Hänen tehtävänsä oli paljon enemmän kuin fyysisten halujen tyydyttämistä.

Jos yrität saada aivosi vakuuttumaan siitä, ettei sinulla ole seksuaalisia tunteita, kehosi muistuttaa sinulle, että niitä on, mikä voi johtaa siihen, että tunnet itsesi kuormittuneeksi, stressaantuneeksi ja uupuneeksi.

Mutta jos suhtaudut seksuaalisiin haluihisi siten kuin Vapahtaja suhtautui haluun saada ruokaa, voit onnistua paremmin tunteidesi hallitsemisessa. Vapahtajalla oli paljon voimallisempi syy kieltäytyä kuin antaa periksi houkutukselle, ja niin on sinullakin! Meille luvataan hyvin monia siunauksia tässä elämässä ja iankaikkisuudessa, kun pidämme käskyt. ”Siveyden lain mukaan eläminen tuo joitakin suurimmista siunauksista, mitä miehet ja naiset voivat saada kuolevaisuudessa: asianmukaisen hengellisen luottamuksen niin perheen, ystävien, kirkon jäsenten kuin lopulta Vapahtajan edessä.”2

Tiedä, että voit onnistua

Herran käskyt siunaavat elämääsi, jos noudatat niitä. Käsky hallita intohimojasi ei ole poikkeus: pyrkimyksesi noudattaa sitä tuovat ikuista iloa. Seksuaalisten tunteidesi hallitseminen saattaa vaatia elinikäistä oppimista, mutta taivaallinen Isä auttaa sinua onnistumaan! Jos teet virheitä, tee parannus ja yritä uudelleen. Älä anna periksi. Tämä on osa jalostavaa prosessia kuolevaisuudessa.

Taivaallinen Isä on rakastava Isä, joka välittää ja on valmis auttamaan meitä etenkin kuolevaisuuden tässä pyhässä osa-alueessa. Älä koskaan unohda, että Hän juurrutti sinuun soveliaita seksuaalisia tunteita, ja Hän voi auttaa sinua oppimaan, kuinka ne voivat olla hyvää aikaansaava voima elämässäsi nykyisestä tilanteestasi riippumatta auttamalla sinua tuntemaan yhteyttä muiden kanssa tervehenkisin tavoin, antamalla sinulle päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä, ohjaamalla sinua olemaan tietoinen itsestäsi, rakastamaan itseäsi ja hyväksymään itsesi sekä tuomalla sinua joka päivä lähemmäksi Vapahtajaa.

Muista, että Jumala haluaa sinun olevan onnellinen. Saatana haluaa sinun olevan onneton, ja hän käyttää lannistamista ja pettämistä erottaakseen sinut Jumalasta. Se, että annat periksi seksuaalisille houkutuksille avioliiton ulkopuolella, johtaa sinut pois iankaikkisen onnen siunauksista kohti kurjuutta. Mutta pyrkimyksesi ymmärtää, kanavoida ja hallita seksuaalisuuttasi – vaikka se olisikin elinikäistä ponnistelua – voi johtaa sinua kohti onnea, nöyryyttä ja rakkautta, jota tunnet kaikkia, myös itseäsi, kohtaan.

Viitteet

  1. Lisää tästä aiheesta on artikkelissa Bruce C. Hafen ja Marie K. Hafen, ”Bridle All Your Passions”, Ensign, helmikuu 1994, s. 14–18.

  2. David A. Bednar, ”Me uskomme, että tulee olla siveellinen”, Liahona, toukokuu 2013, s. 44; ks. myös OL 121:45.

Tulosta