Odotimme Jeesusta
”Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa” (Matt. 16:27).
Katie penkoi varastolaatikkoa katsoen rypistetyt pakkauspaperit tarkoin läpi. Hän ei siltikään löytänyt etsimäänsä.
Hän laittoi kaikki takaisin laatikkoon ja meni etsimään äitiä.
Katie oli etsinyt pianon takaa, sohvan alta, jopa Thomasin pinnasängystä. Se oli kadonnut. Hänen täytyi kertoa äidille.
”Äiti, Jeesus-lapsi on kadonnut.”
Katie johdatti äidin olohuoneessa olevan seimiasetelman luo. Joosef ja Maria ja paimenet olivat paikoillaan. Tietäjät olivat paikoillaan, ja kameli ja aasikin. Kaikki hahmot olivat kokoontuneina tyhjän seimen ääreen.
”Siltä näyttää, vai mitä?” äiti sanoi.
”Niin, en löydä Jeesus-lasta mistään. Olen etsinyt vaikka mistä.” Seimiasetelma olisi pilalla ilman Jeesus-lasta.
Äiti meni kirjahyllyn luo. ”Ei Jeesus-lapsi ole kadonnut”, hän sanoi ottaessaan jotakin ylähyllyltä.
Katie huokaisi helpotuksesta. ”Siinä Hän on!” Katie sanoi. ”Menen laittamaan Hänet seimeen.”
Hän aikoi ottaa hahmon, mutta äiti laittoi sen takaisin hyllylle. ”Tänä vuonna laitamme Jeesus-lapsen seimeen jouluaamuna”, äiti sanoi. ”Se on perinne, jonka isä oppi Ranskassa.”
”Miksi? Kaikki näyttävät niin surullisilta.”
”Eivät he varmaankaan surullisia ole”, äiti sanoi. ”Minusta he näyttävät pikemminkin siltä, että he odottavat jotakin.”
Katie tutki hahmoja. Hän näki tyhjän paikan seimessä, johon Jeesus-lapsi kuului. Jotkin hahmoista olivat kumartuneina sitä paikkaa kohti.
”Niin kai”, Katie sanoi.
”Muistatko, kuinka innoissasi odotit Thomasin syntymää?” äiti kysyi.
Katie hymyili vauvaveljelleen, joka leikki huovan päällä. ”Muistan. Siihen tuntui kuluvan ikuisuus.”
”Tiedätkö, että profeetat odottivat tuhansia vuosia, että Jeesus tulisi ja auttaisi meitä pääsemään takaisin taivaallisen Isän luokse asumaan?”
Katie muisti nähneensä Alkeisyhdistyksessä kuvan profeetasta, joka kirjoitti Vapahtajan syntymästä. ”Taidan tietää”, hän sanoi.
”Profeetat kuten Jesaja ajattelivat, mitä Vapahtaja tekisi tultuaan, ja kirjoittivat siitä”, äiti sanoi. ”He elivät koko elämänsä odottaen Hänen syntymäänsä. Se on yksi syy siihen, miksi pidämme tällaista seimiasetelmaa. Se muistuttaa meitä siitä, että monet ihmiset odottivat kauan Vapahtajan tulemista.”
”Minä väsyisin odottamaan koko elämäni ajan”, Katie sanoi katsoen Jeesusta odottavia paimenia.
”On toinenkin syy, miksi teemme näin”, äiti sanoi.
”Mikä?”
”Muistatko, kun puhuimme perheillassa toisesta tulemisesta?”
Katie mietti hetken. ”Eikö se tarkoita sitä, kun Jeesus tulee jälleen?”
”Se on totta”, äiti sanoi.
”Milloin se tapahtuu?”
”No, me emme tiedä sitä. Mutta me odotamme Jeesuksen tulemista aivan kuin paimenet seimiasetelmassa ja aivan kuin muinaiset profeetat. Se on se toinen syy, miksi me odotamme jouluun asti ennen kuin laitamme Jeesus-lapsen mukaan seimiasetelmaan – se muistuttaa meitä siitä, että mekin odotamme Jeesusta.”
”Tuleeko Hän taas seimeen?” Katie kysyi.
”Ei, Hän ei ole enää vauva. Seuraavan kerran kun Jeesus tulee, Hän on ylösnoussut. Mutta seimiasetelman tyhjä seimi muistuttaa meitä siitä, että aivan kuten sinä odotat joulua ja aivan kuten ihmiset odottivat Jeesuksen tulevan maan päälle, me odotamme nykyään Hänen palaamistaan takaisin. Me emme hukanneet Jeesus-lasta. Se on yksi tapa, jolla meidän perheemme muistaa Häntä.”
”Meidän täytyy vain odottaa”, Katie sanoi hymyillen.
”Aivan niin”, äiti sanoi.
”Samalla kun me odotamme, voitaisiinko leipoa pipareita?”