2022
Kuinka maailma on luotu?
Tammikuu 2022


”Kuinka maailma on luotu?”, Nuorten voimaksi, tammikuu 2022.

Asian ytimeen

Kuinka maailma on luotu?

Kuva
Kristus luomassa maailmaa

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” (1. Moos. 1:1). Kuinka Hän siis teki sen? Tässä on muutamia asioita, jotka tiedämme:

Jeesus Kristus loi maailman. Taivaallinen Isä johti luomistyötä, ja Jeesus Kristus toteutti sen pappeuden voimalla. ”Ainosyntyiseni kautta minä loin – – maan” (Moos. 2:1).

Maailma on järjestetty olemassa olevista aineksista, eikä sitä ole luotu tyhjästä. ”Me – – otamme näitä aineita ja teemme maan” (Abr. 3:24).

Luominen tapahtui kuudessa vaiheessa. Kussakin luomisen vaiheessa tapahtui tiettyjä asioita. Esimerkiksi kasveja tuli yhdessä, meren olentoja ja lintuja toisessa, eläimiä ja ihmisiä muissa vaiheissa.

Luomisen vaiheet veivät määrittelemättömän ajan. Pyhissä kirjoituksissa vaiheita nimitetään toisinaan ”päiviksi”, mutta se ei välttämättä tarkoita 24-tuntisia päiviä. Yhdessä kertomuksessa puhutaan ”ajoista” (ks. Abr. 4).. Me emme tiedä niiden pituutta.

Kysymyksiimme luomisesta tullaan lopulta vastaamaan. ”Sinä päivänä, jolloin Herra tulee, hän ilmoittaa kaiken – –, asioita maasta, minkä kautta se on tehty” (OL 101:32–33).