Julkaistaan vain sähköisenä

Täytyikö minun todella maksaa paastouhreja?

Chakell Wardleigh Herbert

kirkon lehdet

En ollut koskaan ennen maksanut paastouhreja. Kannattaisiko minun kokeilla noudattaa piispani kehotusta?

Kävin miellyttävää keskustelua piispani kanssa hänen toimistossaan, mutta todellisuudessa en juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota.

Oli joulukuun puoliväli, ja tapaamisessamme oli kyse kymmenysselvittelystä. Minulla oli aina ollut todistus kymmenyksistä ja olin maksanut täydet kymmenykset, joten en miettinyt paljoakaan lyhyttä tapaamista. Ja minulla oli kiire päästä takaisin opiskelemaan collegen lopputentteihin etenkin siksi, että olin juuri saanut tietää reputtaneeni matematiikan lopputentin – toisen kerran.

Tunsin itseni hyvin masentuneeksi, ja ajatukseni olivat muualla.

Piispani katsoi minua ystävällisesti.

”Huomasin, ettet ole maksanut paastouhreja tänä vuonna”, hän sanoi hymyillen.

Se herätti taas huomioni.

Hän oli oikeassa.

Paastouhrit olivat olleet mieleni perukoilla kuukausia. Perheeni oli harvoin keskustellut niistä kasvuvuosinani, eikä niistä juuri puhuttu kirkossakaan.

Olin erheellisesti ajatellut, ettei minun tarvinnut tehdä juurikaan lahjoituksia osittain siksi, että kuuluin nyt Nuorten naimattomien aikuisten seurakuntaan, ja osittain siksi, että oma ylpeyteni oli sokaissut minua jonkin verran eikä minulla ollut tosiasiassa todistusta paastoamisesta tai paastouhreista.

Ajattelin, että kymmenysten maksaminen ja pelkkä syömättä oleminen riittäisi.

”En olekaan”, sanoin. ”Mutta jos maksan kymmenykseni ja paastoan, niin eikö sillä olekin eniten merkitystä?”

Piispani hymyili ja selitti minulle, miten tärkeää on maksaa paastouhri sen lisäksi, että paastoaa joka kuukausi, ja miten paljon ajallisia siunauksia se tuo niille, jotka ovat seurakunnassa avun tarpeessa.

Mutta ennen kaikkea hän tähdensi siunauksia, joita on tarjolla niille, jotka ovat halukkaita uhraamaan ja noudattamaan paaston lakia.

Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Nuo siunaukset voivat auttaa sinua missä tahansa haasteissa, joita sinulla tällä hetkellä on, myös opiskeluusi liittyvissä.”

Suuni loksahti auki. En ollut edes kertonut hänelle, että olin juuri reputtanut matematiikan kurssini.

”Tarkoitat siis”, sanoin, ”että jos maksan paastouhrini, pääsen läpi matikan kurssistani ensi lukukaudella?”

Me molemmat nauroimme, mutta olin vähän järkyttynyt, kun hän itse asiassa nyökkäsi.

Hän sanoi minulle, että jos opiskelisin ja saisin todistuksen paaston lain tärkeydestä ja maksaisin paastouhrin joka kuukausi, yllättyisin siunauksista, joita taivaallinen Isä vuodattaisi minulle.

Koska ajattelin, että tämä matematiikan kurssi oli ainoa asia, joka esti minua edistymästä opinnoissani ja että minulla oli ollut vaikeuksia matematiikan kanssa (etenkin matematiikan, joka sisälsi sekä numeroita että kirjaimia) koko elämäni ajan, päätin kokeilla.

Opin paastoamisen syyt

Seuraavan lukukauden alussa lupasin itselleni, että opiskelisin matematiikkaa ahkerammin kuin koskaan ja että ottaisin myös mahdollisimman paljon selvää paastosta ja paastouhreista.

Olin aina kasvuvuosinani paastonnut, mutta en ollut koskaan tehnyt siitä merkityksellistä. Suurimman osan paastosunnuntaita olin vain ajatellut sitä, kuinka olin niin nälkäinen, että hedelmäiset välipalat, joita pikkulapset olivat tiputelleet lattialle sakramenttikokouksessa, näyttivät itse asiassa herkullisilta.

Kun seuraava kuukausi alkoi, minun oli vaikeaa maksaa kymmenykseni ja paastouhrini. Olin köyhä collegeopiskelija eikä minulla ollut paljoa tarjottavaa!

Mutta kuukausien kuluessa tunsin vastahakoisen asenteeni ja ylpeyteni hitaasti kaikkoavan. Kun keskityin paastoamisen syihin, tunsin sydämeni ja uskoni muuttuvan jokaisen paastosunnuntain myötä monin tavoin:

Rukoukseni paastoni alussa ja lopussa tulivat vilpittömämmiksi ja merkityksellisemmiksi.
Paastouhrien maksaminen auttoi minua paastoamaan tarkoituksellisesti, ja sen sijaan että olisin keskittynyt vain vatsani murinaan aloin tunnistaa Hengen hiljaisen äänen ja vaikutuksen.
Puhdas ja silti syvällinen hengellinen voima, jota tunsin aina jokaisen paaston lopussa, täytti sieluni ja lämmitti sydäntäni.
Oivalsin lopulta, että kun me uhraamme auliisti muiden hyväksi, meistä jalostuu enemmän Kristuksen kaltaisia olentoja, koska uhraaminen on juuri sitä, mitä Hän teki meidän hyväksemme. Hänen elämänsä oli vain yhtä pitkää antamisen tekoa.
Tunsin lähimmäisenrakkauden rikastavan sieluani joka kuukausi, kun mietin, kuinka monia ihmisiä pystyimme palvelemaan halukkuudellamme antaa. Ja tunsin myös kiitollisuutta niistä kaikista elämäni siunauksista, jotka olivat minulta joskus aiemmin jääneet huomaamatta.
Paastoaminen tarkoituksena tuoda valoa ja siunauksia muille tuli paljon tärkeämmäksi kuin mitä siitä itse sain.
Tunsin olevani paremmin yhteydessä taivaalliseen Isään ja Vapahtajaan.
Jatkuvista haasteista huolimatta koin monia pieniä armotekoja ja tunsin paljon iloa elämässäni.

Kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Joseph B. Wirthlinin (1917–2008) sanat tekivät minuun vaikutuksen:

”Paastoaminen oikeassa hengessä ja Herran tavalla antaa meille hengellistä voimaa, vahvistaa itsekuriamme, täyttää kotimme rauhalla, valaisee sydämemme ilolla, vahvistaa meitä kiusauksia vastaan, valmistaa meitä koettelemuksen aikoja varten sekä avaa taivaan ikkunat. – –

Kun elämme paaston lain mukaisesti, me pääsemme lähemmäksi Jumalaa rukouksen avulla, ja lisäksi me myös ruokimme nälkäisiä ja huolehdimme köyhistä.”¹

Siinä on paljon luvattuja siunauksia, jotka vain odottavat meitä.

Tämän kokemuksen jälkeen paastosta ja paastouhreista on tullut tärkeä osa opetuslapseuttani. Tunnen olevani lähempänä taivaallista Isääni ja Vapahtajaani joka kerta antaessani. Ja toisinaan jopa paastoan, vaikka ei ole paastosunnuntai, etsiäkseni vastauksia ja lohtua itselleni tai muiden hyväksi.

Olen ymmärtänyt, että paaston laki on todella lahja.

Ja mikäli mietit, niin ihme kyllä, minä tosiaan läpäisin sen matematiikan kurssin sillä lukukaudella. Enkä vain läpäissyt sitä – sain yhden kurssin parhaista arvosanoista. Opiskelin, tietenkin, mutta kerrankin elämässäni nuo kirjaimet ja numerot vain lopulta näyttivät loksahtavan paikoilleen mielessäni.

Taivaallinen Isä on todellakin ihmeiden Jumala.

Kun pyrimme seuraamaan Häntä ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta sekä pitämään Heidän käskynsä, me voimme kulkea eteenpäin tuntien uskoa, toivoa ja rakkautta, ja He muistuttavat meitä siitä, että He ovat kanssamme ja valmiita siunaamaan meitä pyrkimyksistämme.