Valmistautuneena taisteluun
Pankaamme luottamuksemme Vapahtajaan, Herraan Sebaotiin, jotta olisimme valmistautuneita emmekä kompuroisi taistelukentällä.
Vuonna 1485 Englannin valtaistuimella oli Rikhard III. Se oli epävakaata aikaa, ja Rikhardin oli puolustettava kruunuaan useampaan kertaan. Mutta hän oli kokenut sotaveteraani, rohkea ja ovela soturi, jonka sotajoukossa oli 8 000 – 10 000 miestä.
Sinä samana vuonna Englannin kruunun tavoittelija Henrik Tudor, Richmondin jaarli, haastoi Rikhardin taisteluun ja kohtasi hänet paikassa, joka antoi taistelulle nimensä: Bosworth. Henrikillä, toisin kuin Rikhardilla, oli vain hiukan taistelukokemusta, ja hänen sotajoukossaan oli ainoastaan 5 000 miestä. Mutta hänellä oli rinnallaan hyviä neuvonantajia – aatelisia, jotka olivat osallistuneet samankaltaisiin taisteluihin, joihinkin jopa Rikhardia vastaan. Taisteluaamu koitti, ja kaikki olivat sitä mieltä, että Rikhard voittaisi.
Kuuluisa vaikuttava legenda tiivistää vuoden 1485 elokuun 22. päivän tapahtumat. Sinä aamuna Rikhard ja hänen miehensä valmistautuivat kohtaamaan Henrikin sotajoukon. Taistelun voittajasta tulisi Englannin hallitsija. Vähän ennen taistelua Rikhard lähetti tallirengin katsomaan, oliko hänen lempihevosensa valmiina.
”Kengitä se nopeasti”, tallirenki komensi seppää. ”Kuningas haluaa ratsastaa joukkojensa kärjessä.”
Seppä vastasi, että tallirenki joutuisi odottamaan. ”Olen kengittänyt kuninkaan koko sotajoukon muutaman viime päivän kuluessa”, seppä sanoi, ”ja nyt minun on lähdettävä hakemaan lisää rautaa.”
Kärsimätön tallirenki sanoi, ettei voinut odottaa. ”Kuninkaan viholliset etenevät parhaillaan, ja meidän täytyy kohdata heidät kentällä”, hän sanoi. ”Käytä sitä, mitä sinulla on.”
Seppä toimi määräyksen mukaan parhaansa tehden ja valmisti rautapalasta neljä hevosenkenkää. Kun hän oli moukaroinut kengät, hän naulasi kolme niistä hevosen jalkoihin. Yrittäessään kiinnittää neljättä kenkää hän kuitenkin tajusi, ettei hänellä ollut riittävästi nauloja.
”Tarvitsen yhden tai kaksi naulaa lisää, ja niiden vasaroimiseen menee jonkin aikaa”, hän sanoi tallirengille.
Tallirenki ei kuitenkaan voinut odottaa enää. ”Kuulen jo sotatorvet”, hän ilmoitti. ”Etkö voisi vain käyttää sen, mitä sinulla on?”
Seppä vastasi, että hän tekisi parhaansa, mutta hän ei kyennyt takaamaan, että neljäs hevosenkenkä pitäisi.
”Naulaa se vain paikalleen”, tallirenki komensi. ”Ja pidä kiirettä, tai kuningas Rikhard vihastuu meille kummallekin.”
Pian taistelu alkoi. Kootakseen miehensä hyökkäykseen Rikhard ratsasti edestakaisin kentällä taistellen ja kehottaen joukkojaan huutamalla: ”Ponnistelkaa eteenpäin! Ponnistelkaa eteenpäin!”
Katsoessaan halki kentän Rikhard näki kuitenkin muutamien miestensä perääntyvän. Koska hän pelkäsi, että hänen muutkin sotilaansa saattaisivat aloittaa perääntymisen, hän laukkasi kohti rikkoutunutta linjaa kannustaakseen miehiään eteenpäin. Mutta ennen kuin Rikhard tavoitti heidät, hänen hevosensa kompastui ja kaatui heittäen hänet maahan. Yksi hevosen kengistä, aivan kuten seppä oli pelännyt, oli pudonnut kuninkaan hurjapäisen laukan aikana.
Rikhard hyppäsi pystyyn samalla kun hänen hevosensa nousi ja laukkasi tiehensä. Henrikin sotajoukon edetessä Rikhard heilutti miekkaansa korkealla ilmassa ja huusi: ”Hevonen! Hevonen! Valtakuntani hevosesta!”
Mutta se oli liian myöhäistä. Siinä vaiheessa Rikhardin miehet jo pakenivat peläten Henrikin etenevää sotajoukkoa, ja taistelu hävittiin. Siitä asti on käytetty sanontaa:
Naulan puuttuessa hävittiin kenkä,
kengän puuttuessa hävittiin hevonen,
hevosen puuttuessa hävittiin taistelu,
taistelun puuttuessa hävittiin valtakunta,
ja kaikki vain siksi, että hevosenkengästä puuttui naula.1
Periaatteidemme kiinnittäminen
Kun ajattelen tätä kertomusta, mietin sitä, kuinka jokin niin pieni asia kuin puuttuva naula johti niin suureen käänteeseen tapahtumissa. Voimme verrata puuttuvaa naulaa evankeliumin periaatteisiin. Evankeliumin periaatteiden ja niihin liittyvien arvojen ja käytäntöjen puute voi jättää meidät avuttomiksi taistelukentällä kiusauksia ja pahuutta vastaan.
Mitä käytäntöjä elämästämme ja perheestämme puuttuu? Laiminlyömmekö henkilökohtaiset tai perheen rukoukset? Ahkeran pyhien kirjoitusten tutkimisen? Säännölliset perheillat? Täysien kymmenysten maksamisen? Veljiemme ja sisartemme palvelemisen? Lepopäivän pyhittämisen? Temppelissä palvelemisen? Lähimmäistemme rakastamisen?
Kukin meistä voi katsoa sisimpäänsä ja saada selville, mitä meiltä ehkä puuttuu – mikä periaate tai tapa meidän pitää kiinnittää lujemmin elämäämme ja perheeseemme. Sitten kun olemme todenneet tuon periaatteen tai tavan, me voimme toimia uutterasti ja päättäväisesti tiukentaaksemme naulan – elääksemme täydemmin tuon periaatteen mukaan ja ollaksemme itse ja perheenä valmistautuneempia puolustamaan sitä, mikä on oikein.
Opissa ja liitoissa Herra neuvoo: ”Ottakaa pelastuksen kypärä ja minun Henkeni miekka – Henkeni, jonka minä vuodatan teidän päällenne – sekä sanani, jonka minä ilmoitan teille, ja – – olkaa uskollisia, kunnes minä tulen” (27:18).
Uskollisille palvelijoilleen Vapahtaja on luvannut: ”Heidän käsivartensa on oleva minun käsivarteni, ja minä olen heidän pyöreänä kilpenään ja pitkänä kilpenään; ja minä vyötän heidän kupeensa, ja he taistelevat miehuullisesti minun puolestani; – – ja suuttumukseni tulella minä varjelen heitä” (OL 35:14).
Muistakaamme, että vaikka ”valjastat hevosesi taisteluun”, kuten Sananlaskuissa sanotaan, ”voitto on Herran kädessä” (21:31). Noudattakaamme Moronin kutsua tulla Kristuksen luokse ja tulla täydelliseksi Hänessä (ks. Moroni 10:32). Ja pankaamme luottamuksemme Vapahtajaan, Herraan Sebaotiin, jotta olisimme valmistautuneita emmekä kompuroisi taistelukentällä pahaa vastaan.
Kuvitus Greg Newbold