Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Erojemme ei tarvitse erottaa meitä
Minun oli vaikeaa ylläpitää suhdetta ystävääni, jolla oli eri uskonkäsitykset kuin minulla. Jumalan rakkaus auttoi minua onnistumaan.
Paras saamamme ohje ihmissuhteiden luotsaamiseen tuli meille Vapahtajan muodossa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16, kursivointi lisätty).
Aina kun huomaan olevani mahdottomalta vaikuttavan kysymyksen tai epämiellyttävän ristiriidan äärellä, käännyn Jeesuksen Kristuksen puoleen ja saan lohtua rauhasta ja rakkaudesta, joka Hänestä virtaa. Hänen rakkautensa minua kohtaan täyttää tyhjyyden.
Jeesuksen Kristuksen rakkaus oli myös vastaus tilanteessa, jossa läheinen ystäväni kertoi erkaantuvansa kirkosta Ennen päätöstään hän oli esittänyt minulle vilpittömiä kysymyksiä, kysynyt mielipidettäni ja kertonut tuntemastaan tuskasta. Hänen kärsimyksensä oli aitoa ja kysymyksensä vilpittömiä, ja minulle oli kunnia olla hänen tukenaan. Minusta kuitenkin tuntui, että kertomani ajatukset eivät monestikaan tavoittaneet häntä.
Keskustelujemme jälkeen en ollut varma, miten voisin tukea häntä. Erään keskustelun aikana hän kysyi minulta vilpittömän kysymyksen asiasta, josta olin itsekin ollut epävarma, ja haastoi hapuilevan vastaukseni. Muistan hänen sanoneen: ”Emily, et kyllä oikeasti usko tuota. Tiedän sen.”
Hän oli oikeassa.
Tuon tapauksen jälkeen tunsin ajelehtivani kauemmas ystävästäni. Minun oli vaikea keskustella hänen kanssaan hengellisistä asioista, ja turhauduin sekä eroihin uskossamme että omiin epätäydellisiin vastauksiini. Tunsin toivottomuutta. Jonkin ajan kuluttua en enää kysynyt hänen evankeliumia koskevista kysymyksistään, koska pelkäsin, ettei minulla olisi vastauksia. Aloin ajatella, että olimme ystäviksi liian erilaisia.
Kesti monta kuukautta, ennen kuin ymmärsin, että etsiessäni vastauksia hänen kysymyksiinsä (ja omiini) olin unohtanut tärkeimmän vastauksen: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon – Jumala rakastaa ystävääni niin paljon.
Lokakuun 2020 yleiskonferenssipuheessaan presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, muistutti meitä: ”Vapahtajan opetus rakastaa [toisiamme] perustuu siihen todellisuuteen, että kaikki kuolevaiset ovat Jumalan rakkaita lapsia.” Hän päätti viestinsä muistutukseen näkökulmasta, jonka tämä tieto tarjoaa: “Tieto siitä, että me kaikki olemme Jumalan lapsia, antaa meille jumalallisen näkemyksen kaikkien muiden arvosta.”1
Nuo sanat koskettivat minua. Tämä opetus on tietysti perustotuus. Tajusin kuitenkin, että reagoidessani ystäväni erkaantumiseen kirkosta olin asettanut tämän totuuden syrjään.
Sen ymmärtäminen, että ystäväni – huolimatta eroista uskossamme – on Jumalan rakastettu lapsi, muutti kohdallani kaiken.
Olin tuntenut ystäväni etäiseksi kuukausien ajan, mutta oivallukseni jälkeen soitin hänelle välittömästi ja kerroin hänelle Jumalan rakkaudesta. Sain selitettyä, miksi olin ottanut häneen etäisyyttä. Selitin, miksi minua loukkasi, kun jotakin minulle niin tärkeää ei kohdeltu kunnioittaen. Ystäväni oli onneksi ymmärtäväinen, ja pyysimme molemmat anteeksi. Puhuimme siitä, kuinka tärkeä ystävyytemme on ja miten yhtäläisyytemme ovat vahvempia kuin eroavaisuutemme. Kerroin hänelle, että halusin huomioida hänen tilanteensa säilyttäen omat mittapuuni ja uskoni, ja että toivoin voivamme tukea toisiamme jatkossakin. Olin hyvin kiitollinen siitä, että hän ajatteli samoin.
Aivan kuin Soram oli Nefin ”uskollinen ystävä” (2. Nefi 1:30), minä haluan olla ystävälleni hyvä ystävä eroistamme huolimatta.
Olen kiitollinen Jumalan rakkaudesta – kiitollinen siitä, että se on niin puhdasta, niin voimallista ja niin kaikkialle ulottuvaa, että se voi olla kanssamme vaikeissa keskusteluissa. Olen kiitollinen siitä, että Jumalan rakkaus on jokaisen ihmissielun ulottuvilla. Olen kiitollinen siitä, että Jumalan rakkaus antaa meille mahdollisuuden rakastaa toisiamme täydellisesti. Miten jumalallinen, sanoinkuvaamaton rakkaus se onkaan.