Kuinka voimme antaa haasteiden jalostaa uskoamme eikä tuhota sitä?

Irene Inemesit Ekord

Me voimme kamppailuissamme tehdä valinnan päästä lähemmäksi Kristusta.

Hiljattain seurakuntani suri erään suurenmoisen nuoren naimattoman aikuisen poismenoa. Matkalla tapaamaan hänen äitiään Apuyhdistyksen johtokunnan kanssa pohdin, mitä voisin mitenkään sanoa hänelle. Rukoilin, että Herra innoittaisi minua kertomaan jonkin rakentavan sanoman, joka auttaisi tätä äitiä tuntemaan Hänen lohtuaan.

Kun saavuimme paikalle, näin, kuinka murtunut hän oli. Hän oli aina ollut todella iloinen ja uskollinen, mutta nyt näytti siltä, että hänen todistuksensa oli hiipumassa.

Sen sijaan että olisin kertonut sanoman, minusta tuntui, että minun pitäisi vain halata häntä pitkään ja lämpimästi. Koin syvää myötätuntoa häntä kohtaan ja halusin hänen tuntevan, että taivaallinen Isä rakasti häntä ja oli tietoinen hänen murheestaan.

Tämä kokemus muistutti minua niistä kerroista elämässä, jolloin haasteemme voivat saada meidät epäilemään, onko taivaallinen Isä todella tukenamme. Kun Hänen tahtonsa eroaa toivomastamme lopputuloksesta, se saattaa horjuttaa uskoamme ja luottamustamme Häneen, varsinkin murheen tai tuskan hetkinä.

Tarvitaan paljon uskoa ja rohkeutta hyväksyä taivaallisen Isän tahto oman tahtomme sijaan, etenkin kun lopputulos satuttaa sydäntämme. Mutta kun kävelin kotiin käytyäni tämän surevan äidin luona, muistin nämä presidentti Russell M. Nelsonin sanat:

”Pyydän teitä ottamaan vastuun todistuksestanne. Tehkää työtä sen eteen. Ottakaa se omaksenne. Huolehtikaa siitä. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa. – –

Katsokaa [sitten], kuinka elämässänne tapahtuu ihmeitä.”¹

Viimein tajusin, että todistukseni vahvistaminen on se asia, jonka ansiosta voin kokea toivoa Jumalan rakkaudessa kohdatessani haasteita. Tiedän, että Hänellä on mielessään minun parhaani ja että Hän auttaa minua, kun vaikeita aikoja tulee.

Mutta kuinka voimme tehdä niin, kun tunnemme kovaa tuskaa?

Uskoni uudistamista

Pohdiskellessani elämänkokemuksiani ja sitä, kuinka todistukseni on kasvanut haasteideni myötä, tajusin, että vastoinkäymisiä kohdatessani olen harjaannuttanut muutamia tiettyjä asioita:

Katso haasteita iankaikkisesta näkökulmasta: Se voi olla vaikeaa tuskallisten tuntemusten ja haasteiden aikana. Mutta kamppailuissani pyrkimys nähdä asiat siten kuin Jumala näkee on auttanut minua syventämään uskoani Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kaiken mahdollistavaan voimaansa.
Etsi Häntä kaikkina aikoina: Vaikuttaa siltä, että elämän vaikeimpina hetkinä pidän vilpittömimmät rukoukset, tutkin evankeliumin totuuksia eniten ja ponnistelen tavallista enemmän muinaisten ja nykyajan profeettojen neuvojen etsimiseksi ja soveltamiseksi käytäntöön. Mutta näiden asioiden tekeminen myös hyvinä aikoina on auttanut minua kääntymään Vapahtajan puoleen sen sijaan että kääntyisin pois Hänestä, kun tilanne käy vaikeaksi. Me kaikki voimme tehdä sen valinnan, että etsimme Häntä sekä kamppailun että rauhan hetkinä – sen tekeminen voi aina muistuttaa meitä taivaallisen Isän täydellisestä rakkaudesta.
Muista ihmeitä kiitollisena: Niiden monien pienten ja voimallisen ihmeiden muistaminen, joilla Herra on siunannut minua, kannustaa minua aina kaikista eniten luottamaan Häneen ja pitämään uskoni vakaana vaikeina aikoina. Itse asiassa juuri parantumisen ihmeiden ansiosta, joita Hän on jo antanut minulle lahjana, haluan taistella pitääkseni uskoni Jeesukseen Kristukseen vahvana. Hän on tehnyt niin paljon hyväkseni ja saanut aikaan elämässäni niin monia ihmeitä, että haluan osoittaa kiitollisuutta kaikesta, mitä Hän on tehnyt hyväkseni.

Ottakaamme vastuu todistuksestamme

Minulla ei ole täydellistä rohkeutta, uskoa tai luottamusta Herraan, mutta pyrin pääsemään siihen pisteeseen. Tiedän, että läpi vaikeiden aikojen taivaallinen Isä on siunannut minua voimalla pysyä uskollisena silloinkin kun koen syvää murhetta tai kun ne siunaukset, joita rukoilen, eivät tule silloin kun haluan niitä.

Olen päättänyt antaa haasteiden ja tuskien elämässäni pikemminkin vahvistaa todistustani Jeesuksesta Kristuksesta kuin rikkoa sen. Kuonanpolttajan tulta on vaikea kohdata, mutta se todellakin auttaa meitä ymmärtämään Vapahtajaamme ja tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen, jos päätämme sallia sen.

Äiti, jonka luona kävin, ei ollut menettänyt todistustaan, mutta hänen oli vaikea nähdä Jumalan hyvyyttä murheensa läpi. Ymmärsin osoittaneeni hänelle sillä halauksella, että sekä taivaallinen Isä että minä rakastimme häntä, ja se riitti hänelle sillä hetkellä.

Kuten vanhin Alan T. Phillips seitsemänkymmenen koorumista muistuttaa meille: ”Te olette [taivaallisen Isän lapsia]. Jos tunnette olevanne eksyksissä, jos teillä on kysymyksiä tai teiltä puuttuu viisautta, jos kamppailette olosuhteidenne kanssa tai painitte hengellisen ristiriidan kanssa, kääntykää Hänen puoleensa. Rukoilkaa Häneltä lohtua, rakkautta, vastauksia ja suuntaa. Olipa tarpeenne mikä tahansa ja olittepa missä tahansa, vuodattakaa sydämenne taivaalliselle Isällenne.”²

On aina vaikeaa vapautua luonnollisesta taipumuksestamme olla vihaisia tai turhautuneita taivaalliselle Isälle, kun asiat eivät suju haluamallamme tavalla. Mutta lupaan, että kun katsot edelleen asioita iankaikkisesta näkökulmasta, etsit taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta ja muistat ihmeet, joita olet saanut Heiltä, niin uskosi ei horju. Ja saat nähdä vieläkin enemmän ihmeitä, kuten presidentti Nelson on luvannut.

Minulla on henkilökohtainen todistus siitä, että vastuun ottaminen omasta todistuksestamme auttaa meitä selviytymään vaikeimmista ajoistamme.