Elämänne tilaisuus
Lähetystyöstänne tulee teille pyhä perusta uskollisen palvelunne ja auliin uhrinne ansiosta.
Yksi lähetyssaarnaajan elämän virstanpylväistä on hänen viimeinen eli kotiinlähtöpuhuttelunsa lähetysjohtajan kanssa. Puhuttelussa keskeistä on keskusteleminen kaikesta siitä, mikä tuntuu olevan elinikäinen määrä unohtumattomia kokemuksia ja tärkeitä opetuksia, jotka on saatu vain puolessatoista tai kahdessa vuodessa.
Vaikka monet näistä kokemuksista ja opetuksista voivat olla lähetystyöpalvelussa tavallisia, niin jokainen lähetystyö on ainutlaatuinen haasteineen ja mahdollisuuksineen, jotka saavat meidät venymään ja koettelevat meitä meidän kunkin tarpeiden ja persoonallisuuden mukaisesti.
Kauan ennen kuin lähdimme maanpäällisestä kodistamme palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä, me lähdimme taivaallisten vanhempien luota täyttääksemme tehtävämme kuolevaisuudessa. Meillä on taivaallinen Isä, joka tuntee meidät – meidän vahvuutemme ja heikkoutemme, meidän kykymme ja mahdollisuutemme. Hän tietää, ketä lähetysjohtajaa ja keitä tovereita ja jäseniä ja tutkijoita me tarvitsemme, jotta meistä tulisi sellaisia lähetyssaarnaajia, aviomiehiä, isiä ja pappeudenhaltijoita, jollaisia meistä voi tulla.
Profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat määräävät lähetyssaarnaajien lähetyskentän Pyhän Hengen ohjauksen ja vaikutuksen mukaan. Innoitetut lähetysjohtajat ohjaavat siirtoja kuuden viikon välein ja oppivat pian, että Herra tietää täsmälleen, missä Hän haluaa kunkin lähetyssaarnaajan palvelevan.
Vanhin Javier Misiego Madridista Espanjasta palveli muutama vuosi sitten kokoaikaisessa lähetystyössä Arizonassa Yhdysvalloissa. Siihen aikaan hänen lähetystyökutsunsa Yhdysvaltoihin vaikutti hieman epätavalliselta, koska useimmat espanjalaiset nuoret miehet kutsuttiin palvelemaan omassa maassaan.
Vanhin Misiego ja hänen toverinsa kutsuttiin kerran erääseen vaarnan takkavalkeailtaan. Tuon tilaisuuden päätyttyä vanhin Misiegon luo tuli juttelemaan eräs vähemmän aktiivinen kirkon jäsen, joka oli tullut ystävänsä kutsusta. Tämä mies oli kappelissa ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän kysyi vanhin Misiegolta, mahtaisiko tämä tuntea erään José Misiegon Madridista. Kun vanhin Misiego vastasi, että hänen isänsä nimi oli José Misiego, mies innostui kyselemään lisää varmistaakseen, että kyse oli hänen tarkoittamastaan José Misiegosta. Kun varmistui, että he puhuivat samasta miehestä, tämä vähemmän aktiivinen jäsen alkoi itkeä. ”Sinun isäsi oli ainoa henkilö, jonka kastoin koko lähetystyöni aikana”, hän selitti ja kertoi, että oli omasta mielestään epäonnistunut lähetyssaarnaajana. Hän kertoi olleensa vuosia epäaktiivinen riittämättömyyden tunteiden ja huolenaiheiden vuoksi, koska hän uskoi, että oli jotenkin tuottanut pettymyksen Herralle.
Silloin vanhin Misiego kertoi, mitä tuo lähetyssaarnaajan otaksuttu epäonnistuminen on merkinnyt hänen perheelleen. Hän kertoi tälle, että hänen isänsä, joka oli kastettu nuorena naimattomana aikuisena, oli solminut temppeliavioliiton, että hän itse oli neljäs kuudesta lapsesta, että kaikki kolme poikaa ja yksi sisko olivat palvelleet kokoaikaisessa lähetystyössä, että kaikki olivat aktiivisia kirkossa ja että kaikki ne, jotka olivat menneet naimisiin, oli sinetöity temppelissä.
Vähemmän aktiivinen entinen lähetyssaarnaaja alkoi nyyhkyttää. Hän sai nyt kuulla, että hänen työnsä oli ollut siunaukseksi kymmenien ihmisten elämässä, ja Herra oli lähettänyt lähetyssaarnaajan Madridista Espanjasta saakka erääseen takkavalkeailtaan Arizonaan Yhdysvaltoihin, jotta hän saisi tietää, ettei hän ollut epäonnistunut. Herra tietää, missä Hän haluaa kunkin lähetyssaarnaajan palvelevan.
Millä tavalla tahansa Herra haluaakin siunata meitä lähetystyön aikana, lähetystyön siunausten ei ole tarkoitus päättyä siihen, kun vaarnanjohtajamme vapauttaa meidät. Lähetystyö on harjoituskenttä elämää varten. Uskollisen palvelun kautta hankittujen kokemusten, opetusten ja todistuksen on määrä luoda evankeliumikeskeinen perusta, joka kestää kautta kuolevaisuuden ja iankaikkisuuksiin. Jotta siunaukset jatkuisivat lähetystyön jälkeen, eräät ehdot on kuitenkin täytettävä. Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa” (OL 132:5). Israelilaisten Egyptistä lähdön kertomus opettaa tätä periaatetta.
Saatuaan tehtävänsä Herralta Mooses palasi Egyptiin johdattamaan Israelin lapset pois vankeudesta. He eivät päässeet vapaiksi, vaikka vitsaukset seurasivat toisiaan, kunnes tuli kymmenes ja viimeinen vitsaus: ”Sinä yönä minä kuljen läpi Egyptin ja surmaan Egyptin jokaisen esikoisen” (2. Moos. 12:12).
Herra käski kansaansa suojautumaan ”tuhoojaa” (ks. jae 23) vastaan uhraamalla virheettömän (ks. jae 5) karitsan ja ottamalla uhrieläimen veren talteen. Sitten heidän oli määrä ottaa verta ja sivellä sitä jokaisen kodin sisäänkäynnin ”ovenpieliin ja ovenkamanaan” (jae 7) – mihin liittyi tämä lupaus: ”Kun minä näen veren, menen ohitsenne. – – Eikä tämä vitsaus satu teihin.” (Jae 13.)
”Israelilaiset tekivät tarkoin niiden määräysten mukaan” (jae 28). He uhrasivat uhrin, ottivat veren talteen ja sivelivät sitä kotiensa ovenpieliin. ”Puolenyön aikaan Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen” (jae 29). Moosesta ja hänen kansaansa varjeltiin Herran lupauksen mukaisesti.
Israelilaisten käyttämä veri – Vapahtajan tulevan sovituksen vertauskuva – oli peräisin heidän uhraamastaan uhrista. Siitä huolimatta uhri ja veri eivät olisi yksin riittäneet luvatun siunauksen saamiseen. Ellei verta olisi sivelty pihtipieliin, uhri olisi ollut turha.
Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Lähetystyö on vaikeata. Se verottaa voimia, se kysyy kykyjä, se vaatii parasta ponnistusta – –. Mikään muu työ ei vaadi useampia työtunteja tai suurempaa omistautumista tai sellaista uhrautumista ja palavaa rukousta.” (Ks. ”Jotta kaikki kuulisivat”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 49.)
Tuon uhrautumisen seurauksena meillä on lähetystyöstä palatessamme omat lahjamme: Uskon lahja. Todistuksen lahja. Hengen tehtävän ymmärtämisen lahja. Evankeliumin päivittäisen tutkimisen lahja. Vapahtajamme palvelemisen lahja. Lahjat, jotka on huolella pakattu kuluneisiin pyhiin kirjoituksiin, repaleisiin Saarnatkaa minun evankeliumiani -kirjoihin, lähetystyöpäiväkirjoihin ja kiitollisiin sydämiin. Lähetystyöpalvelun jatkuvat siunaukset vaativat kuitenkin tekoja uhrin jälkeen, kuten israelilaisiltakin vaadittiin.
Kun sisar Waddell ja minä johdimme muutama vuosi sitten Barcelonan lähetyskenttää Espanjassa, annoin jokaiselle lähetyssaarnaajalle viimeisessä puhuttelussa vielä yhden viimeisen tehtävän. Heitä pyydettiin heti kotiin palattuaan pohtimaan kaikessa rauhassa niitä opetuksia ja lahjoja, joita hyvä taivaallinen Isä on heille antanut. Heitä pyydettiin tekemään niistä luettelo ja pohtimaan rukoillen, kuinka he voisivat parhaiten soveltaa noita opetuksia elämäänsä lähetystyön jälkeen – opetuksia, jotka vaikuttaisivat kaikkiin heidän elämänsä puoliin: koulutukseen ja uranvalintaan, avioliittoon ja lapsiin, tulevaan palveluun kirkossa – ja mikä tärkeintä – siihen, millaisiksi he haluaisivat jatkossa tulla, sekä heidän jatkuvaan kehitykseensä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina.
Ei ole sellaista kotiin palannutta lähetyssaarnaajaa, jonka olisi liian myöhäistä pohtia uskollisesta palvelusta saatuja opetuksia ja soveltaa niitä tunnollisemmin. Niin tehdessämme me tunnemme Hengen vaikutuksen täydempänä elämässämme, perheemme vahvistuu ja me pääsemme lähemmäksi Vapahtajaamme ja taivaallista Isäämme. Vanhin L. Tom Perry on esittänyt tämän kutsun eräässä aiemmassa yleiskonferenssissa: ”Pyydän teitä kotiin palanneita lähetyssaarnaajia omistautumaan uudelleen ja olemaan taas täynnä lähetystyöpalvelun halua ja henkeä. Pyydän, että te tavoittelette taivaallisen Isämme palvelijan osaa, että te olette taivaallisen Isämme palvelijoita ja että te toimitte taivaallisen Isämme palvelijoiden tavoin. – – Haluan luvata teille, että teitä varten on varattu suuria siunauksia, jos jatkatte eteenpäin sillä innolla, joka teillä kerran oli kokoaikaisena lähetyssaarnaajana.” (”Kotiin palannut lähetyssaarnaaja”, Liahona, tammikuu 2002, s. 89.)
Nuorille miehille, joilla palveleminen kokoaikaisena lähetyssaarnaajana on vielä edessä, annan presidentti Monsonin neuvon viime lokakuulta: ”Toistan sen, mitä profeetat ovat pitkään opettaneet – että jokaisen kelvollisen, kykenevän nuoren miehen tulisi valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Palveleminen lähetystyössä on pappeusvelvollisuus – velvoite, jota Herra odottaa meiltä, jotka olemme saaneet niin paljon.” (”Tavatessamme jälleen”, Liahona, marraskuu 2010, s. 5.)
Herra tuntee teidät aivan samoin kuin menneet ja nykyiset lähetyssaarnaajat ja on valmistanut teille lähetystyökokemuksen. Hän tuntee teidän lähetysjohtajanne ja hänen suurenmoisen vaimonsa, jotka rakastavat teitä kuin omia lapsiaan ja jotka etsivät innoitusta ja johdatusta teidän hyväksenne. Hän tuntee jokaisen toverinne ja tietää, mitä opitte heiltä. Hän tuntee jokaisen alueen, jolla tulette työskentelemään, jäsenet, jotka tulette tapaamaan, ihmiset, joita tulette opettamaan, ja niiden ihmisten elämän, joihin tulette vaikuttamaan iankaikkisesti.
Lähetystyöstänne tulee teille pyhä perusta uskollisen palvelunne ja auliin uhrinne ansiosta. Saatte nähdä kääntymisen ihmeen, kun Henki toimii kauttanne koskettaen opettamienne ihmisten sydäntä.
Kun valmistaudutte palvelemaan, tehtävää on paljon. Tehokkaaksi Herran palvelijaksi tuleminen edellyttää muutakin kuin sen, että lähetyssaarnaaja erotetaan tehtäväänsä, hänen rintaansa pannaan nimikyltti tai että hän menee lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen. Se on prosessi, joka alkaa kauan ennen kuin teitä aletaan kutsua vanhimmiksi.
Hankkikaa ennen lähetystyöhön lähtemistänne omakohtainen todistus Mormonin kirjasta tutkimalla ja rukoilemalla. ”Mormonin kirja on vaikuttava todiste Kristuksen jumalallisuudesta. Se on myös todiste palautuksesta profeetta Joseph Smithin kautta. – – Lähetyssaarnaajana [teillä itsellänne] täytyy ensin olla todistus siitä, että Mormonin kirja on totta. – – Tämä Pyhän Hengen todistus [tulee olemaan opetuksenne] keskeisin asia.” (Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 105.)
Saapukaa lähetystyöhön kelvollisina Pyhän Hengen toveruuteen. Presidentti Ezra Taft Bensonin sanoin: ”Henki on tärkein yksittäinen tekijä tässä työssä. Kun Henki vahvistaa [teitä kutsumuksessanne, voitte] tehdä ihmeitä Herralle lähetyskentällä. Ilman Henkeä [ette] koskaan menesty, olivatpa [lahjanne ja kykynne] millaiset tahansa.” (Julkaisussa Saarnatkaa minun evankeliumiani, s. 186.)
Saapukaa lähetystyöhön valmiina tekemään työtä. ”[Menestystänne] lähetyssaarnaajana mitataan ensisijaisesti [sitoumuksellanne] etsiä, opettaa, kastaa ja konfirmoida.” Teidän odotetaan työskentelevän tehokkaasti joka päivä, tekevän parhaanne tuodaksenne sieluja Kristuksen luokse. (Ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani, s. 10, 11.)
Toistan vanhin M. Russell Ballardin kutsun, joka annettiin aiemmin eräälle ryhmälle nuoria miehiä, jotka valmistautuivat palvelemaan: ”Käännymme teidän puoleenne, nuoret Aaronin pappeuden veljeni. Me tarvitsemme teitä. Kuten Helamanin kaksituhatta nuorta soturia, tekin olette Jumalan henkilapsia ja tekin voitte saada voiman rakentaa ja puolustaa Hänen valtakuntaansa. Tarvitsemme teitä tekemään pyhiä liittoja, aivan kuin hekin tekivät. Tarvitsemme teitä olemaan säntillisen kuuliaisia ja uskollisia, aivan kuin hekin olivat.” (”Suurenmoisin lähetyssaarnaajien sukupolvi”, Liahona, marraskuu 2002, s. 47.)
Kun hyväksytte tämän kutsun, opitte jotakin suurenmoista, kuten oppivat vanhin Misiego ja kaikki ne, jotka ovat palvelleet uskollisesti, palanneet kotiin ja soveltaneet oppimaansa. Tulette oppimaan, että profeettamme presidentti Thomas S. Monsonin sanat ovat totta: ”Teillä on elämänne lähetystyötilaisuus. Iankaikkisuuden siunaukset odottavat teitä. Teillä on etuoikeus olla pappeuden palvelutyön näyttämöllä osallistujina eikä katselijoina.” (Ks. ”Jotta kaikki kuulisivat”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 49.) Todistan, että tämä on totta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.