2022
Tutustu
Tammikuu 2022


”Tutustu”, Nuorten voimaksi, tammikuu 2022, kansilehden sisäsivu.

Tutustu

Viviena K.

17, Tonga

Kuva
nuori nainen

Alkeisyhdistyksestä asti olen halunnut olla lähetyssaarnaaja. Mutta ollessani 12-vuotias minä lannistuin. Ikä, jolloin olisin kyllin vanha palvelemaan lähetystyössä, tuntui minusta hyvin kaukaiselta. Olin huolissani siitä, että lankeaisin kiusauksiin. Ajattelin, että voisin yhtä hyvin elää elämääni haluamallani tavalla enkä huolehtia valmistautumisesta.

Mutta kun puhuin vanhemmilleni lähetystyössä palvelemisesta, he kannustivat minua. He sanoivat minulle, että Saatana pyrkii aina saattamaan minut kiusaukseen, kun teen jotakin hyvää taivaallisen Isäni hyväksi. Rukoilin johdatusta ja tunsin taivaallisen Isäni vahvistavan, että Hän olisi kanssani joka päivä.

Vaikka olen kokenut kiusauksia ja koettelemuksia, uskoni on vahva. Tiedän, että jos valmistaudun nyt, Jeesuksen Kristuksen avulla minusta voi tulla lähetyssaarnaaja, kuten olen aina halunnut. Se saattaa olla vaikeaa, mutta tiedän, että Jumala on kanssani kaikessa, mitä teen.