Kotiinpaluupakkauksia jakamassa
Kirjoittaja asuu Mindanaossa Filippiineillä.
Kuvitus Julie Yellow
Satoi kaatamalla ja puhalsi kylmä tuuli. Näin puita, jotka olivat tempautuneet juurineen maasta ja menettäneet kaikki lehtensä. Sähkö oli katkennut joiltakin alueilta sähkölinjojen vaurioitumisen vuoksi. Näkymä edessäni oli nyt kuin jostakin kummitusjutusta. Myrsky oli vienyt kaiken mennessään. Ihmiset olivat nälissään ja kaipasivat suojaa.
Sydämeni oli täynnä halua palvella. Perheeni oli yhdessä muiden kirkon jäsenten kanssa matkannut köyhälle paikkakunnalle, jossa hirmumyrsky oli hävittänyt tuhansia taloja ja vaatinut tuhansia ihmishenkiä. Olimme siellä jakaaksemme avustustavaroita uhreille.
Heti saavuttuamme olin nähnyt murheen ihmisten kasvoilla. Tajusin silloin, kuinka siunattuja me olimme sen tähden, että meidän kotimme olivat säästyneet tuholta.
Sade jatkui yhä, kun aloimme jakaa avustuspakkauksia mutaisessa, kattoa vailla olevassa urheiluhallissa, mutta sillä ei ollut meille väliä. Avustuspakkauksissa oli muovitarjottimia, kattiloita, lautasia, lusikoita, haarukoita, laseja ja pulloja, ja olimme antaneet niille lempinimen ”kotiinpaluupakkaus”. Kun perheeni ja minä ojensimme avustuspakkauksia ihmisille, he hymyilivät ja kiittivät meitä lämpimästi.
Ihmisten suunnaton kiitollisuus kohotti mielialaani, ja tunsin Hengen vaikutuksen. Heidän hymynsä olivat osoitus siitä, että on olemassa toivoa ja etteivät taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus koskaan jätä meitä vaan tuovat aina valoa synkkiin päiviimme.
Tiedän, että jos palvelemme ja rakastamme toisiamme, me saamme iankaikkisia siunauksia ja perimme sellaisia ominaisuuksia, joita Kristuksella on. Palvelemisen siunaukset eivät tule aina heti, mutta ne tulevat, jos me jatkamme muiden palvelemista vilpittömin sydämin. Minä tiedän, että ”kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).