”Jumalan lahja ja voima”, luku 6 julkaisussa Pyhät – kertomus Jeesuksen Kristuksen kirkosta myöhempinä aikoina, osa 1, Totuuden viiri, 1815–1846, 2018

Luku 6: ”Jumalan lahja ja voima”

LUKU 6

Jumalan lahja ja voima

Kun Joseph palasi Harmonyyn kesällä 1828, Moroni ilmestyi hänelle jälleen ja otti levyt pois. ”Jos olet riittävän nöyrä ja katuva”, enkeli sanoi, ”saat ne taas syyskuun 22. päivänä.”¹

Synkeys varjosti Josephin mieltä.² Hän tiesi olleensa väärässä, kun ei ollut piitannut Jumalan tahdosta vaan oli antanut käsikirjoituksen Martinin käsiin. Nyt Jumala ei enää uskonut hänen haltuunsa levyjä eikä kääntäjiä. Hän tunsi ansaitsevansa minkä tahansa rangaistuksen, jonka taivaat lähettäisivät hänen tielleen.³

Syyllisyyden ja katumuksen painamana hän lankesi polvilleen, tunnusti syntinsä ja pyysi anteeksiantoa. Hän pohdiskeli, missä hän oli tehnyt väärin ja mitä hän voisi tehdä paremmin, jos Herra antaisi hänen taas kääntää.⁴

Kun Joseph sitten eräänä heinäkuun päivänä oli kävelemässä jonkin matkan päässä talostaan, hänelle ilmestyi Moroni. Enkeli antoi hänelle kääntäjät, ja Joseph näki niissä jumalallisen sanoman: ”Jumalan tekoja ja aikeita ja tarkoituksia ei voida tehdä tyhjäksi, eivätkä ne voi raueta.”⁵

Sanat rauhoittivat, mutta pian niitä seurasi nuhde. ”Kuinka ankaria olivatkaan käskysi”, Herra sanoi. ”Sinä et olisi saanut pelätä ihmistä enemmän kuin Jumalaa.” Hän käski Josephia olemaan huolellisempi pyhien asioiden kanssa. Kultalevyissä oleva aikakirja oli tärkeämpi kuin Martinin maine tai Josephin halu miellyttää ihmisiä. Jumala oli valmistanut sen uudistaakseen muinaisen liittonsa ja opettaakseen kaikkia ihmisiä turvaamaan pelastuksessaan Jeesukseen Kristukseen.

Herra kehotti Josephia muistamaan Hänen armollisuutensa. ”Tee siis parannus siitä, mitä olet tehnyt”, Hän käski, ”niin olet yhä valittu.” Jälleen kerran Hän kutsui Josephin profeetakseen ja näkijäkseen. Hän kuitenkin kehotti Josephia ottamaan varteen Hänen sanansa.

”Ellet sitä tee”, Hän julisti, ”sinusta luovutaan ja sinusta tulee muiden ihmisten kaltainen eikä sinulla enää ole lahjaa.”⁶

Sinä syksynä Josephin vanhemmat matkasivat etelään Harmonyyn. Lähes kaksi kuukautta oli kulunut siitä, kun Joseph oli lähtenyt heidän kodistaan Manchesterissa, eivätkä he olleet kuulleet hänestä mitään. He olivat huolissaan siitä, että kesän murheet olivat järkyttäneet pahoin Josephia. Muutamassa viikossa hän oli menettänyt ensimmäisen lapsensa, miltei menettänyt vaimonsa ja menettänyt käsikirjoitussivut. He halusivat varmistaa, että Joseph ja Emma olivat hyvässä kunnossa.

Joseph vanhempi ja Lucy olivat enää vajaan kahden kilometrin päässä määränpäästään, kun he suureksi ilokseen näkivät Josephin seisovan heidän edellään tiellä ja näyttävän levolliselta ja onnelliselta. Joseph kertoi heille menettäneensä Jumalan luottamuksen, tehneensä parannuksen synneistään ja saaneensa ilmoituksen. Herran nuhde oli tuottanut hänelle tuskaa, mutta kuten profeetat muinoin hän oli kirjoittanut ilmoituksen muistiin muiden luettavaksi. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin hän oli koskaan kirjoittanut muistiin Herran hänelle antaman sanan.

Joseph kertoi vanhemmilleen myös, että Moroni oli sittemmin palauttanut levyt ja kääntäjät. Enkeli oli näyttänyt tyytyväiseltä, Joseph kertoi. ”Hän sanoi minulle, että Herra rakasti minua uskollisuuteni ja nöyryyteni vuoksi.”

Aikakirja oli nyt talossa hyvässä tallessa, piilotettuna kirstuun. ”Emma toimii nyt kirjurinani”, Joseph kertoi heille, ”mutta enkeli sanoi, että Herra lähettäisi kirjurikseni jonkun toisen, ja minä luotan siihen, että niin tapahtuu.”⁷

Seuraavana keväänä Martin Harris matkusti Harmonyyn tuomaan huonoja uutisia. Hänen vaimonsa oli nostanut oikeudessa kanteen väittäen, että Joseph oli huijari, joka uskotteli kääntävänsä tekstiä kultalevyistä. Martin odotti nyt saavansa haasteen ja joutuvansa todistamaan oikeudessa. Hänen olisi ilmoitettava, että Joseph oli huijannut häntä, tai Lucy syyttäisi häntäkin petoksesta.⁸

Martin painosti Josephia antamaan hänelle lisää todisteita siitä, että levyt olivat olemassa. Hän halusi kertoa oikeudelle kaiken kääntämisestä mutta pelkäsi, ettei häntä uskottaisi. Olihan Lucy sentään tutkinut Smithien talon eikä ollut koskaan löytänyt aikakirjaa. Ja vaikka Martin oli toiminut Josephin kirjurina kaksi kuukautta, ei hän itsekään ollut koskaan nähnyt levyjä eikä voisi todistaa nähneensä niitä.⁹

Joseph esitti Herralle tämän kysymyksen ja sai vastauksen ystävälleen. Herra ei kertoisi, mitä Martinin pitäisi sanoa oikeudessa, eikä Hän antaisi tälle lisää todisteita, ennen kuin Martin päättäisi olla nöyrä ja osoittaa uskoa. ”Elleivät he usko minun sanojani, he eivät uskoisi sinua, palvelijani Joseph”, Hän sanoi, ”vaikka voisit näyttää heille kaikki nämä esineet, jotka minä olen antanut sinun haltuusi.”

Herra lupasi kuitenkin olla Martinille armollinen, jos tämä tekisi samoin kuin Joseph oli tehnyt sinä kesänä ja nöyrtyisi, turvaisi Jumalaan ja oppisi virheistään. Herra sanoi, että kolme uskollista silminnäkijää näkisivät aikanaan levyt ja Martin voisi olla yksi heistä, jos hän lakkaisi tavoittelemasta muiden hyväksyntää.¹⁰

Ennen kuin Herra päätti sanansa, Hän lausui julistuksen. ”Jos tämä sukupolvi ei paaduta sydäntään”, Hän sanoi, ”minä perustan kirkkoni sen keskuuteen.”¹¹

Joseph pohti näitä sanoja Martinin jäljentäessä ilmoitusta. Sitten hän ja Emma kuuntelivat, kun Martin luki sen heille tarkistaakseen, että se oli oikein. Heidän kuunnellessaan Emman isä tuli huoneeseen ja jäi myös kuuntelemaan. Kun ilmoitus oli luettu, hän kysyi, kenen sanoja ne olivat.

”Jeesuksen Kristuksen sanoja”, Joseph ja Emma selittivät.

”Minä pidän sitä kaikkea harhakuvitelmana”, Isaac sanoi. ”Hylätkää se.”¹²

Emman isästä välittämättä Martin otti oman jäljennöksensä ilmoituksesta ja nousi postivaunuihin lähtien kotia kohti. Hän oli tullut Harmonyyn hakemaan todisteita levyistä, ja hän lähti sieltä mukanaan ilmoitus, joka todisti niiden olevan olemassa. Hän ei voisi käyttää sitä oikeudessa, mutta hän palasi Palmyraan tietäen, että Herra piti hänet mielessään.

Seistessään myöhemmin tuomarin edessä Martin esitti yksinkertaisen, voimallisen todistuksen. Käsi kohotettuna kohti taivasta hän todisti kultalevyjen olemassaolosta ja julisti, että hän oli omasta tahdostaan antanut Josephille 50 dollaria Herran työn tekemiseen. Koska todisteita Lucyn syytösten perusteiksi ei ollut, oikeus hylkäsi jutun.¹³

Sillä aikaa Joseph jatkoi kääntämistä rukoillen, että Herra lähettäisi hänelle pian uuden kirjurin.¹⁴

Manchesterissa taasen eräs nuorukainen nimeltä Oliver Cowdery oli majoittunut Josephin vanhempien luo. Oliver oli vuoden Josephia nuorempi, ja syksyllä 1828 hän oli aloittanut koulun opettajana parin kilometrin päässä Smithien maatilalta etelään.

Opettajat olivat usein täysihoidossa oppilaidensa perheiden luona, ja kuultuaan huhuja Josephista ja kultalevyistä Oliver kysyi, voisiko hän asua Smitheillä. Alkuun hän sai nyhdettyä perheeltä vain muutaman tiedonmurun. Varastettu käsikirjoitus ja paikalliset juorut olivat tehneet perheen niin varovaiseksi, että he vaikenivat.¹⁵

Mutta opettaessaan talvella 1828–1829 Smithien lapsia Oliver ansaitsi isäntäväkensä luottamuksen. Näihin aikoihin Joseph vanhempi oli palannut Harmonyyn tekemältään matkalta mukanaan ilmoitus, jossa Herra julisti aloittavansa pian ihmeellisen työn.¹⁶ Siihen mennessä Oliver oli osoittautunut vilpittömäksi totuudenetsijäksi, ja Josephin vanhemmat kertoivat hänelle heidän poikansa jumalallisesta kutsumuksesta.¹⁷

Heidän kertomansa kiehtoi Oliveria, ja hän halusi innokkaasti auttaa kääntämisessä. Josephin tavoin Oliver oli tyytymätön silloisiin kirkkoihin ja uskoi ihmeiden Jumalaan, joka ilmoittaa edelleen tahtonsa ihmisille.¹⁸ Mutta Joseph ja kultalevyt olivat kaukana, eikä Oliver tiennyt, kuinka hän voisi auttaa työssä, jos hän pysyisi Manchesterissa.

Eräänä kevätpäivänä, kun sade rummutti Smithien kattoa, Oliver kertoi perheelle, että hän halusi kouluvuoden päätyttyä mennä Harmonyyn auttamaan Josephia. Lucy ja Joseph vanhempi kehottivat häntä kysymään Herralta, olivatko hänen halunsa oikeanlaisia.¹⁹

Vetäydyttyään yöpuulle Oliver rukoili yksinään tietääkseen, oliko se, mitä hän oli kuullut kultalevyistä, totta. Herra näytti hänelle näyn kultalevyistä ja Josephin ponnisteluista niiden kääntämiseksi. Oliverin valtasi rauhallinen tunne, ja hän tiesi silloin, että hänen pitäisi tarjoutua Josephin kirjuriksi.²⁰

Oliver ei kertonut rukouksestaan kenellekään. Mutta heti kouluvuoden päätyttyä hän ja Josephin veli Samuel lähtivät jalkaisin kohti Harmonya, joka oli yli sadanviidenkymmenen kilometrin päässä. Tie oli kevätsateen jäljiltä loskainen ja kurainen, ja siinä vaiheessa, kun Oliver ja Samuel saapuivat Josephin ja Emman ovelle, Oliver oli palelluttanut yhden varpaansa. Silti hän oli innokas tapaamaan pariskunnan ja näkemään itse, kuinka Herra toimi nuoren profeetan kautta.²¹

Oliverin saavuttua Harmonyyn tuntui kuin hän olisi ollut siellä aina. Joseph puhui hänen kanssaan pitkälle yöhön, kuunteli hänen kertomustaan ja vastasi hänen kysymyksiinsä. Oli ilmiselvää, että Oliver oli saanut hyvän koulutuksen, ja Joseph otti kernaasti vastaan Oliverin tarjouksen toimia kirjurina.

Oliverin nyt tultua Josephin ensimmäinen tehtävä oli varmistaa hyvät työskentelyolosuhteet. Hän pyysi Oliveria laatimaan sopimuksen, jossa hän lupasi maksaa apelleen pienestä puutalosta, jossa hän ja Emma asuivat, sekä ladosta, viljelysmaasta ja läheisestä purosta.²² Koska Emman vanhemmat kantoivat huolta tyttärensä hyvinvoinnista, he suostuivat ehtoihin ja lupasivat osaltaan tyynnytellä naapurustoa, joka tunsi pelkoa Josephia kohtaan.²³

Sillä välin Joseph ja Oliver aloittivat kääntämisen. Heidän yhteistyönsä sujui hyvin – viikkokausia kerrallaan – Emman usein hoitaessa samassa huoneessa päivittäisiä askareitaan.²⁴ Toisinaan Joseph käänsi siten, että hän katsoi kääntäjien läpi ja luki levyissä olevat kirjoitusmerkit englanniksi.

Usein hän piti mukavampana käyttää yksittäistä näkijänkiveä. Hänellä oli tapana panna näkijänkivi hattuunsa, painaa kasvonsa hattua vasten estääkseen valoa näkymästä ja katsoa kiveä. Kivestä hohtava valo loisti pimeydessä paljastaen sanat, jotka Joseph saneli Oliverin kirjoittaessa ne nopeasti muistiin.²⁵

Herran ohjeen mukaisesti Joseph ei yrittänyt kääntää uudelleen sitä, minkä hän oli kadottanut. Sen sijaan hän ja Oliver jatkoivat aikakirjaa eteenpäin. Herra ilmoitti, että Saatana oli houkutellut jumalattomia ihmisiä viemään sivut, muuttamaan niissä olevat sanat ja käyttämään niitä herättääkseen epäilyksiä käännöstä kohtaan. Mutta Herra vakuutti Josephille, että Hän oli innoittanut muinaisia profeettoja, jotka olivat valmistaneet levyt, niin että he sisällyttivät niihin kadotetusta aineistosta toisen, täydemmän kertomuksen.²⁶

”Minä saatan häpeään ne, jotka ovat muuttaneet minun sanojani”, Herra sanoi Josephille. ”Minä näytän heille, että minun viisauteni on suurempi kuin Perkeleen viekkaus.”²⁷

Josephin kirjurina toimiminen sykähdytti Oliveria. Päivä toisensa jälkeen hän kuunteli, kun hänen ystävänsä saneli kahden suuren sivilisaation, nefiläisten ja lamanilaisten, monimutkaista historiaa. Hän sai tietää vanhurskaista ja jumalattomista kuninkaista, kansasta, joka joutui orjuuteen ja vapautui siitä, eräästä muinaisesta profeetasta, joka käänsi näkijänkivien avulla aikakirjoja, jotka olivat löytyneet luita täynnä olevilta niityiltä. Josephin lailla tuo profeetta oli ilmoituksensaaja ja näkijä, jota oli siunattu Jumalan lahjalla ja voimalla.²⁸

Aikakirja todisti yhä uudelleen Jeesuksesta Kristuksesta, ja Oliver näki, kuinka profeetat johtivat muinaista kirkkoa ja kuinka tavalliset miehet ja naiset tekivät Jumalan työtä.

Silti Oliverilla oli yhä monia kysymyksiä Herran työstä, ja hän kaipasi kipeästi vastauksia. Joseph pyysi hänelle ilmoitusta urimin ja tummimin kautta, ja Herra vastasi. ”Jos sinä pyydät minulta, sinä saat”, Herra julisti. ”Jos sinä kysyt, sinä saat tietää salaisuuksia, jotka ovat suuria ja ihmeellisiä.”

Herra kehotti Oliveria myös muistamaan todistuksen, jonka Oliver oli saanut ennen tuloaan Harmonyyn ja josta Oliver ei ollut kertonut kenellekään. ”Enkö minä puhunut asiasta rauhaa sinun mieleesi? Minkä suuremman todistuksen voit saada kuin todistuksen Jumalalta?” Herra kysyi. ”Koska minä olen kertonut sinulle asioista, joita kukaan ihminen ei tunne, etkö ole saanut todistusta?”²⁹

Oliver oli ällistynyt. Hän kertoi heti Josephille salaisesta rukouksestaan ja saamastaan jumalallisesta todistuksesta. Hän sanoi, ettei kukaan muu kuin Jumala olisi voinut tietää siitä, ja nyt hän tiesi, että tämä työ oli totta.

He palasivat työn pariin, ja Oliver alkoi miettiä, pystyisikö hänkin kääntämään.³⁰ Hän uskoi, että Jumala voisi toimia näkijänkivien kaltaisten välineiden kautta, ja hän oli käyttänyt toisinaan taikavarpua löytääkseen vettä ja mineraaleja. Hän ei ollut kuitenkaan varma siitä, toimiko hänen varpunsa Jumalan voimalla. Ilmoituksen saamisen prosessi oli hänelle yhä mysteeri.³¹

Joseph esitti jälleen Oliverin kysymykset Herralle, ja Herra sanoi Oliverille, että tällä oli voima hankkia tietoa, jos tämä kysyisi uskossa. Herra vahvisti, että Oliverin varpu toimi Jumalan voimalla kuten Aaronin sauva Vanhassa testamentissa. Sitten Hän opetti Oliverille lisää ilmoituksesta. ”Minä puhun sinulle sinun mielessäsi ja sinun sydämessäsi Pyhän Hengen kautta”, Hän julisti. ”Katso, tämä on ilmoituksen henki.”

Hän kertoi Oliverille myös, että Oliver voisi kääntää aikakirjaa kuten Joseph, kunhan hän turvaisi uskoon. ”Muista”, Herra sanoi, ”että ilman uskoa et voi tehdä mitään.”³²

Ilmoituksen jälkeen Oliver alkoi innoissaan kääntää. Hän noudatti Josephin esimerkkiä, mutta kun sanat eivät tulleet helposti, hän turhautui ja hämmentyi.

Joseph näki ystävänsä kamppailevan ja oli myötätuntoinen. Häneltä oli vienyt aikaa sovittaa oma sydämensä ja mielensä käännöstyöhön, mutta Oliver näytti ajattelevan, että hallitsisi sen nopeasti. Ei riittänyt, että sai hengellisen lahjan. Hänen oli jalostettava ja kehitettävä sitä ajan kuluessa käytettäväksi Jumalan työhön.

Pian Oliver luopui kääntämisestä ja kysyi Josephilta, miksi hän ei ollut onnistunut.

Joseph kysyi asiaa Herralta. ”Kuvittelit, että minä antaisin sen sinulle, vaikka et käyttänyt harkintaa, paitsi että pyysit minulta”, Herra vastasi. ”Sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein.”

Herra neuvoi Oliveria olemaan kärsivällinen. ”Sinun ei kuitenkaan ole tarpeen kääntää nyt”, Hän sanoi. ”Se työ, jota sinut on kutsuttu tekemään, on kirjoittaa palvelijani Josephin kirjurina.” Hän lupasi Oliverille muita tilaisuuksia kääntämiseen myöhemmin, mutta toistaiseksi Oliver oli kirjuri ja Joseph oli näkijä.³³