Hymyile vain ja sano ”EI”
Kirjoittaja asuu Manilan suurkaupunkialueella Filippiineillä.
Olin kieltäytynyt tarjotuista alkoholijuomista, mutta nyt yhtiön johtaja tarjosi minulle lasillisen viiniä.
Kuvitus Sudi McCollan
Yhtenä kesänä osallistuin työharjoitteluun eräällä saarella Bicolin alueella Filippiineillä. Näkymä valtamerelle oli suurenmoinen, ja odotin innolla jokaista aamua.
Iltoja kuitenkin pelkäsin. Silloin leirillä olevilla ihmisillä oli tapana aloittaa juominen ja juhliminen. Saimme usein kutsuja sellaisiin juhliin, ja meidän työharjoittelijoiden piti osallistua, koska poisjääminen olisi ollut epäkohteliasta.
Ensimmäiset juhlat olivat tervetuliaisjuhlat uusille työharjoittelijoille. Pelkäsin osallistumista, koska olin melko varma, että meille tarjottaisiin alkoholia, enkä oikein tiennyt, kuinka kieltäytyä. Soitin ystävälleni kotiseurakuntaani, ja hän antoi minulle hienoja neuvoja, jotka vahvistivat itseluottamustani.
Kun juhlat alkoivat, meille tarjottiin alkoholia mutta onneksi meitä ei pakotettu juomaan. Koska muut työharjoittelijat hyväksyivät kantani olla käyttämättä alkoholia, kieltäytyminen seuraavista tarjotuista juomista oli minulle nyt helppoa – erääseen iltaan saakka. Yksiin juhliin osallistui yhtiön johtaja. Hän kantoi lambanog-pulloa (kookospähkinästä valmistettua paikallista viiniä). Pian hänen saavuttuaan näin hänen kaatavan viiniä laseihin. Sitten hän sanoi: ”Teidän täytyy oppia juomaan”, ja antoi lasin yhdelle työharjoittelijoista. Tämä joi juoman nopeasti.
Sydämeni alkoi jyskyttää raskaasti. Pian olisi minun vuoroni. Kuiskailin hiljaa itsekseni: ”Minä en juo sitä. Minä en juo sitä.” Sitten näin johtajan ojentavan viinilasin minulle. En tiennyt, mitä tehdä. Muut työharjoittelijat katsoivat minua ja odottivat nähdäkseen, mitä tekisin. Hymyilin johtajalle ja sanoin nöyrästi: ”Anteeksi, sir, mutta minä en juo.”
Tiesin, että hän oli pettynyt. Hän kysyi, miksi en juo. Sanoin: ”Minä olen mormoni.”
Hän sanoi: ”En ole kuullutkaan siitä uskonnosta. Se kuulostaa jonkinlaiselta ruoalta.” Kaikki nauroivat.
Minäkin hymyilin, en hänen vitsilleen vaan koska tiesin tehneeni oikein.
Kukaan ei enää koskaan tarjonnut minulle alkoholia. Mutta pilkanteko ei silti päättynyt, edes omien ystävieni taholta. Yksi jopa sanoi, että valehtelen ja että on käsittämätöntä, etteivät kirkon jäsenet juo alkoholia. Tuona aikana tunsin paineita, joita kirkon jäsenet kokevat.
Oleskeluni sillä saarella opetti minulle monia asioita paitsi opiskelun kannalta myös hengellisesti. Opin, ettei pilkanteko kenties lopu koskaan, mutta Herran Henki opastaa aina tekemään sitä, mikä on oikein.