2022
Jumalan onnensuunnitelma ja sinun jumalallinen päämääräsi
Tammikuu 2022


”Jumalan onnensuunnitelma ja sinun jumalallinen päämääräsi”, Nuorten voimaksi, tammikuu 2022.

Jumalan onnensuunnitelma ja sinun jumalallinen päämääräsi

Onnensuunnitelman ymmärtäminen ja sen mukaan eläminen sallii sinun saavuttaa jumalallisen päämääräsi.

Kuva
kiipeämässä vuorelle

Kuvitus Albert Espí

Mitä sinulle tulee mieleen, kun kuulet sanat kohtalo tai päämäärä? Ajatteletko jotakin ennalta määrättyä ja väistämätöntä? Jotakin kauheaa tai suurenmoista, mitä ei voi muuttaa, vaikka tekisit mitä tahansa? Tai ehkä ajattelet elokuvan tai kirjan sankaria, jonka päämääränä oli suorittaa tehtävä, pelastaa maailma tai tulla kuninkaaksi tai kuningattareksi.

Sanakirjat voivat olla samaa mieltä näistä tulkinnoista, mutta kun puhumme jumalallisesta päämäärästä, me tarkoitamme jotakin erilaista. Toisin kuin se päämäärä, josta luet kirjoista tai jonka näet elokuvissa, jumalallisen päämääräsi saavuttaminen on mahdollista, koska olet Jumalan lapsi, mutta se edellyttää myös sitä, että käytät tahdonvapauttasi.

Jumalalla on kaikki voima taivaassa ja maan päällä. Taivaallisen Isämme kanssa tekemämme liitot sallivat Hänen olla kumppaninamme, kun kuljemme elämän myrskyjen läpi. Jumalallinen päämäärämme – meidän mahdollisuutemme, kun toimimme kumppanina Jumalan kanssa – on mahdollinen Hänen onnensuunnitelmansa ansiosta.

Kun ymmärrät taivaallisen Isän suunnitelman sinun onnesi hyväksi, voit käsittää iankaikkisen identiteettisi ja tarkoituksesi. Ja kun päätät solmia liittoja Jumalan kanssa ja pitää ne, voit saavuttaa tuon tarkoituksen.

Mooseksen kirjasta luemme, kuinka ”Mooses temmattiin sangen korkealle vuorelle, ja hän näki Jumalan kasvoista kasvoihin ja hän puhui hänen kanssansa” (Moos. 1:1–2). Henkilökohtaisella käynnillään Jumala opetti Moosekselle tämän iankaikkisesta identiteetistä. Vaikka Mooses oli kuolevainen ja epätäydellinen, hän sai tietää jotakin tärkeää itsestään: hän todella oli Jumalan poika (ks. Moos. 1: 6).

Muista, kuka sinä olet

Saatana haluaa sinun unohtavan, kuka sinä olet. Kun Saatana yritti saada Mooseksen luopumaan työstä, jonka Herra oli valmistanut häntä varten, Mooses vastasi rohkeasti: ”Kuka sinä olet? Sillä katso, minä olen Jumalan poika.” (Moos. 1:13, kursivointi lisätty.) Sen jälkeen Mooses julisti: ”Mene pois, Saatana; älä petä minua” (Moos. 1:16, kursivointi lisätty).

Toisin sanoen Mooses sanoi: ”Sinä et voi pettää minua, sillä minä tiedän, kuka minä olen. Sinulla ei ole Jumalan valoa eikä kirkkautta. Miksi minun siis pitäisi palvella sinua tai uskoa sinun valheitasi?”

Älä koskaan unohda, että Jumala rakastaa sinua ja haluaa auttaa ja siunata sinua. Ja Hän on jumalallisella tavalla henkilökohtaisesti kiinnostunut sinusta, yhdestä lapsistaan. Vaivauduthan ottamaan selvää, mitä todella tarkoittaa se, että on Jumalan lapsi. Aseta sitten tavoitteita ja tee valintoja, jotka auttavat sinua elämään sen tiedon mukaan joka päivä.

Minulla on työ sinulle

Sinulla on monia kiireellisiä ongelmia ja huolenaiheita. Sinulla on koulutehtäviä, ystävyyssuhteita, perhevelvollisuuksia ja kenties jopa työpaikka. Tietysti haasteenasi on pitää kaikki nämä tärkeät roolit tasapainossa unohtamatta elämäsi tärkeintä tarkoitusta. Jumalalla on sinulle työ tehtäväksi (ks. Moos. 1:6). Se on vastaus kysymykseen: ”Miksi minä olen täällä maan päällä?”

Koska olet Jumalan lapsi, sinä tulit maan päälle saadaksesi fyysisen kehon. Kehosi avulla voit päättää uskollisesti seurata Jeesusta Kristusta. Voit päättää noudattaa Jumalan käskyjä, saada pyhät toimitukset sekä tehdä pyhiä liittoja ja pitää ne. Näiden asioiden tekeminen valmistaa sinua täyttämään jumalallisen päämääräsi.

Tämä tarkoitus kirkkaana mielessäsi voit nähdä, miten tärkeää on sakramentin nauttiminen joka viikko, pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukoileminen päivittäin, arvokkaiden tavoitteiden asettaminen ja muiden palveleminen. Nämä asiat muistuttavat sinua osaltaan siitä, miksi oikeastaan olet täällä, ja ne auttavat sinua olemaan kelvollinen saamaan sitä henkilökohtaista ilmoitusta, jota tarvitset ollaksesi onnellinen ja pysyäksesi liittopolulla. Kun teet parannusta ja seuraat tunnollisesti Herraa, saat henkilökohtaista ohjausta elämäsi jokaisella osa-alueella.

Kuva
patikoimista viidakon halki vesiputouksen luona

Pyri tulemaan henkilöksi, joka sinusta on tarkoitus tulla

Maailman murheet ja huolenaiheet tai omat epävarmuutesi voivat aiheuttaa sen, että menetät näkyvistäsi tärkeän roolisi Jumalan suurenmoisessa pelastussuunnitelmassa. Jos näin tapahtuu, kehotan sinua tulemaan Kristuksen luokse (ks. Moroni 10:32). Mikään Jumalan iankaikkisessa suunnitelmassa ei ole mahdollista ilman Häntä, ja Hänen kanssaan kaikki hyvä on ulottuvillasi.

Pyrkimys seurata Vapahtajaa on paras tapa säilyttää evankeliumin näkökulma. Kun uskosi ja toivosi ovat Hänessä, voit luottavaisena kohdata elämän haasteet. Koet myös suurempaa selkeyttä, kun teet valintoja, ratkaiset ongelmia, pyrit kohti vanhurskaita tavoitteita ja kohtaat kiusauksia.

Sinun päätöksesi vaikuttavat iankaikkisuuteen. Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovittavan armonsa avulla sinulla voi olla iloa tässä elämässä ja tulevassa. Voit toteuttaa jumalallisen päämääräsi ja saada kaiken, mitä Hänellä on, ja elää samanlaista elämää kuin Hän elää eli ”[iankaikkista elämää], joka lahja on suurin kaikista Jumalan lahjoista” (OL 14:7).