Opin luottamaan Jumalaan ja Hänen profeettaansa enkä itseeni
Laitesukellus opetti minulle, kuinka taivaallinen Isä tietää, mikä on meidän parhaaksemme, paremmin kuin me itse.
Opiskellessani Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella päätin suorittaa laitesukelluskurssin, jotta voisin tutkia kaunista kampusta ympäröivää valtamerta. Kurssin päätteeksi teimme joukolla 20 minuutin sukelluksen Kewalo Basinin venesataman luona Honolulussa.
Sukellusopettajamme ymmärsi, että jos olimme päässeet tähän vaiheeseen asti, osasimme toimia turvallisesti ja saatoimme pitää hauskaa. Meidän täytyi tietenkin yhä noudattaa perussääntöjä kuten sukeltaa pareittain, mutta hän sanoi meille, että voisimme keskittyä enemmän näkymien katselemiseen kuin erityisten taitojen osoittamiseen.
Viimeinen sukellus oli uskomaton, ja nautin valkopilkkahaiden ja merikilpikonnien katselemisesta. Mikään ei ole saanut minua arvostamaan tätä Herran meille luomaa kaunista maapalloa niin paljon kuin se, että olen voinut katsoa ylös pintaa kohti ja tajuta, että hengitän veden alla.
Lähdin pois opettajan luota
Kun sukelluksemme lähestyi loppuaan, sukellusopettajaa tuntui kiehtovan eräs tyynyn kokoinen kivi. Näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt kohottaa sitä, mutta kävin kärsimättömäksi. ”Meillä on vain muutama minuutti aikaa”, ajattelin itsekseni. ”En halua hukata aikaani katsomalla jotakin kiveä.”
Lähdin tutkimaan lähellä olevaa korallia, kun yhtäkkiä kuulin monia vaimeita, innostuneita vedenalaisia ääniä samanaikaisesti. Katsoin ympärilleni ja näin ryhmäni tuijottavan jotakin, mutta regulaattori suussani en voinut kysyä, mitä oli tapahtunut.
Ryhmämme ui takaisin pinnalle ja nousi veneeseemme. Kun olimme poistaneet laitteemme, kaikki alkoivat puhua innoissaan näkemästään. Kaverini sanoi minulle: ”Yritin kiinnittää huomiosi, jotta olisit nähnyt, kun se ui pois!”
Opettaja oli nähnyt kiven alla mustekalan, joten hän oli siirtänyt kiveä kurssilaisten hyödyksi. Joka kerta kun opettaja siirsi kiveä, mustekala pakeni takaisin sen alle, kunnes se sai tarpeekseen piilosillaolosta, suihkautti mustetta ja ui pois.
Olin snorklannut ja sukeltanut useita kertoja ja nähnyt paljon mereneläviä, mutta en koskaan mustekalaa. Kärsimättömyyteni vuoksi olin menettänyt harvinaisen tilaisuuden.
Pohdin tätä kokemusta tunnin kestäneellä kotimatkallamme ja tajusin, että olin oppinut tärkeän evankeliumin opetuksen käskyjen pitämisestä ja profeetan seuraamisesta. En ollut rikkonut meitä johtavan sukellusopettajan antamia sääntöjä. Mutta olin sisimmässäni vakuuttunut siitä, ettei oppaani ajatellut minun parastani.
Olin luottanut enemmän itseeni kuin opettajaani.
Me voimme luottaa Jumalan profeettaan
Jos olisin luottanut oppaaseeni, olisin saanut antoisamman kokemuksen. Ja sama periaate voi soveltua taivaalliseen Isään luottamiseen luottamalla Hänen profeettaansa.
Tiedämme, että tarkoituksemme tässä elämässä on valmistautua kohtaamaan Jumala tekemällä pyhiä liittoja ja pitämällä ne, mutta se ei ole ainoa syy, miksi olemme täällä. Lehi opetti, että me olemme täällä, jotta meillä ”voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25).
Auttaakseen meitä kokemaan sitä iloa ja täyttämään luomistyömme tarkoituksen Jumala on kutsunut profeettoja ja apostoleja, ja he palvelevat Hänen puhetorvenaan meidän hyväksemme. Hän antaa meille myös käskyjä, jotta voimme saada tätä ikuista iloa ja säilyttää sen.
Tavallaan profeetat ja apostolit voidaan nähdä sukellusoppainamme ja käskyt ”laitesukellussääntöinämme”, koska niiden tarkoituksena on pitää meidät turvassa ja varmistaa onnemme.
Kun luulemme tietävämme paremmin, kuten minä sukellusopettajani suhteen, me saatamme tyytyä vähäisempään kuolevaisuuden kokemukseen ja osoittaa taivaalliselle Isällemme, ettemme usko Hänen ajattelevan meidän parastamme.
Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:
”Miksi me seuraamme profeettaa? Koska Herra Jeesus Kristus on kutsunut hänet ja nimittänyt hänet toimimaan vartijanaan tornissa. – –
Jos teemme valinnan siirtää hänen neuvonsa syrjään ja päätämme, että me tiedämme paremmin, niin uskomme kärsii ja iankaikkinen näkemyksemme hämärtyy. Lupaan teille, että kun edelleen päättäväisesti seuraatte profeettaa, teidän uskonne Vapahtajaan kasvaa.”1
Meitä on siunattu niin, että elämme aikana, jolloin Jumalan sana on helposti ulottuvillamme. Sen sijaan että epäilisimme sitä, että Hän haluaa meidän kokevan ikuista iloa, me voimme uskoa Häneen ja ajatella ”niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt” (Moosia 2:41).
Tiedän, että kun luotamme Jumalaan seuraamalla Hänen profeettaansa ja uskomme liittojemme ja Hänen käskyjensä pitämisestä luvattuihin siunauksiin, Hän opastaa meitä kohti mahtavia kokemuksia ja täyttää elämämme ilolla.