Nuorten voimaksi
Pornografian kierteen katkaiseminen
Syyskuu 2024


Pornografian kierteen katkaiseminen

Tunsin olevani yksin ja avuton. Piispani muistutti minua kuitenkin avaimista toivon ja avun löytämiseen.

Kuva
Nuoria naisia halaamassa

Kuvitus Sue Teodoro

Altistuin pornografialle ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Löysin sitä vahingossa sosiaalisesta mediasta, enkä tiennyt, mitä se oli, enkä ymmärtänyt sitä. Siirryin tahattomasta altistumisesta ja uteliaisuudesta tietoiseen etsimiseen.

Siihen aikaan johtajieni puheet pornografiasta tuntuivat viittaavan siihen, että vain pojat kamppailivat sen kanssa. Se sai minut tuntemaan paljon häpeää. Luulin, etten pystyisi koskaan kertomaan kenellekään kamppailustani. Tiesin Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, mutta koska luulin olevani ainoa tyttö, jolla oli tämä vaikeus, minusta tuntui, että tilanteeni oli Vapahtajan ulottumattomissa. Tunsin olevani poikkeus.

Piispan toimisto

Niinä vuosina, esimerkiksi seminaarissa tai hartaustilaisuuksissa – missä tahansa Henki oli läsnä – tunsin usein innoitusta sopia tapaamisen piispan kanssa. Hyvin pitkään tämän tekemisen esteenä oli se, että minun piti ylläpitää mainettani aktiivisen perheen hyvänä lapsena. Luulin, että piispani näkisi minut sellaisena kuin olin – enkä uskonut, että sitä henkilöä voisi rakastaa. Luulin, että minua rangaistaisiin välittömästi.

Kun viimein sovin tapaamisen, se meni hyvin eri tavalla kuin olin odottanut. Rangaistuksen antamisen sijaan piispani sanoi minulle: ”Sinä olet yhä Jumalan tytär. Sinua rakastetaan edelleen yhtä paljon ja sinua arvostetaan edelleen yhtä paljon.”

Muistan tunteneeni pakahduttavaa rakkautta. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin Vapahtajan sovituksen voiman niin voimakkaana elämässäni. Kun katson taaksepäin, ymmärrän, miksi nuo piispani lausumat sanat olivat niin tärkeitä.

Jumalan tytär

Kun kamppailet pornografian kanssa, käyt läpi häpeän kierrettä. Omalla kohdallani tunsin, etten ollut enää yhteydessä omaan identiteettiini, ja käytin sitten pornografiaa näiden negatiivisten tunteiden käsittelemiseen. Sitten tunsin häpeää ja eristäydyin muista, ja kierre jatkui.

Yritin hyvin pitkään luottaa omaan tahdonvoimaani ”vain lopettaa”. Mutta en pystynyt tekemään sitä omin voimin. Piispani auttoi minua muistamaan identiteettini – että olen Jumalan rakas tytär. Kun tapasin piispan ja muistin tuon totuuden, aloin edistyä aidosti.

Kuva
Nuori nainen kiipeämässä vuorelle

Valokuvat Madelynin ja hänen perheensä luvalla

Madelyn tietää, ettei pornografia ole ainoa vuori, jota hän joutuu kiipeämään. Vapahtajan avulla ja oikeiden työvälineiden avulla hän löytää jatkuvasti voimaa voittaa elämän haasteita. Tämä kuva otettiin juuri ennen kuin hän kiipesi eräälle jäätikölle Alaskassa Yhdysvalloissa!

Totuus Jumalasta ja Vapahtajasta

Alkuun minua pelotti rukoilla. Näin taivaallisen Isän oikeudenmukaisuuden ja vihan Jumalana. Mutta jatkuva parannuksenteko on auttanut minua ymmärtämään taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen luonnetta. Tieto siitä, että parannuksen tekeminen kerran ei tee minusta immuunia tälle vaikeudelle, on antanut minulle mahdollisuuden luottaa Heidän jumalalliseen apuunsa. Taivaallinen Isä tiesi jo koettelemuksistani ja ymmärsi niitä. Minun piti vain kääntyä Hänen puoleensa.

Opin, että sekä taivaallinen Isä että Jeesus Kristus ovat armollisia ja ymmärtäväisiä. Kun käännyt Heidän puoleensa, He kulkevat rinnallasi ja pitävät sinua kädestä joka askeleella.

Kuva
Nuori nainen käsissään Mormonin kirja

Taistelua Saatanan taktiikoita vastaan

Jumalan luonteen ymmärtäminen on auttanut minua myös ymmärtämään Saatanaa ja hänen työkalujaan sekä sitä, kuinka ne toimivat suoraan Jumalaa vastaan. Yksi Saatanan voimallisimmista työkaluista on häpeä, joka eroaa syyllisyydestä ja ”Jumalan mielen mukaisesta murheesta” (ks. 2. Kor. 7:10). Kun tunnet syyllisyyttä, ymmärrät tehneesi virheen. Mutta kun teet syntiä, häpeä yhdistää kielteiset tunteesi itseäsi kohtaan identiteettiisi, ikään kuin sinä itse olisit nämä tunteet.

Saatana halusi minun uskovan, että pystyisin voittamaan tämän haasteen omin voimin. Tämä valhe esti minua puhumasta piispalleni kamppailustani pornografian kanssa. Minusta tuntui, etten voisi tavata häntä, ennen kuin voisin sanoa, että se oli jotakin, minkä kanssa olin aiemmin kamppaillut. Saatana käyttää henkilökohtaisia heikkouksiasi saadakseen sinut tuntemaan, ettet ole kelvollinen tavoittelemaan Vapahtajan parantavaa voimaa.

Opin, että Saatana vaikuttaa meihin, kun olemme eristyksissä, joten paras puolustuksemme on yhteys muihin ihmisiin. Joskus se on niinkin yksinkertaista kuin kääntyä muiden puoleen ja viettää merkityksellistä aikaa hyvien ystävien kanssa. Yhteys taivaalliseen Isään, itseesi ja muihin (etenkin niihin, jotka näkevät sinut siten kuin taivaallinen Isä näkee) on paras tapa muistaa todellinen identiteettisi: kallisarvoinen Jumalan lapsi.

Kuva
Nuori nainen

Korkeampi tarkoitus

Viimein aloin saada innoitusta auttaa muita nuoria naisia, jotka kamppailevat pornografian kanssa. Tunsin korkeamman tarkoituksen. Päätin välittää enemmän siitä, mitä taivaallinen Isä ajattelee, kuin siitä, mitä muut ympärilläni saattaisivat ajatella, joten aloin puhua avoimesti kokemuksistani.

Kun tunnet jatkuvan parannuksen kiistatonta iloa, haluat jakaa sitä muille! Nyt jaan edelleen tätä iloa palvellessani kokoaikaisena lähetyssaarnaajana.

Kuva
Nuori nainen, jolla on Singaporen lippu

Madi on saanut tehtävän työskennellä kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Singaporen lähetyskentällä puhuen malaijia.

Sanomani

Et ole koskaan yksin, ja toivoa on.

Tämän kamppailun voit voittaa Vapahtajan, luotettavien läheisten ja johtajien avulla sekä oikeiden työkalujen avulla. Irrottaudu eristyneisyydestä ja käänny jonkun sellaisen puoleen, joka näkee sinut Jumalan silmin. Kysy häneltä, mitä hän näkee sinussa!

Olipa taistelusi millainen tahansa, et ole koskaan Vapahtajan ja Hänen sovituksensa ulottumattomissa. Taivaallinen Isä rakastaa sinua täydellisesti, ja parannuksen tekemistä kannattaa jatkaa.

Kuva
Nuori nainen

Tulosta