Minä pystyn tähän!

Roy Atkin, Kalifornia, USA

Silloin oli ilta, oli joulunaika ja maa oli hankien peitossa. Toverini ja minä olimme kuukausia sinnitelleet Saksan kylmässä säässä, koputtaneet ovia ja jakaneet Mormonin kirjoja. Vieläkin, 15 vuotta toisen maailmansodan loppumisen jälkeen, monet saksalaiset suhtautuivat amerikkalaisiin epäluuloisesti.

Mutta Ingeborg Bienmüller oli määrä kastaa sinä iltana. Pitkällä linja-automatkallamme Yhdysvaltain lentotukikohtaan hän oli kuitenkin aivan vaitonainen. Aistin hänen kasvavan ahdistuksensa.

Lähestyessämme bussipysäkkiä Ingeborg kääntyi puoleemme ja sanoi: ”Tiedättekö, kuinka vaikeaa tämä on minulle? Liittoutuneiden joukot tappoivat mieheni sodassa, ja pommitukset tappoivat monia sukulaisiani.”

Hän kosketti jalkaansa. ”Minuun osui pommin sirpale. Jalkani ei tule koskaan kuntoon. En tiedä, voinko mennä sinne.”

Istuimme hiljaisina, kun tajusimme hänen sanansa. Linja-auto pysähtyi. Ingeborg istui selkä suorana. Sydämeni hakkasi. Rukoilin, ettei hän kääntyisi poispäin pelkonsa vuoksi.

Sitten hän nousi istuimeltaan ja julisti: ”Taivaallinen Isä on antanut minulle todistuksen palautuksen totuudesta. Minä tiedän, että Mormonin kirja on totta. Minä pystyn tähän! Vanhin Atkin, auttaisitko minua kävelemään?”

Kävelimme pitkän matkan portille. Ingeborg alkoi hengittää raskaasti ohittaessamme vartijat. Vaihdoimme valkoisiin vaatteisiin ja löysimme tiemme tukikohdassa olevalle uima-altaalle. Uima-altaasta tuli pyhä paikka, ja rauha laskeutui päällemme. Ingeborgin kasvoilla vallinnut ahdistus vaihtui iloksi, kun hän astui veteen ja hänet kastettiin kirkon jäseneksi.

”Olin innoissani sinä iltana, kun vanhimmat antoivat minulle Mormonin kirjan”, hän kertoi meille kotimatkalla. ”Valvoin ja luin, kunnes tulin kohtaan Moosia 18, jossa Alma kehottaa ihmisiä menemään kasteelle: ’Katso, tässä ovat Mormonin vedet – –, ja nyt, koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen – –, mitä teillä on sitä vastaan, että teidät kastetaan?’” (Moosia 18:8, 10.)

Hän jatkoi hiljaa: ”Nukahdin noita sanoja lukiessani, ja näin unen. Seisoin kauniin veden äärellä, sellaisen kuin Mormonin vedet. Veden toisella puolella seisoi valkoisiin pukeutuneita ihmisiä – minun perheeni! Mieheni, joka oli kuollut sodassa, hymyili ja kehotti minua menemään kasteelle.”

Tuona iltana sisar Bienmülleristä tuli Würzburgin seurakunnan jäsen ja yksi niistä monista Saksassa, jotka lopulta voittivat pelkonsa ja liittyivät kirkkoon.