2023
Palvelulähetyssaarnaajat vahvistavat kirkkoa
Huhtikuu 2023


Julkaistaan vain sähköisenä

Palvelulähetyssaarnaajat vahvistavat kirkkoa

Kuinka palvelulähetyssaarnaajat kautta kirkon historian ovat auttaneet evankeliumin eteenpäin viemisessä.

Kuva
Kollaasi palvelulähetyssaarnaajista

Kun vanhin Nathaniel Johnson päätti kokoaikaisen lähetystyönsä, hän mietti kahta aiempaa vuotta – työtä, jota hän teki, ihmisiä, joita hän siunasi, ja tapaa, jolla hän oli kasvanut. Hänen tehtävänään oli ollut palvella yhdessä niistä 124:stä piispan varastohuoneesta, joita kirkko ylläpitää maailmanlaajuisesti. Hän purki kuorma-autojen lasteja, hyllytti tavaroita ja piti varastohuoneen puhtaana.

Hänelle merkityksellisimpiä kokemuksia oli auttaa kävijöitä keräämään tilauksen mukaisesti kipeästi kaivattua ruokaa ja hyödykkeitä. Hän sanoo: ”Olin periaatteessa tuomassa Kristuksen valoa muiden ihmisten elämään, jotta he voisivat tietää, että he ovat osa taivaallisen Isän suunnitelmaa.”

Koronaviruspandemian kiireisinä päivinä kävijät asettuivat jonoon korttelin ympäri ja varastohuone oli avoinna kymmenen tuntia päivässä. ”Opin, että kun Herra on kanssamme, me pystymme tekemään mitä tahansa ja selviytymään mistä tahansa haasteesta”1, hän huomauttaa.

Vanhin Johnson jatkaa sellaisten lähetyssaarnaajien pitkää perinnettä, jotka on kutsuttu vahvistamaan kirkkoa muuten kuin tekemällä käännytystyötä. Kirkon varhaisimmista ajoista lähtien lähetyssaarnaajia on kutsuttu tekemään työtä kaivoksissa, maalaamaan seinämaalauksia temppeleissä, kokoamaan sukututkimustietoja, rakentamaan kouluja ja kirkon rakennuksia sekä tarjoamaan huoltotyö- ja humanitaarista palvelua. Heidän uurastuksensa edistää kirkon työtä Jumalan lasten kohottamiseksi ja siunaamiseksi älyllisesti, sosiaalisesti ja ajallisesti samoin kuin hengellisesti. Samalla myös lähetyssaarnaajien todistus vahvistuu, ja he saavat taitoja ja kokemusta, jotka kestävät koko elämän ajan.

Varhaisia ponnisteluja

Joseph Smith ja muut kirkon johtohenkilöt palvelivat toisinaan lähetystyössä muissakin tarkoituksissa kuin käännytystyössä. Esimerkiksi helmikuun 24. päivänä 1834 Joseph Smith sai ilmoituksen, jossa häntä ja seitsemää muuta neuvottiin kokoamaan yhteen Herran huoneen voima Siionin lunastamiseksi (ks. OL 103:22). Heitä käskettiin kulkemaan ”seurakunnissa itäisillä seuduilla” ja julistamaan, että Siionin lunastamiseksi tarvitaan ihmisiä ja rahaa (ks. OL 103:29–40). Myös Orson Hydeä käskettiin pyytämään lahjoituksia, joita kirkko voisi käyttää ostaakseen maata Missourista ja maksaakseen pois Kirtlandin temppelistä aiheutuneen velan.2

Kun Brigham Youngista tuli kirkon presidentti, hän kutsui henkilöitä, joiden lähetystyöllä oli ennemminkin ajallisia tavoitteita, ymmärtäen, että ajallisillakin tehtävillä on hengellisiä tarkoituksia. Vuonna 1856 hän nimitti lähetyssaarnaajia matkustamaan Las Vegasin alueelle yrittämään kaivostoimintaa. Toisia kutsuttiin kaivamaan ja sulattamaan rautaa.3 Tämäntyyppiset ajalliset lähetystyöt olivat melko yleisiä 1800-luvulla.

Taidelähetyssaarnaajat

1800-luvun loppupuolella kirkko lähetti valikoituja taiteilijoita opiskelemaan Pariisiin Ranskaan, jotta he voisivat maalata seinämaalauksia Suolajärven temppeliin. John Hafen, John B. Fairbanks ja Lorus Pratt kutsuttiin ja erotettiin vuonna 1890 nimenomaan ”taidelähetyssaarnaajiksi”. He opiskelivat arvostetussa Académie Julianissa Pariisissa. Kuten kaikki lähetyssaarnaajat, he luottivat Herran johdatukseen ja tunsivat työssään Hänen Henkensä vaikutuksen. John Hafen kirjoitti: ”Minulla on todistus siitä, että Herra antaa minulle mahdollisuuden saavuttaa kaiken tarpeellisen sen vuoden aikana, joka minun sallitaan viipyä täällä.”4 Tutkijoiden Martha Elizabeth Bradleyn ja Lowell M. Durham jr:n mukaan nämä taidelähetyssaarnaajat olivat ”ainutlaatuisia. Sen jälkeen tätä kokemusta ei ole koskaan yritetty toistaa, vaikka hankkeen välittömät tulokset ovat olleet huomattavan onnistuneita.”5

Koulutuslähetyssaarnaajat

Sen lisäksi että kirkko rahoitti henkilöitä, jotka tavoittelivat opetusta taiteessa, kirkko kutsui toisia opiskelemaan oikeustiedettä, insinööritieteitä ja lääketiedettä. Brigham Young lähetti Heber John Richardsin New York Cityyn vuonna 1867 kouluttautumaan Bellevue Hospital Medical Collegessa. Häntä käskettiin osallistumaan aktiivisesti pyhien seurakuntaan New York Cityssä ja saarnaamaan evankeliumia, kun hän ei olisi opiskelemassa. Romania Pratt vastasi Brigham Youngin kutsuun saada lisää naispuolisia lääkäreitä. Ennen kuin Romania lähti opiskelemaan lääketiedettä Woman’s Medical Collegeen Philadelphiassa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa, hän sai siunauksen presidentti Youngilta, joka järjesti hänelle taloudellista tukea Apuyhdistykseltä.6

Nykyään palvelulähetyssaarnaajat tukevat edelleen kirkon koululaitosta sellaisissa tehtävissä kuten koulutusasiantuntijat ja opettajien kouluttajat.

Sukututkimuslähetyssaarnaajat

Työ sijaistoimitusten suorittamiseksi edesmenneiden esivanhempien puolesta temppeleissä herätti ratkaisevan tärkeän tarpeen sukututkimustietojen saamiselle. Monet tarjoutuivat vapaaehtoisina matkustamaan arkistoihin ja esivanhempiensa kotimaihin kokoamaan niitä. Vaikka nämä vapaaehtoiset palvelivat ilman virallista kutsua, he tekivät sen kirkon johtajien siunauksella. Vapaaehtoiset jatkoivat palvelemista sukututkimustehtävissä koko 1900-luvun. Vähitellen heidän palvelemisestaan tuli virallisempaa. Vuoteen 1979 mennessä kirkko oli kutsunut lähetyssaarnaajia palvelemaan kirkon keskustoimistossa monissa eri tehtävissä.7 Niinpä vuonna 1981 oli luonnollista kutsua kokoaikaisia lähetyssaarnaajia palvelemaan kirkon sukututkimuskirjastossa. Nykyään lähetyssaarnaajia palvelee lähes kaikilla sukututkimustyön osa-alueilla eri puolilla maailmaa.8

Rakennuslähetyssaarnaajat

1950-luvulla kirkko oli rakentamassa Tongaan Liahonan lukiota, mutta rakennustyöhön ei löytynyt riittävästi taitavia työntekijöitä. Lähetysjohtaja Tongassa ”päätti kutsua ryhmän nuoria tongalaisia miehiä erityiseen lähetystyöhön tekemään ruumiillista työtä”. Nämä nuoret miehet auttoivat lukion rakentamisessa, paljolti samoin kuin kirkon jäsenet Kirtlandissa Ohiossa ja Nauvoossa Illinoisissa olivat tehneet työtä temppelien rakentamiseksi. Ajatus levisi pian muille Tyynemeren alueille ja lopulta eri puolille maailmaa. Ohjelma ”siunasi monia lähetysseurakuntia uusilla ja kauniilla kappeleilla samalla kun se tarjosi ammatillista koulutusta sadoille nuorille miehille”.9

Monet ilmaisivat kiitollisuutta tilaisuudesta palvella. Boyd Richardson, joka palveli eräässä rakennushankkeessa Ohiossa, sanoi: ”Olen ollut käännytyslähetystyössä täällä Yhdysvalloissa, ja tuon kokemuksen ansiosta jätän todistukseni siitä, että kirkon rakentajien keskuudessa vallitsee sama suloinen henki kuin käännytystyötä tekevien lähetyssaarnaajavanhimpien keskuudessa.” Richardson jatkoi: ”Niin kuin käännytyslähetystyö vaikuttaa vanhimman koko elämään ja luonteeseen, samoin vaikuttaa rakennuslähetystyö.”

Toiset huomauttivat, että rakennusohjelma itsessään auttoi tuomaan ihmisiä kirkkoon ja vahvisti jo kastettujen jäsenten todistusta. Don H. Worthen sanoi: ”On hyvin kiinnostavaa seurata ihmisiä, kun he kulkevat ohi joka päivä, ja kuulla heidän huomioitaan. He kiinnostuvat, pysähtyvät ja esittävät kysymyksiä, ja sitten saamme tilaisuuden kertoa heille evankeliumista ja lausua heille todistuksemme.” James ja Ruth Morsella, jotka palvelivat Englannissa, oli samanlaisia ajatuksia. ”Huomasimme suuren muutoksen epäaktiivisten jäsenten asenteessa kirkkoa kohtaan, kun uusien kappelien rakentaminen oli aloitettu”, Morset selittivät. ”He tuntuvat olevan ylpeitä tuodessaan ihmisiä näkemään, mitä [kirkon jäsenet] tekevät, ja sitten he ovat lyhyessä ajassa paikalla tekemässä työtä itse, ja suurimmaksi osaksi heidät voidaan sitten aktivoida uudelleen kirkon muuhun toimintaan.”10

Nykyään lähetyssaarnaajat tukevat edelleen rakennusten kunnossapitoa eri puolilla maailmaa monin eri tavoin paikallisista tarpeista riippuen.

Huoltotyölähetyssaarnaajat

Lukuisat yksilöt ja avioparit ovat palvelleet sekä kansainvälisissä että paikallisissa huoltotyötehtävissä. Heidän palvelunsa vaihtelevuus ja laajuus ovat kasvaneet tavoittamaan niin maapallon kuin inhimillisten tarpeiden kirjon. Kun huoltotyölähetyssaarnaajat ovat palvelleet hankkeissa opettaen ja antaen käytännön apua, kuten ruokavarmuudessa, lääketieteellisessä avussa, ompelemisessa, puhtaan veden hankkeissa ja luku- ja kirjoitustaidon projekteissa auttaakseen erityisen tuen tarpeessa olevia, he ovat noudattaneet Vapahtajan esimerkkiä huolehtia apua tarvitsevista. Heidän selontekonsa osoittavat tämän ajallisen palvelun hengellisen ulottuvuuden. Sisar Connie Polve ja hänen toverinsa, kumpikin sairaanhoitajia, jotka palvelivat huoltotyölähetystyössä Paraguayssa, hoitivat vauvaa, joka kärsi vakavasta ihotulehduksesta. Sisar Polve kertoi: ”Tunsin selvästi Pyhän Hengen laskeutuvan päälleni ja tiesin, etten enää toiminut oman ohjaukseni alaisena vaan olin todellakin kirjaimellinen väline Herran kädessä tehdessäni Hänen puolestaan työtä maan päällä.” Vauva toipui, ja perhe – kerran ”eksyneitä, pelokkaita ihmisiä” – säteili ”kasvoillaan Kristuksen voimaa ja valoa”.11 Nykyään yli 11 000 lähetyssaarnaajaa huolehtii apua tarvitsevista 188 maassa.12

Herran jatkuva työ

Nykyään palvelulähetyssaarnaajat tekevät edelleen Herran työtä monin eri tavoin. Näitä tilaisuuksia voivat olla huoltotyötarpeiden tukeminen, yksilöiden ja perheiden auttaminen heidän yhteisöissään, kirkon paikallisissa ohjelmissa ja toiminnoissa auttaminen, kiinteistöistä huolehtiminen, yhteydenpidossa avustaminen, muiden tarvitsemien tavaroiden valmistaminen, indeksointi ja sukututkimustyö, yhteistyö hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja paljon muuta. Usein nämä lähetyssaarnaajat voivat jopa palvella useissa tehtävissä lähetystyönsä aikana osallistuessaan Herran työhön.

Palvelulähetyssaarnaajien sukupolvien panos on rinta rinnan lähetyssaarnaajien käännytyslähetystyön kanssa vahvistaen kirkkoa ja Jumalan valtakuntaa. Heidän työnsä on osittain päällekkäistä ja punoutuu yhteen kohottaen ja siunaten Jumalan lapsia kaikilla näiden elämän osa-alueilla. Lähetyssaarnaajat saavat yhtä lailla siunauksia innokkuudestaan siinä, mikä on todellakin yhtä ja samaa työtä: Herran Jeesuksen Kristuksen auttamista pelastuksen ja korotuksen työssä Hänen toteuttaessaan ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän (ks. Moos. 1:39).

Viitteet

  1. Nathaniel Johnson, John Heathin tekemä haastattelu, 20. lokakuuta 2022.

  2. Ks. Documents, Volume 4: April 1834 – September 1835, toim. Alex D. Smith, Alexander L. Baugh, Brenden W. Rensink, Matthew C. Godfrey ja Max H. Parkin, Documents-sarjan osa 4 kokoelmassa The Joseph Smith Papers, toim. Ronald K. Esplin ja Matthew J. Grow, 2008, s. 82–84.

  3. Ks. Morris A. Shirts ja Kathryn H. Shirts, A Trial Furnace: Southern Utah’s Iron Mission, 2001.

  4. B. F. Larsen, ”John Hafen”, julkaisematon käsikirjoitus, Brigham Youngin yliopisto, Harold B. Leen kirjasto, erityiskokoelmat, julkaisussa Martha Elizabeth Bradley ja Lowell M. Durham jr., ”John Hafen and the Art Missionaries”, Journal of Mormon History 12, 1985, s. 99.

  5. Martha Elizabeth Bradley ja Lowell M. Durham jr., ”John Hafen and the Art Missionaries”, Journal of Mormon History 12, s. 104.

  6. Ks. Shana Montgomery, ”Esther Romania Bunnell Pratt Penrose (1839–1932): An Uphill Climb”, julkaisussa Worth Their Salt, Too: More Notable But Often Unnoted Women of Utah, toim. Colleen Whitley, 2000, s. 29–39.

  7. Henkilöstökomitea, presidentti N. Eldon Tanner, puheenjohtaja, vaarnanjohtajille ja piispoille Wasatch Frontin alueella, 5. syyskuuta 1979, kirkon historian kirjasto.

  8. Ks. Experiences and Impressions of Genealogical Missionaries, 1981–1986, osa 2, koonnut Zelda Merritt, 1986.

  9. R. Lanier Britsch, ”The Church in the South Pacific”, Ensign, helmikuu 1976, s. 27.

  10. Don H. Worthen, ”Letter to Brother Mendenhall”, julkaisussa Testimonies of Church Building Supervisors and Church Builders, koottuna Doris Taggartin toimistoon, kirkon historian kirjasto, s. 22; ks. myös James ja Ruth Morse, ”Testimony of James and Ruth Morse”, julkaisussa Testimonies of Church Building Supervisors and Church Builders, s. 22.

  11. Connie Polve, ”Welfare Service Missionary Experience in Paraguay”, kirkon historian kirjasto.

  12. ”Caring for Those in Need: 2021 Annual Report of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints”, latterdaysaintcharities.org.

Tulosta