Myötätunto
Seminaarien ja instituuttien (S&I) vuosittainen koulutuslähetys 2021
26. tammikuuta 2021
Arvostan veli Wilkinsonin sanoja niistä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja jotka ovat kärsineet muilla tavoin tänä aikana. Haluan teidän tietävän, että olette ajatuksissamme.
Haluaisin aloittaa myös kiittämällä teitä ponnisteluistanne suuren muutoksen aikana. Uuttera työnne opettaa tehokkaasti verkossa on ollut merkittävää. Tiedän, että jotkin päivät ovat olleet masentavia, kun olette yrittäneet auttaa oppilaitanne pysymään mukana monista häiriötekijöistä huolimatta. Siksi kiitän teitä sinnikkäistä ponnisteluistanne. Arvostamme myös halukkuuttanne mukautua moniin merkittäviin muutoksiin, kuten uuteen kurssikalenteriin ja lukuvaatimuksiin. Olen hyvin kiitollinen suunnattomasta kyvykkyydestänne ja halukkuudestanne kohdata kaikki tämä todella suurta uskoa osoittaen.
Muutosten aikana tarvitaan kykyä, kenties jopa Hengen lahjaa, joka mielestäni meillä jokaisella on tärkeää olla. Se kumpuaa uskosta Jeesukseen Kristukseen. Se on kyky turvata menneisiin onnistumisiin samalla kun odottaa lisää valoa, jota Herra haluaa antaa. Vanhin Jeffrey R. Holland on puhunut siitä tällä tavoin:
”Menneisyydestä on määrä oppia mutta siellä ei pidä elää. – – Kun olemme oppineet, mitä meidän on tarpeen oppia, ja ottaneet mukaamme parhaan siitä, mitä olemme kokeneet, sen jälkeen katsomme eteenpäin ja muistamme, että usko tähtää aina tulevaisuuteen. – –
Usko rakentaa menneelle mutta ei koskaan halua jäädä sinne. Usko luottaa siihen, että Jumala on varannut suuria meille jokaiselle.1
Pitäessämme kiinni kaikesta siitä, mikä menneessä on hyvää, meidän tulee pyrkiä rakentamaan niiden ponnistelujen pohjalle ja yrittää ymmärtää, mitä Herra haluaisi meidän tekevän seuraavaksi. Meidän tulee olla halukkaita kysymään itseltämme, mitä minulta vielä puuttuu2, ja pyrkiä parantamaan tietämystämme, asennettamme, luonnettamme ja suoritustamme. Sekin on ilmausta uskosta.
Saatatte muistaa, että yli viisi vuotta sitten vanhin Kim B. Clark sanoi meille:
”Olipa hengellisyytemme taso elämässämme tällä hetkellä millainen tahansa, olipa meillä tällä hetkellä miten syvä usko Jeesukseen Kristukseen tahansa, olipa sitoutumisemme ja pyhittäytymisemme voima millainen tahansa, olipa kuuliaisuutemme tai toivomme tai rakkautemme aste millainen tahansa, olimmepa saavuttaneet minkä tahansa ammattitaidon ja kykyjen tason, se ei riitä edessä olevaan työhön. – –
Herralla Jeesuksella Kristuksella on meille suuri työ tehtäväksi nousevan sukupolven parissa. Työ on suurempi kuin olemme koskaan aiemmin tehneet.”3
Olen kiitollinen suhtautumisestanne hänen kutsuunsa. Olen nähnyt monien teistä syventävän hengellisyyttään ja sitoutumistaan sekä taitojaan ja kykyjään. Olemme nähneet monia syitä siihen, miksi se on hyvin tärkeää ja miksi tulee olemaan välttämätöntä omaksua syvällisemmin näitä ominaisuuksia tulevaisuudessa.
Saanen kertoa teille esimerkin. Olemme puhuneet viime aikoina tarpeesta keskittyä enemmän Kristukseen ja oppijaan. Se ei ole pelkkä iskulause tai opetusmenetelmä. Se, että keskittyy Kristukseen ja oppijaan, on tapa soveltaa käytäntöön kahta suurta käskyä.4 Sen tulisi muokata pyrkimyksiämme kutsua lisää nuoria ja nuoria aikuisia mukaan. Ja sen tulisi muokata pyrkimyksiämme lisätä opetuksemme voimaa.
Kun pyrimme aidosti soveltamaan opetuksessamme käytäntöön ensimmäistä suurta käskyä, emme pelkästään viittaa Vapahtajaan oppitunnin lopussa. Käytämme jokaisen tilaisuuden todistaa Hänestä ja ilmaista kiitollisuuttamme Hänestä. Emme vain puhu Hänestä, vaan puhumme Hänestä henkilökohtaisena Lunastajanamme, jonka olemme oppineet tuntemaan ja jota rakastamme ja johon luotamme.
Kun pyrimme aidosti soveltamaan opetuksessamme käytäntöön toista suurta käskyä, emme keskity vain kattamaan aineistoa tai käyttämään tiettyä opetusmenetelmää saadaksemme oppilaita osallistumaan. Me keskitymme yksilöihin ja heidän tarpeisiinsa. Ja me haluamme auttaa heitä edistymään kohti iankaikkista elämää. Emme näe vain luokallista oppilaita vaan näemme jokaisen oppijan Jumalan rakkaana lapsena, jolla on jumalalliset mahdollisuudet.
Ne eivät ole uusia ajatuksia. Olemme aina halunneet tehdä niin. Siksi kysynkin: Kuinka voimme rakentaa menneiden onnistumisten varaan niin, että toimimme vieläkin tehokkaammin tulevaisuudessa?
Vaikka olen puhunut tästä aiheesta aiemmin, toivon että jatkamme sen hyvän pohjalta, jota jo tehdään. Haluan esittää toisenkin ajatuksen tuon lausunnon kummastakin osasta, ja aloitan siitä, että olemme enemmän keskittynyt Kristukseen. Olen yrittänyt ymmärtää paremmin, mitä se tarkoittaa ja miltä se saattaisi näyttää kodeissamme ja luokissamme. Tietenkin meidän tulee jatkaa pyrkimyksiämme auttaa oppilaita keskittymään Jeesuksen Kristuksen nimiin, ominaisuuksiin ja esimerkkiin.5 Saanen ehdottaa toistakin tapaa. Teitä kuten minuakin on Herran profeetta, presidentti Russell M. Nelson muistuttanut siitä, että ”siunaustemme laskeminen on paljon hyödyllisempää kuin ongelmiemme luetteleminen”6. Olen oppinut häneltä, mitä siunauksia liitonalaisella Israelilla on mahdollisuus saada, ja että kun annamme Jumalan vallita, me koemme parantumista, löydämme vastauksia, saamme rohkeutta kohdata kiusauksia ja voimaa taistella taistelumme. Ja kuten presidentti Nelson myös sanoi, me tulemme ”itse kokemaan, että meidän Jumalamme on ’ihmeiden Jumala’ [Morm. 9:11].”7 Niinpä toinen tapa keskittyä Vapahtajaan on auttaa oppilaitamme huomaamaan, miten Hän auttaa rakkaudessa ja laupeudessa kaikkia taivaallisen Isän lapsia.
Osallistuin äskettäin erääseen virtuaaliseen oppituntiin. Oppituntiin valmistauduttaessa opiskelijat lukivat kohdan Et. 2:25: ”Ja katso, minä valmistan teidät tämän varalle, sillä te ette voi kulkea tämän suuren syvyyden poikki, ellen minä valmista teitä meren aaltojen – – varalle.”8 Oppitunnille osallistuneet keskustelivat tästä jakeesta ja siitä, kuinka Herra valmisti jerediläisiä näiden matkalle. Yksi oppilaista kertoi olevansa keskellä koettelemusta, jota hän kuvaili järkyttävimmäksi, mitä hän oli ikinä kokenut.
Sitten esitettiin kysymys, jonka uskon olleen Pyhän Hengen innoittama. Mitä Herra on jo tehnyt valmistaakseen sinua tähän koettelemukseen – jo ennen kuin se tapahtui? Mitä sellaisia kokemuksia Hän on jo antanut sinulle ja mitä opetuksia Hän on jo opettanut sinulle, joihin voit turvata nyt? Miten suurenmoinen kysymys, joka saa meidät ajattelemaan sitä, kuinka Vapahtaja auttaa meitä rakastavasti silloinkin kun se tarkoittaa meidän tarpeidemme ennakoimista. Se henkilö, joka oli kokemassa koettelemusta, puhui monista tavoista, joilla Herra oli valmistanut häntä. Hän oivalsi, että hänellä oli kokemuksia, joihin hän voisi turvata, ja syvää ymmärrystä ja todistus periaatteista, joita hän tarvitsi tietääkseen, kuinka kohdata tämä koettelemus suurta uskoa osoittaen. Joukko muita oppitunnille osallistuneita kertoi, kuinka Herra oli tukenut heitä heidän koettelemuksissaan ja kuinka he ovat tulleet tietämään, että Hän rakastaa heitä ja haluaa siunata heitä.
Kun autatte oppilaitanne näkemään Herran käden Hänen siunatessaan ihmisiä, joihin tutustumme pyhissä kirjoituksissa, pystytte auttamaan heitä myös huomaamaan, mikä osuus Hänellä on parhaillaan heidän elämässään. Kuten Mormonin kirja kehottaa, me voimme auttaa heitä muistamaan, ”kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille”9.
Nyt ajatus lausunnon toisesta puolesta: tarpeesta keskittyä oppilaisiimme. Me elämme aikana, jolloin monet nuoret ja nuoret aikuiset kamppailevat ratkaisemattomien kysymysten kanssa ja tuntevat hämmentyvänsä monista äänistä maailmassa. Tuon melun läpi pääsemiseksi heidän pitää ymmärtää tosi oppi. Aivan kuten aina, he tarvitsevat sitä, että meillä on moraalista rohkeutta opettaa iankaikkista totuutta ja todistaa siitä. Kuinka siis pidämme kiinni siitä – ja rakennamme sen varaan – vastataksemme heidän tarpeisiinsa mennä eteenpäin? Kuinka voisimme paremmin keskittyä ei pelkästään opettamaan totuutta vaan auttamaan oppilaitamme oppimaan totuutta?
Yksi tapa tehdä niin on Kristuksen kaltaisen myötätunnon ominaisuuden avulla. Myötätunto on kyky ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja osoittaa se. Aito myötätunto tuo ihmisiä yhteen. Se saa aikaan yhteyksiä ja auttaa ihmisiä tuntemaan, etteivät he ole yksin. Se on ratkaisevan tärkeä osa yhteenkuulumisen tunteen luomista. Tämä ominaisuus on ratkaisu siihen, että voi vastata tehokkaasti oppilaalle, jolla on kysymys, ja voi johtaa tehokkaasti ryhmäkeskustelua, jota monet oppilaat, joilla on ääneen lausumattomia kysymyksiä, kuuntelevat tarkoin.
Tutkimukset osoittavat, että ne, jotka kamppailevat uskonsa kanssa, eivät yleensä jää pois opin vuoksi. He jäävät pois, koska he esittävät kysymyksiään henkilökohtaisten kokemustensa valossa, mikä saa heidät näkemään nämä aiheet tietynlaisten linssien läpi – usein sellaisten linssien, etteivät he kuulu joukkoon tai että heidän sydämensä on särkynyt tai heidän odotuksiinsa ei ole vastattu. Jos me vastaamme heidän kysymyksiinsä ilman myötätuntoa, ymmärtämättä taustaa, me emme ehkä anna heille heidän tarvitsemaansa apua. Mikä vielä pahempaa, jos olemme vähätteleviä, tuomitsevia tai puolustelevia, me menetämme heidän luottamuksensa ja mahdollisuuden vaikuttaa myönteisesti heidän elämäänsä.
Vapahtaja oli täydellinen esimerkki siitä, kuinka puhua ”totuutta ja rakkautta”10. Hänen vuorovaikutuksensa oli täynnä myötätuntoa ja sovitettu aina yksilöllisiin tarpeisiin ja ymmärrykseen. Sen johdosta ne, jota tunsivat, etteivät he olleet riittävän hyviä tai eivät sopineet ihanteellisen opetuslapsen muottiin, tunsivat silti Hänen rakkautensa ja hakeutuivat Häntä kohti. He ymmärsivät tarvitsevansa Häntä.
Yksi erinomainen esimerkki on tämän vuoden Opin ja liittojen kurssissa. Luvussa 88 on Herran ohjeita profeettojen koulua varten. Opettajan tuli saapua ennen oppilaita ja valmistaa itsensä ja luokkahuone. Häntä neuvottiin myös tervehtimään oppilaita näillä sanoilla:
”Minä tervehdin sinua Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ikuisen liiton merkiksi eli muistoksi, jossa liitossa minä otan sinut jäseneksi lujasti, järkkymättömästi ja muuttumattomasti päättäneenä olla ystäväsi ja veljesi Jumalan armon kautta rakkauden siteissä.”11
Vaikka ei olisikaan sopivaa aloittaa jokaista seminaari- tai instituuttioppituntia sillä tavoin, tämä tervehdys on äärimmäisen opettavainen ja täynnä tarkoitusta. Kuten sisar Virginia Pearce on kysynyt: ”Voitteko kuvitella oppimisympäristön, joka rakentuu sellaiselle rakkauden ja omistautumisen vakuutukselle oppilastovereiltanne ja teiltä heille? Voitteko kuvitella, millaista henkilökohtaista turvallisuutta he ovat varmasti tunteneet – ja mitä energiaa, joka muutoin olisi käytetty itsensä puolustamiseen ja suojelemiseen, oli heille mahdollista saada oppimiseen, kasvamiseen ja muuttumiseen? Voitteko kuvitella Pyhän Hengen voimaa huoneessa, jossa jokainen osallistuja oli luvannut olla ystävä ja veli Jumalan armon kautta rakkauden siteissä?”12
Ajatelkaa sitä, kuinka se muuttaisi luokkiamme ja kuinka se siunaisi yksittäisiä oppilaita. Kuvitelkaa esimerkiksi, että nuorukainen nimeltä Alex kysyy: ”Mitä minä teen, jos en ole samaa mieltä kirkon jokaisen toimintatavan kanssa?” Kuinka voisitte vastata niin, että se osoittaa rakkautenne ja myötätuntonne? Tietenkin hänen tulee ymmärtää profeettojen tehtävä ja kuuliaisuuden tärkeys. Se ei ehkä kuitenkaan ole hyödyllisin välitön vastaus, eikä se kenties ole riittävä sellaiselle, joka vilpittömästi kamppailee. Ennen kuin vastaamme kysymykseen tai johdatamme keskusteluun, meidän kannattaa kenties pyrkiä ensin ymmärtämään ihmistä, joka kysyy, tai keskustelua käyvää ryhmää. Jos teillä siis on mahdollisuus todella puhua Alexin kanssa, mitä muuta teidän pitäisi tietää ja mitä muuta hän tarvitsisi teiltä?
Aluksi me voimme kuunnella. Ja me voimme rukoilla kykyä asettua hänen asemaansa ja yrittää kuvitella, miltä hänestä tuntuu. Alex ei arvatenkaan esitä tätä kysymystä yksinkertaisena henkisenä harjoituksena tai pelkästään opin ymmärtämiseksi. Alexilla on historia. Hänellä on kokemuksia ja ihmissuhteita, joista osa on ollut myönteisiä ja osa ei. Itse asiassa tässä tapauksessa Alex tuntee jäävänsä hieman sivuun, kun hän menee kirkkoon ja instituuttiin. Evankeliumiaiheisten keskustelujen aikana hänellä on erilaisia mielipiteitä kuin monilla niistä, jotka puhuvat. Hän miettii, onko kukaan muu samaa mieltä kuin hän – mutta kukaan ei koskaan näytä tuovan esiin hänen erityisiä kysymyksiään. Nämä kokemukset ovat saaneet hänet tuntemaan, että hän on yksin kirkossa. Kun hän yritti kertoa oman näkemyksensä, hän ei tuntenut tulleensa kuulluksi tai ymmärretyksi. Eräässä toisessa tilanteessa opettaja esitti huomautuksen hänen parrastaan. Myöhemmin eräs toinen oppilas vähätteli aihetta, joka Alexista tuntui hyvin tärkeältä. Hänestä alkoi tuntua, että häntä arvostellaan, ja toisinaan hän jopa suuttui.
On muutakin, mitä teidän on syytä tietää ja muistaa Alexista. Hän on yhä paikalla. Hän tuli luokkaan. Hän tulee, koska hän rakastaa evankeliumia ja kirkkoa. Hän yrittää pitää kiinni uskostaan, ja hän yrittää tehdä oikein. Hän yrittää myös selvitellä kaikesta kirkossa kuulemastaan ja kokemastaan, mikä siitä on tosi oppia ja mikä on kulttuurinormeja tai jopa virheellisyyttä, jota hyvää tarkoittavat jäsenet ovat välittäneet edelleen. Hän on keskellä emotionaalista kamppailua, ja hän pyrkii tietämään Herran tahdon. Kuinka tietäisitte kaiken tämän Alexista, ellette kuuntelisi ja pyrkisi olemaan myötätuntoisia? Nyt kun tunnette Alexia vähän paremmin, oivallatte, ettei hän ole kysymässä pelkästään kirkon toimintatavoista. Hänen kysymyksensä ei ole pelkästään: ”Onko kirkko totta?” Hän haluaa tietää: ”Onko kirkko hyvä?” ”Onko kirkossa paikkaa minulle?” ja ”Kuinka minä sovin sinne, kun näytän olevan ainoa, jolla on epäilyksiä ja kysymyksiä?”
Te voitte auttaa Alexia pohtimaan kysymyksiään ja muovaamaan ne uudelleen iankaikkisesta näkökulmasta. Toisinaan oikean kysymyksen esittäminen on tärkeä osa vastausten saamista Isältämme taivaassa. Mutta kun teillä on riittävästi rakkautta ja myötätuntoa ymmärtääksenne Alexia ja arvostaaksenne hänen kysymyksensä taustaa, te voitte antaa hänen tarvitsemaansa tukea ja ohjausta. Se ei ole helppoa ja voi jopa vaikuttaa hieman pelottavalta. Mutta en pyydä teitä johtamaan jokaista keskustelua tai vastaamaan jokaiseen kysymykseen täydellisesti. Pyydän teitä kuuntelemaan, osoittamaan myötätuntoa ja auttamaan heitä tuntemaan taivaallisen Isän rakkautta heitä kohtaan. Voitteko kuvitella, millaista henkilökohtaista turvallisuutta Alex ja hänen luokkatoverinsa tuntisivat, ja miten se energia, joka muutoin olisi käytetty itsensä puolustamiseen ja suojelemiseen, on heille nyt mahdollista saada oppimiseen, kasvamiseen ja muuttumiseen? Voitteko kuvitella Pyhän Hengen voimaa huoneessa, joka on täynnä ystävyyttä rakkauden siteissä?
Muistatteko vanhin Dale G. Renlundin neuvon viimeisimmästä yleiskonferenssista? Hän kertoi potilaasta, joka oli ollut sairaalassa useita kertoja hoidettavana alkoholiin liittyvän sairauden vuoksi. Koulutuksessa oleva lääkäri huomautti, ettei hänestä ollut reilua joutua viettämään tuntikausia hoitaen tätä potilasta, koska tämän ahdinko oli itseaiheutettu.
Vanhin Renlund kuuli toisen lääkärin reagoivan sanomalla: ”Sinusta tuli lääkäri hoitaaksesi ihmisiä ja työskennelläksesi heidän parantamisekseen. Sinusta ei tullut lääkäriä arvostellaksesi heitä. Mikäli et ymmärrä tätä eroa, sinulla ei ole mitään oikeutta saada koulutusta tässä sairaalassa.”13
Teistä ja minusta ei tullut Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettajia arvostellaksemme oppilaitamme. Meistä tuli opettajia, koska me halusimme suunnata heitä kohti Mestariparantajaa. Vain Jeesuksella Kristuksella on oikeus arvostella, ja vain Hän voi parantaa. Vain keskittymällä joka päivä Häneen – Hänen esimerkkiinsä, Hänen opetuksiinsa ja Hänen lupauksiinsa – me voimme auttaa oppilaita löytämään heidän tarvitsemansa parantumisen ja ohjauksen. Siitä riippumatta, mikä muuttuu lähestymistavassamme opettamiseen ja yhteyden luomisessa oppilaisiimme, on yksi asia, joka ei koskaan muutu. Tärkein yksittäinen tapa, millä me voimme auttaa nousevaa sukupolvea kasvattamaan uskoa, on se, että asetamme Jeesuksen Kristuksen paremmin opetuksemme ja oppimisemme keskiöön auttamalla oppilaitamme oppimaan tuntemaan Hänet, vastaanottamaan opetusta Häneltä ja pyrkimään tietoisesti tulemaan Hänen kaltaisikseen. Kun todistuksenne valoon yhdistyy syvä rakkaus oppilaitanne kohtaan, olette parhaassa mahdollisessa asemassa auttamassa heitä ymmärtämään Hänen opetuksensa ja Hänen sovituksensa, luottamaan niihin ja tulemaan kelvollisiksi Hänen lupaamiinsa siunauksiin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Nyt haluaisin siirtyä veli Bigelow’n ja veli Smithin luo.