”Kultalevyt”, luku 3 julkaisussa Pyhät – kertomus Jeesuksen Kristuksen kirkosta myöhempinä aikoina, osa 1, Totuuden viiri, 1815–1846, 2018

Luku 3: ”Kultalevyt”

LUKU 3

Kultalevyt

Vierähti kolme vuotta ja kolme sadonkorjuuta. Josephin arki kului suurimmaksi osaksi pellon raivaamisessa, maan kääntämisessä ja palkkatyössä renkinä hankittaessa rahaa vuosittaisiin lyhennyksiin sen velan maksamiseksi, jolla perheen maatila oli ostettu. Työnteon vuoksi Josephin oli mahdotonta käydä kovin usein koulua, ja suuren osan vapaa-ajastaan hän vietti perheen tai muiden työmiesten kanssa.

Joseph ja hänen ystävänsä olivat nuoria ja huolettomia. Joskus he tekivät typeriä virheitä, ja Joseph huomasi, että vaikka hän olikin saanut kerran anteeksi, se ei tarkoittanut sitä, ettei hänen tarvitsisi koskaan enää tehdä parannusta. Eikä hänen loistava näkynsä ollut vastannut jokaiseen kysymykseen tai tehnyt iäksi loppua hänen hämmennyksestään.¹ Niinpä hän yritti pysyä lähellä Jumalaa. Hän luki Raamattua, luotti Jeesuksen Kristuksen voimaan pelastaa hänet ja noudatti Herran käskyä olla liittymättä mihinkään kirkkoon.

Monien seudun ihmisten – myös oman isänsä – tavoin Joseph uskoi, että Jumala voisi ilmoittaa tietoa sellaisten esineiden avulla kuin sauvat ja kivet, kuten Hän oli tehnyt Mooseksen, Aaronin ja muiden kohdalla Raamatussa.² Yhtenä päivänä kun Joseph oli auttamassa naapuria kaivon kaivamisessa, hän löysi syvälle maahan hautautuneen pienen kiven. Koska hän oli tietoinen siitä, että ihmiset toisinaan käyttivät erityisiä kiviä kadonneiden tavaroiden tai kätkettyjen aarteiden etsimiseen, hän mietti, oliko hän löytänyt sellaisen kiven. Kiveä katsoessaan hän näki asioita, joita luonnollisin silmin ei voinut nähdä.³

Josephin lahja kiven käytössä teki vaikutuksen perheenjäseniin, jotka pitivät sitä merkkinä jumalallisesta suosiosta.⁴ Mutta vaikka Josephilla oli näkijän lahja, hän oli silti epävarma siitä, oliko Jumala mieltynyt häneen. Hän ei tuntenut enää sitä anteeksiantoa ja rauhaa, jota hän oli kokenut nähtyään näyssään Isän ja Pojan. Sen sijaan hän tunsi usein itsensä tuomituksi heikkouksiensa ja vajavaisuuksiensa vuoksi.⁵

Syyskuun 21. päivän yönä 1823 Joseph, joka oli tuolloin 17-vuotias, makasi hereillä veljesten yhteisessä makuuhuoneessa ullakolla. Hän oli valvonut sinä iltana myöhään kuunnellen, kun perhe puhui eri kirkoista ja niiden opettamista opeista. Nyt kaikki muut nukkuivat, ja talossa oli hiljaista.⁶

Huoneen pimeydessä Joseph alkoi rukoilla pyytäen hartaasti, että Jumala antaisi anteeksi hänen syntinsä. Hän halusi keskustella taivaallisen sanansaattajan kanssa, joka voisi vakuuttaa hänelle, mikä hänen asemansa oli Herran edessä, ja voisi antaa hänelle sen tiedon evankeliumista, joka hänelle oli metsikössä luvattu. Joseph tiesi, että Jumala oli vastannut hänen rukouksiinsa aiemmin, ja hän luotti täysin siihen, että saisi jälleen vastauksen.

Josephin rukoillessa hänen vuoteensa viereen ilmaantui valo, joka kirkastui, kunnes se täytti koko ullakkohuoneen. Joseph kohotti katseensa ja näki enkelin, joka seisoi ilmassa. Enkelillä oli ranteisiin ja nilkkoihin asti ulottuva saumaton valkoinen viitta. Hänestä säteili valoa, ja hänen kasvonsa loistivat kuin salama.

Ensin Joseph oli peloissaan mutta täyttyi pian rauhalla. Enkeli kutsui häntä nimeltä ja kertoi olevansa Moroni. Moroni sanoi, että Jumala oli antanut Josephille anteeksi tämän synnit ja että nyt Jumalalla oli Josephille työ tehtäväksi. Enkeli julisti, että Josephin nimestä puhuttaisiin hyvää ja pahaa kaikkien ihmisten keskuudessa.⁷

Moroni puhui kultalevyistä, jotka oli haudattu läheiseen kukkulaan. Levyihin oli kaiverrettu erään muinaisen kansan aikakirja – kansan, joka oli kerran elänyt Amerikan mantereella. Aikakirjassa kerrottiin, mistä he olivat tulleet, ja siinä oli selonteko Jeesuksen Kristuksen käynnistä heidän luonaan ja siitä, kuinka Hän oli opettanut evankeliuminsa täyteyden.⁸ Moroni sanoi, että levyjen kanssa haudattuna oli kaksi näkijänkiveä, joita Joseph nimitti myöhemmin urimiksi ja tummimiksi eli kääntäjiksi. Herra oli valmistanut nämä kivet auttaakseen Josephia kääntämään tämän aikakirjan. Kirkkaat kivet oli liitetty yhteen ja kiinnitetty rintakilpeen.⁹

Käyntinsä loppuajan Moroni lainasi profetioita Raamatun kirjoista – Jesajasta, Joelista, Malakiasta ja Apostolien teoista. Hän selitti, että Herran tuleminen oli lähellä ja ettei ihmissuku täyttäisi luomisensa tarkoitusta, ellei Jumalan muinaista liittoa ensin uudistettaisi.¹⁰ Moroni sanoi, että Jumala oli valinnut Josephin uudistamaan tuon liiton ja että jos Joseph päättäisi olla uskollinen Jumalan käskyille, hän olisi se, joka toisi julki levyissä olevan aikakirjan.¹¹

Ennen poistumistaan enkeli käski Josephia pitämään huolen levyistä ja olemaan näyttämättä niitä kenellekään, ellei toisin määrättäisi. Hän varoitti, että Joseph hävitettäisiin, ellei hän noudattaisi tätä neuvoa. Sitten valo kerääntyi Moronin ympärille ja hän nousi taivaaseen.¹²

Kun Joseph makasi miettimässä näkyä, valo täytti jälleen huoneen ja Moroni ilmestyi uudelleen antaen saman sanoman kuin aiemmin. Sitten hän poistui, mutta ilmestyi vielä esittämään sanomansa kolmannen kerran.

”Varothan, Joseph”, hän sanoi. ”Kun menet hakemaan levyjä, mielesi täyttää pimeys, ja kaikenlaista pahuutta työntyy mieleesi estääkseen sinua pitämästä Jumalan käskyt.” Moroni kehotti Josephia kertomaan isälleen saamistaan näyistä ohjaten hänet näin sellaisen henkilön luo, jolta hän saisi tukea.

”Isäsi uskoo jokaisen sanan, jonka sanot”, enkeli lupasi.¹³

Seuraavana aamuna Joseph ei sanonut mitään Moronista, vaikka hän tiesi, että hänen isänsäkin uskoi näkyihin ja enkeleihin. Sen sijaan he viettivät aamun sadonkorjuussa läheisellä pellolla Alvinin kanssa.

Työnteko oli vaikeaa. Joseph yritti pysyä veljensä tahdissa, kun he viikatetta edestakaisin heiluttaen niittivät korkeaksi kasvanutta viljaa. Mutta Moronin käynnit olivat valvottaneet Josephia koko yön, ja hänen ajatuksensa palasivat yhtä mittaa muinaiseen aikakirjaan ja kukkulaan, jonne se oli haudattu.

Pian hän lopetti työnteon, ja Alvin huomasi sen. ”Meidän täytyy jatkaa niittämistä”, hän huusi Josephille, ”tai emme saa työtämme tehtyä.”¹⁴

Joseph yritti uurastaa ahkerammin ja nopeammin, mutta tekipä hän mitä tahansa, hän ei millään pysynyt Alvinin tahdissa. Jonkin ajan kuluttua Joseph vanhempi huomasi, että Joseph näytti kalpealta ja oli taas lakannut niittämästä. ”Mene kotiin”, hän sanoi luullen, että hänen poikansa oli sairas.

Joseph totteli isäänsä ja kompuroi takaisin taloa kohti. Mutta kun hän yritti ylittää aidan, hän lysähti lopen uupuneena maahan.

Maatessaan siinä voimia keräämässä hän näki Moronin seisovan jälleen kerran yläpuolellaan valon ympäröimänä. ”Miksi et kertonut isällesi, mitä kerroin sinulle?” enkeli kysyi.

Joseph sanoi pelkäävänsä, ettei hänen isänsä uskoisi häntä.

”Hän uskoo”, Moroni vakuutti Josephille ja toisti sitten edellisen yön sanomansa.¹⁵

Joseph vanhempi itki, kun hänen poikansa kertoi hänelle enkelistä ja enkelin sanomasta. ”Se oli näky Jumalalta”, hän sanoi. ”Toimi sen mukaan.”¹⁶

Joseph lähti heti kukkulaa kohti. Moroni oli yöllä näyttänyt hänelle näyssä, minne levyt oli kätketty, joten hän tiesi, minne mennä. Kukkula, joka oli yksi suurimmista seudulla, oli noin viiden kilometrin päässä Josephin kotoa. Levyt oli haudattu suuren, pyöreän kiven alle kukkulan länsipuolelle melko lähelle kukkulan lakea.

Kävellessään Joseph ajatteli levyjä. Vaikka hän tiesi, että ne olivat pyhiä, hänen oli vaikeaa olla miettimättä, minkä arvoiset ne olisivat. Hän oli kuullut taruja vartijahenkien suojelemista salaisista aarteista, mutta Moroni ja tämän kuvailemat levyt olivat erilaisia kuin nuo tarinat. Moroni oli taivaallinen sanansaattaja, jolle Jumala oli antanut tehtäväksi luovuttaa turvallisesti aikakirjan valitulle näkijälleen. Ja levyt olivat arvokkaat, eivät siksi, että ne olivat kultaa, vaan koska ne todistivat Jeesuksesta Kristuksesta.

Siltikään Joseph ei voinut olla miettimättä sitä, että hän tiesi nyt tarkalleen, mistä hän löytäisi riittävän arvokkaan aarteen vapauttamaan perheensä köyhyydestä.¹⁷

Saavuttuaan kukkulalle Joseph etsi paikan, jonka hän oli nähnyt näyssä, ja alkoi kaivaa maata kiven juuresta, kunnes sen reunat olivat näkyvissä. Sitten hän etsi suuren puunoksan ja käytti sitä vipuna kohottaakseen kivilohkaretta ja nostaakseen sen sivuun.¹⁸

Lohkareen alla oli lokero, jonka sivut ja pohja oli tehty kivestä. Katsoessaan sisään Joseph näki kultalevyt, näkijänkivet ja rintakilven.¹⁹ Levyissä oli muinaista kirjoitusta, ja ne oli sidottu yhteen toiselta sivulta kolmella renkaalla. Jokainen levy oli noin 15 senttiä leveä, 20 senttiä pitkä ja ohut. Osa levyistä näytti myös olevan sinetöity, niin ettei kukaan pystyisi lukemaan sitä.²⁰

Hämmästyneenä Joseph mietti jälleen, kuinka paljon arvoisia levyt olivat. Hän kurottui ottamaan niitä – ja tunsi voimakkaan vavahduksen kiirivän lävitseen. Hän vetäisi kätensä pois mutta kokeili sitten vielä kahteen kertaan tarttua levyihin ja tunsi voimakkaan vavahduksen kummallakin kerralla.

”Miksi en saa tätä kirjaa?” hän huudahti.

”Koska et ole pitänyt Herran käskyjä”, läheltä kuuluva ääni sanoi.²¹

Joseph kääntyi ja näki Moronin. Samassa hänen mieleensä palasi edellisen yön sanoma, ja hän ymmärsi, että hän oli unohtanut aikakirjan todellisen tarkoituksen. Hän alkoi rukoilla, ja hänen mielensä ja sielunsa heräsivät Pyhän Hengen vaikutukselle.

”Katso”, Moroni käski. Josephille avautui uusi näky, ja hän näki Saatanan ympärillään lukemattomat joukkonsa. ”Kaikki tämä näytetään: hyvä ja paha, pyhä ja epäpyhä, Jumalan kirkkaus ja pimeyden voima”, enkeli julisti, ”jotta voisit tämän jälkeen tuntea nuo kaksi voimaa etkä antaisi tuon jumalattoman voiman koskaan vaikuttaa sinuun tai voittaa sinua.”

Hän neuvoi Josephia puhdistamaan sydämensä ja voimistamaan mielensä aikakirjan vastaanottamiseksi. ”Mikäli nämä pyhät asiat ikinä saadaan, se täytyy tehdä rukoillen sekä olemalla uskollinen ja kuuliainen Herralle”, Moroni selitti. ”Niitä ei ole laskettu tänne hyödyn ja rikkauden kartuttamiseen tämän maailman kunniaksi. Ne on sinetöity uskon rukouksella.”²²

Joseph kysyi, milloin hän voisi saada levyt.

”Seuraavan syyskuun 22. päivänä”, Moroni sanoi, ”jos tuot mukanasi oikean henkilön.”

”Kuka on oikea henkilö?” Joseph kysyi.

”Vanhin veljesi.”²³

Lapsesta asti Joseph oli tiennyt voivansa luottaa vanhimpaan veljeensä. Alvin oli nyt 25-vuotias ja olisi voinut niin halutessaan hankkia oman maatilan. Mutta hän oli päättänyt pysyä perheen maatilalla auttamassa vanhempiaan asettumaan sinne turvatusti, kun he ikääntyisivät. Hän oli vakavamielinen ja työteliäs, ja Joseph rakasti ja ihaili häntä tavattomasti.²⁴

Ehkäpä Moronista tuntui, että Joseph tarvitsi veljensä viisautta ja voimaa tullakseen sellaiseksi henkilöksi, jonka haltuun Herra voisi uskoa levyt.

Palatessaan sinä iltana kotiin Joseph oli väsynyt. Mutta hänen perheensä parveili hänen ympärillään heti kun hän tuli ovesta sisään, koska he halusivat tietää, mitä hän oli kukkulalta löytänyt. Joseph alkoi kertoa heille levyistä, mutta Alvin keskeytti huomatessaan, kuinka väsyneeltä Joseph näytti.

”Mennään nukkumaan”, Alvin sanoi, ”ja herätään varhain aamulla ja lähdetään töihin.” Heillä olisi seuraavana päivänä hyvin aikaa kuulla loput Josephin kertomuksesta. ”Jos äiti hoitaa iltaruokamme hyvissä ajoin”, hän sanoi, ”niin meillä on hieno pitkä ilta ja voimme kaikki istua kuuntelemaan, kun puhut.”²⁵

Seuraavana iltana Joseph kertoi, mitä kukkulalla oli tapahtunut, ja Alvin uskoi häntä. Perheen vanhimpana poikana Alvin oli aina tuntenut vastuuta ikääntyvien vanhempiensa fyysisestä hyvinvoinnista. Hän ja hänen veljensä olivat jopa alkaneet rakentaa perheelle suurempaa taloa, jotta heillä olisi mukavammat oltavat.

Nyt näytti siltä, että Joseph huolehti heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan. Ilta toisensa jälkeen hän piti yllä perheensä mielenkiintoa puhuessaan kultalevyistä ja ihmisistä, jotka olivat ne kirjoittaneet. Perhe kasvoi tiiviimmin yhteen, ja heidän kotinsa oli rauhaisa ja onnellinen. Jokaisesta tuntui, että jotakin suurenmoista oli tapahtumassa.²⁶

Sitten yhtenä syysaamuna, vajaat kaksi kuukautta Moronin käynnin jälkeen, Alvin tuli kotiin voimakkaan vatsakivun vuoksi. Hän oli kaksin kerroin tuskiensa tähden ja pyysi isäänsä kutsumaan apua. Kun lääkäri vihdoin saapui, hän antoi Alvinille suuren annoksen kalkkimaista lääkettä, mutta se vain pahensi tilannetta.

Alvin makasi vuoteessa päiväkausia kivusta vääntelehtien. Koska hän arvasi kuolevansa, hän kutsui Josephin luokseen. ”Tee kaikki voitavasi saadaksesi aikakirjat”, Alvin sanoi. ”Ole uskollinen ohjeiden vastaanottamisessa ja jokaisen sinulle annetun käskyn noudattamisessa.”²⁷

Alvin kuoli vähän sen jälkeen, ja suru asettui taloon. Hautajaisissa eräs saarnaaja sanoi melkein suoraan, että Alvin oli joutunut helvettiin. Hän käytti Alvinin kuolemaa varoituksena muille siitä, mitä tapahtuisi, ellei Jumala puuttuisi asioihin pelastaakseen heidät. Joseph vanhempi oli raivoissaan. Hänen poikansa oli ollut hyvä nuorukainen, eikä hän voinut uskoa, että Jumala tuomitsisi Alvinin siten.²⁸

Alvinin poismenon johdosta puhe levyistä lakkasi. Alvin oli ollut niin vankkumaton Josephin jumalallisen kutsumuksen tukija, että mainintakin niistä toi mieleen hänen kuolemansa. Perhe ei voinut kestää sitä.

Joseph kaipasi Alvinia suunnattomasti ja otti hänen kuolemansa erityisen raskaasti. Hän oli toivonut voivansa turvautua vanhimman veljensä apuun aikakirjan hakemisessa. Nyt hän tunsi olevansa hylätty.²⁹

Kun viimein tuli päivä palata kukkulalle, Joseph lähti sinne yksin. Ilman Alvinia hän ei tiennyt, uskoisiko Herra levyt hänen haltuunsa. Mutta hän ajatteli, että voisi pitää jokaisen käskyn, jonka Herra oli hänelle antanut, kuten hänen veljensä oli neuvonut. Moronin ohjeet levyjen noutamiseksi olivat selkeät. ”Sinun on otettava ne käsiisi ja mentävä viivyttelemättä suoraan talolle”, enkeli oli sanonut, ”ja lukittava ne turvaan.”³⁰

Kukkulalla Joseph kankesi kiven, työnsi kätensä kivilokeroon ja nosti levyt sieltä. Sitten hänen mielessään välähti ajatus: muut tavarat lokerossa olivat arvokkaita ja ne pitäisi piilottaa ennen kuin hän lähtisi kotiin. Hän laski levyt maahan ja kääntyi peittämään lokeron. Mutta kun hän suuntasi huomionsa takaisin levyihin, ne olivat poissa. Hädissään hän lankesi polvilleen ja pyysi saada tietää, missä ne olivat.

Moroni ilmestyi ja kertoi Josephille, ettei Joseph ollut taaskaan noudattanut ohjeita. Hän oli sekä laskenut levyt maahan ennen kuin oli pannut ne turvalliseen talteen että myös päästänyt ne näkyvistään. Niin aulis kuin nuori näkijä olikin tekemään Herran työtä, hän ei ollut vielä kykenevä suojelemaan muinaista aikakirjaa.

Joseph oli pettynyt itseensä, mutta Moroni neuvoi häntä palaamaan seuraavana vuonna hakemaan levyjä. Moroni opetti Josephille myös lisää siitä, mikä on Herran suunnitelma koskien Jumalan valtakuntaa, ja siitä suuresta työstä, joka alkaisi vieriä eteenpäin.

Silti enkelin lähdettyä Joseph kulki hiljakseen alas kukkulalta huolissaan siitä, mitä hänen perheensä ajattelisi, kun hän palaisi kotiin tyhjin käsin.³¹ Kun hän astui sisälle taloon, perhe oli odottamassa häntä. Hänen isänsä kysyi heti, oliko hänellä levyt.

”Ei”, hän sanoi. ”En voinut saada niitä.”

”Näitkö sinä ne?”

”Minä näin ne, mutta en voinut ottaa niitä.”

”Minä olisin ottanut ne”, Joseph vanhempi sanoi, ”jos olisin ollut sinun sijassasi.”

”Et tiedä, mitä sanot”, Joseph sanoi. ”Minä en voinut saada niitä, sillä Herran enkeli ei antanut minun tehdä niin.”³²