Paneelikeskustelu
Seminaarien ja instituuttien vuosittainen koulutuslähetys 2020
Tiistai 9. kesäkuuta 2020
Veli Jason Willard: Toivotamme teidät tervetulleiksi, missä tahansa olettekin, tähän paneelikeskusteluun. Minun nimeni on Jason Willard, ja toimin seminaarien ja uskontoinstituuttien yhtenä apulaisjohtajana. Olemme hyvin iloisia siitä, että kanssamme tänään ovat seuraavat erityiset vieraat: sisar Reyna Aburto, toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, sisar Michelle Craig, ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, sisar Jill Johnson, kouluasiamiehemme, vanhin Paul V. Johnsonin vaimo, sekä veli Chad Wilkinson ja veli Bert Whimpey, jotka myös palvelevat seminaarien ja instituuttien apulaisjohtajina. Kiitos teille jokaiselle siitä, että olette seurassamme tänään.
Tämän paneelin tarkoituksena on keskustella kysymyksistä, joista toivomme olevan hyötyä monissa erilaisissa olosuhteissa, kun pyritte voimallisemmin siunaamaan nuoria ja nuoria aikuisia eri puolilla maailmaa. Olemme pyytäneet taivaan apua valmistautuessamme tämänpäiväiseen keskusteluun, ja kutsumme teitä tekemään samoin.
Aloitetaanpa ensimmäisestä kysymyksestämme. Meillä näyttää olevan yhä enemmän opettajia, oppilaita ja perheitä, jotka kamppailevat stressin, ahdistuksen, masennuksen ja muiden emotionaalisten haasteiden kanssa. Kuinka voimme auttaa heitä?
Sisar Reyna I. Aburto: Luulen, että todellisuudessa me kaikki tarvitsemme parantumista. Mielestäni meidän on tärkeää auttaa oppilaitamme ymmärtämään, että vaikka heillä on emotionaalisia vaikeuksia, niin he eivät ole rikkinäisiä tai viallisia, vaan tunteet ovat osa jumalallista luontoamme. Jos kuitenkin tunnemme jatkuvaa surua, meidän luultavasti pitää pyytää apua. Ehdotan siis, että noudatamme Vapahtajan esimerkkiä. Hän esitti kysymyksiä, jotka saivat ihmiset ilmaisemaan tuntemuksiaan. Hän salli ihmisten ilmaista tuskaansa – esimerkiksi kun Hän esitti kysymyksiä Marialle ja Martalle, kun Lasarus oli kuollut. Myös Emmauksen tiellä Hän esitti opetuslapsilleen kysymyksiä, joiden avulla he saivat ilmaista huolensa ja tuskansa siitä, että olivat menettäneet Vapahtajansa. Sama tapahtui haudalla Magdalan Marian kanssa ja kun Hän esitti kysymyksiä eri ihmisille, jotta he voisivat ilmaista tuntemuksiaan.
Meidän tulee siis luoda ilmapiiri, jossa oppilaat tuntevat, että heidän on turvallista ilmaista tuntemuksiaan – ei välttämättä luokassa tai toisilleen, vaan ehkä kirjoittaa niistä, kertoa niistä kenties perheenjäsenelle, ystävälle ja varsinkin taivaalliselle Isälle. Voimme siis esittää kysymyksiä, jotka saavat heidät ilmaisemaan tuntemuksiaan. ”Mitä huolia sinulla on ystävistäsi, perheestäsi?” ”Kuinka voimme auttaa toisiamme?”
Olen huomannut, että kun pyydämme ihmisiltä ideoita, ilmoitusta tai innoitusta siihen, kuinka auttaa muita, he saavat innoitusta, jos he rukoilevat sitä, ja he voivat sitten auttaa. Jos siis luomme ympäristön, jossa ihmiset kokevat, ettei heitä arvostella, niin me autamme heitä ymmärtämään, ettei ole vääriä vastauksia vaan että voi kysyä avoimesti ja ilmaista tuntemuksia turvallisesti. Varsinkin jos he kamppailevat jonkin asian kanssa, heidän ei tarvitse selviytyä siitä yksin, vaan he voivat kääntyä taivaallisen Isämme, Vapahtajamme ja toinen toisemme puoleen. Ja tapahtuipa heidän elämässään mitä tahansa, jokainen meistä on Jumalan lapsi ja voimme kääntyä taivaallisen Isämme puoleen. Olemme kaikki veljiä ja sisaria, ja voimme kääntyä toinen toisemme puoleen. Olemme kaikki Kristuksen opetuslapsia, ja voimme kääntyä Hänen puoleensa.
Veli Bert Whimpey: Arvostan vanhin Hollandia ja hänen sanojaan lokakuun 2013 konferenssipuheessa. Hän kertoi omista kamppailuistaan masennuksen kanssa. Sitten hän sanoi näin: ”[Mielenterveyden ongelmista] puhumiseen [ei] pitäisi liittyä yhtään enempää häpeää kuin siihen, että puhuu taistelusta korkeaa verenpainetta tai pahanlaatuisen kasvaimen äkillistä ilmaantumista vastaan.”1 Hän sanoi, että on hyväksyttävää puhua siitä ja kertoa näistä asioista. Sitten arvostan todella näitä kolmea asiaa, jotka hän mainitsi: ”Älkää koskaan menettäkö uskoa taivaalliseen Isäänne. – – Etsikää neuvoja niiltä, joilla on hengellisen hyvinvointinne avaimet.” Ja sitten tarvittaessa ”pyytäkää neuvoja hyvämaineisilta ihmisiltä, joilla on virallinen pätevyys, ammattitaito ja hyvät elämänarvot”.2
Mielestäni sekä oppilaidemme että opettajiemme tulee tietää, että on hyväksyttävää puhua näistä asioista ja hankkia tarvittavaa apua. On suurenmoista, että voimme työssämme mennä tapaamaan henkilöstön edustajaa ja saada tietoa eduista ja paikoista, joista voi pyytää apua. Myös kirkon verkkosivusto on hyvä paikka löytää palveluja.
Veli Willard: Veli Whimpey, kiitos siitä. Seuraava kysymys käsittelee nuoria ja nuoria aikuisia. Kuinka voimme auttaa heitä näkemään, miksi kirkko on merkityksellinen heidän elämässään, miksi he tarvitsevat kirkkoa ja miksi kirkko tarvitsee heitä?
Sisar Michelle Craig: Uskon todella, että nuortemme ja nuorten aikuistemme täytyy tuntea, että jäsenyys Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on enemmän kuin sääntö- tai tehtäväluettelo. Se on enemmän kuin yhteisöllinen kerho. Heidän pitää ymmärtää, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydin on rakkaus. Rakkaus Jumalaa kohtaan ja rakkaus muita kohtaan. Oppiessaan evankeliumia ja eläessään sen mukaan he todella oppivat tietämään ja tuntemaan oman identiteettinsä ja tarkoituksensa.
Nuoremme nykyään reagoivat periaatteisiin kuten rakastaa muita ja auttaa niitä, jotka ovat yhteiskunnan vähäosaisia. He haluavat edistää jotakin, ja he haluavat vaikuttaa maailmaan. Toivottavasti he voivat oppia ymmärtämään, että kun he ovat uskollisia kirkossa, he saavat sen avulla enemmän mahdollisuuksia kuin missään muussa järjestössä vaikuttaa hyvään maailmassa.
Yksi asia, josta pidän presidentti Nelsonissa ja siinä, mihin suuntaan kirkko on kulkemassa, on se, että nuoria ja nuoria naimattomia aikuisia tähdennetään enemmän kuin minään muuna aikana, jonka muistan. Meidän aikuisten pitää astua taka-alalle ja antaa nuorillemme mahdollisuuksia johtaa, suunnitella, etsiä ilmoitusta ja toimia sen mukaan. Meidän pitää kunnioittaa heidän älykkyyttään ja oppia ne asiat, joita heillä on opetettavana meille. Emme tarvitse heitä kaunistamaan numeroita vaan tarvitsemme heitä, koska maailma tarvitsee kipeästi sitä, mitä heillä on annettavana. Kirkko pystyy tarjoamaan keinot täyttää niitä tarpeita yksi henkilö kerrallaan. Toivon, että kaikki, mitä nuoremme ja nuoret naimattomat aikuisemme oppivat kodeissaan, kirkossa sekä seminaarissa ja instituutissa, innoittaa heitä käyttämään sydäntään ja käsiään muiden ihmisten auttamiseen ja rakastamiseen sekä niiden palvelemiseen, joiden kanssa he ovat tekemisissä. Nimittäin se on luonnollinen tulos rakkaudesta Jeesusta Kristusta kohtaan ja rakkaudesta muita kohtaan.
Mielestäni kaikessa on oikeastaan kyse Jeesuksesta Kristuksesta. Kaiken, mitä teemme ja opetamme toimiessamme nuorten, nuorten naimattomien aikuisten ja lasten parissa sekä rakastaessamme heitä, tulee vahvistaa todistusta Jeesuksen Kristuksen elämästä, palvelutyöstä ja sovituksesta. Siitä kaikesta tässä on kyse. Jos teemme niin, he voivat toivon mukaan oppia tietämään, että tämä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, että jäsenyyden siunaukset ovat hyvin suuria ja että meitä kaikkia tarvitaan työn tekemiseen. Tosiaan tämä on Hänen työtään.
Veli Willard: Hyvin sanottu. Kiitos. Veli Wilkinson, mitä sinulla on lisättävänä tähän?
Veli Chad Wilkinson: Olen aivan samaa mieltä sisar Craigin kanssa. Hänen puhuessaan ajattelin erästä instituuttiluokkaani, jonka oppilaista suurin osa oli kotiin palanneita lähetyssaarnaajia. He kertoivat, miten yksi suurimmista vaikeuksista kotiin palaamiseen sopeutumisessa on ollut se, että puolitoista tai kaksi vuotta he keskittyivät muihin ja heidän kotiin palattuaan kaikki näyttikin keskittyvän heihin. Evankeliumissa ja luokkahuoneissamme me voimme kutsua heitä miettimään tai tarkastelemaan, millä tavoin he voivat tehdä sitä samaa ja kääntää huomionsa ulospäin.
Veli Willard: Sisar Johnson, mitä lisäisit tähän?
Sisar Jill Johnson: Kun mietin tätä kysymystä, mieleeni tuli ajatus liittojen voimasta, jota voimme saada vain kirkossa, jossa on Jumalan valtuus ja voima. Nykypäivän maailmassa, joka asettaa kovasti paineita nuorille ja vetää heitä pois kirkosta, nuoret täytyy liittää uudelleen liittojen pitämisen voimaan. Saatamme tuntea tässä maailmassa olevamme yksin ja voimattomia voittamaan eteemme tulevia asioita: koettelemuksia, kiusauksia. Mutta liitoissa, joita voi solmia ainoastaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ja pyhissä paikoissa, on paljon suurempi voima kuin millään maailman voimilla. Uskon todella, että sitä kirkko voi tarjota. Me voimme kertoa tästä oppilaillemme ja todistaa siitä sekä näyttää omalla elämällämme, että kirkko on enemmän kuin vain hyvän tekemistä. Liitoissa on voimaa.
Veli Whimpey: Kiitos, sisar Johnson. Olen keskustellut nuorten aikuisten kanssa, ja he ovat sanoneet minulle näin: ”Voin tuntea läheisyyttä taivaalliseen Isään menemättä kirkkoon.” Olen sanonut: ”Olen samaa mieltä. Mutta minun tavoitteenani ei ole vain tuntea olevani lähellä taivaallista Isää. Haluan tulla taivaallisen Isän kaltaiseksi. Tavoitteenani on saada korotus.” Mielestäni meidän tulee auttaa kaikkia nuoriamme ja nuoria aikuisiamme muistamaan, että kuolevaisuuden tarkoituksena on tulla taivaallisen Isän kaltaiseksi. Kirkosta he löytävät pappeuden avaimet, toimitukset ja liitot, kuten sisar Johnson sanoi. Se on Jumalan valtakunta täällä maan päällä, ja täällä he saavuttavat sellaista, mikä auttaa heitä tulemaan taivaallisen Isän kaltaisiksi ja mitä he eivät voi saavuttaa missään muualla tai millään muulla tavoin.
Veli Willard: Se on todellakin totta. Ei vain edistää jotakin työtä, vaan – muistaakseni se mainittiin viime yleiskonferenssissa – edistää Kristuksen työtä. Ja sitä nuo liitot tarjoavat meille. Kiitos paljon tästä. Mitä pieniä ja yksinkertaisia asioita me voimme tehdä lisätäksemme voimaa siunata oppilaitamme, opettaa suuremmalla voimalla ja todella antaa hämmästyttävää opetusta?
Veli Wilkinson: Tuo on todella hieno kysymys. Olemme puhuneet ja saaneet opetusta ja koulutusta taidoista, menetelmistä ja monista eri asioista, ja kaikki se on tärkeää. Mutta kun nimitämme itsellemme opettajan, kun nimitämme Pyhän Hengen opettajaksemme ja kutsumme Hänet luokkaamme, niin silloin tapahtuu sitä hämmästyttävää opettamista.
Vanhin Johnson opetti minulle kerran, ettei Saatana pysty ehkä saamaan kovinkaan monia seminaarien ja instituuttien työntekijöitä tai ihmisiä syyllistymään aviorikokseen tai rikkomaan viisauden sanaa tai tekemään jotakin muuta hyvin pahaa tai vakavaa. Mutta hän voi tehdä pieniä asioita, joiden hintana meille on voima. Hän voi ehkä houkutella meidät valittamaan tai puhumaan pahaa jostakusta tai tekemään pilaa jostakusta oppilaasta tai nauramaan jollekin tai muita pieniä asioita. Kun annamme periksi tällaiselle, me menetämme Pyhän Hengen eli Pyhä Henki ei voi olla kanssamme siinä määrin kuin Hän voisi olla tai Hänen tulisi olla.
Ajattelen Akania Vanhassa testamentissa. Kun he menivät taistelemaan Jerikoa vastaan, heille annettiin käsky olla ottamatta mitään kirottua, mitään tavaraa, mitään Jerikon aarteista. Akan otti, eikä kukaan muu tiennyt sitä. Seuraavan taistelun piti olla varma voitto Ain kaupunkia vastaan. He hävisivät, ja 36 miestä menetti henkensä.
Tämän periaate on, että teoillamme on merkitystä. Vähäisillä asioilla, joita ehkä sanomme, valituksella tai nurinalla tai millä tahansa, mikä voi vaikuttaa siihen, miten voimallisesti Pyhän Hengen voima voi tulla elämäämme, on merkitystä. Sen hintana on koko järjestelmän voima. Sillä on merkitystä. Kutsun meitä tekemään niitä pieniä asioita. Kiinnittäkää huomiota pieniin ja yksinkertaisiin asioihin, jotka luovat Pyhälle Hengelle otollisen ilmapiirin tai auttavat meitä tuntemaan mahdollisimman suuressa määrin Opettajan vaikutusta.
Veli Willard: Veli Whimpey, sinulla oli jotakin sanottavaa?
Veli Whimpey: Keskitymmekö me todella Vapahtajaan? Sitä mietin, kun istun ja ajattelen oppilaitani ja oppiaihettani – keskitynkö todella Kristukseen? Haluan oppilaideni tuntevan Hänen luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan. Siitä se alkaa, jos keskityn Vapahtajaan.
Sitten ajattelen toista asiaa – keskitynkö oppilaisiini? Arvostan todella sitä, mitä vanhin Bednar sanoi johtajien koulutussarjassa. Hän kertoi pojastaan, kun tämä halusi apua tietääkseen, mitä suunnitella pappien ja lehvänsitojien toiminnaksi. Niinpä vanhin Bednar luki hänelle MK Jaak. 1:5: ”Sillä uskon ja suuren huolen tähden meille todella oli ilmaistu kansastamme, mitä sille tapahtuisi.” Muistanette varmaan, että kesti jonkin aikaa, ennen kuin vanhin Bednarin poika viimein tajusi, mitä vanhin Bednar sanoi: ”Minkä on tarpeen tapahtua? Ennen kuin suunnittelet toimintaa, mieti ensin: Minkä kokemuksen oppilaamme tarvitsevat?” Kun valmistaudumme, meidän tulee miettiä: ”Mitä oppilaan on tarpeen kokea?”
Sitten kolmanneksi, kuten veli Wilkinson mainitsi, meidän tulee tietoisesti sallia Pyhän Hengen huolehtia roolistaan ja tehtävästään luokassa. Se on hyvin tärkeää. On myös hyvä kerrata käsikirjan Evankeliumin opettaminen ja oppiminen kohta 2.1, kun mietimme Pyhän Hengen roolia ja tehtävää. Ihan vain ymmärtää se ja sallia Pyhän Hengen huolehtia roolistaan ja tehtävästään luokassa on hyvin, hyvin merkityksellistä.
Sisar Craig: Olen huomannut erään yksinkertaisen asian. Jos opetan ja tunnen, ettei Henki ole läsnä, niin kun lausun vilpittömän todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta ja taivaallisesta Isästä, silloin Pyhä Henki tulee. Pyhän Hengen tehtävä on todistaa Jeesuksen Kristuksen ja taivaallisen Isän jumalallisuudesta. Eli jos lausun todistuksen, yksinkertaisen todistuksen, Henki tulee.
Veli Willard: Olemme puhuneet opettamisesta voimallisemmin, keskittymisestä enemmän Kristukseen. Mutta kun pyrimme keskittymään enemmän oppilaisiin, mitä opettaja voi tehdä, jotta hänen valmistautumisensa on oppilaille merkityksellisempää ja yksilöidympää?
Sisar Johnson: Kun ensi kertaa luin tuon kysymyksen, mietin: Mitä tarkoittaa se, että palvelee oppilaita yksitellen? Tarkoittaako se sitä, että oppii tuntemaan heidät yksilöinä? Voimmeko tuntea heidät henkilökohtaisesti? Vietämme aikaa heidän kanssaan niin että opimme tuntemaan heidät paremmin? Sitten ajattelin, että tämä kysymys on erilainen opettajalle, joka opettaa Oremissa ja jolla on yli sata oppilasta. Tuntuisi pelottavalta tehtävältä yrittää osallistua henkilökohtaisesti kaikkien näiden oppilaiden elämään. Verratkaa tätä Frankfurtissa Saksassa toimivaan opettajaan, jolla on kuusi oppilasta, joiden kanssa hän käy kirkossa ja joiden perheistä jotkut ovat hänelle hyvin läheisiä. Luulen, että opettajana olisi hyvin lannistavaa tuntea, että sinulla on vastuu olla henkilökohtaisesti mukana jokaisen oppilaan osalta, kuten käydä tapaamassa heidän perheitään ja osallistua heidän tärkeisiin tapahtumiinsa. Tapahtumia on niin paljon, että se voi olla ylivoimaista.
Niinpä esitän muutamia ajatuksia tarpeiden arvioinnista. Ajattelin, että meidän pitää kysyä. Meidän pitää kysyä oppilailta itseltään, mitä he tarvitsevat. Meidän pitää kysyä muilta opettajilta, mitä he ovat huomanneet oppilaista, jotka ovat saman ikäisiä ja samasta kulttuurista, koska tämä kirkko on maailmanlaajuinen ja kirkon sisällä on hyvin monia kulttuurisia eroja. Ennen kaikkea kysykää taivaalliselta Isältä ja luottakaa Henkeen ja lupauksiin siitä, että jos teemme kaiken voitavamme, meitä siunataan innoituksella, jota tarvitsemme tunteaksemme oppilaat ja tietääksemme, mitä meidän pitää opettaa heille. Monimutkaisessa maailmassa, jossa nuorilla on kaikenlaisia uusia haasteita, on entistä tärkeämpää, että meillä on taivaallisen Isämme johdatus opettaessamme heitä.
Sisar Aburto: Luulen, että jos neuvottelemme heidän kanssaan ja tutustumme heihin, niin me opimme tuntemaan heidät paremmin. On myös tärkeää havainnoida heitä, kuunnella ja katsella niitä vihjeitä, joita he antavat meille. Kommentit, joita he esittävät tai eivät esitä, ja kysymykset, joita he esittävät, auttavat meitä tuntemaan heidät paremmin. Voisimme ehkä antaa heidän esittää kysymyksiä nimettömänä. Toisinaan he kokevat voivansa sanoa vapaammin, mitä on heidän sydämessään, kun me emme tiedä, kenestä on kyse. Huolehtikaa myös siitä, että oppimamme periaatteet ja oppi yhdistyvät siihen, mitä heidän elämässään tapahtuu juuri nyt – ei välttämättä tulevaisuudessa, vaan juuri nyt – jotta he voivat nähdä itsensä pyhissä kirjoituksissa, kokoamassa Israelia, tekemässä pelastuksen ja korotuksen työtä. Ja myös katsoa taaksepäin omaa elämäänsä ja nähdä tilanteita, joissa Herra on siunannut heidän elämäänsä, niin että he muistavat, keitä he ovat, ja että Hän on aina valmiina siunaamaan heitä. Auttakaa heitä huomaamaan tämä merkityksellisyys. Jotta voitte tehdä sen, teidän pitää tietää, mitä heidän elämässään tapahtuu.
Veli Wilkinson: Kumpikin näistä kommenteista on kerrassaan mahtava. Olen ottanut tavaksi, että oppikurssin ensimmäisenä päivänä oppilaat kirjoittavat minulle kirjeen. En halua heidän kertovan minulle synneistään tai mitään sellaista, vaan kertovan minulle itsestään. Mitä sellaista minun pitää tietää sinusta, mikä auttaa minua parhaiten palvelemaan sinua opettajanasi tänä lukukautena tai lukuvuonna? Kerro minulle perheestäsi, työstäsi, harrastuksistasi. Kerro, mitä odotat oppikurssilta. Tai voit sanoa: ”Minulla on vaikeuksia uskoni kanssa” tai ”Kamppailen jonkin asian kanssa”. Sitten otan kuvan jokaisesta oppilaasta ja kiinnitän sen siihen paperiin. Kun luen kirjettä, opin tuntemaan tuon oppilaan ja pidän nämä asiat mielessäni, kun valmistelen opetusta. Nämä ovat muutamia käytännön keinoja päästä siihen, mitä sisar Johnson ja sisar Aburto opettavat meille.
Veli Willard: Seuraava kysymyksemme on opettajiemme avuksi. Kuinka tasapainoilemme tämän vastuun kanssa – opettaa oppia selkeästi ja totuudenmukaisesti mutta silti kannustaa oppilaita, jotka tulevat monista erilaisista olosuhteista ja joiden kulttuuritausta on erilainen, kertomaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan? Mitä sanoisitte opettajalle, joka yrittää huolehtia siitä, että oppilaat tuntevat voivansa osallistua, puhua, kertoa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan, jotka ehkä eroavat siitä, mistä puhutaan oppitunnilla, ja silti opettaa oppia?
Veli Whimpey: Se on oppitunnilla joskus vaikeaa tasapainoilua. Mielestäni meidän on muistettava, että meidän vastuunamme on opettaa totuutta, ei mielipiteitä. Oppilaidemme tulee tietää, että kun he tulevat luokkaan, he saavat kuulla totuutta. Siksi meidän pitää keskittyä pyhiin kirjoituksiin ja profeettojen sanoihin. Niitä me opetamme oppilaillemme, ja niistä me löydämme vastauksemme. Meidän tulee muistaa tavoitteemme eli että meidän tarkoituksemme on auttaa nuoria ja nuoria aikuisia ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opetuksia ja sovitusta sekä luottamaan niihin. Minun pitää auttaa oppilaitani ymmärtämään.
Mutta meidän pitää muistaa, että myös oppilaillamme on vastuu. Muistatte, että luvussa OL 50 sanotaan, että me saarnamme totuuden sanaa, mutta myös oppilaidemme pitää vastaanottaa totuuden sana. Heillä pitää olla uskoa, kun he tulevat luokkaan. Luokkahuoneestamme voisi siis tavallaan tulla työpaja, johon oppilaat tulevat ja tuntevat, että siellä opetetaan totuutta ja että he voivat turvallisesti esittää kysymyksiään tai kertoa kokemuksistaan tai huolenaiheistaan. Me opettajat olemme siellä auttamassa oppilaitamme oppimaan – oppimaan, kuinka tuntea Henkeä, kuinka oppia itse siinä ilmapiirissä, kertoa ajatuksistaan. Kenties se johtaa keskusteluumme, johtaa meidät pyhien kirjoitusten ja profeettojen sanojen pariin, jotta saamme selville, mikä on totuus, ei vain, mitä mieltä joku on tai mitä maailmassa nykyään sanotaan.
Keskitytään siihen, mikä on totuus. Ajatelkaapa hengellisen tiedon hankkimisen kaavaa. Me voimme todella keskittyä siihen kaavaan ja auttaa oppilaitamme oppimaan, kuinka toimia uskossa ja saada iankaikkinen näkökulma ja sitten katsoa jumalallisesti asetettuja tiedon lähteitä, jotta he löytävät vastauksensa. He tulevat luokkaan juuri sitä varten – voidakseen oppia totuutta, jotta heistä voi tulla taivaallisen Isänsä kaltaisia.
Yksi aluejohtajistamme kertoi minulle erään kokemuksen. Hän istui luokassa, kun eräs nuori aikuinen kertoi mielipiteen, joka ei ollut aivan sopusoinnussa kirkon opetusten kanssa. Sitten opettaja vastasi näin. Hän kysyi: ”Kuinka sinun oma todistuksesi ja ymmärryksesi pelastussuunnitelmasta vaikuttavat mielipiteeseesi? Aloitetaan uskosta – siitä mitä tiedät ja mitä tiedät tunteneesi. Puhutaanpa asiasta siitä näkökulmasta.” Sitten opettaja kertoi, että hän näki, kuinka tämä nuori aikuinen itse asiassa sai ilmoitusta saman tien, kun he pyrkivät toimimaan uskossa ja tarkastelemaan kysymystä iankaikkisesta näkökulmasta. He puhuivat siitä, mitä he tietävät, mitä he eivät tiedä vielä ja miksi he haluavat edelleen pyrkiä ymmärtämään. He eivät siis löytäneet kaikkia vastauksia, mutta siinä ilmapiirissä he kokoontuivat oppimaan totuutta, tarkastelemaan kysymystä toimien uskossa ja osoittaen uskoa sen pohjalta, mitä he tiesivät.
Kuinka voin siis auttaa sinua oppimaan ja löytämään vastauksia, kun tällä tavoin kuljet eteenpäin? Toisinaan meidän pitää varoa, että ellemme anna evankeliumin periaatteiden ja oppien muuttaa meitä, niin me yritämme muuttaa evankeliumin periaatteita ja oppeja niin, että ne sopivat meidän olosuhteisiimme ja tilanteeseemme. Meidän pitää voida sanoa: ”Taivaallinen Isä, haluan tulla Sinun kaltaiseksesi. Auta minua oppimaan, kuinka evankeliumin opit ja periaatteet auttavat minua” siinä hengessä, että ”minulla on yhä kysymyksiä ja huolenaiheita, mutta minä todella haluan tietää, mikä on totuus”. Uskon, että opettajina me voimme omalla suhtautumisellamme todella luoda sellaisen ilmapiirin. Auttaa oppilaitamme kääntymään pyhien kirjoitusten ja profeettojen puoleen oppiakseen totuutta ja auttaa heitä heidän kamppaillessaan todella tietämään, mikä on totta. Haluan myös sanoa, että älkää aliarvioiko todistuksen ja todistamisen voimaa. ”Kaikki totuus on vahvistettava kahden tai useamman todistajan sanalla.”3 Eli pyhillä kirjoituksilla, profeettojen sanoilla ja heidän omalla todistuksellaan siitä, mikä on totta. Kun Henki sitten todistaa, niin kysymys selkenee nuorillemme ja he oppivat, kuinka oppia itse ja tulla tuntemaan totuus omakohtaisesti.
Veli Willard: Pidän kovasti Nefin sanoista, kun hän sanoi: ”Minä tiedän, että hän rakastaa lapsiaan, mutta en tiedä kaiken tarkoitusta.”4 Nefi lausui todistuksensa siitä, mitä hän tiesi, ja millainen siunaus se onkaan meille kaikille.
Veli Wilkinson: Mieleeni tulee ajatus naisesta, joka tavattiin aviorikoksesta, ja Vapahtajan esimerkki. Vapahtaja ei vältellyt totuuden opettamista. Hän opetti naiselle oppia siitä, ettei asia ollut oikein. Mutta Hän teki sen tavalla, joka suojeli naista, antoi tälle turvallisen paikan saada kokemuksen.
Sisar Johnson: Ajattelin samaa, että jos oppilaat voivat tuntea Vapahtajan rakkauden ja sovituksen voiman, se on voimallisempaa kuin se, kun opetamme käskyjä ja niiden rikkomisen seurauksia. Niin että luokasta ja oppitunnilta heille jää tunne siitä, että on olemassa joku, joka rakastaa heitä hyvin paljon ja että heillä on mahdollisuus päästä osallisiksi sovituksen voimasta, että kun olemme tehneet virheitä – ja jokainen tekee niitä – että me yksinkertaisesti tarvitsemme sovitusta. Tämän kaiken myönteinen puoli jää oppilaan mieleen oppitunnin jälkeen. He tuntevat, että heillä on toivoa. Mielestäni he todella tarvitsevat sitä tässä maailmassa.
Veli Willard: Kiitos näistä ajatuksista. Itse asiassa myös tämä viimeinen kysymys liittyy siihen: Kuinka voimme auttaa nuoria tuntemaan, että heidät huomataan, että heidän kysymyksillään on todella merkitystä? Sisar Craig, mitä lisäisit?
Sisar Craig: Mieleeni tuli kohta Markuksen evankeliumista, joka on teille kaikille tuttu. Muuan korkeassa asemassa oleva nuorukainen on tullut Vapahtajan luo miettien, mitä hän voi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Vapahtaja luettelee muutamia käskyjä, joita mies jo noudattaa. Sitten ennen kuin Jeesus pyytää tätä nuorukaista tekemään jotakin todella vaikeaa – ja meillä kaikilla on vaikeita asioita – pidän kovasti jakeesta 21: ”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä.”5 Mielestäni tärkeintä, mitä voimme tehdä kaikessa kanssakäymisessämme nuortemme kanssa, on se, että autamme heitä tuntemaan itsensä rakastetuiksi. Ymmärrän, ettei se ole aina helppoa vaan vaatii meiltä paljon ponnistelua ja rukousta, jotta meillä olisi silmät nähdä, kuten Vapahtaja näkee.
Toinen asia, joka tulee mieleen tätä ajatellessa, on se, että meidän tulee hyödyntää kysymysten voimaa. Siitä on puhuttu tänään, mutta meidän pitää todella päästä oppilaidemme kanssa samalle aaltopituudelle ja esittää hyviä kysymyksiä – kysymyksiä, jotka sallivat meidän arvioida sitä, miltä heistä tuntuu ja missä he ovat, ja sitten kannustaa heitä esittämään todellisia kysymyksiään, ei vain niitä kysymyksiä, joita he tuntevat meidän haluavan heidän kysyvän. Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat toisinaan tukalia ja joihin ei ole helppoja vastauksia, mutta se ei haittaa. Niitä ei voi sivuuttaa, koska jo se seikka, että heillä on näitä vaikeita kysymyksiä, osoittaa heidän olevan kiinnostuneita. Emmekä me todellakaan halua heidän olevan passiivisia osallistujia. Haluamme heidän esittävän kysymyksiä. Meidän tehtävänämme on ohjata heidät asianmukaisiin lähteisiin, ennen kaikkea Herran puoleen saamaan henkilökohtaista ilmoitusta ja toimimaan sen mukaan. Meidän tulee toimia samoin, kun luomme luottamuksen ilmapiiriä, jossa he tuntevat voivansa turvallisesti ilmaista uskonkäsityksiään ja toisinaan epäilyksiään. Kun luomme tällaisen turvallisen ilmapiirin ja kun todella kunnioitamme heitä, heidän älykkyyttään, heidän kykyjään, sitä, mitä he voivat opettaa meille ja mitä heillä on annettavana, kun annamme heille mahdollisuuksia vastata profeetan ja Jeesuksen Kristuksen kutsuun ja osallistua pelastuksen ja korotuksen työhön, niin uskon, että luonnollisena seurauksena he tuntevat, että heidät huomataan, heitä kuullaan ja heitä tarvitaan.
Sisar Aburto: Uskon, että meidän pitää myös olla hienotunteisia niitä oppilaita kohtaan, joilla on elämässään ja perheessään erilaiset olosuhteet. Meidän pitää huolehtia siitä, että he tuntevat kuuluvansa joukkoon, olevansa osa tätä kirkkoa ja tätä Kristuksen ruumista, kuten me kaikki olemme. Minusta tuntuu, että meidän pitää varoa, mitä sanoja käytämme. Esimerkiksi jotkut eivät ehkä asu vanhempiensa luona, niin sen sijaan että sanoisimme ”vanhempanne”, voimme sanoa ”perheenne” tai ”läheisenne”. Myös se, että on haavoittuvainen, auttaa heitä näkemään, että me kaikki kamppailemme jonkin asian kanssa, että meillä kaikilla on heikkoutemme. Uskon siis, että kun autamme oppilaita tuntemaan, että he ovat mukana tällä yhteisellä matkalla ja että kukaan ei ole täydellinen, se auttaa heitä tuntemaan olevansa tärkeitä. Ja tietenkin meidän pitää kuunnella heitä, heidän ajatuksiaan ja heidän kysymyksiään. Jos he esittävät kysymyksen, meidän pitää vain keskeyttää se, mitä olemme tekemässä, ja yrittää auttaa heitä löytämään vastauksen itse – ei välttämättä antaa heille vastausta vaan auttaa heitä löytämään vastauksen itse pyhistä kirjoituksista rukouksen ja elävien profeettojen sanojen avulla.
Sisar Johnson: Haluan vain sanoa, että näiden kysymysten tarkasteleminen on saanut minut muistelemaan omia opettajiani ja sitä, miten suuresti he ovat vaikuttaneet elämääni – todella ihmeellistä. Olen hyvin kiitollinen näistä muutamasta viime päivästä, kun olen valmistautunut tähän ja ajatellut omia opettajiani, heidän rakkauttaan, omistautumistaan Vapahtajaa kohtaan ja sitä, miten valtava vaikutus sillä on ollut. Olen tuntenut olevani tärkeä ja merkityksellinen, koska he ovat rakastaneet Vapahtajaa ja minua. Olen ikuisesti kiitollinen kaikista hyvistä opettajista, joita meillä on tässä kirkossa. On ollut suurenmoinen kokemus ajatella uudelleen tätä hyvyyttä.
Veli Willard: Loppujen lopuksi suurenmoisen opettajan esimerkki puhuu paljon. Se kertoo enemmän kuin tämä paneelikeskustelu tai kaikki puheet opettamisesta. Meidän tarvitsee vain ajatella opettajaa, joka on siunannut elämäämme, ajatella henkilöä, joka on auttanut meitä ja palvellut meitä niin, että se on ollut siunauksena elämässämme. Tiedän, että se on saarna, joka kertoo paljon enemmän kuin mitä me ehdimme tänä hetkenä tänään. Kiitos tuosta muistutuksesta.
Saanen lopuksi kiittää teitä jokaista tästä paneelista – siitä, että olette opettaneet meitä sanoillanne tässä keskustelussamme ja lisäksi ennen kaikkea esimerkillänne Kristuksen kaltaisesta elämästä. Te olette Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, ja minulle on ollut tänään etuoikeus olla teidän jokaisen kanssa ja oppia teiltä. Kuulijoillemme, jotka kuuntelette eri puolilla maailmaa, haluan meidän kaikkien puolesta sanoa, että rakastamme teitä. Kiitämme teitä niistä monista tavoista, joilla pyritte siunaamaan Jumalan lapsia. Todistan, että Hän elää. Tämä on Hänen työtään. Rukoilen, että Hänen runsaimpia siunauksiaan vuodatetaan teidän jokaisen elämään, olittepa missä tahansa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.