”Palvelustoverit”, luku 7 julkaisussa Pyhät – kertomus Jeesuksen Kristuksen kirkosta myöhempinä aikoina, osa 1, Totuuden viiri, 1815–1846, 2018

Luku 7: ”Palvelustoverit”

Luku 7

Palvelustoverit

Kevät 1829 oli kylmä ja märkä pitkälle toukokuuhun saakka. Samaan aikaan kun maanviljelijät Harmonyn seudulla pysyttelivät sisällä lykäten kevätkylvöjään, kunnes sää paranisi, Joseph ja Oliver käänsivät niin paljon aikakirjaa kuin pystyivät.¹

He olivat päässeet kertomukseen siitä, mitä nefiläisten ja lamanilaisten keskuudessa tapahtui Jeesuksen kuollessa Jerusalemissa. Aikakirjassa kerrottiin valtavista maanjäristyksistä ja myrskyistä, joissa ihmisiä kuoli ja maan muoto muuttui. Jotkin kaupungit vajosivat maahan, kun taas toiset syttyivät tuleen ja paloivat poroksi. Salamat halkoivat taivaita tuntikausia, ja aurinko katosi verhoten eloonjääneet sankkaan pimeyteen. Kolmen päivän ajan ihmiset itkivät surren kuolleitaan.²

Viimein pimeyden lävisti Jeesuksen Kristuksen ääni. ”Ettekö nyt palaa minun luokseni”, Hän kysyi, ”ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät?”³ Hän hälvensi pimeyden, ja ihmiset tekivät parannuksen. Pian monia heistä kerääntyi temppelin luo paikassa nimeltä Runsaus, missä he puhuivat maassa tapahtuneista uskomattomista muutoksista.⁴

Puhuessaan keskenään ihmiset näkivät Jumalan Pojan laskeutuvan taivaasta. ”Minä olen Jeesus Kristus”, Hän sanoi, ”jonka profeetat todistivat tulevan maailmaan.”⁵ Hän viipyi jonkin aikaa heidän keskellään, opetti evankeliumiaan ja antoi heille käskyn ottaa upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi.

”Jokainen, joka uskoo minuun ja ottaa kasteen, pelastuu”, Hän julisti. ”He ovat niitä, jotka perivät Jumalan valtakunnan.”⁶ Ennen kuin Hän nousi taivaaseen, Hän antoi vanhurskaille miehille valtuuden kastaa ne, jotka uskoivat Häneen.⁷

Josephin ja Oliverin kääntäessä aikakirjaa nämä opetukset tekivät heihin voimakkaan vaikutuksen. Josephia ei ollut koskaan kastettu, kuten ei hänen veljeään Alviniakaan, ja hän halusi tietää enemmän tästä toimituksesta sekä valtuudesta, joka tarvittiin sen suorittamiseen.⁸

Toukokuun 15. päivänä 1829 sateet lakkasivat, ja Joseph ja Oliver menivät metsään lähellä Susquehannajokea. Polvistuttuaan he kysyivät Jumalalta kasteesta ja syntien anteeksisaamisesta. Heidän rukoillessaan Lunastajan ääni puhui heille rauhaa, ja heille ilmestyi valopilvessä enkeli. Hän sanoi olevansa Johannes Kastaja, ja hän laski kätensä heidän päänsä päälle. Ilo täytti heidän sydämensä, kun Jumalan rakkaus ympäröi heidät.

”Teille, palvelustovereilleni”, Johannes julisti, ”minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet.”⁹

Enkelin ääni oli lempeä, mutta se tuntui tunkeutuvan Josephin ja Oliverin sisimpään saakka.¹⁰ Enkeli selitti, että Aaronin pappeus valtuutti heidät kastamaan, ja hän käski heidän kastaa toinen toisensa hänen lähtönsä jälkeen. Hän sanoi myös, että he saisivat myöhemmin lisää pappeuden voimaa, mikä toisi heille valtuuden antaa Pyhän Hengen lahjan toisilleen sekä niille, joita he kastaisivat.

Johannes Kastajan lähdettyä Joseph ja Oliver menivät joelle ja kahlasivat veteen. Ensin Joseph kastoi Oliverin, ja heti kun Oliver nousi vedestä, hän alkoi profetoida asioista, jotka pian tapahtuisivat. Sitten Oliver kastoi Josephin, joka nousi joesta profetoiden Kristuksen kirkon noususta – kirkon, jonka Herra oli luvannut perustaa heidän keskuuteensa.¹¹

Johannes Kastajan ohjeita noudattaen he palasivat metsään ja asettivat toisensa Aaronin pappeuteen. Raamattua tutkiessaan ja muinaista aikakirjaa kääntäessään Joseph ja Oliver olivat usein lukeneet valtuudesta toimia Jumalan nimessä. Nyt heillä itsellään oli tuo valtuus.

Kasteensa jälkeen Joseph ja Oliver huomasivat, että pyhät kirjoitukset, jotka olivat aiemmin vaikuttaneet vaikeaselkoisilta ja arvoituksellisilta, selkenivät äkkiä. Heidän mieleensä tulvi totuutta ja ymmärrystä.¹²

New Yorkin osavaltiossa Oliverin ystävä David Whitmer oli innokas saamaan lisää tietoa Josephin työstä. Vaikka David asui Fayettessa, noin viidenkymmenen kilometrin päässä Manchesterista, hän ja Oliver olivat ystävystyneet Oliverin toimiessa opettajana ja asuessa Smithien luona. He olivat usein puhuneet kultalevyistä, ja kun Oliver oli muuttamassa Harmonyyn, hän lupasi kirjoittaa Davidille käännöstyöstä.

Pian sen jälkeen kirjeitä alkoikin tulla. Oliver kirjoitti, että Joseph tiesi hänen elämästään seikkoja, joita kukaan ei olisi voinut tietää ilman Jumalalta saatua ilmoitusta. Hän kuvaili Herran sanoja Josephille ja aikakirjan kääntämistä. Yhdessä kirjeessä Oliver kirjoitti muutaman rivin käännöstekstiä todistaen sen olevan totta.

Eräässä toisessa kirjeessä Davidille ilmoitettiin, että Jumala halusi hänen tuovan valjakkonsa ja vankkurinsa Harmonyyn ja auttavan Josephia, Emmaa ja Oliveria muutossa Whitmerien kotiin Fayetteen, missä he tekisivät käännöksen loppuun.¹³ Harmonyn asukkaat olivat alkaneet suhtautua Smitheihin kylmäkiskoisemmin. Jotkut olivat jopa uhanneet hyökätä heidän kimppuunsa, ja ilman Emman perheen vaikutusta heidän olisi saattanut käydä huonosti.¹⁴

David näytti Oliverin kirjeet vanhemmilleen ja sisaruksilleen, jotka suostuivat ottamaan Josephin, Emman ja Oliverin kotiinsa. Whitmerit olivat seudulla vaikuttaneiden saksankielisten uudisasukkaiden jälkeläisiä, ja heitä pidettiin työteliäinä ja hurskaina. Heidän maatilansa oli sen verran lähellä Smithien kotia, että he saattoivat vierailla toistensa luona, mutta riittävän kaukana estämään varkaiden häirinnän.¹⁵

David halusi lähteä heti Harmonyyn, mutta hänen isänsä muistutti hänelle, että hänellä oli edessään kaksi raskasta työpäivää ennen kuin hän pääsisi lähtemään. Oli kylvökausi, ja Davidin oli kynnettävä kahdeksan hehtaaria ja lannoitettava maata kipsillä viljan kasvun edistämiseksi. Hänen isänsä sanoi, että hänen pitäisi ensin rukoilla saadakseen tietää, oliko hänen ehdottoman välttämätöntä lähteä juuri silloin.

David noudatti isänsä neuvoa, ja rukoillessaan hän tunsi Hengen käskevän häntä tekemään työt valmiiksi kotona ennen kuin hän lähtisi Harmonyyn.

Seuraavana aamuna David käveli pelloille ja näki riveittäin tummia vakoja peltoalueella, joka vielä edellisiltana oli ollut kyntämättä. Kun hän tarkasteli peltoja lisää, hän näki, että noin kaksi ja puoli hehtaaria oli kynnetty yöllä ja aura odotti häntä viimeisessä vakorivissä, jotta hän tekisi työn loppuun.

Davidin isä oli ällistynyt kuullessaan, mitä oli tapahtunut. ”Tässä täytyy olla kyseessä korkeammat voimat”, hän sanoi, ”ja olen sitä mieltä, että sinun olisi parasta lähteä Pennsylvaniaan heti kun kipsi on levitetty.”

David uurasti kyntääkseen jäljellä olevat pellot ja valmistaakseen maaperän onnistuneeseen kylvöön. Lopetettuaan hän valjasti vankkureidensa eteen vahvan hevosvaljakon ja lähti kohti Harmonya aiemmin kuin oli odotettu.¹⁶

Josephin, Emman ja Oliverin muutettua Fayetteen Davidin äidillä oli kädet täynnä työtä. Mary Whitmerillä ja hänen miehellään Peterillä oli jo kahdeksan lasta, iältään 15–30-vuotiaita, ja muutamat heistä, jotka eivät enää asuneet kotona, olivat lähistöllä. Heidän tarpeistaan huolehtiminen täytti Maryn päivät työllä, ja kolme pitkäaikaista vierasta lisäsivät uurastusta. Mary uskoi Josephin kutsumukseen eikä valittanut mutta alkoi silti väsyä.¹⁷

Sen kesän helle Fayettessa oli läkähdyttävää. Maryn pestessä vaatteita ja valmistaessa aterioita Joseph saneli käännöstä yläkerran huoneessa. Yleensä Oliver toimi hänen kirjurinaan, mutta toisinaan Emma tai joku Whitmerin perheestä tarttui vuorollaan kynään.¹⁸ Joskus kun Joseph ja Oliver väsyivät kääntämisen rasituksiin, he kävelivät läheiselle lammelle ja heittelivät kivillä leipiä.

Marylla ei ollut juuri aikaa levähtää, ja hänen oli vaikea kestää lisätyön tuomaa rasitusta.

Kun hän oli yhtenä päivänä ulkona navetan luona, missä lehmiä lypsettiin, hän näki harmaahiuksisen miehen, jonka olalla oli reppu. Miehen äkillinen ilmaantuminen pelästytti hänet, mutta lähestyessään mies puhui hänelle niin ystävällisellä äänellä, että se sai hänet rauhoittumaan.

”Nimeni on Moroni”, mies sanoi. ”Olet väsynyt aika lailla kaikesta siitä ylimääräisestä työstä, jota sinun on tehtävä.” Mies heitti repun olaltaan, ja Mary katseli, kun tämä alkoi avata sitä.¹⁹

”Olet ollut hyvin uskollinen ja ahkera työssäsi”, mies jatkoi. ”Siksi onkin sopivaa, että saat todistuksen, jotta uskosi voi vahvistua.”²⁰

Moroni aukaisi reppunsa ja otti sieltä kultalevyt. Hän piteli niitä Maryn edessä ja käänteli sivuja, jotta Mary saattoi nähdä niissä olevan kirjoituksen. Kun mies oli kääntänyt viimeisen sivun, hän kehotti Marya olemaan kärsivällinen ja uskollinen ja kantamaan ylimääräistä taakkaansa vielä jonkin aikaa. Hän lupasi, että Marya siunattaisiin sen johdosta.²¹

Vanhus katosi hetken kuluttua jättäen Maryn yksin. Marylla oli yhä työtä tehtävänä, mutta se ei enää vaivannut häntä.²²

Whitmerien maatilalla Joseph teki käännöstä nopeasti, mutta osa päivistä oli haasteellisia. Hänen mielensä vaelsi muihin asioihin, eikä hän pystynyt keskittymään siihen, mikä on hengellistä.²³ Whitmerien pienessä talossa oli aina touhua ja se oli täynnä häiriötekijöitä. Sinne muutto oli tarkoittanut sitä, että hän ja Emma olivat joutuneet luopumaan jossakin määrin siitä keskinäisestä rauhasta, josta he olivat nauttineet Harmonyssa.

Yhtenä aamuna, kun Joseph valmistautui kääntämään, hän harmistui Emmaan. Myöhemmin, kun hän meni Oliverin ja Davidin luo yläkerran huoneeseen, jossa he työskentelivät, hän ei pystynyt kääntämään tavuakaan.

Hän lähti huoneesta ja meni ulos hedelmätarhaan. Hän oli poissa noin tunnin, rukoilemassa. Palattuaan hän pyysi anteeksi Emmalta. Sitten hän jatkoi kääntämistä tavalliseen tapaan.²⁴

Hän oli nyt kääntämässä aikakirjan viimeistä osuutta, joka tunnetaan Nefin pieninä levyinä ja josta itse asiassa tuli kirjan alkuosa. Pienissä levyissä kerrottiin samankaltaista kertomusta kuin se, jonka hän ja Martin olivat kääntäneet ja kadottaneet. Niissä kerrottiin nuoresta miehestä nimeltä Nefi, jonka perheen Jumala oli johdattanut Jerusalemista uuteen luvattuun maahan. Siinä selitettiin aikakirjan alkuperä ja alkuaikojen vaikeuksia nefiläisten ja lamanilaisten välillä. Mikä tärkeämpää, siinä todistettiin voimallisesti Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksestaan.

Kääntäessään viimeisellä levyllä olevaa kirjoitusta Joseph huomasi, että siinä selitettiin aikakirjan tarkoitus ja annettiin sille nimi Mormonin kirja sen muinaisen profeetan ja historioitsijan mukaan, joka kirjan oli koonnut.²⁵

Aloitettuaan Mormonin kirjan kääntämisen Joseph oli saanut tietää paljon tulevasta roolistaan Jumalan työssä. Aikakirjan sivuilta hän löysi perusopetuksia, joita hän oli oppinut Raamatusta, sekä uusia totuuksia ja näkemyksiä Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Hän löysi myös myöhempiä aikoja koskevia kohtia, joissa profetoitiin valitusta näkijästä nimeltä Joosef. Tämä Joosef toisi esiin Herran sanan ja palauttaisi kadonneita tietoja ja liittoja.²⁶

Aikakirjasta hän sai tietää, että Nefi käsitteli laajemmin Jesajan profetiaa sinetöidystä kirjasta, jota oppineet miehet eivät voineet lukea. Lukiessaan tuota profetiaa Joseph ajatteli Martin Harrisin keskustelua professori Anthonin kanssa. Se vahvisti, että vain Jumala voisi tuoda maasta esiin kirjan ja perustaa Kristuksen kirkon viimeisinä aikoina.²⁷

Kun Joseph ystävineen sai käännöksen valmiiksi, heidän ajatuksensa kääntyivät lupaukseen, jonka Herra oli antanut Mormonin kirjassa ja ilmoituksissaan – näyttää levyt kolmelle silminnäkijälle. Josephin vanhemmat ja Martin Harris olivat tuolloin käymässä Whitmerien maatilalla, ja yhtenä aamuna Martin, Oliver ja David pyysivät, että Joseph antaisi heidän olla nuo silminnäkijät. Joseph rukoili, ja Herra vastasi sanoen, että jos he luottaisivat Häneen koko sydämestään ja sitoutuisivat todistamaan totuudesta, he voisivat nähdä levyt.²⁸

”Sinun on nöyrryttävä Jumalasi edessä tänä päivänä”, Joseph sanoi erityisesti Martinille, ”ja saatava, jos mahdollista, anteeksianto synneistäsi.”²⁹

Myöhemmin samana päivänä Joseph johti nuo kolme miestä metsään lähellä Whitmerien kotia. He polvistuivat, ja kukin rukoili vuorollaan, että heille näytettäisiin levyt, mutta mitään ei tapahtunut. He yrittivät toistamiseen, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. Viimein Martin nousi ja käveli jonkin matkan päähän sanoen, että hän oli syy siihen, miksi taivaat pysyivät suljettuina.

Joseph, Oliver ja David rukoilivat jälleen, ja pian heidän yläpuolelleen ilmestyi kirkkaassa valossa enkeli.³⁰ Hänellä oli käsissään levyt ja hän käänteli niitä sivu kerrallaan näyttäen miehille kullekin sivulle kaiverrettuja kirjoitusmerkkejä. Hänen viereensä ilmaantui pöytä, ja sillä olivat muinaiset esineet, joita Mormonin kirjassa kuvataan: kääntäjät, rintakilpi, miekka ja ihmeellinen suunnannäyttäjä, joka ohjasi Nefin perheen Jerusalemista luvattuun maahan.

Miehet kuulivat Herran äänen julistavan: ”Nämä levyt ovat tulleet esiin Jumalan voimasta, ja ne on käännetty Jumalan voimalla. Niiden käännös, jonka olette nähneet, on oikea, ja käsken teitä todistamaan siitä, mitä nyt näette ja kuulette.”³¹

Enkelin lähdettyä Joseph käveli syvemmälle metsään ja löysi Martinin polvillaan. Martin sanoi hänelle, ettei hän ollut vielä saanut todistusta Herralta, mutta hän halusi yhä nähdä levyt. Hän pyysi Josephia rukoilemaan kanssaan. Joseph polvistui hänen viereensä, ja he olivat tuskin ehtineet lausua sanaakaan, kun he näkivät saman enkelin näyttävän levyt ja muut muinaiset esineet.

”Tämä riittää! Tämä riittää!” Martin huudahti. ”Silmäni ovat nähneet! Silmäni ovat nähneet!”³²

Myöhemmin samana iltapäivänä Joseph ja kolme silminnäkijää palasivat Whitmerien taloon. Mary Whitmer oli juttelemassa Josephin vanhempien kanssa Josephin rynnätessä huoneeseen. ”Isä! Äiti!” hän sanoi. ”Ette tiedä, kuinka onnellinen olen!”

Hän heittäytyi istumaan äitinsä viereen. ”Herra on antanut näyttää levyt kolmelle muulle minun lisäkseni”, hän sanoi. ”He tietävät omakohtaisesti, että minä en kuljeskele ympäriinsä pettämässä ihmisiä.”

Hänestä tuntui kuin taakka olisi nostettu hänen harteiltaan. ”Heidän pitää nyt kantaa osa siitä”, hän sanoi. ”Minun ei enää tarvitse olla aivan yksin maailmassa.”

Seuraavaksi huoneeseen tuli Martin, joka oli halkeamaisillaan riemusta. ”Minä olen nyt nähnyt enkelin taivaasta!” hän huudahti. ”Siunaan Jumalaa sieluni vilpittömyydellä, että Hän on suvainnut tehdä minusta – jopa minusta – työnsä suuruuden silminnäkijän!”³³

Muutamia päiviä myöhemmin Whitmerit lähtivät Smithin perheen luo näiden maatilalle Manchesteriin. Koska Joseph tiesi, että Herra oli luvannut vahvistaa sanansa ”niin monen todistajan suulla kuin hän hyväksi näkee”, Joseph lähti metsään isänsä, Hyrumin ja Samuelin sekä neljän David Whitmerin veljen – Christianin, Jacobin, Peter nuoremman ja Johnin – ja heidän lankonsa Hiram Pagen kanssa.³⁴

Nämä miehet kokoontuivat paikkaan, jossa Smithin perheen jäsenet kävivät usein yksinään rukoilemassa. Herran luvalla Joseph paljasti levyt ja näytti ne ryhmälle. He eivät nähneet enkeliä kuten kolme silminnäkijää olivat nähneet, mutta Joseph antoi heidän pidellä aikakirjaa käsissään, käännellä sen sivuja ja tutkia sen muinaista kirjoitusta. Levyjen piteleminen käsissä vahvisti heidän uskonsa siihen, että Josephin todistus enkelistä ja muinaisesta aikakirjasta oli tosi.³⁵

Nyt kun kääntäminen oli tehty ja Josephilla oli silminnäkijöitä tukemassa hänen ihmeellistä todistustaan, hän ei enää tarvinnut levyjä. Miesten lähdettyä metsästä ja palattua taloon enkeli ilmestyi ja Joseph palautti pyhän aikakirjan enkelin haltuun.³⁶