Pappeuden siunauksia saadaan ja annetaan
Julie Keyes, Brittiläinen Kolumbia, Kanada
Kuvitus Bradley Clark
Joitakin vuosia sitten kun perheemme söi päivällistä erään toisen seurakuntaamme kuuluvan avioparin kanssa, saimme puhelun paikallisen sairaalamme ensiapuosastolta. Soittaja kysyi mieheltäni, joka palveli tuolloin vaarnanjohtajana, voisiko joku kirkostamme tulla katsomaan 17-vuotiasta nuorukaista, joka oli saanut vakavan päävamman.
Saavuttuaan sairaalaan mieheni sai tietää, että nuori mies oli pudonnut parvekkeelta noin 9 metrin korkeudesta betoniselle jalkakäytävälle. Hän oli tajuton, eikä hänen uskottu jäävän henkiin.
Mieheni ja veli, jonka kanssa olimme syöneet päivällistä, antoivat nuorukaiselle siunauksen. Noin 1 600 kilometrin päässä asuviin omaisiin otettiin yhteyttä ja heille kerrottiin pojan voinnista.
Ihme kyllä nuori mies tuli muutaman päivän tehohoidon jälkeen tajuihinsa ja alkoi parantua. Hänen vanhempansa kävivät neljän viikon ajan päivittäin hänen luonaan sairaalassa. Sitten he lennättivät hänet kotiin Arizonaan, jotta hän voisi toipua täysin.
Kuinka ihmeellistä olikaan todistaa pappeuden parantamisvoiman toimivan tavalla, joka soi tälle nuorukaiselle uuden mahdollisuuden saada terve tulevaisuus. Ja kuinka kiitollinen olinkaan aviomiehestä ja muista seurakunnan jäsenistä, jotka olivat valmiita toimittamaan pappeuden palvelutyötä ja toimimaan jumalallisella valtuudella.
Tunsin syvää myötätuntoa nuorukaisen vanhempia kohtaan, jotka olivat olleet niin kaukana pojastaan tämän kriisin hetkellä. Olin kuitenkin iloinen siitä tiedosta, että he olivat tunteneet tiettyä varmuutta saadessaan kuulla, että heidän poikansa oli saanut pappeuden siunauksen ja että kirkon jäsenet auttoivat mielellään.
Noita vanhempia kohtaan tuntemani empatia syveni suuresti muutama vuosi myöhemmin, kun sain puhelun, jossa minulle ilmoitettiin, että oma poikani, joka asui yli 3 200 kilometrin päässä, oli joutunut auton töytäisemäksi ajaessaan polkupyörällä yliopistolle, missä hän oli työssä ja opiskeli. Vaikka tunsin olevani voimaton auttamaan häntä, tunsin kiitollisuutta ja lohtua kuullessani, että kokoaikaiset lähetyssaarnaajat oli kutsuttu antamaan hänelle pappeuden siunaus ja että seurakunta St. Paulissa Minnesotan osavaltiossa huolehti hänen perheensä tarpeista. Seurakunnan jäsenet toivat aterioita heidän kotiinsa ja auttoivat hänen vaimoaan – joka oli synnyttänyt päivää ennen onnettomuutta – pitämään huolta heidän kolmesta muusta lapsestaan.
Kuvitelkaa, kuinka kiitollisuuteni lisääntyi, kun sain tietää, että se lähetyssaarnaaja, joka oli antanut siunauksen pojalleni, oli sama nuorukainen, joka oli saanut siunauksen mieheltäni viisi vuotta aiemmin. Hämmästyin sitä, että tuo palvelus oli johtanut aivan täysimittaiseen vastapalvelukseen!
Uskoni rakastavaan taivaalliseen Isään ja kiitosrukoukseni Hänelle ovat lisääntyneet entisestään, kun pohdin sitä, että Hän tuntee meidät kaikki ja tietää, mitä tarvitsemme. Uskon, että se nuori lähetyssaarnaaja oli paikalla, jotta me voisimme kokea Jumalan ennaltatietämisen hyvin henkilökohtaisella tavalla.