2021
On jo aika
Heinäkuu 2021


Älä jätä väliin tätä hartaustilaisuutta

On jo aika

Hartaustilaisuuden puheesta ”Be Still, and Know That I Am God” [Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala], joka pidettiin opiskelijoille Ensign Collegessa Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa 3. marraskuu 2020. Lue koko teksti osoitteessa ensign.edu.

Sillä, kuinka käytätte aikaanne ja mihin sitä käytätte, on suuri merkitys.

Kuva
nuori nainen katsoo puhelintaan

Aadamin ja Eevan päivistä Joseph ja Emma Smithin päiviin maailma muuttui melko hitaasti yhdestä sukupolvesta toiseen. Ilman katuvaloja, ajovaloja ja valosaastetta ihmiset nauttivat runsaasta luonnollisesta taivaallisesta valosta. Nykyään kaupungeissa on kuitenkin miltei mahdotonta nähdä yötaivasta siten kuin Abraham, Mooses, Ruut, Elisabet, Jeesus ja varhaiset myöhempien aikojen pyhät sen näkivät.

Ihmiset aiempina aikoina nauttivat myös luonnollisesta hiljaisuudesta. Mutta nykyään autoista, lentokoneista ja musiikista tuleva melu on täydellisesti hukuttanut alleen luonnollisen maailman. Jopa syrjäisissä metsissä hiljaisuus rikkoutuu usein suihkukoneen lentoon ylhäällä taivaalla.

Lisäksi varhaisempien aikojen ihmiset kokivat yksinäisyyden tavalla, jota me emme osaa kuvitella. Silloinkin kun nykyään olemme yksin, voimme mobiililaitteita, kannettavia tietokoneita ja televisiota käyttäen pitää itsemme yhteydessä muihin. Alati muuttuva maailma, jossa elämme, on täynnä asioita, jotka pitävät meidät viihdytettyinä ja kiireisinä.

Onko teillä aikaa?

Apostolin tehtävässäni esitän teille nyt kysymyksen: Onko teillä yhtään henkilökohtaista hiljaista aikaa? Olen miettinyt, oliko aiemmin eläneillä enemmän mahdollisuuksia nähdä, tuntea ja kokea Hengen läsnäoloa kuin meillä nykyään. Jos elämässänne ei ole hiljaista aikaa, voisitteko tänään ryhtyä etsimään sitä?

On tärkeää olla hiljaa ja kuunnella ja noudattaa Hengen johdatusta. Jokainen tarvitsee aikaa mietiskelemiseen ja pohtimiseen. Jopa maailman Vapahtaja palvelutehtävässään kuolevaisuudessa löysi aikaa tehdä niin: ”Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin.” (Matt. 14:23.)

Meillä kaikilla tulee olla aikaa esittää itsellemme kysymyksiä tai käydä säännöllistä puhuttelua itsemme kanssa. Olemme usein niin kiireisiä ja maailma on niin äänekäs, että on vaikea kuulla taivaalliset sanat: ”Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala” (OL 101:16; ks. myös Ps. 46:11). Me tarvitsemme tämän vakuutuksen.

Mobiililaitteet, kuten älypuhelimet, ovat siunaus, mutta ne voivat myös estää meitä kuulemasta ”hiljaista, vienoa ääntä”. Niiden pitää olla palvelijoitamme, ei isäntiämme. Jos esimerkiksi myöhemmin tänä iltana jaatte innoittavia ajatuksia tästä hartaustilaisuudesta sosiaalisessa mediassa, niin älypuhelimenne on palvelija. Jos selailette internetiä umpimähkään – etenkin, jos etsitte sopimatonta sisältöä – niin älypuhelimenne on isäntä.

Muistakaa, mitä Elia oppi: ”Myrskyssä Herra ei ollut – –. Herra ei ollut maanjäristyksessä. – – Herra ei ollut tulessakaan”, vaan Herra puhui hiljaisessa huminassa. (1. Kun. 19:11–12.)

Kuinka käytätte aikaa?

Kuinka paljon aikaa teiltä rehellisesti kuluu joka päivä matkapuhelimenne tai tablettinne parissa, jos ei lasketa mukaan työhön, opiskeluun tai kirkon työhön käytettyä aikaa?

Älypuhelinten käyttö on sopivaa, ja ne ovat siunaus. Mutta kun matkapuhelimet alkavat häiritä suhteitamme ystäviin ja perheeseen – ja vieläkin tärkeämpää, Jumalaan – meidän pitää tehdä muutos. Teistä muutamien kohdalla kyse on pienestä muutoksesta, toisille muutos saattaa olla merkittävä.

Olen myös huolissani siitä, että ylenpalttinen tekstiviestittely, Facebook, twiittaaminen ja Instagram korvaavat puhumisen. Tarkoitan vilpitöntä puhumista suoraan toinen toiselle. Tarkoitan puhumista rukouksessa taivaalliselle Isällemme. Tarkoitan puhumista asioista, jotka merkitsevät elämässä eniten.

Liian usein nuoret ovat samassa huoneessa perheen tai ystävien kanssa mutta ovat syventyneitä kommunikoimaan jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole edes läsnä. He menettävät tilaisuuden jutella lähellään olevien kanssa. Kun näette näin tapahtuvan, teidän pitää kenties lähettää heille tekstiviesti herättääksenne heidän huomionsa!

Olen oppinut elämässäni joitakin tärkeimpiä asioita kuuntelemalla niitä, joilla on paljon kokemusta, jotka ovat eläneet kauemmin ja oppineet monia tärkeitä asioita, joita minun on pitänyt tietää. Käytättehän hyväksenne tilaisuudet puhua vanhempienne, tätienne, setienne, enojenne ja isovanhempienne kanssa, kun he ovat vielä luonanne.

Kunnioitatteko pyhää aikaa?

Minua huolestuttaa myös, että jotkut teistä tarkistelevat sähköpostiaan tai Facebookin, Twitterin tai Instagramin tiliään tai lähettelevät tekstiviestejä palautetun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tärkeimmässä kokoontumisessa – pyhässä sakramenttikokouksessamme. Tässä tärkeässä kokouksessa meidän pitäisi keskittyä Herraan rukoilemalla, laulamalla kirkon lauluja ja nauttimalla Hänen ruumiinsa ja verensä vertauskuvat.

Sakramenttikokous ei ole aikaa tarkistaa sosiaalista mediaa, uutisia tai jonkin urheilutapahtuman pistetilannetta. Te ette voi saada yhteyttä Henkeen sakramenttitoimituksen aikana, jos katsotte tai lähetätte viestin älypuhelimellanne tai tabletillanne. Te tarvitsette hengellistä yhteyttä, joka edellyttää Kristuksen valoa ja täyttää mielenne ja sydämenne palavalla rakkaudella ja kiintymyksellä.

Tiedän, että monilla teistä on pyhät kirjoitukset ja muuta kirkon aineistoa puhelimessanne ja tabletillanne, ja jotkut vanhemmat ja kirkon johtohenkilöt ovat huolissaan tästä kehityksestä, mutta minä en ole. Kirkko on aina omaksunut tekniikan edistysaskelia avuksi Herran työn eteenpäin viemisessä, etenkin lähetystyössä.

Esimerkiksi nykyään 98 prosentissa lähetyskenttiä eri puolilla maailmaa lähetyssaarnaajat käyttävät älypuhelimia osana työtään. Tämä on ollut suuri siunaus etenkin koronapandemian keskellä. Se on suuresti lisännyt heidän kykyään olla yhteydessä toisiin, kun he tekevät työtä löytääkseen, opettaakseen ja kastaakseen. Lähetyssaarnaajia on siunattu ihmeellisin tavoin.

Historia toistaa itseään mitä kiinnostavimmin tavoin. Menneisyydessä Israel tallensi profeettojen sanat kirjakääröihin (englanniksi ’scroll’). Jossakin vaiheessa varhaiset kristityt ottivat käyttöön koodeksin, modernin kirjan varhaisversion.

Ja nykyään 2 000 vuotta myöhemmin ihmiset lukevat pyhiä kirjoituksia älypuhelimilta tai tableteilta – lukevat niitä aivan kuten Jeesus teki, kun Hänelle annettiin Jesajan kirjakäärö luettavaksi Nasaretissa. Tekin voitte ”skrollata” (ks. Luuk. 4:17) löytääksenne pyhien kirjoitusten kohtia, mutta ettehän ”skrollaa” häiriötekijöitä sakramenttitoimituksen aikana. Voitte varmastikin noiden muutamien minuuttien ajan keskittyä Vapahtajan sovitukseen, kun pyydätte Herran Henkeä siunaamaan teitä tulevalla viikolla.

Voisitte valita älypuhelimeenne tai tablettiinne lentokonetilan koko sunnuntaikokousten ajaksi. Silloin teillä on edelleenkin käytettävissänne pyhät kirjoitukset, yleiskonferenssipuheet, kirkon laulut ja oppikirjat Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa, mutta tulevat tekstiviestit tai muut ilmoitukset eivät häiritse teitä.

Löydättekö aikaa suojalle?

Sen lisäksi että etsimme aikaa pohtia ja mietiskellä, meidän pitää myös etsiä paikka, joka – kuten Opissa ja liitoissa mainitaan – on puolustuksena ja suojana myrskyltä (ks. OL 115:6).

Me tarvitsemme erityisen ajan ja paikan suojaksi, jossa voimme sulkea elektroniset laitteemme, niin että voimme luoda yhteyden Jumalan Henkeen.

Yksi parhaista paikoista luoda yhteys Henkeen on temppeli – Herran huone. Tietenkin samaa voidaan sanoa muistakin käyttöön vihityistä kirkon rakennuksistamme, myös seminaarin ja instituutin luokkahuoneista. Voimme löytää suojaa kodeissamme ja asunnoissamme, kun päätämme yksinkertaisesti sammuttaa laitteet, olla levollisia ja saada tietoa siitä, mikä on Jumalan.

Auttaakseni meitä löytämään sen maailman, jossa Aadam ja Eeva, Abraham ja Saara sekä Joosef ja Maria löysivät Jumalan, ja auttaakseni meitä löytämään paikan, jossa voimme tuntea ja kuulla Herran äänen tänä päivänä, kehotan teitä menemään temppeliin. Odotamme aikaa, jolloin temppelit voidaan jälleen avata kaikkia sijaistoimituksia varten. Kun niin käy, kehotan teitä menemään sinne niin usein kuin voitte ja sammuttamaan älypuhelimenne ja panemaan ne pois ennen kuin tulette temppelialueelle.

Kaikissa Herran huoneen toimituksissa kuulette kaunista kieltä, sanoja ja lupauksia, jotka Herra on antanut lapsilleen. Se on ainoa paikka, jossa voitte kuulla nuo kauniit, innoittavat sanat.

Ellette ole kelvollisia saamaan temppelisuositusta juuri nyt, kehotan teitä valmistautumaan siihen, että olette kelvollisia saamaan temppelisuosituksen ja tulemaan temppeliin niin pian kuin voitte. Olkoon teillä halu saada temppelisuositus ja käydä temppelissä säännöllisesti.

Vakuutan kullekin teistä, että kun menette temppeliin tai käytte temppelialueella, te kävelette pyhällä maalla. Kuulette Hengen hiljaisen, vienon äänen temppelissä tai sen pyhällä alueella sellaisilla tavoilla, joilla ette koskaan kuule sitä ostoskeskuksissa, ravintoloissa tai julkisissa paikoissa. Itse asiassa temppeli on suurenmoinen paikka saada vastauksia rukouksiinne.

Voitteko varata aikaa tänään?

Maailma, jossa me nyt elämme, loittonee laeissaan ja tavoissaan nopeasti poispäin Kristuksen opetuksista. Saatana tekee ylitöitä hämmentääkseen Jumalan poikia ja tyttäriä ja kääntääkseen jopa valitut pois täyttämästä velvollisuuttaan ja saamasta Herran siunausten täyteyttä.

Saatana haluaa teidän ajattelevan, ettei teillä ole enää aikaa hyville tavoille, joita olette oppineet kotona, seminaarissa ja instituutissa sekä lähetystyössänne – kuten että rukoilette ja opiskelette päivittäin pyhiä kirjoituksia, nautitte viikoittain kelvollisesti sakramentin ja palvelette vilpittömästi ja sydämestänne. Hän myös haluaa teidän seisovan sivussa nykyajan tärkeissä ja ratkaisevissa taistoissa, ei osallistuvan niihin innokkaasti.

Mutta muistakaa, että me olemme sodassa – se on jatkoa sodalle, joka alkoi kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa. Älkää vain seisoko sivustakatsojina. Käyttäkää aikaa noihin tärkeisiin tottumuksiin joka päivä. ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus”, kuten Paavali kehotti meitä tekemään. ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.” (Ks. Ef. 6:11–12.)

Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina kehotan teitä järjestämään aikaa liittyä taisteluun. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, ja tehkää se tänään. (Ks. Alma 34:32.) Älkää odottako siihen asti, että menette naimisiin tai aloitatte elämänuranne tai olette vanhempia. Herra tarvitsee teitä nyt!

Tulosta