Herra johtaa kirkkoaan
Se, että Herra johtaa kirkkoaan, vaatii suurta ja vakaata uskoa kaikilta, jotka palvelevat Häntä maan päällä.
Rakkaat veljeni, joilla on Jumalan pappeus, tänä iltana haluan puhua siitä suurenmoisesta tavasta, jolla Herra johtaa valtakuntaansa maan päällä. Te tiedätte jo perusasiat. Rukoilen, että Pyhä Henki vahvistaa ne teille.
Ensiksi, Jeesus Kristus on kirkon pää koko maailmassa.
Toiseksi, Hän johtaa kirkkoaan tänä aikana puhumalla miehille, jotka on kutsuttu profeetoiksi, ja Hän tekee sen ilmoituksen avulla.
Kolmanneksi, Hän antoi ilmoitusta profeetoilleen kauan sitten, antaa yhä ja tekee niin jatkossakin.
Neljänneksi, Hän antaa vahvistavaa ilmoitusta niille, jotka palvelevat Hänen profeettojensa johdolla.
Näistä perusasioista ymmärrämme, että se, että Herra johtaa kirkkoaan, vaatii suurta ja vakaata uskoa kaikilta, jotka palvelevat Häntä maan päällä.
Esimerkiksi uskoa vaatii siihen luottaminen, että ylösnoussut Herra valvoo valtakuntansa päivittäisiä asioita. Uskoa vaatii siihen luottaminen, että Hän kutsuu epätäydellisiä ihmisiä luottamusta vaativiin tehtäviin. Uskoa vaatii siihen luottaminen, että Hän tuntee täysin kutsumansa ihmiset, sekä heidän kykynsä että heidän mahdollisuutensa, minkä vuoksi Hän ei kutsuessaan tee virheitä.
Tämä saattaa saada jonkun tässä yleisössä hymyilemään tai pudistamaan päätään – sekä ne, jotka pitävät omaa palvelukutsuaan erehdyksenä, että ne, jotka kuvittelevat joidenkin tuntemiensa henkilöiden sopivan huonosti tehtäväänsä Herran valtakunnassa. Neuvoni kummallekin ryhmälle on viivyttää sellaista päätelmää, kunnes voitte nähdä paremmin sen, mitä Herra näkee. Sen sijaan se päätelmä, joka teidän pitää tehdä, on, että teillä on kyky vastaanottaa ilmoitusta ja toimia sen mukaan pelottomasti.
Se vaatii uskoa. Vieläkin suurempaa uskoa vaatii siihen luottaminen, että Herra on kutsunut epätäydellisiä inhimillisiä palvelijoita johtamaan teitä. Tarkoitukseni tänä iltana on vahvistaa uskoanne siihen, että Jumala ohjaa teitä palvellessanne Häntä. Ja mikä vielä tärkeämpää, toivon vahvistavani uskoanne siihen, että Herra innoittaa niitä epätäydellisiä ihmisiä, jotka Hän on kutsunut johtajiksenne.
Saatatte alkuun ajatella, ettei sellainen usko ole tärkeää Herran kirkon ja valtakunnan menestykselle. Saatatte kuitenkin huomata – missä sitten olettekin pappeuden palveluketjussa Herran profeetasta uuteen Aaronin pappeuden haltijaan – että usko on välttämätöntä.
Aloittakaamme siitä, mitä usko merkitsee opettajien tai diakonien koorumin johtajan kohdalla. Hänen on tärkeää uskoa, että Herra on kutsunut hänet henkilökohtaisesti tuntien hänen heikkoutensa ja vahvuutensa. Hänen pitää uskoa siihen, että se mies, joka esitti kutsun, sai ilmoitusta Jumalan Hengen kautta. Hänen neuvonantajansa ja hänen kooruminsa jäsenet tarvitsevat tuota samaa uskoa seuratakseen häntä pelottoman luottavaisina.
Näin sellaista luottamusta, kun eräs poika istui eräänä sunnuntaiaamuna diakonien kooruminsa johtokunnan kanssa. Hän oli heidän juuri tehtävään kutsuttu sihteerinsä. Tuo nuori johtokunta neuvotteli yhdessä. He puhuivat muutamista tavoista, joilla he voisivat täyttää piispan pyynnön tuoda eräs vähemmän aktiivinen poika takaisin kirkkoon. Rukouksen ja keskustelun jälkeen he antoivat sihteerille tehtävän mennä sen pojan kotiin, joka ei ollut tullut yhteenkään kokoukseen, ja kutsua hänet mukaan.
Sihteeri ei tuntenut sitä poikaa, mutta hän tiesi, että pojan vanhemmista toinen oli vähemmän aktiivinen eikä toinen ollut kirkon jäsen eikä ystävällinen. Sihteeri tunsi levottomuutta mutta ei pelkoa. Hän tiesi, että Jumalan profeetta oli pyytänyt pappeudenhaltijoita tuomaan takaisin eksyneen lampaan. Ja hän oli kuullut johtokuntansa rukouksen. Hän oli kuullut heidän pääsevän yksimielisyyteen siitä, kuka pelastettava poika oli ja että tehtävä annettaisiin hänelle.
Katselin, kun sihteeri käveli katua pitkin kohti vähemmän aktiivisen pojan kotia. Hän käveli hitaasti aivan kuin olisi lähestymässä suurta vaaraa. Mutta puolen tunnin kuluttua hän palasi katua pitkin mukanaan tuo poika ja hymyili iloisesti. En ole varma, tiesikö hän sitä silloin, mutta hän oli mennyt sinne uskoen, että hän oli Herran asialla. Tuo usko on pysynyt hänessä ja vahvistunut niinä vuosina, kun hän on ollut lähetyssaarnaaja, isä, nuorten miesten johtaja ja piispa.
Puhukaamme siitä, mitä sellainen usko merkitsee piispan kohdalla. Piispa kutsutaan toisinaan palvelemaan ihmisiä, jotka tuntevat hänet hyvin. Seurakunnan jäsenet tuntevat hänen inhimilliset heikkoutensa ja hänen hengelliset vahvuutensa, ja he tietävät, että seurakunnasta olisi voitu kutsua muita – sellaisia, jotka vaikuttavat paremmin koulutetuilta, kokeneemmilta, miellyttävämmiltä ja jopa edustavammilta.
Näiden jäsenten on tiedettävä, että kutsu palvella piispana on tullut Herralta ilmoituksen kautta. Ilman heidän uskoaan piispan, jonka Herra on kutsunut, on vaikeampaa saada ilmoitusta, jota hän tarvitsee auttaakseen heitä. Hän tarvitsee tuekseen jäsenten uskoa.
Onneksi myös päinvastainen on totta. Ajatelkaa Herran palvelijaa kuningas Benjaminia, joka johti kansansa parannukseen. Ihmisten sydän pehmeni, koska he uskoivat siihen, että hän oli inhimillisistä heikkouksistaan huolimatta Jumalan kutsuma ja että hänen sanansa tulivat Jumalalta. Muistatte, mitä he sanoivat: ”Kyllä, me uskomme joka sanan, jonka sinä olet puhunut meille; ja me tiedämme – – niiden varmasti olevan totta Herran Kaikkivaltiaan Hengen tähden, joka on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämissämme, niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2).
Jos johtaja haluaa menestyä Herran työssä, ihmisten luottamuksen siihen, että hän on Jumalan kutsuma, täytyy olla vahvempi kuin heidän näkemyksensä hänen puutteistaan ja kuolevaisuuden heikkouksistaan. Muistatte, kuinka kuningas Benjamin selitti omaa johtajan rooliaan:
”Minä en ole käskenyt teitä tulemaan tänne ylös, jotta te pelkäisitte minua tai jotta te ajattelisitte, että minä itse olen enemmän kuin kuolevainen ihminen.
Vaan minä olen teidän kaltaisenne, altis kaikenlaisille ruumiin ja mielen heikkouksille; kuitenkin tämä kansa on valinnut ja isäni on vihkinyt minut, ja Herran käsi on sallinut minun olla tämän kansan hallitsijana ja kuninkaana; ja hänen verraton voimansa on suojellut ja varjellut minua palvellakseni teitä koko siitä väkevyydestä, mielestä ja voimasta, jonka Herra on suonut minulle.” (Moosia 2:10–11.)
Johtajanne Herran kirkossa voivat näyttää teistä heikoilta ja inhimillisiltä tai he voivat näyttää teistä lujilta ja innoitetuilta. Tosiasia on, että jokainen johtaja on sekoitus noita ominaisuuksia ja enemmän. Niitä Herran palvelijoita, jotka on kutsuttu johtamaan meitä, auttaa se, että yritämme nähdä heidät siten kuin Herra näki heidät kutsuessaan heidät.
Herra näkee palvelijansa täydellisesti. Hän näkee heidän mahdollisuutensa ja heidän tulevaisuutensa. Ja Hän tietää, kuinka heidän sisin luontonsa voi muuttua. Hän tietää myös, kuinka heidän kokemuksensa niiden ihmisten kanssa, joita he johtavat, voivat muuttaa heitä itseään.
Kenties olette kokeneet, kuinka ihmiset, joita teidät kutsuttiin palvelemaan, ovat tehneet teistä vahvempia. Minut kutsuttiin kerran nuorten naimattomien aikuisten piispaksi. En ole varma, oliko Herran tarkoituksena enemmän se, mitä muutoksia voisin auttaa Häntä saamaan aikaan heissä, vai se, mitä muutoksia Hän tiesi heidän saavan aikaan minussa.
En vieläkään täysin ymmärrä, miksi useimmat niistä nuorista siinä seurakunnassa toimivat aivan kuin Jumala olisi kutsunut minut erityisesti heitä varten. He näkivät heikkouteni mutta eivät antaneet niiden vaikuttaa.
Muistan erään nuoren miehen, joka pyysi neuvoa koulutusvalintoihinsa. Hän opiskeli ensimmäistä vuottaan erittäin hyvässä yliopistossa. Viikko sen jälkeen, kun olin antanut hänelle neuvon, hän sopi tapaamisen kanssani.
Tullessaan toimistoon hän yllätti minut kysymällä: ”Piispa, voisimmeko rukoilla ennen kuin puhumme? Ja voisimmeko polvistua? Ja saisinko minä pitää rukouksen?”
Hänen pyyntönsä yllättivät minut. Mutta hänen rukouksensa oli vieläkin suurempi yllätys. Se kuului tähän tapaan: ”Taivaallinen Isä, tiedät, että piispa Eyring antoi minulle viime viikolla neuvon, eikä se toiminut. Innoitathan häntä tietämään, mitä minun tulee nyt tehdä.”
Saatatte hymyillä tuolle mutta minä en hymyillyt. Se nuorukainen tiesi jo, mitä Herra halusi hänen tekevän. Hän kuitenkin kunnioitti piispan virkaa Herran kirkossa, ja ehkäpä hän halusi minun saavan mahdollisuuden luottaa enemmän siihen, että saan ilmoitusta siinä tehtävässä.
Se toimi. Heti kun nousimme polviltamme ja istuuduimme, minä sain ilmoituksen. Kerroin hänelle, mitä tunsin, että Herra haluaa hänen tekevän. Hän oli silloin vasta 18-vuotias, mutta hengellisiltä vuosiltaan hän oli kypsä.
Hän tiesi jo, ettei hänen olisi tarvinnut mennä piispan luo sellaisen ongelman vuoksi. Mutta hän oli oppinut tukemaan Herran palvelijaa myös tämän kuolevaisuuden heikkouksissa. Hänestä tuli ennen pitkää vaarnanjohtaja. Hän säilytti mielessään tämän opetuksen, jonka saimme yhdessä: jos uskot, että Herra johtaa kirkkoaan antamalla ilmoitusta kutsumilleen epätäydellisille palvelijoille, niin Herra avaa taivaan ikkunat heille, samoin kuin sinulle.
Minä opin tuosta kokemuksesta, että kun olemme Herran palveluksessa, niin palvelemiemme ihmisten usko tuo toisinaan enemmän ilmoitusta kuin oma uskomme.
Se opetti minulle toisenkin asian. Jos se poika olisi tuominnut minut sen vuoksi, etten pystynyt antamaan hänelle hyvää neuvoa ensimmäisellä kerralla, hän ei olisi koskaan tullut takaisin pyytämään uudelleen. Ja niinpä päättämällä olla tuomitsematta minua hän sai haluamansa vahvistuksen.
Opin tuosta kokemuksesta myös vielä yhden asian, joka on palvellut minua hyvin. Sikäli kuin tiedän, hän ei koskaan kertonut kenellekään seurakunnassa, etten ollut antanut hänelle ensin hyvää neuvoa. Jos hän olisi tehnyt niin, se olisi saattanut vähentää muiden seurakuntalaisten uskoa luottaa piispan saamaan innoitukseen.
Yritän olla tuomitsematta Herran palvelijoita ja olla puhumatta heidän ilmeisistä heikkouksistaan. Ja yritän opettaa sitä esimerkillä lapsilleni. Presidentti James E. Faust esitti uskontunnustuksen, josta yritän tehdä omani. Suosittelen sitä teille:
”Meidän täytyy – – antaa tukemme ja hyväksyntämme paikallisille johtajillemme, koska – – heidät on ’kutsuttu ja valittu’. Jokainen jäsen tässä kirkossa voi saada neuvoja piispalta tai seurakunnanjohtajalta, vaarnanjohtajalta tai lähetysjohtajalta sekä kirkon presidentiltä ja hänen työtovereiltaan. Kukaan näistä veljistä ei ole pyytänyt tehtäväänsä itselleen. Kukaan ei ole täydellinen. He ovat kuitenkin Herran palvelijoita, jotka Herra on kutsunut niiden kautta, joilla on oikeus saada innoitusta. Ne, jotka on kutsuttu, hyväksytty ja asetettu tehtäväänsä, ovat oikeutettuja saamaan meidän tukemme.
Kunnioituksen puute kirkon johtajia kohtaan on aiheuttanut monen hengellisen heikkenemisen ja luhistumisen. Meidän tulisi jättää huomiotta meitä johtamaan kutsuttujen ihmisten epätäydellisyydet, syylät tai näppylät, ja tukea sitä virkaa, joka heillä on.” (Ks. ”Kutsuttu ja valittu”, Liahona, marraskuu 2005, s. 54–55.)
Tuo neuvo siunaa Jumalan palvelijoita kaikissa olosuhteissa.
Herran kirkon alkuaikoina profeetta Joseph Smithiä lähellä olevat johtajat alkoivat puhua hänen vioistaan. Kaikesta siitä huolimatta, mitä he olivat nähneet ja tiesivät hänen asemastaan Herran edessä, heidän arvosteleva ja kateellinen asenteensa levisi kuin ruttotauti. Yksi kahdestatoista antoi meille kaikille uskon ja uskollisuuden mittapuun, jonka mukaan meidän täytyy elää, jos aiomme palvella Herran valtakunnassa.
Tässä on selonteko: ”Joukko vanhimpia kutsui temppelissä pidettävään kokoukseen kaikki, joiden mielestä Joseph Smith oli langennut profeetta. Heidän aikomuksenaan oli nimittää David Whitmer uudeksi kirkon johtajaksi. – – Kuunneltuaan profeettaa vastaan esitettyjä väitteitä Brigham [Young] nousi ja todisti: ’Joseph on profeetta, ja minä tiedän sen, ja he voivat parjata ja panetella häntä mielin määrin, mutta he eivät voi tehdä tyhjäksi Jumalan profeetan kutsua; he voivat tehdä tyhjäksi vain oman valtuutensa, katkaista sen langan, joka sitoo heidät profeettaan ja Jumalaan, ja upottaa itsensä helvettiin.’” (Kirkon historia aikojen täyttyessä, uskonto 341–343, 2004, s. 185; ks. myös Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 79.)
On olemassa lanka, joka palvelutyössämme sitoo meidät Herraan. Se lähtee sieltä, missä meidät kutsutaan palvelemaan valtakunnassa, kulkee niiden kautta, jotka on kutsuttu johtamaan meitä pappeudessa, päätyen profeettaan, joka on sidottu Herraan. Meiltä vaaditaan uskoa ja nöyryyttä palvella tehtävässä, johon meidät on kutsuttu, luottaa siihen, että Herra on kutsunut meidät ja ne, jotka johtavat meitä, sekä tukea heitä täydessä uskossa.
Tulee tilanteita, kuten niitä oli Kirtlandin aikoina, jolloin me tarvitsemme Brigham Youngin kaltaista uskoa ja nuhteettomuutta palvella siinä tehtävässä, johon Herra on meidät kutsunut, uskollisina Hänen profeetalleen ja johtajille, jotka Hän on asettanut paikalleen.
Lausun teille vakaan ja silti riemullisen todistukseni, että Herra Jeesus Kristus on ruorissa. Hän johtaa kirkkoaan ja palvelijoitaan. Todistan, että Thomas S. Monson on ainoa mies, jolla tänä aikana on kaikki pyhän pappeuden avaimet maan päällä ja joka käyttää niitä. Ja rukoilen siunauksia kaikille nöyrille palvelijoille, jotka hyvin auliisti ja erinomaisesti palvelevat palautetussa Jeesuksen Kristuksen kirkossa, jota Hän johtaa henkilökohtaisesti. Todistan, että Joseph Smith näki Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen. He puhuivat hänelle. Pappeuden avaimet on palautettu kaikkien taivaallisen Isän lasten siunaukseksi. Meille on uskottu tehtävä palvella omalla paikallamme Herran työssä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.