Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Voisinko todella noudattaa siveyden lakia?
Kun tutustuin kirkkoon ja kuulin siveyden laista, en ollut varma, olisiko se asia, jonka mukaan pystyisin elämään – tai jonka mukaan edes haluaisin elää.
Koska vartuin kirkon ulkopuolella, en aina elänyt siveyden lain mukaan – enhän edes tiennyt siitä. Äitini ei koskaan opettanut kaksoisveljelleni tai minulle minkään moraalisten mittapuiden noudattamista. Me, samoin kuin nuorempi veljemme, olimme syntyneet aviottomina. Isämme muutti usein yhteen naisen kanssa heti, kun he alkoivat seurustella.
Kun tulin vanhemmaksi, keskusteluni ystävien kanssa olivat täynnä karkeaa kielenkäyttöä. Lukiossa aloin seurustella pojan kanssa, joka ei myöskään elänyt kirkon tasovaatimusten mukaan, ja siveyden lain rikkominen tuntui vain normaalilta ”siirtymäriitiltä” aikuisuuteen.
Mutta kun 18-vuotiaana aloin osallistua lähetyssaarnaajien opettamiin oppiaiheisiin, he opettivat minulle, että ajatusteni pitäisi olla puhtaat, kielenkäyttöni soveliasta ja tekojeni tulisi kuvastaa Kristuksen opetuksia. Alkuun olin aivan murtunut. Olin elänyt ilman siveyden lakia, ja minusta tuntui kuin olisin rikki – liian syntinen. Tuntui siltä, että vaikka tekisin todellisen parannuksen, en saisi koskaan täysin anteeksi syntejäni. Ajattelin, että Kristus pitäisi minua edelleen syyllisenä virheisiini. Ajattelin koko ajan sitä, kuinka olin tuottanut Hänelle pettymyksen – edes tietämättä sitä. Kaiken lisäksi minusta tuntui, ettei siveyden lain noudattaminen ollut mahdollista.
Vastustajan herättämät kysymykset täyttivät mieleni saaden minut kyseenalaistamaan sen, mitä opin parhaillaan siveydestä. Käydessäni läpi oppiaiheita lähetyssaarnaajien kanssa olin suhteessa, jossa moraalisesti puhtaana pysyminen ei ollut tärkeää, ja ajattelin, että kirkkoon liittyminen muuttaisi tuon suhteen. Ehkäpä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei sopinutkaan minulle. Muistan ajatelleeni: ”Olen jo luopunut niin paljosta. Ja nyt tämä?” Aloin epäillä, oliko kirkkoon liittyminen edes sen arvoista.
Mutta en voinut kieltää totuutta, jonka olin löytänyt kirkosta. Jos tiesin, että Joseph Smith oli profeetta, niin se tarkoitti, että siveyden lain täytyy olla tosi käsky Herralta. Se ei ollut neuvoteltavissa. Tiesin, että seuraava haasteeni olisi noudattaa tätä lakia elämässäni ja pyrkiä joka päivä olemaan parempi.
Se ei ollut asia, jonka pystyisin muuttamaan hetkessä. Oli tilanteita, jolloin lankesin. Tuntui kuin se olisi koskaan päättymätön kierre: yritin kaikin voimin toimia paremmin ja sitten palasin taas vanhoihin tapoihini. Kun olin viimein saavuttanut vaiheen, jossa noudatin siveyden lakia ja minusta tuntui, että voisin katsoa Luojaani silmiin ja sanoa: ”Minä yritän, minä teen parhaani halukkain sydämin”, muistin yhä kaikki ne kerrat, jolloin olin ”mokannut”. Minun oli muistutettava itselleni, että tiesin sydämessäni Herran antavan anteeksi, kun me teemme todellisen parannuksen, ja sen olin tehnyt. Mutta se ei oikeastaan estänyt minua tuntemasta yhä, että tuotin pettymyksen.
Sen jälkeen olen oivaltanut, että Herra antaa meille anteeksi, mutta meidänkin on opittava antamaan anteeksi itsellemme. Taivaallinen Isä haluaa meidän myöntävän virheemme, tekevän parannuksen, pyrkivän toimimaan paremmin ja menevän eteenpäin. Saatana kuitenkin haluaa meidän olevan kahlehdittuina synteihimme. Nuo epäonnistumisen tunteet olivat sitä, että Saatana sanoi minulle: ”Sinä et pysty tähän. Olet hullu, jos edes luulet pystyväsi.” Mutta minä tiedän, että Herra rakastaa minua ja haluaa nähdä minun kasvavan uskossani. Hän haluaa sitä kaikille lapsilleen.
Olen nyt ollut kirkon jäsen hieman yli vuoden, ja olen nähnyt siunaukset, jotka koituvat siveyden lain noudattamisesta. En tunne enää olevani rikki ja hämmentynyt. On totta, että yhä toisinaan minulla on hetkiä, jolloin Saatana houkuttelee minua hetkellisellä tyydytyksellä, jonka moraalittomuus tuo, mutta olen oppinut, että todellinen tyydytys voi tulla vain Kristuksen kautta. Tiedän, että Hän siunaa meitä, kun me noudatamme Hänen käskyjään.
Olen myös oppinut, ettei koskaan voi olla niin syntinen, ettei voisi saada evankeliumin siunauksia. Taivaallinen Isä ottaa meidät takaisin syli avoinna. Nuo epäilykset, joita minulla oli, eivät olleet peräisin Kristukselta eivätkä taivaalliselta Isältä. Hän antoi meille siveyden lain suojellakseen meitä ja ohjatakseen meitä liittopolkua pitkin. Tämän lain oppiminen on vahvistanut valtavasti todistustani Vapahtajan sovituksesta. Herra rakastaa meitä jokaista. Me saatamme mokailla, mutta meillä on myös mahdollisuus oppia ja kasvaa virheidemme ansiosta – tehdä parannusta. Hän ei ole antanut meille tätä käskyä tehdäkseen elämän vaikeaksi, vaan Hän antoi sen, koska Hän rakastaa meitä.1
Olen hyvin kiitollinen siveyden laista ja kaikesta, mitä se on opettanut minulle. Olen nähnyt, kuinka se on siunannut elämääni, ja tiedän, että se siunaa muidenkin elämää.