37:2

Paneelikeskustelu

Seminaarien ja instituuttien (S&I) vuosittainen koulutuslähetys 2021

Tiistai 19. tammikuuta 2021

Veli Chad H Webb: Kiitos siitä, että liityitte seuraani. Tämä on veli Rory Bigelow. Hän on muun muassa henkilöstö-, talous- ja kiinteistöasioista vastaava apulaisjohtajamme kirkon toimistorakennuksessa. Tämä on Adam Smith, hän on opetuksesta vastaava apulaisjohtajamme, joka tekee yhteistyötä muun muassa koulutus-, opetusohjelma- ja oppilaspalvelujaostojen kanssa.

Aluksi haluan kertoa vähän taustaa ja näkemyksen siitä, minne toivomme pääsevämme. Juuri nyt teemme seminaareissa ja instituuteissa (S&I) loistavaa työtä vastatessamme monien nykyisten oppilaidemme tarpeisiin. Mutta totuus on, että ne, jotka ovat mukana, ovat tavallisesti niitä, jotka osallistuvat aktiivisesti ja ovat sitoutuneita kirkon jäseniä. Emme yleensä vaikuta suurestikaan muihin, ja totta puhuen seminaarin ja instituutin (S&I) ohjelmiin osallistuminen on laskussa kansainvälisesti.

Meidän suurin toivomme on muuttaa tilannetta. Toivomme, että seminaarilla ja instituutilla (S&I) voi olla merkittävämpi rooli kiireellisessä tarpeessa ”koota yhteen” kokonainen nuorten ja nuorten aikuisten sukupolvi. Muistattehan presidentti Nelsonin opettaneen, että Israelin kokoaminen on kaikkein tärkeintä työtä maailmassa. Siihen kuuluu tietysti lähetystyö ja temppelityö, mutta presidentti Nelson sanoi, että siihen kuuluu myös uskon ja todistuksen vahvistaminen niiden sydämessä, joita me palvelemme. Hän sanoi, että aina kun me teemme mitä tahansa, mikä auttaa ketä tahansa solmimaan liittoja Jumalan kanssa ja pitämään ne, me kokoamme Israelia.

Olemme huolissamme siitä, että menetämme nuoriamme ja nuoria aikuisiamme. Kun pyhissä kirjoituksissa puhutaan katoamisesta tai löytämisestä, niissä viitataan useimmin hajaantumiseen ja kokoamiseen. Jotkut kamppailevat uskon kanssa. Mutta me tiedämme, missä he ovat, he eivät ole kadonneet meiltä. He ovat kuitenkin hajaantuneet maailman vaikutusten vuoksi, eivätkä ehkä halua liittyä joukkoomme. Meillä on huomattava tilaisuus ja kiireellinen tarve auttaa tämän Israelin osan ”kokoamisessa”.

Me voimme tehdä sen luomalla kokemuksia, jotka johtavat kääntymykseen, merkityksellisyyteen ja yhteen kuulumisen tunteeseen, ja tekemällä noista kokemuksista sellaisia, että ne ovat mahdollisimman monen saatavilla. Ja teemme sen pysymällä samalla uskollisina juurillemme. Me emme pelkästään muutu muuttumisen vuoksi. Jatkamme edelleen evankeliumin opettamista sellaisena kuin se on pyhissä kirjoituksissa ja teemme sen Pyhän Hengen voimalla. Mutta luodaksemme näitä kokemuksia meidän on tehtävä joitakin muutoksia.

Meidän on siirryttävä

puhumisesta ja kertomisesta mukaan ottamiseen ja kehottamiseen.
sieltä, minne käskemme oppilaiden mennä, tapaamaan heitä sinne, missä he jo ovat.
ihanteiden ylistämisestä myös kamppailun kunnioittamiseen.
sosiaalisista toiminnoista merkitykselliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.
arvosanaan ja valmistumiseen keskittymisestä hengelliseen kasvuun ja kehittymiseen.
toiminnan kohteena olevista passiivisista oppijoista aktiivisiin osallistujiin, jotka ovat Pyhän Hengen välineitä.

Me tapaamme ohjelman johtajia, seminaarin rehtoreita, instituutinjohtajia ja koordinaattoreita voidaksemme määritellä selkeämmin opetus- ja oppimiskokemuksia ja odotuksia, antaaksemme koulutusta ja ohjausta sekä tarjotaksemme mittausarvot, jotka auttavat meitä saamaan selville onnistumisemme.

Koulutus ja aineistot, jotka saatte, ja tehtävät muutokset tehdään kaikki tavoitteena koota Israelia – luomalla kokemuksia, jotka vastaavat kaikkien nuortemme ja nuorten aikuistemme tarpeisiin ja tuomalla ne laajemmin saataville. Keskitymme tähän tavoitteeseen ainakin seuraavat kolme vuotta. Sitten arvioimme edistymistämme ja teemme lisää muutoksia.

Kehotan teitä jokaista liittymään presidentti Nelsonin seurassa kaikkein suurimpaan työhön maailmassa – kiireelliseen tarpeeseen ja tilaisuuteen koota Israelia, koota niitä, jotka antavat Jumalan vallita elämässään. Merkittäviä asioita tulee tapahtumaan, jopa ihmeitä. Mikä siunaus onkaan olla osallisena siinä.

Ennen kuin kysyn seminaareja ja instituutteja koskevista muutoksista, saanen kysyä: ”Mikä ei koskaan tule muuttumaan?”

Veli Rory Bigelow: Yksi asia, jonka luulen pysyvän samana, on meidän kokonaistavoitteemme. Olemme täällä auttaaksemme nuoria ja nuoria aikuisia ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opetuksia ja sovitusta ja luottamaan niihin. Haluamme auttaa heitä olemaan kelvollisia heitä odottaviin siunauksiin ja valmistamaan heitä niihin. Se ei koskaan tule muuttumaan. Huomiomme keskittyy heihin ja me rakastamme heitä. He ovat tärkeitä. Ja haluamme auttaa heistä jokaista saamaan oikeanlaisen kokemuksen seminaareissa ja instituuteissa.

Veli Adam Smith: Keskitymme aina oppilaiden tarpeisiin, johon viittasitkin – meidän täytyy todella tietää, mitä oppilaamme tarvitsevat luokkahuonekokemuksessa, että pyhät kirjoitukset ovat keskeisiä siinä, mitä teemme auttaaksemme vastaamaan siihen tarpeeseen, ja että Vapahtaja on keskeisellä sijalla koko siinä kokemuksessa.

On pari muutakin asiaa, jotka eivät luullakseni koskaan muutu. Olemme aina uskollisia profeetalliselle tärkeysjärjestykselle ja ohjaukselle, joita saamme profeetoilta ja apostoleilta. Ja pyrimme aina pitämään Pyhän Hengen kanssamme omassa elämässämme – kun valmistaudumme, ja etenkin ollessamme luokassa oppilaidemme kanssa.

Veli Webb: Kiitos, että sanoit sen. Minusta se on hyvin merkittävää. Nuo kaikkein tärkeimmät asiat eivät koskaan muutu. Ydin siinä, keitä me olemme, ei koskaan muutu.

Muutoksista puheenollen, tämä lähetys on erilainen. Vaihdoimme tässä vaiheessa vuotta olleen Ilta johtavan auktoriteetin seurassa -lähetyksen tähän maailmanlaajuiseen koulutuslähetykseen. Voisiko jompikumpi teistä kertoa, miksi se muutos tehtiin?

Veli Bigelow: Siihen on monta syytä, mutta on hyvä tietää kaksi tärkeintä. Ensimmäinen syy on, että jo pitkään – vuodesta 1912, jolloin käynnistimme Graniten seminaarin – suuri osa koulutuksestamme on tapahtunut Yhdysvalloissa käytetyn akateemisen kalenterin mukaan. Vuonna 1991 asiat muuttuivat. Vuonna 1991 instituuteissa Yhdysvaltojen ulkopuolella oli enemmän oppilaita kuin meillä oli Yhdysvalloissa.

Kansainvälisen kasvun jatkuessa ei ollut järkeä jatkaa toimimista Yhdysvalloissa käytössä olevan akateemisen kalenterin mukaan. Se on yksi syistä – halu siirtyä kalenteriin, joka pohjoisen pallonpuoliskon akateemisen kalenterin sijaan on pikemminkin vuosittainen kalenteri.

Toinen asia – voisin lisätä – toinen asia on muutos ajattelutavassamme ja siinä, kuinka lähestymme koulutusta. Kauan aikaa tuntui siltä kuin kilpailisimme viestijuoksussa kapuloineen. Keskustoimisto valmisteli koulutuksen ja tärkeysjärjestyksen, sen jälkeen aluejohtajien kokouksessa annoimme kapulan aluejohtajille. He puolestaan veivät sen alueelleen aluekoulutuksessa.

Nyt tarkastelemme asiaa enemmänkin niin, että aluejohtajien kokous eli koulutus käsittää yhteistä neuvonpitoa ja suunnan luomista yhdessä. Aluejohtajien kokouksen siirtäminen huhtikuusta lokakuuhun antaa meille tilaisuuden tavata heidät lokakuussa ja olla valmistautuneita – kuten nyt tammikuussa – koko maailmalle suunnattuun koulutuslähetykseen.

Veli Webb: Sehän viittaa toiseen muutokseen. Nyt aluejohtajia on noin puolet siitä määrästä, mitä meillä joskus oli. Joten heitä on otettu neuvostoihimme paljon useammin kuin aiemmin. Niinpä kunkin alueen tarpeet kautta maailman ovat paremmin edustettuina noissa neuvostoissa, ja kommunikointi sujuu paremmin neuvostojen hengessä. Minusta se on merkittävä asia.

Toinen muutos, josta monet kysyvät – ja me todella arvostamme kaikkien halukkuutta sopeutua tähän muutokseen, kun jatkamme opetusohjelmassamme eteenpäin uuden kalenterin kanssa, joka seuraa Tule ja seuraa minua -opetusohjelman vuosittaista kalenteria akateemisen kalenterin sijaan. Adam, haluaisitko puhua siitä muutoksesta?

Veli Smith: Mielelläni. Maaliskuun paikkeilla vuonna 2019 päätimme ottaa ensimmäisen askeleen sopeuttaaksemme seminaarien ja instituuttien opetusohjelman Tule ja seuraa minua -opetusohjelman pyhiin kirjoituksiin. Toin mukanani erään lainauksen vanhin Clarkilta, jonka haluan lukea sanasta sanaan, koska pidän sitä niin vaikuttavana.

Kun asiasta ilmoitettiin maailmalle vanhin Clark sanoi: ”Herran profeetta nousi seisomaan yleiskonferenssissa ja sanoi: ’Me tarvitsemme kotiin keskittyvää ja kirkon tukemaa evankeliumin opetusta.’¹ Ja koska hän sanoi niin, kaikki muuttui.”

Niinpä päätimme syksyllä 2019 – kuten muistatte – siirtyä Uuteen testamenttiin ja tammikuussa 2020 Mormonin kirjaan. Joskus syksyllä 2019 joistakin vapaatuntiseminaariohjelmista kysyttiin, voisivatko he kokeilla jotakin. He halusivat kokeilla seminaarin opetusohjelman opettamista tiiviimmin Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaa seuraten. Arvelimme, että saisimme selville mielenkiintoisia asioita, joten kehotimme heitä tekemään niin.

Pyysimme joukkoa tutkijoita keskustelemaan oppilaiden, vanhempien, seminaarinopettajien ja johtajien kanssa ja vertailemaan heidän tuloksiaan ja kokemuksiaan niihin ohjelmiin, joissa noudatettiin perinteisempää yhdeksän kuukauden opetussuunnitelmaa – uskollisina pyhien kirjoitusten kirjalle mutta opettamalla silti seminaarin opetusohjelmaa yhdeksän kuukauden kalenterimme mukaan.

Se, mitä saimme tietää tutkimuksen perusteella – oli minusta todella innoittavaa. Ja vähän yllättävääkin. Saimme selville, ettei asioiden toistaminen häirinnyt oppilaita. Saimme myös tietää, että pyhän kirjan ymmärtäminen oli samanlaista kummassakin oppilasryhmässä.

Huolenaiheena oli se, että seuraamalla Tule ja seuraa minua -kalenteria oppilailta jäisi seminaariluokassa väliin asioita kesä-, kevät- tai syysloman aikana. Oppilaiden ymmärrys pyhien kirjoitusten kirjasta oli kuitenkin samanlaista.

Huomiomme kiinnittyikin siihen, mikä oli erilaista. Oli merkittävä – tilastollisesti merkittävä – kasvu niiden oppilaiden määrässä, jotka tulivat luokkaan valmistautuneina oppimaan päivän oppiaiheesta – merkittävä kasvu niiden määrässä, jotka esittivät merkityksellisiä kommentteja ja osallistuivat merkityksellisesti luokassa.

Minusta oli jännittävintä, että oli myös merkittävää kasvua niiden oppilaiden määrässä, jotka lukivat pyhiä kirjoituksia kotona seminaarin ulkopuolella. Kun näimme sen tutkimuksen ja vertailun me ymmärsimme, että tekemällä tämän muutoksen siunaisimme oppilaitamme ja siunaisimme perheitä. Se korosti myös sitä, mitä vanhin Clark opetti meille usein kouluasiamiehenämme.

Hän opetti meitä auttamaan oppilaita saamaan syvän oppimisen ja kääntymisen kokemuksen, kun he ovat meidän kanssamme. Mukauttaminen Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaan voi myös helpottaa käsiteltävien asioiden kattavuutta; sitä, mitä kaikkea meidän on käsiteltävä. Nyt olemme aina uskollisia pyhille kirjoituksille; ne ovat aina keskeisellä sijalla. Tule ja seuraa minua sallii meidän käydä läpi pyhien kirjoitusten kirjan alusta loppuun. Mutta tiedämme, ettemme voi kattaa kaikkea, joten voimme keskittyä oppijan tarpeisiin, yhdistää hänet Vapahtajaan, tehdä sen pyhien kirjoitusten ja Pyhän Hengen avulla.

Emme kuitenkaan halunneet sulkea silmiämme siltä, että jokaisessa koulukalenterissa, kaikkialla maailmassa, on aina tauko, jolloin ei ole koulua, tavallisesti parin kolmen kuukauden ajan. Se tarkoittaa parin kolmen kuukauden verran pyhien kirjoitusten sisältöä, jota oppilaat eivät saa seminaarissa. Meille pyhien kirjoitusten opettajille se antaa aihetta huoleen.

Vaikka oppien hallinta on ollut tärkeää sen alkuajoista asti, tämä tekee siitä vieläkin tärkeämpää. Jos opettajat keskittyvät viikoittain opettamaan oppien hallinnan oppiaihetta koulukalenterista riippumatta kautta maailman, oppilaat saavat kyllä kaikkein tärkeimmät osa-alueet. Luulen, että joskus, koska opettajat ovat niin hyviä ja haluavat kattaa koko pyhien kirjoitusten lukualueen, oppien hallinta jätetään loppuun, kun siihen on aikaa – eikä siihen koskaan ole aikaa. On niin paljon opetettavaa.

Ja joskus oppien hallinta voi tuntua sivuseikalta siinä kaikessa, mitä seminaareissa tehdään. Mutta oppien hallinta on perustavanlaatuinen osa sitä, mitä me teemme. Se todella auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme ja sen, mitä profeetat ovat pyytäneet meitä tekemään. Keskittymällä oppien hallintaan voimme todellakin käsitellä sen puuttuvan osan, mitä ei kateta koulukalenterissa, ja pysymme mukana Tule ja seuraa minua -opetusohjelmassa tavalla, joka siunaa oppilaita ja perheitä.

Veli Webb: Muistan, kun näytimme tutkimustulokset vanhin Johnsonille ja keskustelimme tästä mahdollisuudesta. Hän piti mukauttamista Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaan alusta asti hyvänä, koska se siunaa perheitä ja yhdistää perheenjäsenten kotona tapahtuvaa tutkimista. Mutta hänkin oli hyvin huolissaan aukoista, jolloin joitakin aiheita jäisi käsittelemättä joissakin osissa maailmaa koulun lomien aikana. Seminaarissa ei ehkä opetettaisi Vapahtajan elämän viimeistä viikkoa tai ensimmäistä näkyä tai joitakin hyvin merkittäviä evankeliumin tapahtumia ja periaatteita.

Kun keskustelimme oppien hallintaan keskittyvistä oppiaiheista ja niiden ottamisesta mukaan, vaikka ne jäisivätkin pois lomien aikana – ja jopa kertausoppiaiheiden laatimisesta, silloista, jotka auttaisivat heitä pääsemään kärryille tauon jälkeen, eikä hypättäisi suoraan Tule ja seuraa minua -kalenteriin vaan aloitettaisiin yhdistävillä oppiaiheilla siitä, mistä he jäivät paitsi, ja jatkettaisiin sitten Tule ja seuraa minua -ohjelman lukuaikataulua – saisimme kuvailemasi hyödyt siitä, että noudatamme Tule ja seuraa minua -kalenteria, mutta ei tarvitsisi huolestua siitä, että jotakin jäisi puuttumaan. Meidän on myös luotettava siihen, että perheet ja yksilöt, jotka tutkivat noita osuuksia, kun he eivät ole kanssamme, saavat kokemuksen ja oppivat Pyhän Hengen avulla asioita, joita heidän on tarpeen oppia. Se on todella hienosti selitetty. Kiitos.

Toinen asia, josta monet kysyvät, koskee muutosta lukuvaatimuksiin. Vaatimuksesta lukea kurssin teksti ja tavasta tutkia päivittäin pyhiä kirjoituksia. Mitä kerrottavaa olisi tuosta päätöksestä?

Veli Smith: Me kaikki tiedämme vaatimukset seminaarin suorittamiseksi ja seminaaritodistuksen saamiseksi, että pidämme kirjaa läsnäolosta ja kehotamme heitä lukemaan kurssin tekstin. Sitten meillä on oppimisarviointimme. Tekeillä on pieni muutos lukuvaatimukseen. Siitä, että he lukisivat kaikki neljä pyhää kirjaa seminaariaikana, päädyimme siihen, että kehotamme heitä ottamaan tavaksi päivittäisen pyhien kirjoitusten lukemisen.

Vietimme paljon aikaa eri puolilta maailmaa olevien aluejohtajiemme kanssa – mukana suuri joukko muita alueellisia johtajia – keskustellen siitä, mitä todella haluamme tapahtuvan oppilaiden mielessä ja sydämessä heidän seminaarissa ja instituutissa saamiensa kokemusten ansiosta.

Kun juttelimme seminaarikokemuksesta ja siitä, mitä toivomme tapahtuvan oppilaan elämässä, keskustelimme palaamisesta johonkin pyhien kirjoitusten lukuvaatimukseen seminaarissa. Ymmärsimme kuitenkin, että se, mitä todella haluamme korostaa, se kaikkein tärkein asia, on kykymme auttaa oppilasta aloittamaan päivittäinen tapa, joka olisi heillä koko heidän elämänsä ajan.

Toin mukanani toisenkin lainauksen. Se on Evankeliumin opettaminen ja oppiminen -käsikirjastamme, ja mielestäni siinä tiivistetään se hienosti. Siinä sanotaan: ”Harvalla asialla, joita opettaja voi tehdä, on voimallisempi ja kestävämpi vaikutus hyvään hänen oppilaidensa elämässä kuin sillä, että hän auttaa heitä niin, että he oppivat rakastamaan pyhiä kirjoituksia ja tutkimaan niitä päivittäin.”³ Jos haluamme seminaaritodistuksen symboloivan merkityksellistä, syvällistä ja käännyttävää kokemusta neljän vuoden ajalta, pyhien kirjoitusten tutkimisen on oltava osa sitä.

On monia tapoja, joilla voitaisiin mitata oppilaan pyhien kirjoitusten tutkimista, mutta halusimme keskittyä mittaamaan sitä, mikä on kaikkein tärkeintä – että autamme oppilaita luomaan henkilökohtaisen päivittäisen tavan lukea pyhiä kirjoituksia. Meillä on tähän yhteyteen joitakin todella hyviä opetusohjaajan työvälineitä, joita toivomme opettajien ja opetusohjaajien käyttävän. Koska ne todella täydentävät sitä vaatimusta auttamalla oppilaita saamaan taitoja ja asettamaan tavoitteita ja oppimaan, kuinka todella saada yhteys heidän taivaalliseen Isäänsä ja Vapahtajaansa Pyhän Hengen välityksellä pyhien kirjoitusten avulla. Uskomme todella, että tämä vaatimus saa aikaan sitä, mikä on tärkeintä ja mitä me todella haluamme päättötodistuksen kuvaavan.

Veli Webb: Joten kannustamme yhä lukemaan kurssin tekstin. Itse asiassa päivittäisen lukuvaatimuksen tai odotuksen tulee olla osana oppikurssia.

Toivottavaa on, että kaikki seminaarioppilaat edelleen lukevat oppikurssin aineiston. Toivomme, että he edelleen asettavat tavoitteita tehdä siitä merkityksellistä, kuten mainitsit. Suoritusvaatimuksena on kuitenkin 75 % päivistä kyseisenä lukukautena. Emme määrittele, mitä ”päivittäin lukeminen” tarkoittaa. Mutta kun he jollakin tavoin osallistuvat päivittäin pyhien kirjoitusten tutkimiseen kurssia varten 75 % ajasta, se kannustaa heitä kokemaan tuon asian osana heidän aikaansa seminaarissa.

Veli Bigelow: Olen todella iloinen, että mainitsit, että tavoite voi olla erilainen, ja että toivottu lopputulos yksilöiden kohdalla on, että he ovat pyhien kirjoitusten parissa joka ikisenä päivänä. Joissakin osissa maailmaa meillä on seminaareja, joissa heillä ei edes ole pyhiä kirjoituksia painetussa muodossa luettaviksi. Joten sellaisen mittapuun laatiminen, joka sopii koko maailmaan – tämä mahdollistaa sen. Se antaa meidän sanoa: ”Me haluamme teidän kehittävän sanan kautta suhdettanne taivaalliseen Isään.” Ja niin tapahtuu, kun otamme tavaksi tutkia Jumalan sanaa päivittäin.

Veli Webb: Käytetään siis joka päivä tilaisuutta kuulla Hänen ääntään.

Veli Bigelow: Juuri niin.

Veli Webb: Ja se laajentaa luottamusta opettajiin, eikö niin? Työskentelemme oppilaiden kanssa yksitellen ja muokkaamme heidän kokemustaan vastaamaan heidän tarpeitaan ja kykyjään. Ja me luotamme teihin. Siksi me emme määrittele tätä tarkoitusta tämän enempää.

Veli Bigelow: Juuri niin.

Veli Webb: Kiitos. Noista muutoksista on tietenkin jo ilmoitettu ja ne on otettu käyttöön, ja arvostamme teidän kaikkien pyrkimyksiä soveltaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla siunataksenne oppilaita. Yksi muutos, jos nyt nostetaan kissa pöydälle, on pandemia. Ja mitä luokissamme on tapahtunut viime kuukausina, kun on ollut niin monia häiriötekijöitä ja muutoksia – verkossa tapahtuva opetus ja muut pandemian aiheuttamat muutokset? Rory, mitä sanoisit meidän oppineen pandemiasta, ja mikä jatkossa muuttuu sen vuoksi?

Veli Bigelow: Ensinnäkin – mainitsit sen tänään ihan alussa – olemme huomanneet, että kanssamme työskentelee ja palvelee mahtavia ihmisiä. Ja jos ynnätään kirkon koulut ja kaikki lähetyssaarnaajat, kutsutut opettajat, kokoaikaiset työntekijät ja osa-aikaiset työntekijät, se käsittää yli 60 000 ihmistä ympäri maailman. Ja he ovat todella hyviä. Mielestäni se, mitä pandemian kanssa on tapahtunut, on se, että olemme saaneet herätyksen, mitä tulee taitoihin, joita meillä ei ehkä ollut.

Jos sallitte henkilökohtaisen kokemuksen, seitsemisen vuotta sitten vaimoani ja minua pyydettiin palvelemaan lähetystyönjohtajina eräällä lähetyskentällä Brasiliassa. Menimme sinne opiskeltuamme portugalia. Palvelin nuorena espanjankielellä, joten portugali oli meille uusi kieli, mutta arvelimme osaavamme sitä jonkin verran.

Muistan, kuinka aivan ensimmäisenä päivänä saavuttuamme lähetyskentälle poistumaisillaan oleva lähetysjohtaja vei meidät lähetyskotiin. Kiinteistöjohtaja oli siellä, ja mennessämme keittiöön hän sanoi: ”Hei, teidän täytyy tilata vettä.” Hän pani kätensä vesikannun päälle ja sanoi: ”Teidän pitää hankkia tänne uusi vesipullo.” Menin aivan paniikkiin, koska tajusin, etten osannut sanoa vesipullo portugaliksi. Olin kyllä opetellut muita asioita. Olimme opiskelleet; luulimme ymmärtävämme asioita. Sanoin hänelle: ”Voisitko tehdä sen puolestani? Tekisitkö sen?” Hän sanoi: ”Selvä.”

Hän ei puhelunsa aikana nähnyt, kuinka käänsin hänelle selkäni, otin esiin pienen muistikortin ja kirjoitin sana sanalta, miten vettä tilataan. Ajattelin, että perheeni kenties kuolisi parin viikon kuluessa, koska en ehkä osaisi tilata vettä.

Tuo kokemus kirkasti minulle sen, etten osannutkaan kaikkea, mitä olin luullut osaavani. Pandemia on tainnut tehdä meille saman. Meidän tasomme eli meidän pätevyytemme – pätevyytemme uskonnollisen opetuksen antamiseen verkossa ei ole tarvittavalla tasolla. Jotkut ovat sopeutuneet nopeasti, heidän taitonsa olivat synnynnäisiä, ja he ovat kyenneet tekemään sen. Toisten kohdalla se ei ole käynyt ihan niin.

Luulen, että yksi asia, jonka olemme oppineet ja jota meidän tulee jatkaa, on – meidän pitää ehkä edelleen kehittää taitojamme. Meidän tulee löytää keinoja kohentaa kykyjämme.

Mainitsit jotakin aloituspuheenvuorossasi. Palaan siihen yhä uudelleen, mutta se onkin todella tärkeä asia. Vanhin Clark on sanonut: ”Olipa kuuliaisuutemme tai toivomme tai rakkautemme aste millainen tahansa, olimmepa saavuttaneet minkä tahansa ammattitaidon ja kykyjen tason, se ei riitä edessä olevaan työhön.”⁴

Yksi asioista, jotka pandemia on minun kohdallani tuonut esiin, on syvä halu tulla paremmaksi; varmistaa, että vastaan niitä Herran kasvavia odotuksia tässä hyvin erilaisessa maailmassa, joka meillä on juuri nyt. Mitä verkossa tulee tapahtumaan? En tiedä. Adam, mitä verkossa tapahtuvalle opetukselle tapahtuu? Sinä taidat olla parempi vastaamaan tuohon kysymykseen.

Veli Smith: Olen täysin samaa mieltä siitä, mitä sinä sanoit. Luulen, että olemme oppineet pandemiasta kaksi todella tärkeää asiaa, joita aiomme viedä eteenpäin. Yksi on, kuten mainitsit, että todella työskentelemme mitä parhaiden ihmisten kanssa. Kokoaikaiset opettajamme, vapaaehtoisemme – he ovat niin alttiita ja mahtavia ja pyhitettyjä. He astuivat esiin vaikeassa paikassa ja suoriutuivat upeasti.

Saimme myös tilaisuuksia tulla paremmiksi. Olemme kai myös oppineet, mitä kysymyksiä meidän tulee esittää saadaksemme vastauksia, jotka meidän on tarpeen tietää.

Olemme perustaneet kirkon toimistorakennuksessa digitaalisen oppimisen johtamisen jaoston. Kyseessä on jaosto, jonka asiantuntijat auttavat meitä kehittämään verkossa toimivaa seminaarien ja instituuttien tarjontaa. Kutsumme sitä Digitaalisen oppimisen johtamiseksi, koska sanalla verkossa voidaan tarkoittaa niin monia eri asioita. Tarkoitamme sillä kaikenlaista etätoimintaa tekniikan avulla, olipa kyse jostakin hybridimenetelmästä tai videokonferenssiyhteydestä tai eri tahtiin etenevästä – asiaa voi katsoa niin monella eri tavalla.

Olemme oppineet, mitä kysymyksiä meidän on esitettävä. Alamme esittää niitä kysymyksiä, jotta voimme laatia aineistoja ja infrastruktuuria sekä ohjelman auttaaksemme tukemaan laajenevaa digitaalista tarjontaa sekä seminaari- että instituuttiluokissa.

Varmastikin koronaviruksen poistuttua, toivottavasti mahdollisimman pian, kysyntä ei ole yhtä suurta, mutta se tulee olemaan suurempaa kuin ennen, koska olemme itse asiassa tavoittaneet joitakin oppilaita, joita emme aiemmin tavoittaneet. Olemme kyenneet siunaamaan uusia ihmisiä ja perheitä, koska meidät tavallaan pakotettiin tämänlaiseen opettamiseen, ja nyt näemme sen hyödyt. Nyt tiedämme paremmin, mitä kysymyksiä esittää, ja yritämme keskitetysti saada vastauksia. Luvassa on jännittäviä asioita.

Veli Webb: Jotkut ovat kysyneet: ”Pääsemmekö joskus tilanteeseen, jossa meillä on verkolle omistautuneita työntekijöitä?” Ja minun on sanottava, että painimme yhä noiden kysymysten parissa. On hyvin mahdollista, että koittaa päivä, jolloin on kokoaikaisia seminaarinopettajia, jotka opettavat ainoastaan verkossa. On myös totta, että me kaikki tarvitsemme perusymmärryksen siitä, kuinka opettaa tehokkaasti verkossa. On mahdollista, että meitä kaikkia pyydetään tekemään sitä jossain vaiheessa. Ja kun niin tapahtuu, haluamme tietysti tehdä sen parhaamme mukaan. Olemme nähneet opettajia, jotka ovat tehneet sitä valtavan hienosti. Olemme nähneet opettajia, jotka ovat nelinkertaistaneet instituuttiluokkaansa osallistuvien määrän, koska he osaavat opettaa verkossa niin tehokkaasti. Organisaatiorakennetta tärkeämpää on se, voimmeko oppia tarvittavat taidot opettaa verkossa tehokkaasti ja todella siunata ihmisiä sitä opetustapaa käyttäen?

Kun me opimme siitä lisää, me voimme kertoa siitä enemmän koulutustilaisuuksissa, jotta ihmiset voivat tehdä parhaansa tarjotakseen tehokkaan uskonnonopetuskokemuksen. Nuo ovat hienoja kommentteja. Kiitos.

Veli Bigelow: Tämä sopeutuminen verkossa tapahtuvaan opetukseen ei ole kaiken aiemmin tekemämme hylkäämistä. Mutta meidän on sopeuduttava, ehkä jopa palkattava lisää osa-aikaisia instituutinopettajia, osa-aikaisia seminaarinopettajia. Verkossa on mahdollista opettaa ilman, että se olisi kokoaikaista.

Veli Webb: Ketään ei kuitenkaan pakoteta noihin muutoksiin. Teemme noita sopeuttamisia samalla kuin kuljemme eteenpäin ja kun uusia tilaisuuksia ilmaantuu. Mainitsen vain lyhyesti yhden syyn siihen. Työvoimassamme on yhä enemmän naisia. Olemme hyvin kiitollisia heidän panoksestaan. Jotkut heistä päättävät ehkä perhesyistä tai muista syistä opettaa osa-aikaisesti tai verkossa.

On myös totta, että kun meillä on ollut enemmän naisia työvoimassa, heidän tilaisuutensa toimia johtotehtävissä ovat kasvaneet. Kirkon toimistorakennuksessa meillä on kymmenen jaoston johtajaa, ja nykyään kolme heistä on naisia. Eikä heitä nimitetty tai palkattu niihin toimiin siksi, että he ovat naisia; he olivat pätevimpiä ehdokkaita ja heidän antinsa tälle työlle on suurenmoista.

Se on vain esimerkkinä, että sitä tapahtuu organisaatiomme kasvaessa – myös alueellisten johtajien, opettajakunnan ja ohjelman johtajien parissa. Mainitsen sen, koska se on muutos työvoimassamme, ja meidän on otettava se huomioon. Ohjelman johtajien on oltava paremmin tietoisia eri näkökulmista ja neuvoteltava keskenään ja hyödynnettävä ihmisten kokemuksia ja opittava heidän näkökulmistaan.

Meidän on oltava tietoisia siitä, jotta hyötyisimme monimuotoisemmasta työvoimasta. Tämä koskee erityisesti kokoaikaisia työntekijöitä, mutta se on totta myös maailmassa, joka on täynnä opettajia, miehiä ja naisia kaikenlaisista taustoista, jotka on kutsuttu opettajiksi, ja heillä on paljon annettavaa. Meidän on kuunneltava heitä ja ymmärrettävä heidän näkökulmiaan ja kokemustaan, jotta voimme siunata oppilaitamme organisaatiossamme.

Veli Bigelow: Monet eivät ehkä tiedä, mutta alamme luoda kenttätyöryhmiä. Se mahdollistaa sen, että meillä voi olla opetusohjelman kirjoittajia kaikkialta maailmasta ja koulutuspalvelun henkilöitä ja koulutuspalvelun työryhmiä, ehkä eri puolilta maailmaa. Ja saamme paljon paremman näkymän maailman tapahtumista, emmekä pelkästään hyvin kapeaa näkymää.

Veli Webb: Kiitos. Adam, olisiko taas sinun vuorosi? Instituutin uudistamiseen tähtäävän Innovate Institute -hankkeen parissa on tapahtunut paljon; monet ovat kiinnostuneita siitä ja osallistuneet ponnisteluihin sen hyväksi. Voisitko päivittää tietojamme Innovate Institute -hankkeesta?

Veli Smith: Olemme käyttäneet siihen paljon aikaa ja resursseja, ja mukana on monia mahtavia instituutinjohtajia ja -opettajia, jotka tutkivat sellaisia asioita kuin fyysisen ympäristön muuttaminen tai uudet kurssitarjonnat, tai vain kurssien nimen muokkaaminen. Kaikki se on hienoa. Tärkeintä mitä teemme taitaa olla se, että kuuntelemme instituuttiopiskelijoitamme, ja keskitymme kuuntelemaan etenkin niitä oppilaita, jotka voisivat olla mukana, mutta eivät ole. Ehkä he kävivät kerran, mutta eivät palanneet, tai ehkä he eivät ole vielä lainkaan tulleet instituuttiin. Keskitymme todella kuuntelemaan heitä.

Luulenpa, että tärkein uudistus, jonka voimme tehdä, on muokata vähän tapaamme opettaa. Kuten sanoit, Rory, se ei ole kaiken kattava muutos; ainoastaan pieniä säätöjä, pieniä muutoksia asioissa, joita teemme usein. Veli Webb, puhuessasi meille kesäkuussa korostit sitä, että loisimme luokkia, joissa koetaan kääntymystä, merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta; juuri sillä tavalla uudistamme instituuttia.

Haluankin sanoa teille, mitä erään instituutinopettajan aluejohtaja kertoi. Hän valmistautui opettamaan ensimmäisessä Iankaikkinen perhe -kurssin Zoom-kokouksessa. Sitä valmistaessaan hän pyysi jokaista oppilastaan tekemään pienen esittelyvideon itsestään.

Yksi hänen miespuolisista oppilaistaan päätti esitellä itsensä instituuttiluokalle kertomalla, että hän on homoseksuaali, ja että hän pitää ongelmallisena kirkon kantaa perheeseen ja avioliittoon. Ja tämä opettaja tiesi, että hänen pitäisi juuri opettaa perhettä koskevaa oppia ja periaatteita. Niinpä hän päätti olla todella huomaavainen ja varovainen ja rukoilla asian puolesta. Hän lähestyi tätä nuorta miestä vilpittömästi ja antoi tämän tietää, että hän halusi instituuttiluokan olevan paikka, jossa hän voisi paitsi opettaa selkeästi oppia ja sitä, mitä profeetat ja apostolit ovat opettaneet, mutta myös paikka, jossa oppilaat tuntisivat olonsa turvalliseksi ilman että heitä tuomittaisiin, ja jossa he voisivat kertoa huolenaiheistaan ja ongelmistaan ja esittää kysymyksiä.

Koska opettaja ojensi auttavan kätensä tälle nuorelle miehelle, tämä kertoi opettajalle aikoneensa vain pysyä hiljaa koko oppitunnin ajan, kuten hän tavallisesti tekee. Aina kun joku kirkon piirissä alkaa opettaa perheestä, hän vain kääntyy sisäänpäin ja on vaiti. Mutta koska tämä opettaja kääntyi oppilaansa puoleen sillä tavalla, tämä oppilas päätti tulla luokkaan ja osallistua siihen. Luokalla oli todella hieno kokemus, koska tällä nuorella miehellä oli paljon annettavaa, ja hänen huolenaiheensa ja kysymyksensä auttoivat saamaan aikaan merkityksellisen keskustelun. Se oli uskon täyttämä ympäristö, jossa opetettiin totuutta ja voitiin kysyä todellisia, rehellisiä ja vilpittömiä kysymyksiä.

Luokkakokemuksensa jälkeen tuo oppilas kirjoitti opettajalle viestin, josta minäkin sain kuulla. Se kertoo siitä, mitä todella haluamme tehdä uudistaessamme instituuttia. Hän sanoi näin:

”Haluan kiittää sinua siitä, miten oppiaihe sujui. Se jännitti minua, enkä aikonut sanoa mitään, mutta lopulta olisin voinut kiittää sinua suureen ääneen. Oppiaihe oli mahtava. Vertaan sitä oppituntiin, jonka lukion seminaarinopettajani piti tultuani ulos kaapista. Hän tuki minua kerrottuani hänelle, mitä eräässä toisessa luokassa oli tapahtunut. Hänen opetuksensa ja sinun opetuksesi olivat täynnä rakkautta ja tukea ja oikeastaan muuttivat koko elämäni. Tunnen taas suurta halua pysyä evankeliumin piirissä ja sitoutua uudestaan tekemään parhaani elääkseni tämän mallin mukaan. Se muutti elämäni. Kiitos. Kiitos myös siitä, että vastasit kysymyksiini ja halusit tutustua minuun ja että tuit minua. Kirjoitin ylös tunteitani kaikesta siksi, että tunsin Hengen niin vahvana. Kirjoitin pyhien kirjoitusten päiväkirjaani, että olin todella kiitollinen ja riemuissani. Itken nytkin ilon kyyneleitä. Kiitos. Sinun veljesi ja Jumalan poika.”

Huomaamme, kuinka tämä opettaja loi merkityksellisen yhteyden oppilaaseen tavalla, joka antoi tälle toivoa ja kannusti lähestymään Vapahtajaa ja jatkamaan liittopolulla. Tämän opettajan luokka on nyt paikka, jossa koetaan kääntymystä, merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Veli Webb: Pidän kovasti tavasta, jolla vastasit siihen kysymykseen. Aiomme tehdä työtä ympäristöön liittyvien muutosten ja oppikurssien rungon ja kaikenlaisten asioiden parissa. Ja löydetään uusia käytännöllisiä tapoja uudistaa instituuttia, jotta saisimme lisää oppilaita, jotka eivät tällä hetkellä osallistu. Ja kun he tulevat, että heillä olisi sellainen kokemus, että saamme pitää heidät ja yhdistää heidät taivaallisen Isän kanssa – juuri se on kaiken tämän uudistamisen tarkoitus. Joten kiitos siitä.

Saanen esittää viimeisen kysymyksen, johon voitte kumpikin vastata. Olemme puhuneet paljon asioista, joista ihmiset jo tietävät, mutta he eivät ehkä tiedä muutoksista, joita tulee Opettaminen ja oppiminen -käsikirjaan – ja muista koulutukseen liittyvistä asioista, jotka sisällytetään uusiin käsikirjoihimme. Mitä kertoisitte heille uusista koulutukseemme liittyvistä asioista?

Veli Smith: Lisäämme todella pyrkimyksiämme keskittää, yksinkertaistaa ja yhdistää. Olemme todella innoissamme tilaisuudesta tehdä yhteistyötä pyhäkoulun ylimmän johtokunnan kanssa pappeuden ja perheasiain osastolla saadaksemme yhden käsikirjan kirkon opettajille. Opettaminen Vapahtajan tavalla ja Evankeliumin opettaminen ja oppiminen yhdistetään, ja sitä yksinkertaistetaan ja selvennetään ja yhdenmukaistetaan, jotta se antaisi meille selkeän määritelmän opettamisesta; siitä, millainen luokkakokemuksen tulisi olla, mitä oppilaan tulisi kokea ollessaan kanssamme. Siitä tulee yhteinen tehtävään kutsutuille opettajille sekä seminaarin- ja instituutinopettajille.

Sitä tukemaan alamme koota koulutusaineistokirjastoa. Kun opettaja lukee määritelmän jostakin taidosta, hän tietää, että on paikka, jossa kyseistä taitoa esitellään ja selitetään, ja jossa he voivat saada siitä koulutusta ja kehotuksen harjoitella sitä ja soveltaa sitä käytäntöön. Toivomme, että voimme auttaa opettajiamme tunnistamaan taitoja, joissa he haluavat kehittyä, ja tarjota aineistoa, jonka avulla he voivat kehittyä. Sen lisäksi haluamme todella löytää tapoja mitata, teemmekö sitä, mitä toivomme saavamme aikaan. Saavutammeko tavoitteemme nuorten elämässä?

Tutkimme joitakin tehokkaita ja merkityksellisiä tapoja, joilla opettaja voi mitata ja arvioida itseään, ja kuinka kehittää sitä, miten luokkaan tuleva koulutusneuvoja voi auttaa opettajaa kasvamaan ja kehittymään ja tulemaan paremmaksi; myös kysymme oppilailtamme heidän kokemuksestaan ja siitä, mitä heidän elämässään todella tapahtuu. Toivomme, että kaikki tämä voidaan tehdä kannustuksen ja edistymisen ja kasvun hengessä ja tilaisuutena käyttää kaikkia saatavana olevia resursseja ollaksemme parempia opettajia.

Tiedämme kaikki, että elämme Vapahtajan toista tulemista edeltävää aikaa, ja luokkiimme tulevat nuoret kuuluvat parhaisiin, joita tämä maailma on koskaan nähnyt. Ja meidän pitää olla hyviä, koska he ovat niin hyviä. Joten haluamme tulla paremmiksi.

Veli Bigelow: Minusta Adamin esittämä asia on mielenkiintoinen; ajatus siitä, voimmeko määritellä, mitä toivomme tapahtuvan. Voimmeko me kouluttautua sitä varten, jotta se vastaisi tätä odotusta? Tämä mittaaminen on äärimmäisen tärkeää. Olemme jopa keskustelleet tavoista yrittää esitellä sitä mittausta ja asettaa tavoitteita perustuen siihen, missä he ovat ja missä he haluaisivat olla.

Veli Webb: Kun puhumme suorituksen hallinnasta ja käytämme ammattisanastoa, ihmiset ajattelevat: ”Minä opetan evankeliumia, ja tämä aiheuttaa minussa jännittyneisyyttä.” Te kaikki rakastatte oppilaitanne; haluatte vain siunata heitä. Joku on rinnallanne auttamassa siinä kehityksessä, halussanne siunata oppilaita, ja heijastaa sitä, mitä luokassa tapahtuu, ja auttaa halussanne edistyä ja siunata oppilaita – ei siksi, että haluatte kaikki olla täydellisiä opettajia, vaan koska haluatte aikaansaada parhaan kokemuksen oppilaillenne.

Tämä on todella jännittävää, ja luulen, että näette sen – kun näette, mitä on tulossa käsikirjan, koulutusaineistokirjaston ja senkin myötä, mitä sanomme mittaamiseksi, se kaikki on todella myönteistä ja hyödyllistä, ja olette varmasti innoissanne siitä. Ainakin toivomme sitä, eikö niin?

Veli Smith: Niin.

Veli Webb: Haluaisitko sanoa jotakin ennen kuin lopetan – –

Veli Bigelow: On vielä yksi erittäin tärkeä asia. Usein keskitymme opettamiseen ja opettamisen kehittämiseen ja jätämme huomiotta johtamisosan tai hallinnollisen osan seminaarin rehtorina tai koordinaattorina tai alueellisena johtajana tai aluejohtajana olemisessa, tai mikä tehtävä sitten onkaan. Nyt yritämme ottaa sen huomioon. Olemme tähdänneet siihen, että tarjoamme tehtävään liittyvän asiakirjan, joka auttaa rehtoria tietämään, mitä odotetaan. Niin että kun puhumme mittaamisesta, se ei tarkoita vain opetuksen mittaamista vaan myös johtajuuden mittaamista. Kun minua pyydettiin rehtoriksi joitakin vuosia sitten, olisin mielelläni ottanut vastaan sen, mistä nyt keskustelemme.

Jos voisin työntekijöiltä, opettajakunnaltani, hallinnollisilta avustajilta pyytää mittapuihin perustuen: ”Auta minua tietämään, miten pärjään ja mitä voin tehdä kehittyäkseni.” Haluan olla mahdollisimman hyvä johtaja, ja ainoa keino siihen on tietää, missä minä olen nyt, missä minun tulee olla, ja mitä voin tehdä päästäkseni sinne. Kaikki, mistä olemme keskustelleet, liittyy siihen, että autamme useampia nuoria ja nuoria aikuisia saamaan hienon kokemuksen, ja se soveltuu myös johtamiseeni.

Veli Webb: On tärkeää panna merkille, että jotkut näistä muutoksista tapahtuvat melko nopeasti, lähikuukausina, ja toiset vievät pidemmän aikaa.

Kiitos. Ennen kuin päätämme tämän osan lähetystä haluaisin sanoa vielä yhden asian muutoksista yleisesti. Voisimme laatia vaikka minkälaisia uusia ohjelmia ja aineistoja, mutta millään ei ole todella väliä, eikä mikään niistä menesty, ellemme me ole yhtä ja mukaudu taivaallisen Isän tahtoon. Se edellyttää, että teemme kaikkein parhaamme. Se edellyttää, että annamme Jumalan vallita elämässämme. Se edellyttää, että olemme halukkaita ottamaan vastaan muutoksia ja teemme niin innolla. Jotta meillä olisi voima muuttaa ihmisten elämää, meidän opettamisemme ja todistamisemme on oltava lähtöisin sydämestä, joka on kokenut muutoksen.

Toivon, että sydämemme olisi yhtä, kun olemme täysin mukana Kristuksen työssä. Turvatkaamme Häneen täydemmin. Kun teemme niin, me kykenemme sopeutumaan minkälaisiin muutoksiin tahansa. Pyhä Henki auttaa meitä huomaamaan ja muuttamaan asioita, joita meidän on muutettava henkilökohtaisessa elämässämme ja opetuksessamme. Tulemme kokemaan omakohtaisesti sen, että meidän Jumalamme on ihmeiden Jumala. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.