Valmistautuminen toiseen tulemiseen
”Terror, Triumph, and a Wedding Feast” [Pelkoa, voitonriemua ja hääateria], puhe kirkon koululaitoksen takkavalkeaillassa, joka pidettiin nuorille aikuisille 12. syyskuuta 2004. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa speeches.byu.edu.
Menneiden aikojen suurenmoiset miehet ja naiset kykenivät jatkamaan toimintaansa, jatkamaan todistamistaan, jatkamaan parhaansa yrittämistä, ei sen vuoksi, että he olisivat tienneet onnistuvansa itse, vaan koska he tiesivät, että te onnistuisitte.
Minerva Teichertin teos Kristus punaisessa viitassa, © IRI, kirkon historian museon luvalla.
Me esiinnymme kuolevaisuuden näyttämöllä suurimpana evankeliumin taloudenhoitokautena, mitä ihmiskunnalle on milloinkaan annettu, ja meidän täytyy hyödyntää se parhaalla mahdollisella tavalla.
Pidän hyvin paljon profeetta Joseph Smithin sanoista, että aiemmat profeetat, papit ja kuninkaat ”iloisen odotuksen vallassa – – ovat odottaneet aikaa, jota me elämme, ja taivaallisen, riemullisen odotuksen sytyttäminä – – ovat laulaneet ja kirjoittaneet ja profetoineet tästä meidän ajastamme”1. Kiinnittäkää huomiota tähän presidentti Wilford Woodruffin (1807–1898) samankaltaiseen vakuutukseen: ”Jumalan ja kaikkien pyhien profeettojen silmät katsovat meitä. Tämä on se suuri taloudenhoitokausi, josta on puhuttu aivan maailman alusta asti.”2
Minulla on teoria noista aiemmista taloudenhoitokausista ja tuolloin eläneistä johtajista, perheistä ja kansoista. Olen usein ajatellut niitä ja heidän kokemiaan tuhoisia olosuhteita. He kokivat hirvittävän vaikeita aikoja ja suurimmaksi osaksi epäonnistuivat omina taloudenhoitokausinaan. Itse asiassa evankeliumin palautuksen perimmäinen tarkoitus näinä myöhempinä aikoina on se, että evankeliumi ei ole pystynyt selviytymään aiempina aikoina ja siksi palautuksen pitää tapahtua tänä viimeisenä, voittoisana aikana.
Taloudenhoitokausi, joka ei epäonnistu
Lyhyesti sanottuna jonkinlainen luopumus ja tuho oli lopullisena kohtalona jokaisella taloudenhoitokaudella, joka meillä on koskaan ollut kautta aikain. Mutta tässä on minun teoriani. Teoriani on, että nuo suurenmoiset miehet ja naiset, noiden menneiden aikojen johtajat, kykenivät jatkamaan toimintaansa, jatkamaan todistamistaan, jatkamaan parhaansa yrittämistä, ei sen vuoksi, että he olisivat tienneet onnistuvansa itse, vaan koska he tiesivät, että te onnistuisitte. Uskon, että he saivat rohkeutta ja toivoa ei niinkään omista olosuhteistaan vaan teidän olosuhteistanne – mahtavan nuorten ihmisten joukon. Teitä on satoja tuhansia eri puolilla maailmaa, ja te pyritte päättäväisesti siihen, että näette evankeliumin voittavan ja menestyvän.
Moroni sanoi kerran puhuessaan meistä, jotka saisimme hänen aikakirjansa myöhempinä aikoina:
”Katso, Herra on näyttänyt minulle suuria ja ihmeellisiä asioita siitä, minkä on pian tapahduttava, sinä aikana, jolloin nämä asiat tulevat julki teidän keskuudessanne.
Katso, minä puhun teille ikään kuin olisitte läsnä, ettekä te kuitenkaan ole. Mutta katso, Jeesus Kristus on näyttänyt teidät minulle, ja minä tiedän teidän tekemisenne.” (Morm. 8:34–35.)
Uskon, että tavalla tai toisella käytännöllisesti katsoen kaikilla profeetoilla ja varhaisilla apostoleilla oli kokemuksensa meidän aikaamme koskevasta näystä – näystä, joka antoi heille rohkeutta heidän omalla huonommin menestyvällä aikakaudellaan. Nuo varhaiset veljet tiesivät meistä hämmästyttävän paljon. Profeetat kuten Mooses, Nefi ja Jeredin veli näkivät myöhemmät ajat valtavan yksityiskohtaisina näkyinä. Osa heidän näkemästään ei ollut miellyttävää, mutta varmaankin kaikki nuo aikaisemmat sukupolvet saivat rohkeutta siitä tiedosta, että lopulta tulisi taloudenhoitokausi, joka ei epäonnistuisi.
Meille, ei heille, kuului aika, joka salli heidän olla ”taivaallisen ja riemullisen odotuksen sytyttämiä” ja sai heidät laulamaan ja profetoimaan voitosta. Meidän on se aika, yleisesti ottaen, jota kohti profeetat ovat katsoneet aikojen alusta asti. Ja nuo varhaiset veljet ovat yhä kannustamassa meitä jatkamaan! Hyvin kouriintuntuvalla tavalla heidän mahdollisuutensa pitää itseään täysin menestyksekkäinä riippuu meidän uskollisuudestamme ja meidän voitostamme. Pidän kovasti ajatuksesta lähteä viimeisten päivien taisteluun edustaen Almaa ja Abinadia ja sitä, minkä puolesta he vetosivat, ja edustaen Pietaria ja Paavalia ja heidän tekemiään uhrauksia. Jos sellainen tehtävä historian draamassa ei tunnu innostavalta, niin mikä sitten!
Kristuksen kirkon valmistaminen Hänen tulemiseensa
Saanen lisätä tähän taloudenhoitokauden tarkasteluun vielä yhden tekijän, joka mielestäni seuraa vääjäämättä. Koska meidän taloudenhoitokautemme on viimeisin ja suurin kaikista, koska kaikki lopulta huipentuu ja täyttyy meidän aikakaudellamme, on yksi tietty, hyvin erityinen velvollisuus, joka tulee meidän nyt kirkossa olevien osaksi ja jota ei ole ollut aivan samalla tavoin kirkon jäsenten harteilla millään varhaisemmalla aikakaudella. Toisin kuin kirkolla Abrahamin tai Mooseksen, Jesajan tai Hesekielin aikoina tai edes Jaakobin ja Johanneksen Uuden testamentin aikoina, meidän tehtävänämme on valmistaa Jumalan Karitsan kirkko vastaanottamaan Jumalan Karitsa – henkilökohtaisesti, voittoisassa kirkkaudessa, Hänen tuhatvuotisessa roolissaan herrojen Herrana ja kuninkaiden Kuninkaana. Millään muulla taloudenhoitokaudella ei koskaan ollut sitä velvollisuutta.
Pyhien kirjoitusten kielellä me olemme niitä, jotka on nimetty koko historian ajan, niitä, joiden täytyy valmistaa morsian sulhasen tuloa varten ja olla kelvollisia saamaan kutsu hääaterialle (ks. Matt. 25:1–12; 22:2–14; OL 88:92, 96). Yleisesti ottaen – tapahtuipa se meidän elinaikanamme tai lastemme tai lastenlastemme aikana tai milloin tahansa – meillä on kuitenkin vastuullinen tehtävä kirkkona ja tämän kirkon yksilöllisinä jäseninä olla kelvollisia saamaan Kristus tulemaan luoksemme, olla kelvollisia siihen, että Hän tervehtii meitä ja hyväksyy meidät ja ottaa meidät vastaan syleillen. Elämän, jonka me Hänelle tarjoamme tuona pyhänä hetkenä, täytyy olla Hänen arvoisensa!
Meidän täytyy olla hyväksyttäviä Hänen silmissään
Olen täynnä kunnioitusta ja minut valtaa suunnaton velvollisuudentunne valmistaa elämäni (ja siinä määrin kuin voin, auttaa kirkon jäsenten elämän valmistamisessa) sitä kauan profetoitua päivää varten, sitä johtovastuun siirtymistä varten, jolloin me esittelemme kirkon Hänelle, jonka kirkko tämä on.
Kun Kristus tulee, Hänen kirkkonsa jäsenten täytyy näyttää siltä, miltä Hänen kirkkonsa jäsenten oletetaan näyttävän, ja toimia siten kuin heidän oletetaan toimivan, jotta olisimme otollisia Hänelle. Meidän täytyy tehdä Hänen työtään ja elää Hänen opetustensa mukaan. Hänen täytyy voida tunnistaa nopeasti ja vaivatta, että me todella olemme Hänen opetuslapsiaan. Kuten presidentti J. Reuben Clark jr. (1871–1961), entinen ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, aikanaan neuvoi: ”Emme milloinkaan saa piilotella uskoamme.”3
Todellakin, jos me sillä suurenmoisella, viimeisellä hetkellä sanomme olevamme uskovia, meidän on parasta pystyä osoittamaan se. Paimen tuntee lampaansa, ja meidät täytyy sinä suurenmoisena päivänä tuntea Hänen seuraajinaan niin teoissa kuin sanoissakin.
Rakkaat nuoret ystäväni, nämä ovat myöhempiä aikoja, ja teidän ja minun on määrä olla parhaita mahdollisia myöhempien aikojen pyhiä. Haluan teidän painottavan sanaa pyhiä.
Milloin kaikki tämä loppuu? Milloin Kristus ilmestyy julkisesti, voitokkaana, ja tuhatvuotinen valtakunta alkaa? En tiedä. Se, mitä tiedän, on, että tuon tapahtuman käynnistäneet hetket juontavat juurensa 193 vuoden taakse. Minä tiedän, että senaikaisen ensimmäisen näyn ja sitä seuranneen ajan tuloksena me elämme aikana, jolloin meillä on ennennäkemättömiä siunauksia – siunauksia, joita olemme saaneet siinä tarkoituksessa, että elämme uskollisina ja puhtaina, niin että kun Sulhanen vihdoin voitokkaana saapuu, Hän voi henkilökohtaisesti, oikeutetusti, kutsua meidät hääjuhlaan.
Rakkaat nuoret veljeni ja sisareni, jätän teille rakkauteni ja todistukseni paitsi siitä, että Jumala elää, myös siitä, että Hän rakastaa meitä. Hän rakastaa teitä. Kaikki, mitä Hän tekee, on meidän parhaaksemme ja suojaksemme. Maailmassa on pahuutta ja murhetta, mutta Hänessä ei ole mitään pahaa eikä vahingollista. Hän on meidän Isämme – täydellinen isä – ja Hän varjelee meitä myrskyltä.
Itse asiassa ainoa huolenaihe, joka meillä pitäisi mielestäni olla, on hyvin henkilökohtainen: Kuinka voimme elää täydemmin, uskollisemmin, niin että kaikki tämän suurenmoisen taloudenhoitokauden siunaukset voidaan vuodattaa meidän jokaisen päälle ja niiden päälle, joiden elämään me vaikutamme?
”Älä – – pelkää, pieni lauma. – – Katsokaa [Kristukseen] jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.” ”Te [ette] ole vielä ymmärtäneet, kuinka suuria siunauksia Isällä on – – valmistettuna teille.” (OL 6:34, 36; 78:17.)
Jätän teille siunaukseni, rakkauteni ja apostolisen todistuksen näiden asioiden totuudesta, että meidän taloudenhoitokautemme ei epäonnistu ja että ne, jotka elävät Kristuksen opetusten mukaan ja tekevät Hänen työtään, tulevat olemaan kelvollisia saamaan kutsun hääjuhlaan, kun Sulhanen saapuu.