Lepopäivä

Chad H. Webb

johtaja, seminaarit ja uskontoinstituutit

Seminaarien ja uskontoinstituuttien satelliittilähetys•4.elokuuta 2015

On mieluisaa olla teidän kanssanne tänään ja saada tähän mennessä niin hyvää opetusta. On todella ilo olla täällä. Toivon teidän kaikkien tietävän, että rakastan teitä ja arvostan teitä syvästi ja kunnioitan teitä jokaista ja kaikkea sitä, mitä te teette. Minulle on erityisen mieluisaa, että mukanani on vaimoni Kristi. Tänään on meidän 25. hääpäivämme, ja niinpä ajattelimme, että olisi mukavaa viettää sitä 98 000 läheisimmän ystävän parissa. Se, mitä te ja teidän puolisonne teette tässä organisaatiossa, on todella merkittävää. Kiitos teille kaikille panoksestanne, ja kiitos, että olette täällä. On suurenmoista olla mukana tässä työssä teidän kaikkien kanssa.

Kirkon viimeisimmän yleiskonferenssin yhteydessä järjestettiin koulutustilaisuus johtaville auktoriteeteille aiheesta kuinka pyhittää lepopäivä ja tehdä siitä ilon päivä. Kirkon johtavat koorumit ovat yhtä pyrkiessään merkittävällä tavalla maailmanlaajuisesti opettamaan lepopäivän pyhittämisen tärkeyttä kirkossa ja kotona. Tätä on opetettu vyöhyke-, koordinointi- ja vaarnaneuvostoissa. Vaarnanjohtajat ovat kouluttaneet piispoja, ja yhdessä he opettavat edelleen vaarnansa ja seurakuntansa jäseniä.

Kirkon johtohenkilöille annettu koulutus

Tästä johtavien auktoriteettien koulutustilaisuudesta on saatavana videokatkelmia verkkosivustollamme.¹ Toivon, että te katselette, kertaatte ja käytätte tätä tärkeää lähdeaineistoa. Tänään haluaisin teidän näkevän katkelmia kahdesta tuon koulutustilaisuuden esityksestä. Ensin kuulette presidentti Russell M. Nelsonin puhuvan. Hänen jälkeensä puhuu vanhin M. Russell Ballard.

Presidentti Russell M. Nelson: ”Rakkaat sisaret ja veljet, ilmaisen syvän rakkauteni ja ihailuni teitä jokaista kohtaan. – – Ensimmäinen presidenttikunta on tänä aamuna tähdentänyt sitä suurta huolta, jota me kaikki kannamme niistä, jotka ovat kadoksissa, tietymättömissä, vähemmän aktiivisia. Siihen ongelmaan keskittyessämme haluaisimme keskittyä senkaltaisten ongelmien estämiseen. Niinpä tämän päivän ja huomispäivän kokouksissa aiomme keskittyä paljolti uskon vahvistamiseen Jumalaan, uskon vahvistamiseen Herraan Jeesukseen Kristukseen, uskon vahvistamiseen Hänen sovitukseensa. – – Yhtenä Hänen asetetuista apostoleistaan olen todella kiitollinen tästä tehtävästä, jonka he ovat antaneet minulle puhua tästä aiheesta. Herran käsky pyhittää lepopäivä on velvollisuus, johon me suhtaudumme hyvin vakavasti ja kirjaimellisesti. Jos me todellakin pystymme tekemään sen – jos me todellakin pystymme tekemään sen – me autamme jäseniämme vahvistamaan uskoa Herraan ja syventämään kääntymystään Häneen ja Hänen kirkkoonsa. – – Kun opimme paremmin, kuinka voimme pyhittää lepopäivän, usko lisääntyy kautta maailman.”

Vanhin M. Russell Ballard: ”Niin, veljemme ja sisaremme, me todellakin toivotamme teidät tervetulleiksi tähän tärkeään yleiskonferenssin yhteydessä tapahtuvaan koulutukseen. Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi ovat muutamina viime kuukausina viettäneet monia tunteja tarkastellen tutkimusta, joka koskee kirkon oppia ja periaatteita, jotka vahvistavat uskoa taivaalliseen Isäämme ja Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Kuten tiedätte, olemme jatkuvasti kiinnostuneita kestävästä kääntymyksestä, liittojen pitämisestä, usean sukupolven perheistä ja hengellisesti vahvistuneista kirkon jäsenistä. Kun ajattelemme kaikkia organisaatioon tai menettelytapoihin liittyviä muutoksia tai opillista koulutusta, jotka voisivat jouduttaa pelastuksen työtä tänä aikana, olemme päätyneet siihen, että lepopäivän hengen ja voiman kohottaminen toisi voimallisimmin jäseniä ja perheitä lähemmäksi Herraa Jeesusta Kristusta.”

Presidentti Nelson esitti huolen epäaktiivisuudesta ja tarpeesta vahvistaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Hän lupasi, että ”kun opimme paremmin, kuinka voimme pyhittää lepopäivän, usko lisääntyy kautta maailman”.

Olen varma siitä, että huomasitte myös vanhin Ballardin sanovan: ”Kun ajattelemme kaikkia organisaatioon tai menettelytapoihin liittyviä muutoksia tai opillista koulutusta, jotka voisivat jouduttaa pelastuksen työtä tänä aikana, olemme päätyneet siihen, että lepopäivän hengen ja voiman kohottaminen toisi voimallisimmin jäseniä ja perheitä lähemmäksi Herraa Jeesusta Kristusta.”²

Seminaarien ja uskontoinstituuttien tehtävä

Tässä maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä kirkon kouluneuvottelukunta on nimenomaan määrännyt seminaarit ja uskontoinstituutit auttamaan siten, että painotamme uudelleen lepopäivän pyhittämisen periaatteen ja sakramenttiin liittyvän opin opettamista ja värväämme kirkon nuoret ja nuoret aikuiset mukaan pyrkimään paremmin ymmärtämään näitä periaatteita ja elämään niiden mukaan. Meidän on määrä tehdä se tähdentämällä näitä periaatteita, kun ne tulevat luontevasti esiin järjestyksessä tapahtuvassa pyhien kirjoitusten opettamisessa ja oppikurssien opetusrungossa. Meillä on suurenmoinen tilaisuus yhdistää pyrkimyksemme niiden kanssa, joiden tehtäväksi on annettu johtaa meitä profeettoina, näkijöinä ja ilmoituksensaajina. Ja kun teemme niin, voimme paremmin täyttää tavoitteemme auttaa nuoria ja nuoria aikuisia ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opetuksia ja sovitusta sekä luottamaan niihin.

Havainnollistaakseni sitä, kuinka me voisimme opettaa lepopäivää ja sakramenttia koskevia periaatteita tavalla, joka vahvistaa uskoa Jeesukseen Kristukseen, olen valinnut esimerkkejä pääasiassa Vanhasta testamentista, koska monet teistä opettavat Vanhaa testamenttia tulevina kuukausina.

Lepopäivä

1. Lepopäivä on meille merkkinä Herralta

Yksi merkittävä lepopäivää koskeva periaate tulee 2. Mooseksen kirjan luvusta 31:

”Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät omaksi kansakseni. – –

Israelilaiset viettäkööt sapattia – –. Se on heidän ikuinen [liittonsa].”³

Ajatus siitä, että lepopäivä on merkkinä Jumalan liitosta meidän kanssamme, on merkittävä, koska jokainen meistä kohtaa sen pulman, ettei ”mikään epäpuhdas voi asua Jumalan luona”⁴, ja me tiedämme, että ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”⁵. Ratkaisuna, kuten se esitetään kohdassa OL 60:7, on tämä: ”Minä kykenen pyhittämään teidät.” Ja se tapahtuu tietenkin Jeesuksen Kristuksen ansiosta, joka on keskeinen hahmo Isän lunastussuunnitelmassa. Tai kuten apostoli Paavali on opettanut: ”Jumala on ostanut [meidät] täydestä hinnasta.”⁶

Hintana oli Jumalan täydellisen Pojan elämä, kärsimys ja kuolema. Entä mikä on tosite maksusta? Mikä on kuitti? Lepopäivä on pysyvänä merkkinä Jumalan lastensa kanssa tekemän liiton täyttymisestä – merkkinä siitä, että Hän kykenee pyhittämään meidät.

2. Lepopäivä on Herralle merkkinä meiltä

Sen lisäksi että lepopäivä on tosite maksusta – merkkinä siitä, että Herra on pyhittävä meidät – se on myös merkkinä meiltäHänelle siitä, kuinka me suhtaudumme siihen, mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme – kuinka me suhtaudumme Hänen uhriinsa ja kuinka me suhtaudumme omiin liittoihimme.

Kirkon viimeisimmässä yleiskonferenssissa presidentti Nelson opetti: ”Ollessani paljon nuorempi tutkin muiden kirjoittamia luetteloja asioista, joita piti tehdä, ja asioista, joita ei saanut tehdä lepopäivänä. Vasta myöhemmin opin pyhistä kirjoituksista, että oma käytökseni ja oma asenteeni lepopäivänä oli merkkinä minun ja taivaallisen Isäni välillä. Sen ymmärryksen myötä en tarvinnut enää luetteloja siitä, mitä piti ja mitä ei saanut tehdä. Kun minun täytyi päättää, oliko jokin toiminta sopivaa lepopäivälle, kysyin itseltäni yksinkertaisesti: ’Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?’ Tämä kysymys sai lepopäivää koskevat valintani päivänselviksi.”⁷

Jokainen lepopäivää koskeva valinta on henkilökohtainen, se on yksilöllinen uhraus, merkki kiitollisuudestamme siitä, että Hän on halukas pyhittämään meidät. En aio esittää teille luetteloa siitä, mitä pitää ja mitä ei pidä tehdä, mutta haluaisin sanoa, että olen nähnyt omin silmin kaikkialla maailmassa nuoria ja nuoria aikuisia, jotka ovat päättäneet pyhittää lepopäivän. Monet ovat päättäneet olla työskentelemättä sunnuntaisin, toiset ovat asettaneet tavoitteeksi olla opiskelematta sunnuntaisin. Eräs nuori nainen Thaimaassa oli vaarassa menettää ystäviä, koska hän päätti olla osallistumatta lepopäivänä yhteiskunnallisiin toimintoihin (ajatus, josta hänen ystävänsä eivät olleet aiemmin kuulleetkaan). Tiedän erään menestystä tavoittelevan jalkapallon pelaajan Kaliforniassa, joka vastoin ikätoverien ja valmentajien kovaa painostusta sekä vaarantaen arvokkaat stipendimahdollisuudet on päättänyt olla osallistumatta urheilutapahtumiin lepopäivänä.

Olen varma siitä, että Herra kunnioittaa näitä suurenmoisia nuoria, koska he ovat kunnioittaneet Häntä päättämällä pyhittää Hänen päivänsä. Me voimme opettaa oppilaillemme, että meidän asenteemme ja tekomme lepopäivänä ovat merkkinä Herralle siitä, kuinka suhtaudumme liittoihimme, ja että ”todellinen lepopäivän pyhittäminen on vertauskuvana koko liiton pitämisestä”⁸.

3. Lepopäivä on ilon päivä

Jälleen yksi periaate Vanhasta testamentista:

”Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi,

silloin saat iloita Herrasta.”⁹

Toisen Mooseksen kirjan luku 16 on kaunis esimerkki tästä periaatteesta. Kun israelilaiset valittivat nälkäänsä ja halusivat palata Egyptin ”lihapatojen” ääreen, Herra sanoi:

”Minä annan sataa teille ruokaa taivaasta, niin että kansa voi joka päivä mennä keräämään ruokaa, mutta vain sen päivän tarpeiksi. Näin minä panen heidät koetukselle, että näkisin, noudattavatko he minun lakejani vai eivät.

Kuitenkin kun he sapatin aattona valmistavat ruoaksi sen, mitä ovat tuoneet mukanaan, sitä tulee kaksi kertaa niin paljon kuin heillä on muina päivinä.”¹⁰

Näissä jakeissa on ainakin kaksi lisäperiaatetta. Yksi on se, että Herra koettelee meidän kuuliaisuuttamme lepopäivän suhteen. Toinen on se, että Herra säilyttää ja valmistaa meille keinon, niin että pystymme noudattamaan Hänen käskyjään. Ajatelkaapa, kuinka se täyttää lupauksen siitä, että lepopäivä olisi ilon päivä. Jos työskentelisitte joka päivä kooten mannaa pysyäksenne hengissä, ja yhtenä päivänä Herra sanoisi: ”Teidän ei tarvitse työskennellä tänään, mutta ruokin teidät silti aivan kuin olisitte työskennelleet”, eikö se olisi ilon päivä?

Kuulin nykypäivän version tästä kertomuksesta sisar ja vanhin Beecheriltä, jotka palvelivat lähetyssaarnaaja-avioparina Afrikassa. He kirjoittivat:

”Asumme hyvin köyhässä osassa Keniaa Ugandan rajalla. Yksi seurakunnanjohtajistamme – – on maanviljelijä, joka asuu suvun maatilalla. Hän on nuori isä, jolla on pieni perhe. – –

Hänen seurakunnassaan on jäseniä, jotka sanovat hänelle – –, etteivät he voi tulla kirkkoon sunnuntaisin, koska – – he pelkäävät jättää kotiaan pelätessään, että heidän naapurinsa varastavat heidän satonsa. – – Tämä on hyvin TODELLINEN huolenaihe. – – Itse asiassa ihmiset – – odottelevat kylvämistä, kunnes muut naapuritkin kylvävät, mikä vähentää mahdollisuutta, että heidän aikainen satonsa viedään. – –

[He sanovat myös], etteivät he voi tulla kirkkoon sunnuntaisin, koska heidän täytyy työskennellä – –, koska he ovat niin köyhiä.

[Seurakunnanjohtaja] jatkoi: ’Sanon heille: ”Minä lähden kotoani joka sunnuntai ja viivyn kirkolla monta tuntia päivästä. En työskentele lepopäivänä. Kun palaan kotiin, olen usein huomannut, että naapurini ovat varastaneet [maissiani], kanojani, niiden munia, hedelmiäni, koska heillä on nälkä eikä heillä ole ruokaa. Silti huomaan, että kun on sadonkorjuun aika, minua siunataan, koska maani tuottaa enemmän kuin naapurieni maa – vaikka he työskentelevät joka sunnuntai. Maani tuottaa enemmän, ja minua siunataan, koska pyhitän lepopäivän.”’

Kuultuaan [seurakunnanjohtajan] kommentin, [eräs toinen seurakunnanjohtaja] sanoi: ’Minä voin todistaa oikeaksi saman asian. Minulla on 2 eekkeriä [maissia]. Naapurini viljelee 10 eekkeriä. Hän työskentelee joka sunnuntai. Minä en. Kun on sadonkorjuun aika, minä saan runsaan sadon. Naapurini tulee luokseni hakemaan ruokaa, koska hänellä ei ole riittävästi. Minuakin on siunattu, koska elän lepopäivää koskevan lain mukaan.’”¹¹

Herran tiet ovat korkeammalla kuin meidän tiemme – ja niin on Hänen laskuoppinsakin. Se on erilainen kuin meidän. Se pätee kymmenyksiin, eikö niin? Kun puhutaan kymmenyksistä, 10 miinus 1 ei ole yhtä kuin 9. Herra siunaa meitä sillä, mitä me tarvitsemme, ja enemmänkin. Sama pätee myös lepopäivään. Viikossa on seitsemän päivää, mutta työskentely kuutena päivänä seitsemästä antaa meille itse asiassa enemmän – ei vähemmän – sitä, mitä me todella tarvitsemme. Voitte miltei kuulla Herran sanovan: ”Koetelkaa minua nyt tällä tavalla, – – enkö minä avaa teille taivaan ikkunat ja vuodata teille siunausta, niin ettei ole kylliksi tilaa ottaa sitä vastaan.”¹²

Sen lisäksi että lepopäivä on päivä, jolloin levätä fyysisestä työstä, se on myös hengellisen virkistymisen päivä. Se on päivä, jolloin levätä maailman huolista.

Presidentti Joseph F. Smith on opettanut, että Herran lepo ”tarkoittaa Jumalan tuntemiseen ja rakkauteen pääsemistä; sitä, että meillä on sellainen usko Hänen aivoituksiinsa ja suunnitelmaansa, – – että meitä ei häiritse jokainen opintuuli eikä eksyttävien ihmisten kavalat juonet.”¹³ (Ajatelkaapa tämän lupauksen voimaa, kun on kysymys tärkeimmästä tehtävästämme: auttaa oppilaitamme etsimään totuutta ja erottaa totuus erheestä.)

Minun on pakko mainita toinenkin erittäin merkittävä siunaus, josta puhutaan näissä pyhien kirjoitusten viitteissä. Luvussa 2. Moos. 31 käytetään ilmausta ”sukupolvesta toiseen”¹⁴ ja luvussa Jes. 58 Herra lupaa, että ”olet saava elantosi isäsi Jaakobin perintömaasta”.¹⁵ Kun tutkitte näitä jakeita ja kirkon johtajien antamaa koulutusta, huomaatte, että yksi lepopäivän pyhittämisen suurimmista siunauksista tulee teidän lastenne ja lastenne lasten hyväksi. Joka sunnuntai teillä on mahdollisuus opettaa lapsillenne, mitä te pidätte elämässä tärkeimpänä ja että te olette halukkaita uhraamaan henkilökohtaiset pyrkimykset pitääksenne Herran käskyt.

Millaisena siunauksena se tuleekaan olemaan heille. Se auttaa luomaan Jeesuksen Kristuksen uskollisten opetuslasten perheitä sukupolvesta toiseen. Kun tietää nämä ja muut lepopäivään liittyvät siunaukset, kuinka se voisi ollakaan muuta kuin ilon päivä?

4. Lepopäivä varjelee meidät, niin ettei maailma saastuta

Vielä yksi lepopäivää koskeva periaate löytyy Opin ja liittojen luvusta 59: ”Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni.”¹⁶

Vanhassa testamentissa on monia mahdollisuuksia opettaa tätä periaatetta. Esimerkiksi kun opetatte Abrahamin liittoa, teillä on tilaisuus opettaa nuoriamme olemaan maailmassa mutta olematta maailmasta. Toinen tilaisuus tulee, kun opetatte lukua 1. Sam. 8.

Presidentti Spencer W. Kimball esitti tämän luvun avulla syvällisen opetuksen. Hän sanoi:

”Herra ja Hänen profeettansa Samuel olivat pettyneitä ja murehtivat – –, mutta ihmiset vaativat äänekkäästi kuningasta, jotta he voisivat olla ’muiden kansojen veroisia’. – –

Emmepä me ole kovinkaan erilaisia nykyään! Haluamme maailman hohtoa ja kuohua, emmekä aina käsitä oman mielettömyytemme seuraamuksia. Kirkkoomme kuulumaton [etsii viihdettä lepopäivänä; mekin haluamme viihdykettä], vaikka monissa tapauksissa se tarkoittaa lepopäivän toimintojen hylkäämistä ja Herran pyhää päivää koskevan lain rikkomista. Aikalaisillamme on ei-kristillisiä häitä – meidänkin täytyy jäljitellä heidän tyyliään ja malliaan, vaikka siinä ihannoidaan maailmaa ja kadotetaan näkemys todellisen avioliiton pyhyydestä. – –

Tyylien luojat ovat vulgaareja ja rahanahneita ja kiiruhtavat yhdestä äärimmäisyydestä toiseen saadakseen vaatekaappiemme nykyisen sisällön tuntumaan vanhanaikaiselta. – – Mieluummin kuolisimme kuin olisimme ’vanhanaikaisia’. – – ’Meillä täytyy olla kuningas kuten muillakin kansoilla on!’

Herra sanoo, että Hän haluaa saada oman kansan, mutta me emme halua olla omalaatuisia. – –

Milloin, oi milloin, meidän myöhempien aikojen pyhämme seisovat lujasti omilla jaloillaan, vakiinnuttavat omat mittapuunsa, noudattavat asianmukaisia malleja ja elävät omaa loistavaa elämäänsä evankeliumin innoittamien mallien mukaisesti.”¹⁷

Kun meidän nuoremme kamppailevat maailman filosofioita ja perinteitä vastaan sekä maailman mittapuita ja tyylejä vastaan, auttakaa heitä näkemään, että meidän on määrä olla Herran omaa kansaa, joka on vapaa maailman vaikutuksista.¹⁸ Auttakaa heitä näkemään, että lepopäivän pyhittäminen on yksi keino tehdä niin, keino varjella itsensä, niin ettei maailma saastuta.

Sakramentti

Sakramentin tarkoitukset

Voimmeko nyt hieman siirtyä aiheessa ja puhua muutaman minuutin ajan sakramentin tarkoituksista?

Me nautimme sakramentin Pojan ruumiin ja veren muistoksi. Tämän syyn Herra itse esitti sakramentille, kun Hän asetti sen henkilökohtaisesti sekä Pyhässä maassa että Amerikan mantereella.¹⁹ Tämän tulee olla merkittävä osa kokemustamme joka viikko. Sakramentti on mahdollisuus muistaa Häntä ja kaikkea, mitä Hänen ruumiinsa ja Hänen verensä edustavat, mitä tulee kirjaimelliseen ylösnousemukseen, lunastukseen meidän synneistämme ja armoon, joka riittää kohdataksemme elämän kaikki haasteet.

Me todistamme Jumalalle, iankaikkiselle Isälle, että olemme halukkaita ottamaan Hänen Poikansa nimen päällemme ja pitämään Hänen käskynsä, siten uudistaen kaikki meidän liittomme. Entäpä jos jokainen meistä tekisi sen vilpittömästi joka viikko? Sakramenttikokous olisi hengellinen juhla-ateria huipentuen Herran lupaukseen siitä, että Hänen Henkensä on meidän kanssamme tuoden toivoa, parantumista, voimaa, lohtua ja anteeksiantoa.²⁰

Me kaikki tarvitsemme anteeksiantoa ja parantumista, ja joidenkuiden meistä täytyy antaa anteeksi ja päästää irti katkerista tunteista, joista olemme pitäneet kiinni liian kauan. Sovitus ja sakramentti antavat meille mahdollisuuden tehdä niin nyt.

Mahdollisuuksia opettaa sakramentin tarkoituksia on kaikkialla pyhissä kirjoituksissa ja kaikilla oppikursseillamme. Ehdotan, että huomaamme ainakin kaksi erityistä tapaa tehdä tätä. Ensiksi, aina kun opetamme jotakin Vapahtajan vertauskuvaa, meillä on mahdollisuus opettaa sakramentin tarkoituksia. Ja toiseksi, aina kun opetamme liittoihin liittyviä periaatteita, meillä on mahdollisuus soveltaa niitä periaatteita sakramenttiin.

Saanen kertoa vielä yhden esimerkin kummastakin näistä kahdesta mahdollisuudesta (jälleen Vanhasta testamentista)?

1. Vertauskuvat ohjaavat meitä kohti Jeesusta Kristusta

Ensimmäinen esimerkki, joka havainnollistaa Vapahtajan vertauskuvien käyttämistä, on 3. Mooseksen kirjan luvusta 1. Siinä Herra opettaa israelilaisia tuomaan omasta halustaan uhrin Herralle. Uhrieläimenä täytyi olla virheetön koiraspuolinen eläin, joka hyväksyttäisiin sovitukseksi sen henkilön puolesta, joka tuli uhraamaan. Sitten henkilö teurastaisi eläimen, ja papit vihmoisivat sen veren alttarin ympärille.²¹

On helppoa nähdä tämä vertauskuvallisuus ja sen liittymäkohdat sakramenttiin ja ymmärtää, että samalla kun ihminen pyhitettäisiin, Herra itse kantaisi hänen ahdinkonsa, murheensa ja syntinsä. Mielestäni siinä on hätkähdyttävä paradoksi, että vanhurskaat ovat niitä, ”joiden vaatteet ovat valkoisia Karitsan veren tähden”²². Mutta ”Herran asu on punainen”. Sillä, kuten Hän on sanonut, ”heidän vertansa minä olen roiskuttanut puvulleni ja tahrannut kaikki vaatteeni”²³.

Millainen näky se onkaan – nähdä Herra punaisessa asussa valkoisiin pukeutuneiden enkelien ympäröimänä. Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen ansiosta ”vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.”²⁴

Seuraavaksi uhrieläin paloiteltiin – pää, sisälmykset, koivet ja rasva.²⁵ Pää kuvasti meidän ajatuksiamme, sisälmykset meidän sydäntämme ja meidän tunteitamme sekä koivet meidän tekojamme. Vertauskuvallisuus muistuttaa meitä sakramentista, kun me sitoudumme rakastamaan Jumalaa koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme.²⁶

Toisin sanoen, kuten vanhin Neal A. Maxwell opetti: ”Todellinen henkilökohtainen uhraus ei ole koskaan ollut eläimen asettamista alttarille. Se on sen sijaan sitä, että olemme halukkaita asettamaan meissä olevan eläimellisen alttarille ja annamme sen palaa!”²⁷

Voimme myös hyödyntää pappien, Aaronin jälkeläisten²⁸, tehtävää opettaaksemme nuorille miehillemme sen tehtävän merkitystä, jonka he suorittavat sakramentin aikana. Opettakaa papeillemme, että he ovat Aaronin jälkeläisiä, että heidät täytyy erottaa maailmasta, että he edustavat Vapahtajaa. Opettakaa Aaronin pappeuden opettajille, että he toimivat arimatialaisen Joosefin sijaan valmistaen Kristuksen ruumista. (Joillakuilla teistä on ollut pyhä kokemus valmistaa ruumis hautaamista varten. Osaatteko kuvitella arimatialaisen Joosefin pyhää kokemusta?²⁹) Auttakaa nuoria miehiämme ymmärtämään, että sakramenttikokous on muistojumalanpalvelus Vapahtajamme muistoksi.

Eräs vaarnanjohtaja opetti tämän ajatuksen eräälle opettajien koorumille. Nykyään heidän 15-vuotias opettajien koorumin johtajansa on pyytänyt koko koorumiaan tulemaan joka sunnuntai 30 minuuttia ennen sakramenttikokouksen alkua, jolloin he lukevat pyhiä kirjoituksia, pitävät yhteisen rukouksen ja sitten koorumina valmistavat sakramentin.

Voimme opettaa myös diakoneillemme sitä tehtävää, jonka he suorittavat. Osaatteko kuvitella olevanne arkunkantajana Vapahtajan hautajaisissa?

Auttakaa heitä kaikkia tietämään, että he kunnioittavat pappeuttaan tavoilla, jotka auttavat meitä jokaista pääsemään osallisiksi Getsemanen verestä ja vastaanottamaan anteeksiannon ja sen suoman parantumisen.

2. Liittojen opettaminen antaa meille tilaisuuden opettaa sakramenttia

Toisena mahdollisuutena on opettaa sakramenttia opettaessamme liittoihin liittyviä periaatteita.

Yksi esimerkki tästä on Hoosean kirjassa, jossa käytetään vertauskuvina aviomiestä, hänen morsiantaan, tämän uskottomuutta sekä avioliiton liittojen koettelemista opetettaessa meidän liittosuhdettamme taivaallisen Isämme kanssa. Herra käski Hooseaa: ”Ota portto vaimoksesi ja ota lapsiksesi ne lapset, jotka hän saa.”³⁰ Niinpä Hoosea otti vaimokseen Gomerin. Mutta kun Hoosea oli ottanut hänet vaimokseen, elättänyt häntä ja osoittanut hänelle rakkauttaan, hän kääntyi entiseen elämäntapaansa ja petti Hooseaa.

Miltä teistä tuntuisi, jos te olisitte Hoosea? Ja kuitenkin, kuunnelkaa, kuinka Hoosea suhtautuu tähän pettämiseen:

”Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti.

– – Minä annan hänelle viinitarhoja.”³¹

Ja sitten pyhien kirjoitusten kertomuksessa kerronta siirtyy Hooseasta ja Gomerista Herraan ja liiton Israeliin, kun Hän sanoo meille: ”Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä.”³²

Minulle on ollut suurena siunauksena ymmärtää, miten Hoosea suhtautui liittoihinsa, ja käsittää, että juuri tällä tavoin Herra suhtautuu liittoihinsa, joita Hän on tehnyt meidän kanssamme.

Opin alun pitäen rakastamaan tätä kertomusta, kun kuulin erään presidentti Henry B. Eyringin pitämän puheen. Jotkut teistä saattoivat olla paikalla, kun hän kertoi kokemuksestaan opettaessaan seminaarissa Vanhaa testamenttia: ”Opettaessani siihen aikaan Hoosean kirjaa tunsin useammasta syystä kuin voin selittää jotakin uutta, jotakin voimallisempaa. Tämä ei ollut kertomus osapuolten välisestä liiketoimesta. – – Tämä oli rakkauskertomus. Tämä oli kertomus avioliiton liitosta, jota sitoi rakkaus, luja rakkaus. Se, mitä tunsin silloin – ja se on vahvistunut vuosien varrella – oli, että Herra, jonka kanssa minulla on ollut siunaus tehdä liittoja, rakastaa minua ja teitä ja niitä, joita me opetamme, sellaisella lujuudella, jota jatkuvasti ihmettelen ja jonka haluan koko sydämestäni omaksua.”³³

Tähän kertomukseen liittyy hyvin paljon enemmän, mutta saatte itse käydä läpi presidentti Eyringin loistavan puheen, jonka hän piti kirkon koululaitoksen symposiumissa vuonna 1995. Ajatukseni on se, että meillä on mahdollisuus opettaa liittoja. Ja kun opetamme niitä, auttakaamme oppilaitamme tuntemaan, mitä presidentti Eyring tunsi: että Jumala rakastaa meitä ja että Hän mielellään siunaa meitä liittojemme kautta. Kun opimme ymmärtämään, että toimitukset ja liitot ovat vertauskuvina Jumalan rakkaudesta ja halusta korottaa meidät, sakramentti muuttaa meidät ikuisiksi ajoiksi.

Päätös

Osaatteko kuvitella, mitä tapahtuisi, jos kirkon nuoret ja nuoret aikuiset joka viikko osallistuisivat sakramenttikokoukseen ja todella muistaisivat Vapahtajan, tuntisivat kiitollisuutta Hänen sovituksestaan, todistaisivat Isälle, että he joka päivä kantaisivat Vapahtajan nimeä ja pyrkisivät pitämään Hänen käskynsä ja elämään Pyhän Hengen lahjan arvoisena? Ja sitten viikon aikana he osallistuisivat seminaari- ja instituuttiluokkiin, joissa keskityttäisiin Vapahtajan keskeiseen rooliin rakastavan taivaallisen Isämme suunnitelmassa ja heitä muistutettaisiin heidän sitoumuksestaan olla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia? Ja jos he kodeissaan puhuisivat näistä asioista vanhempiensa kanssa ja suunnittelisivat yhdessä niin, että lepopäivästä tulisi heidän viikkonsa keskipiste?³⁴ Pystymme tuskin kuvittelemaan niitä siunauksia, joita Herralla on varattuna meitä varten.

Saanen lopettaa lausumalla todistukseni siitä, että jos aiomme opettaa tätä oppia voimallisesti, meidän täytyy ensin itse elää sen mukaan. Jos me joka sunnuntai pyhitämme lepopäivän ja muistamme Vapahtajaa uudistaessamme omat liittomme, lepopäivästä tulee meille ilon päivä ja se siunaa meitä ja perhettämme sukupolvien ajan. Lisäksi se vahvistaa merkittävästi kykyämme innoittaa rakkaita oppilaitamme huomaamaan, kuinka lepopäivän pyhittäminen auttaa heitä ymmärtämään ja luottamaan Jeesuksen Kristuksen opetuksiin ja sovitukseen. Se syventää heidän kiitollisuuttaan ja sitoumustaan liittojaan kohtaan maailman Vapahtajan opetuslapsina.

Muistakaamme Hänet aina. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.