Paremmiksi pyhiksi tuleminen eri uskontokuntien välisen toiminnan kautta
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Palvellessamme toisiin uskontokuntiin kuuluvien rinnalla me paitsi vahvistamme omaa yhteisöämme ja parannamme ihmissuhteita myös tulemme paremmiksi opetuslapsiksi.
Kirkon johtohenkilöt pyytävät usein jäseniä osallistumaan sydämeltään rehellisten ihmisten toimintaan – riippumatta uskontokunnasta – palvelutyössä ja moraaliin liittyvissä pyrkimyksissä. Ja kirkon johtajat näyttävät usein esimerkkiä. Äskettäin presidentti Dieter F. Uchtdorf ja hänen vaimonsa Harriet saivat katolisen kirkon yhteiskunnallisen palvelujärjestön myöntämän Vuoden ihmisystävä -palkinnon. Presidentti Uchtdorf totesi, kuinka ironista oli, että ”kaksi saksalaista entistä luterilaista, nykyään sitoutuneita mormoneja, saivat kunnianosoituksen Yhdysvaltain katolisilta”1.
Jäsenet kautta maailman ovat kiitettävästi vastanneet kutsuun palvella rinta rinnan muiden organisaatioiden jäsenten kanssa. Minua on koskettanut syvästi, kun olen kuullut kertomuksia MAP-kirkon seurakunnista, jotka kasvattavat yhteisöpuutarhoja, järjestävät moraalisia arvoja käsitteleviä eri uskontokuntien välisiä konferensseja ja siivoavat asuinyhteisöjä yhdessä muiden seurakuntien kanssa.
Mitä tulee palvelemiseen muihin uskontokuntiin kuuluvien kanssa, olen huomannut todeksi sanat, jotka on lausunut vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista: ”Kunnioittava ja vilpitön eri uskontokuntien välinen palveleminen paitsi vahvistaa yhteisöjämme myös mahdollistaa sen, että yhdessä ja erikseen kasvamme rakkaudessamme Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan.”2
Maailman parantaminen
Joitakin vuosia sitten eräs presbyteeri naispappi muutti asuinpaikkakunnalleni ja halusi palvella kaikkia naapureitaan, ei pelkästään oman kirkkonsa seurakuntaa. Hän tarjosi ystävällisesti apuaan etupäässä myöhempien aikojen pyhistä koostuvassa naapuristossamme ja kutsui asukkaita yhteisiin juhliin. Seurakunnan jäsenet alkoivat osallistua hänen seurakuntansa palveluprojekteihin. Yhdessä hän ja eri uskontokuntiin kuuluvat naapurit järjestivät varainkeruun, jossa autettiin merkittävästi erästä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa perhettä, jolla oli valtavat sairauskulut.
Apostoli Orson F. Whitney (1855–1931) on sanonut: ”Jumala käyttää enemmän kuin yhtä kansaa suuren ja ihmeellisen työnsä toteuttamiseen. – – Työ on liian laaja-alainen, liian isotöinen, yhden ainoan kansan suoritettavaksi.”3 Kun hyvät ihmiset liittyvät yhteen, saadaan aikaan suurenmoisia asioita. Naapuristossamme asuvan papin pyrkimykset johtivat alueellamme toimivan eri uskontokuntien välisen komitean muodostamiseen. Yhdessä vaarnamme Apuyhdistyksemme kanssa se järjesti naisten konferenssin, joka jakoi hygieniapakkauksia ja kirjoja pakolaisjärjestöille. Nämä eri uskontokuntien väliset yhteydet mahdollistivat sen, että vaarnan jäsenet auttoivat erästä seurakuntaa tarjoamaan ruokaa suurelle pakolaisjoukolle ja ilmoittautuivat työhön, kun toinen kirkkokunta tarvitsi lisää vapaaehtoisia kodittomien yömajassa.
”Meillä – – on vastuu – – toimia yhteistyössä muiden kirkkojen ja organisaatioiden kanssa”4, presidentti Thomas S. Monson on sanonut jäsenille, ja tämä ystävätoiminta on ollut siunauksena maailmalle muutenkin kuin humanitaarisina palveluina. Puheessaan yhdysvaltalaisille kristityille johtajille vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kertoi keskustelusarjoista, joita järjestettiin myöhempien aikojen pyhien ja evankelisten kristittyjen välillä Brigham Youngin yliopistossa.5 Yksi lopputulos näistä tapaamisista oli se, että eräs huomattava teologi pyysi anteeksi joidenkin yhteisöönsä kuuluvien ihmisten vääriä luonnehdintoja mormonien uskonnosta.6 Vanhin Holland on sanonut tällaisesta siltojen rakentamisesta: ”[En] voi muuta kuin uskoa sen kuuluvan osana tapahtumien jumalalliseen suunnitelmaan näinä vaikeina aikoina.”7
Ihmissuhteidemme parantaminen
Kun palvelemme toisten kanssa, tietyt ohjeet voivat auttaa tekemään vuorovaikutuksesta merkityksellisempää ja välttämään loukkaamista. Asuin aikoinani eräässä suuressa kaupungissa ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi erään paikallisen kirkon järjestämään yleisölle avoimeen valmennusohjelmaan. Sain tietää, ettei siitä vastaava henkilö pitänyt hyväksyttävänä sitä, että kuuluin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Tuo kokemus sai minut vakuuttuneeksi siitä, että arvostaisin jokaisen panosta riippumatta hänen uskonnollisesta taustastaan (tai sen puutteesta). Olen kiitollinen voidessani vastata kenen tahansa kysymyksiin kirkostamme. Tiedän myös, että me myöhempien aikojen pyhät otamme vakavasti Jeesuksen käskyn rakastaa lähimmäistämme, vaatettaa alastomia, antaa ruokaa nälkäisille ja käydä vangittujen luona (ks. Matt. 25:34–36) ilman, että odottaisimme vastaanottavan osapuolen tai kanssamme palvelevien kääntyvän uskontoomme. Vilpitön ja kunnioittava eri uskontokuntien välinen toiminta ei vaadi minkään ryhmän, omamme mukaan lukien, kieltävän uskonkäsityksiään. Pikemminkin se kannustaa osallistujia olemaan taistelematta mitään kirkkoa vastaan (ks. OL 18:20) ja pukemaan päälleen rakkauden siteen (ks. OL 88:125).
Toinen hyödyllinen ohje tuli eräältä viisaalta vaarnanjohtajalta naapuristostamme, joka koostuu hyvin suuressa määrin myöhempien aikojen pyhistä. Hän neuvoi jäseniä, jotka palvelivat yhdessä muihin uskontokuntiin kuuluvien kanssa, etteivät he ”kaappaisi valtaa” hallitsemalla päätösten tekoa tai johtamista, vaan työskentelisivät neuvostoissa ja sallisivat sen, että kaikilla ”olisi yhtäläinen oikeus” (OL 88:122). Tämä johtaja, jolla oli laajalti kokemusta toisten kirkkokuntien kanssa toimimisesta, kannusti jäseniä myös kehittämään hyviä ihmissuhteita. Hän oli huomannut, että jotkut, jotka olivat olleet yhteistyössä myöhempien aikojen pyhien kanssa, pitivät heitä kyllä ahkerina ja miellyttävinä, mutta sanoivat näiden olevan kiinnostuneempia työn loppuun saattamisesta kuin ystävystymisestä.
Kokemukseni yhteisöllisistä ja kasvatuksellisista hankkeista ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että Henki on vahva, kun erilaiset ihmiset liittyvät yhteen jonkin arvokkaan päämäärän saavuttamiseksi. Veljellinen rakkaus ja puhtaat vaikuttimet edistävät palvelutyötä paremmin kuin siihen liittyvä ahkera työnteko.8
Eräs myöhempien aikojen pyhiin kuuluva puhuja huomautti eri uskontokuntien välisessä akateemisessa konferenssissa, että suhteiden luominen auttaa muihin uskontokuntiin kuuluvia ymmärtämään meitä paremmin.9 Eräs toinen tiedemies, joka ei kuulu kirkkoomme, opettaa eräässä nimekkäässä amerikkalaisessa yliopistossa seminaaria mormonismista. Hän huomasi, että hänen oppilaansa halusivat tietää kirkostamme ”pääasiassa siksi, että heidän oli aina annettu uskoa, että [mormonien] uskonto oli kultti, mutta heidän kokemuksensa mormoniystävistä ja kollegoista ei sopinut siihen stereotypiaan”10.
Oma kehityksemme
Muiden rinnalla palveleminen paitsi auttaa heitä ymmärtämään meitä, myös motivoi meitä saamaan oppia heiltä ja tulemaan tietoisemmiksi siitä, että Jumala ei ”erottele ihmisiä” (OL 1:35). Hän auttaa hyviä ihmisiä kaikista uskontokunnista ja kulttuureista pyrkimyksissään parantaa Hänen lastensa elämää.
Se, että huomaamme hyvän muissa, auttaa meitä pysymään nöyrinä – päinvastoin kuin fariseukset, jotka Jeesus tuomitsi heidän hengellisestä ylpeydestään (ks. Matt. 23) tai soramilaiset, joita Alman kirja kuvailee yhtä valikoiviksi ja ylpeiksi (ks. Alma 31). Avoin suhtautuminen muissa olevaan hyvyyteen sallii meidän tulla paremmiksi ihmisiksi.
Meidän rakkautemme voi laajeta läheisestä perhepiiristä kattamaan paitsi ystävämme, lopulta myös naapurimme – ja jopa vihamiehemme. Eräs kirkon jäsen, joka palveli Yhdysvaltain asevoimissa toisen maailmansodan jälkeisessä Japanissa, kertoi kamppailustaan, joka koski katkeruutta japanilaisia kohtaan. Kun japanilaiset kaupunkilaiset toivottivat hänet tervetulleeksi pyhäkköönsä, hän kuitenkin huomasi, että ”heidän henkensä kosketti henkeäni ja tunsin ihmeellisen muutoksen tunteissani heitä kohtaan. Katkeruuteni suli pois. – – Ajattelin sitä, mitä siellä pyhäkössä oli tapahtunut ja sitä ihmeellistä muutosta tunteissani siellä olevia ihmisiä kohtaan.”11
Niin ikään, kun aidosti toivotamme toiset keskuuteemme, hekin voivat kokea muutoksen. Eräs evankelinen kristitty nainen, joka valmistui Brigham Youngin yliopistosta, kirjoitti artikkelin kokemuksestaan ja kuvaili aluksi olleensa puolustavalla kannalla myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia opiskelijoita kohtaan. Mutta solmittuaan viimein merkityksellisiä ystävyyssuhteita hän alkoi arvostaa ”sitä painoarvoa, jonka tunsin myöhempien aikojen pyhien antavan sille, että Jumala on lähellä ihmisiä. Aloin ymmärtää, että pyrkiessäni pitämään mielessäni Jumalan suuruuden olin unohtanut Jumalan läheisyyden – ja sen ymmärtämisellä oli minuun syvällinen vaikutus.”12
Puheessaan kristityille johtohenkilöille vanhin Holland tunnusti, että ”siihen, että oppii jotakin uutta jostakusta toisesta, sisältyy riski. Uudet oivallukset vaikuttavat aina vanhoihin käsityksiin, ja siten on väistämätöntä, että maailmankatsomuksessamme tapahtuu hieman uudelleen pohtimista, uudelleen järjestämistä ja uudelleen muokkaamista.”13 Kun ystävystyn muihin uskontokuntiin kuuluvien kanssa, huomaan usein, että analysoin välillämme olevia eroavuuksia, yritän erottaa kulttuurierot opillisista, ja yritän kuitenkin samalla arvostaa kaikkea hyveellistä ja ihastuttavaa, mitä heillä on. Joskus tuo pyrkimys tuntuu riskialttiilta, mutta se on aina sen arvoista. Kun yritän järjestellä uudelleen ajatusmalliani, huomaan jättäväni pois pinnallisia kulttuuriasioita ja pääseväni lähemmäksi evankeliumin ydintä.
Muutamat myöhempien aikojen pyhien ryhmät pyysivät pappiystävääni puhumaan aiheesta ”lähimmäistemme rakastaminen uskonnollisista eroista riippumatta”. Hän koki erittäin paljon hyväksyntää läsnä olevilta. Hän kutsui vuorostaan myöhempien aikojen pyhiä, mukaan luettuna itseni, puhumaan eri seurakunnissa samasta aiheesta. Tilaisuuden jälkeen huomasin olevani seurakuntalaisten ympäröimä. He halusivat jutella kanssani, halata minua ja jopa vuodattivat keskinäisen rakkauden ja ymmärryksen kyyneleitä. Kokiessani jotakin tällaista olen huomannut todeksi vanhin Hollandin päätelmän:
”Kun katsomme yli ihmisten ihonvärin, etnisen ryhmän, sosiaaliryhmän, kirkon, synagogan, moskeijan, uskontunnustuksen ja -kappaleen ja kun yritämme parhaamme nähdäksemme heidät sellaisina kuin he ovat – saman Jumalan lapsina – meidän sisimmässämme tapahtuu jotakin hyvää ja arvokasta ja me pääsemme siten lähempään yhteyteen sen Jumalan kanssa, joka on meidän kaikkien Isä.”14