2011
Lunastus
Marraskuu 2011


Lunastus

Kristuksen kautta ihmiset voivat muuttaa ja muuttavat elämänsä ja saavat lunastuksen.

Elder LeGrand R. Curtis Jr.

Herraan Jeesukseen Kristukseen viitataan monilla eri nimillä. Nämä nimet auttavat meitä ymmärtämään Herran sovitustehtävän eri puolia. Ajatelkaa esimerkiksi nimitystä ”Vapahtaja”. Me kaikki ymmärrämme, mitä tarkoittaa se, että meidät vapahdetaan (toisin sanoen pelastetaan), koska meidät kaikki on pelastettu joskus jostakin. Lapsina minä ja siskoni olimme leikkimässä joella pienessä veneessä, kun lähdimme varomattomasti turvalliselta leikkialueelta ja huomasimme virran kuljettavan meitä jokea alaspäin tuntemattomiin vaaroihin. Vastaten huutoihimme isämme juoksi avuksemme ja pelasti meidät joen vaaroilta. Kun ajattelen pelastamista, ajattelen tuota kokemusta.

Nimitys ”Lunastaja” tarjoaa samankaltaisia oivalluksia. ”Lunastaa” tarkoittaa ostamista tai takaisin ostamista. Oikeusasiana se tarkoittaa kiinteistön lunastamista maksamalla asuntolainat tai muut sitä koskevat kiinnitykset. Vanhassa testamentissa Mooseksen laissa oli säädetty eri tapoja, joilla orjia ja maata voitiin vapauttaa tai lunastaa rahalla (ks. 3. Moos. 25:29–32, 48–55).

Sanaa lunastaa käytetään huomattavan usein pyhissä kirjoituksissa kuvaamaan israelilaisten vapautusta heidän orjuudestaan Egyptissä. Tuon vapautuksen jälkeen Mooses sanoi heille, että koska ”Herra rakasti teitä, – – hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta” (5. Moos. 7:8).

Pyhissä kirjoituksissa toistetaan usein sitä, kuinka Jehova lunastaa Israelin kansan orjuudesta. Monesti se tehdään muistutuksena Herran hyvyydestä Hänen vapauttaessaan israelilaiset Egyptistä. Mutta siitä kerrotaan myös opetuksena heille, että tulisi toinen, tärkeämpi Israelin lunastus. Lehi on opettanut: ”Ja Messias tulee ajan täyttyessä lunastaakseen ihmislapset lankeemuksesta” (2. Nefi 2:26).

Psalmeista luemme: ”Mutta Jumala lunastaa minut – – tuonelan otteesta” (Ps. 49:16).

Herra on ilmoittanut Jesajan kautta: ”Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.” (Jes. 44:22.)

Lunastus, johon näissä kolmessa pyhien kirjoitusten kohdassa viitataan, on tietenkin Jeesuksen Kristuksen lunastus. Tämä on se ”runsas lunastus”, jonka rakastava Jumalamme tarjoaa (ks. Ps. 130:7). Toisin kuin Mooseksen lain tai nykyisen lainsäädännön mukaisia lunastuksia tätä lunastusta ei tehdä ”millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla” (1. Piet. 1:18). ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden.” (Ef. 1:7.) Presidentti John Taylor on opettanut, että Lunastajan uhrin kautta ”velka on maksettu, lunastus suoritettu, liitto täytetty, oikeudenmukaisuus tyydytetty, Jumalan tahto tehty, ja Jumalan Pojan käsiin on – – annettu kaikki voima” (Kirkon presidenttien opetuksia: John Taylor, 2002, s. 43).

Tämän lunastuksen vaikutuksiin kuuluu fyysisen kuoleman voittaminen kaikkien Jumalan lasten osalta. Toisin sanoen ajallinen kuolema on voitettu ja kaikki nousevat kuolleista. Toinen tämän Kristuksen lunastuksen osa on voitto hengellisestä kuolemasta. Kristus maksoi kärsimyksellään ja kuolemallaan koko ihmiskunnan synnit sillä ehdolla, että ihminen tekee parannuksen.

Sen vuoksi, jos me teemme parannuksen, me voimme saada syntimme anteeksi, koska Lunastaja on maksanut niiden hinnan. Tämä on hyvä uutinen meille kaikille, ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Ne, jotka ovat poikenneet merkittävästi vanhurskauden poluilta, tarvitsevat kipeästi tätä lunastusta, ja jos he tekevät täyden parannuksen, he saavat sen osakseen. Mutta myös ne, jotka ovat uutterasti eläneet hyvää elämää, tarvitsevat kipeästi tätä lunastusta, koska kukaan ei voi päästä Isän kasvojen eteen ilman Kristuksen apua. Näin ollen tämä rakastava lunastus sallii oikeudenmukaisuuden ja armon lakien täyttyä kaikkien niiden elämässä, jotka tekevät parannuksen ja seuraavat Kristusta.

On suuri, puhdas lunastus,

Työ Herran Jeesuksen.

Siin yhtyy totuus, rakkaus

Ja armo taivainen.

(”On suuri rakkaus Jumalan”, MAP-lauluja, 119.)

Presidentti Boyd K. Packer on opettanut: ”On olemassa Lunastaja, Välimies, joka sekä haluaa että kykenee tyydyttämään oikeudenmukaisuuden vaatimukset ja antamaan armon niille, jotka ovat katuvaisia” (ks. ”Välimies”, Valkeus, lokakuu 1977, s. 61).

Pyhät kirjoitukset, kirjallisuus ja elämän kokemukset ovat täynnä tarinoita lunastuksesta. Kristuksen kautta ihmiset voivat muuttaa ja muuttavat elämänsä ja saavat lunastuksen. Rakastan kertomuksia lunastuksesta.

Minulla on ystävä, joka ei noudattanut kirkon opetuksia nuoruudessaan. Ollessaan nuori aikuinen hän tajusi, mitä oli menettänyt, kun ei ollut elänyt evankeliumin mukaan. Hän teki parannuksen, muutti elämänsä ja omistautui vanhurskaalle elämälle. Eräänä päivänä vuosia sen jälkeen kun olimme tunteneet toisemme nuorina, tapasin hänet temppelissä. Evankeliumin valo loisti hänen silmistään, ja tunsin, että hän oli uskollinen kirkon jäsen, joka yritti elää täysin evankeliumin mukaan. Hänen kertomuksensa on kertomus lunastuksesta.

Pidin kerran kastepuhuttelua eräälle naiselle, joka oli syyllistynyt erittäin vakavaan syntiin. Puhuttelun aikana kysyin, ymmärsikö hän, ettei hän voisi enää ikinä tehdä tuota syntiä. Hänen katseestaan ja äänestään huokui syvä liikutus, kun hän sanoi: ”Voi veli, en voisi ikinä enää tehdä sitä syntiä. Juuri siitä syystä haluan mennä kasteelle – että voisin puhdistua sen kauhean synnin vaikutuksista.” Hänen kertomuksensa on kertomus lunastuksesta.

Kun olen viime vuosina vieraillut vaarnakonferensseissa ja muissa kokouksissa, olen välittänyt eteenpäin presidentti Thomas S. Monsonin kehotusta pelastaa kirkon vähemmän aktiiviset jäsenet. Yhdessä vaarnakonferenssissa kerroin vähemmän aktiivisesta jäsenestä, josta tuli täysin aktiivinen sen jälkeen kun hänen piispansa ja muut johtohenkilöt vierailivat hänen luonaan, kertoivat hänelle, että häntä tarvittiin, ja kutsuivat hänet palvelemaan seurakunnassa. Tämän kertomuksen mies ei ainoastaan ottanut vastaan tuota kutsua vaan myös muutti elämänsä ja tapansa ja tuli täysin aktiiviseksi kirkossa.

Kun kerroin tämän, eräs ystäväni oli yleisön joukossa. Hänen ilmeensä muuttui selvästi kertomuksen edetessä. Seuraavana päivänä hän lähetti minulle sähköpostia ja kertoi, että hänen reaktionsa tähän kertomukseen johtui siitä, että hänen appensa kertomus tämän uudelleen aktiiviseksi tulemisesta kirkossa oli hyvin samanlainen kuin se, jonka olin kertonut. Hän sanoi, että piispan tekemän samankaltaisen vierailun ansiosta ja saatuaan kutsun palvella kirkossa hänen appensa arvioi elämäänsä ja todistustaan uudelleen, teki suuria muutoksia elämäänsä ja otti vastaan tuon kutsun. Tuolla uudelleen aktivoituneella miehellä on nyt 88 jälkeläistä, jotka ovat aktiivisia kirkon jäseniä.

Pari päivää myöhemmin pidetyssä kokouksessa kerroin molemmat kertomukset. Seuraavana päivänä sain jälleen sähköpostiviestin, joka alkoi: ”Tuo on minunkin isäni tarina.” Tuossa eräältä vaarnanjohtajalta tulleessa sähköpostiviestissä kerrottiin, kuinka vaarnanjohtajan isä oli kutsuttu palvelemaan kirkossa, vaikka hän ei ollut ollut aktiivinen ja vaikka hänellä oli joitakin muutosta vaativia tapoja. Hän otti kutsun vastaan ja teki siinä samalla parannuksen. Lopulta hän palveli ensin vaarnanjohtajana ja sitten lähetysjohtajana ja loi jälkipolville perustan olla uskollisia kirkon jäseniä.

Muutamaa viikkoa myöhemmin kerroin kaikki kolme kertomusta eräässä toisessa vaarnakonferenssissa. Kokouksen jälkeen eräs mies tuli luokseni ja kertoi minulle, että se ei ollut hänen isänsä kertomus. Se oli hänen kertomuksensa. Hän kertoi minulle tapahtumista, jotka johtivat hänet tekemään parannuksen ja osallistumaan taas täysin kirkon toimintaan. Ja niin siinä kävi. Kun välitin kutsua pelastaa vähemmän aktiiviset, näin ja kuulin kertomuksen toisensa perään ihmisistä, jotka olivat vastanneet kutsuihin tulla takaisin ja muuttaa elämänsä. Kuulin lunastuskertomuksen toisensa jälkeen.

Vaikka emme voi koskaan maksaa Lunastajalle takaisin sitä, minkä Hän on maksanut meidän puolestamme, lunastussuunnitelma edellyttää, että teemme parhaan kykymme mukaan täydellisen parannuksen ja teemme Jumalan tahdon. Apostoli Orson F. Whitney on kirjoittanut:

Herrani, Lunastajani!

Voimasi minut uudisti.

Tomusta nostit langenneen,

Soit riemulaulun sydämeen.

En kiittää saata kylliksi

Sua Jumalain, Sua Herrani.

Työtäs en saata korvata.

Rakastaa vain voin Sinua.

On sanas suurin iloni,

Öin, päivin täyttää mieleni.

Siis sitä tahdon julistaa,

Hyvyyttäs suurta heijastaa.

(”Herrani, Lunastajani”, MAP-lauluja, 62.)

Todistan Kristuksen sovituksen voimasta. Kun me teemme parannuksen ja tulemme Hänen luokseen, me voimme saada kaikki iankaikkisen elämän siunaukset. Rukoilen, että voisimme tehdä niin ja saada oman lunastuskertomuksemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.