”Ystävän vaikutus”, Nuorten voimaksi, tammikuu 2022.
Ystävän vaikutus
Teinivuoteni olivat vaikeita, mutta Jumala lähetti minulle ystävän auttamaan minua selviytymään niistä.
Kuvitus Judy Bloomfield
Olen aina tuntenut olevani aika yksin maailmassa. Vanhempani erosivat, kun olin vauva, ja sitten muutama vuosi myöhemmin äitini solmi uuden avioliiton ja muutimme Georgiasta toiselle puolelle Yhdysvaltoja Oregoniin, 6 500 kilometrin päähän. Se oli valtava muutos yhdeksänvuotiaan tytön kestettäväksi, etenkin sellaisen, joka puhui etelän murretta ja jota muut lapset eivät oikein hyväksyneet.
Siirtyessäni yläkouluun tapasin kuitenkin Nicolen.* Sain heti hänestä myönteisen, rauhallisen tunteen – jotakin, mitä minulta oli puuttunut. Tiesin, että halusin ystävystyä tämän tytön kanssa!
Kun vietimme enemmän aikaa yhdessä, Nicolesta tuli turvapaikka yksinäisyydestäni. Hänen kotiinsa käveleminen oli kuin olisi kävellyt aivan erilaiseen elämään: Jumalan Henki täytti jokaisen nurkan. Joka puolella oli kuvia Vapahtajasta ja valtavista rakennuksista. (Sain myöhemmin tietää, että ne olivat temppeleitä.) Nicolen lähetystyö alkoi jo siitä, kun hän kutsui minut kylään, eikä hän edes tiennyt sitä.
Ystävystymistä ja uskomista
Nicole palveli minua ihan vain olemalla ystäväni. Hän antoi minulle Mormonin kirjan, ja aloimme lukea sitä yhdessä hänen autossaan koulun jälkeen.
Mormonin kirja alkoi täyttää elämässäni olevia aukkoja. Mutta tunsin yhä itseni yksinäiseksi. En kuulunut Nicolen kirkkoon, mutta en kuulunut täysin myöskään vanhempieni uskontokuntaan.
Nicole kehotti minua ystävällisesti rukoilemaan ja kysymään Jumalalta, onko Mormonin kirja totta. En ollut koskaan rukoillut ääneen, joten minulla ei ollut aavistustakaan, mitä minun pitäisi sanoa. Mutta menin vain ulos ja aloin puhua. Kysyin Jumalalta, olisiko Nicolen kirkko oikea kirkko minullekin. Heti kun päätin kysymykseni, tunsin väreitä koko kehossani. Tiesin jotenkin ilman epäilystäkään, että Mormonin kirja on totta ja että tämä kirkko oli oikea minulle.
Olin 15-vuotias, kun sain tämän todistuksen. Muutaman seuraavan vuoden ajan minä uskoin, vaikka vanhempani eivät olleet kiinnostuneita kirkosta. En kuitenkaan ollut yksin uskossani, koska Nicole oli yhä läsnä tukemassa minua.
Uusi usko, uusia kysymyksiä
Kun valmistuin lukiosta, muutin Utahiin. Nicole oli jo siellä, ja hän odotti innokkaana, että pääsisin sinne, jotta voisin alkaa osallistua lähetystyöoppiaiheisiin. Suunnittelin meneväni kasteelle 19-vuotissyntymäpäivänäni – vain kuuden viikon päästä – ja Nicole vakuutti minulle, että hän olisi kanssani koko ajan.
Kun lähetyssaarnaajat alkoivat opettaa minua, tajusin pian, kuinka vähän todella tiesin kirkosta. Olin lukenut Mormonin kirjan ja rakastanut sitä, mutta yhtäkkiä he kertoivat minulle Pyhän Hengen lahjasta, pelastussuunnitelmasta, Jumalan kaltaiseksi tulemisesta ja kovin monista muista uusista asioista. Siinä oli liikaa yhdellä kertaa sulatettavaksi.
Mutta Nicole tunsi minut hyvin. Hän oli apuna ja selitti vanhimpien opetuksia tavalla, jonka hän tiesi minun ymmärtävän. Noiden ensimmäisten oppiaiheiden aikana hänen kärsivälliset selityksensä olivat syynä siihen, että jatkoin.
Kuuluin lopultakin joukkoon
Nicole tuki minua hengellisesti sillä tavoin siihen päivään asti, kun minut kastettiin – ja sen jälkeenkin. Hän auttoi seurakunnan jäseniä ja lähetyssaarnaajia tekemään suunnitelmia, jotta minut voitaisiin kastaa 19-vuotissyntymäpäivänäni. Kun nousin vedestä ja näin kymmeniä ihmisiä hymyilemässä minulle, en enää tuntenut oloani niin yksinäiseksi. Muistan aina sen tunteen, kun tunsin viimein kuuluvani Herralle ja Hänen kirkkoonsa.
Opin yhä Nicolen johdonmukaisesta uskosta ja ystävyydestä. Hän näytti minulle alusta asti, ettei lähetystyön tekemisessä tarvita nimikylttiä. Nicolen lähetystyö alkoi hänen sydämessään, kun hän auttoi etelästä tullutta tyttöä, joka kaipasi jonkun hymyä.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.