Julkaistaan vain sähköisenä
Kuinka Vapahtajan armo soveltuu sekä minuun että vammaisen perheenjäseneeni
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Varttuminen vammaisen sisaren kanssa on tehnyt elämästä joskus vaikeaa, mutta sen ansiosta olen päässyt hyvin paljon lähemmäksi Vapahtajaani.
Valokuva kirjoittajan luvalla
Minulla on paras ystävä. Hänen nimensä on Barbara. Meistä on ihanaa katsoa elokuvia ja laulaa mukana. Käymme yhdessä kävelyillä ja katselemme kukkia temppelialueella. Luemme yhdessä prinsessasatuja joka ilta. Kun olen Barbaran seurassa, voin olla oma itseni. Hän on paitsi rakkain ystäväni myös siskoni.
Barbara on kehitysvammainen, mikä vaikuttaa häneen fyysisesti ja henkisesti. Hän ei pysty kävelemään, ja häntä pitää ruokkia letkun kautta. Hän rakastaa laulamista, mutta hänellä on vaikeuksia välittää sanallisesti tunteitaan, halujaan ja tarpeitaan. Ja vaikka Barbara on 29-vuotias, hän on henkisesti taaperon tasolla.
Suuressa vastuussa olemista
Vaikka Barbara on neljä vuotta minua vanhempi, olen aina tuntenut itseni ”isosiskoksi”. Perheeni koko maailma pyörii hänen ympärillään. Hän on aurinko, ja me olemme sitä ympäröivät planeetat. Vaikka tilanteesta on toisinaan mahtavia hyötyjä – kuten se, että pystyy ohittamaan jonot huvipuistoissa – mutta joskus se tarkoittaa uhrausten tekemistä, kuten sitä, ettei pääse tiettyihin toimintoihin tai että meidän pitää järjestää tapahtumia kotonamme. Käymme joka päivä läpi aikataulumme varmistaaksemme, että joku huolehtii aina Barbarasta ja hänen tarpeistaan.
Isoveljeni ja minä jouduimme aikuistumaan nopeasti voidaksemme auttaa vanhempiamme pitämään huolta hänestä. Jo hyvin nuorina meidän oli opittava tunnistamaan, milloin Barbara sai kohtauksen ja mitä tehdä, kuinka ruokkia häntä letkun kautta, kuinka vaihtaa hänen vaippansa ja kuinka valmistella hänen lääkityksensä. Vaikka tämä varhainen kypsyys auttoi minua saamaan itseluottamusta, se teki muiden kanssa seurustelemisesta valtavan vaikeaa.
Tunsin olevani todella erilainen kuin muut ikäiseni. Vaikka minut kutsuttiin viettämään aikaa ystävieni kanssa ja vanhempani kannustivat minua lähtemään, minulla oli vaikeuksia pitää hauskaa, koska tunsin syyllisyyttä siitä, että vanhemmillani oli niin paljon tekemistä kotona. Toisinaan en osannut nauttia elämästä, kun Barbaralla oli vaikeuksia terveytensä kanssa. Useimmiten halusin vain ystävän, joka istuutuisi viereeni kuuntelemaan.
Yksinäisyyden voittamista
Joskus minusta tuntui, että kukaan ei ymmärtänyt, mitä olin kokemassa. Mutta muutama asia auttoi korjaamaan tuon yksinäisyyden. Päätin yrittää tutustua ihmisiin, joilla oli ehkä samanlaisia tunteita. Kun sitten menin toimintoihin tai kirkkoon, yritin etsiä niitä, jotka istuivat yksin tai jotka näyttivät siltä, että heillä oli huono päivä. Kuten vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Ihmeitä tapahtuu, kun pidämme huolta toisistamme kuten Hän tekisi.”1 Näin ihmeitä tulevan elämääni. Minusta tuntui paljon mukavammalta käydä toiminnoissa ja olin onnellisempi, kun osoitin rakkautta muita kohtaan.
Toinen hyödyllinen asia oli se, että tajusin, kuinka paljon Vapahtaja todella ymmärsi minua. Ymmärsin, että Hän tiesi täsmälleen, mitä olin kokemassa, ja että Hän olisi aina kanssani. Keskityin enemmän oppimaan tuntemaan Hänet pyhien kirjoitusten ja rukouksen avulla. Toisinaan kun rukoilin, kuvittelin, että Hän ja taivaallinen Isä istuivat vieressäni kuuntelemassa. Kun minulla on vaikeita tunteita ja tunnen lannistuvani siitä, kuinka epäreilulta Barbaran tilanne toisinaan tuntuu, muistan, että Kristus auttaa minua löytämään rauhaa ja varmuutta. Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista selitti asian täydellisesti sanoessaan: ”Epäoikeudenmukaisissa tilanteissa yksi tehtävistämme on luottaa siihen, että ’Jeesuksen Kristuksen sovitus voi oikaista kaiken sen, mikä on elämässä epäoikeudenmukaista.’”2
Vapahtajan armoon luottamista
Se, että rakkaalla omaisella on jokin vamma, voi vaatia lähes yli-inhimillistä voimaa. Se vaikuttaa elämään fyysisesti, henkisesti, emotionaalisesti, taloudellisesti ja hengellisesti. Kuluneiden 29 vuoden ajan vanhempani ovat heränneet lähes joka päivä aamukahdelta huolehtimaan Barbarasta. Me kaikki käymme kuntosalilla säännöllisesti, jotta voimme tarvittaessa olla kyllin vahvoja nostamaan ja kantamaan Barbaraa. Niin monet ylimääräiset tehtävät voivat olla meille kaikille todella rankkoja.
Kuinka voimme mitenkään tehdä kaiken?
Sitä voi kuvata parhaiten yhdellä sanalla: armo.
”Armo tarkoittaa – – kaiken mahdollistavaa voimaa ja hengellistä parantumista, jotka ovat tarjolla Jeesuksen Kristuksen armeliaisuuden ja rakkauden ansiosta. – –
Jumalan armo auttaa meitä joka päivä. Se vahvistaa meitä tekemään sellaista, mihin emme ikinä pystyisi omin voiminemme.”3
Mitä rakastan eniten Barbarassa? Hänen kanssaan olen oppinut enemmän Vapahtajan rakkaudesta meitä kohtaan. Barbaran seurassa ei voi olla tuntematta Hänen rakkauttaan. Kaikista vaikeuksistaan huolimatta hän aina hymyilee, laulaa ja saa meidät nauramaan. On kuitenkin myös päiviä, jolloin tunnen itseni avuttomaksi, kun mikään ei tunnu saavan hänelle parempaa oloa. Kokemusteni ansiosta tiedän kuitenkin varmasti, että Vapahtaja ymmärtää, mitä sekä Barbara että minä joudumme kokemaan. Olivatpa maalliset koettelemuksemme mitä tahansa, yksi kaunis puoli Vapahtajan kaiken mahdollistavasta voimasta on se, että meille voidaan antaa voimaa kokea ja voittaa vaikeita asioita ja myös tehdä se kaikki iloiten.