Kaikki järjestyy
Nykytilanne: Sisar Costonin viimeisessä tarkastuksessa kahdeksan vuotta diagnoosin jälkeen ei havaittu mitään merkkejä syövästä.
Silmäni täyttyivät kyynelistä, kun ajoin sairaalaan lisäkokeisiin. Minulla oli todettu syöpä tyttäreni syntymän jälkeen kaksi vuotta aiemmin. Olin ollut leikkauksessa ja saanut hoitoa, ja pian saisin selville, olivatko hoidot tehonneet. ”Taivaallinen Isä, olen oppinut paljon tästä kokemuksesta. Ota minulta tämä koettelemus. Haluan kasvattaa tyttäreni ja palvella jonakin päivänä lähetystyössä mieheni kanssa. Paranna minut.”
Kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Äkkiä rukoukseni muuttui laulun ”Lapsen rukous”1 sanoiksi. Jokin pakotti minut puhumaan ääneen.
Hän siellä on,
Hän sua kuulee.
Hän rakastaa
sua, omaa lastaan.
Minut valtasi pakahduttava rakkauden tunne. Tunsin, että taivaallinen Isä tunsi minut ja oli kiinnostunut minusta ja kuunteli minua. Tunsin, että kaikki järjestyisi.
Seuraavana päivänä sain tulokset. Testeissä ei näkynyt merkkejä syövästä. Tunsin, kuinka valtava taakka nostettiin harteiltani. Sitä seuraavana päivänä lääkärini kuitenkin soitti ja selitti, että vaikka alustavat tulokset olivatkin puhtaat, verikoe osoitti, että kehossani oli yhä merkittävää syöpäsolujen toimintaa. ”Miten se on mahdollista?” kysyin. Jos niin todella oli, miksi olin tuntenut, että taivaallinen Isä oli vastannut rukoukseeni?
Yritin työntää epäilykseni syrjään palatessani lisäkokeisiin. Niiden tulokset osoittivat paitsi sen, että minulla oli yhä syöpä, niin myös sen, että se oli levinnyt. En voinut kuin ihmetellä autossa saamaani kokemusta. En voinut kieltää sitä, mitä olin tuntenut, mutta aloin silti epäillä tulkintaani.
Uudet tiedot olivat musertavia ja herättivät vakavaan pohdintaan. Minusta tuntui, että minun piti vielä oppia jotakin tästä koettelemuksesta. Pohtiessani oivalsin, että olin toiminut kaikin tavoin niin kuin aktiivinen myöhempien aikojen pyhä, mutta tein usein asioita tavan vuoksi enkä vilpittömyydestä. En ollut niin hengellinen kuin halusin olla. Minun oli palattava perusasioihin, joten aloin keskittyä asioihin, jotka toisivat minut lähemmäksi Jeesusta Kristusta. Tarvitsin Hänen voimaansa selviytyäkseni koettelemuksistani.
Kun keskityin enemmän hengellisiin asioihin, uskoni Jeesukseen Kristukseen ja Hänen minua varten laatimaansa suunnitelmaan lisääntyi. Tajusin, että kokemukseni ajaessani sairaalaan oli todellakin vastaus rukoukseen. Kun tunnustin ja hyväksyin saamani vastauksen (että kaikki käy hyvin), ymmärsin, ettei taivaallinen Isä aina ilmoita tarkkaa ajankohtaa siitä, milloin kaikki järjestyy. En ehkä koskaan tule fyysisesti täysin terveeksi, mutta alan oppia hyväksymään Hänen tahtonsa. Elämäni on todellakin Hänen käsissään.
Seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun minulla havaittiin syöpä. Olen ollut lukuisissa leikkauksissa ja hoidoissa, mutta minulla on edelleen syöpä. Elämä kuitenkin jatkuu, ja olen kiitollinen siitä. Koettelemusteni myötä on tullut siunauksia, muun muassa toinen tytär. Mikä tärkeintä, Herran vastaus, että ”kaikki järjestyy”, lohduttaa minua edelleen.