Meidän sivumme
Minulla on tavoite mennä temppeliin sinetöitäväksi ja saada iankaikkinen perhe. Minä haluan myös palvella lähetystyössä. Kohdassa 1. Nefi 6:5 Nefi sanoo, että hän kirjoittaa siitä, mikä on mieluisaa Jumalalle eikä maailmalle. Minäkin haluan tehdä sitä, mikä on mieluisaa Jumalalle eikä maailmalle. Minä tiedän, että Jumala auttaa meitä, ja Hän tietää, mitä me tarvitsemme.
Lis D., 11, Argentiina
Päivä, jota olin odottanut, koitti viimeinkin. Minä olin viimeinen perheestäni, joka kastettiin, koska minä olen nuorin. Minun isäni kastoi minut, koska hänellä on pappeus. Hän on myös piispa. Nyt minä olen Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsen.
Jonathan L., 8, Ecuador
Setäni palvelee kokoaikaisessa lähetystyössä Guatemalassa, ja minulla on häntä kova ikävä. Mutta minä olen oppinut, että hän palvelee taivaallista Isää, ja kun minä olen iso, minä haluan palvella lähetystyössä ihan niin kuin hän. Siksi minä pidän Alkeisyhdistyksen laulusta ”Kun vartun hiukan vanhemmaksi”.
Manuel L., 5, El Salvador