Kotimme, perheemme
Me tiedämme, missä hän on
Kirjoittaja asuu Kolumbiassa.
Iankaikkisena perheenä huomiomme keskittyy aina Jumalaan.
Kuvitus Michael T. Malm
Kun näimme kahden nuoren miehen kasvot kotiovemme yläikkunoista Kolumbiassa, luulimme heidän seisovan jonkin esineen päällä, jotta he näkisivät sisälle. He eivät seisseet minkään päällä. He olivat vain hyvin pitkiä! Kolmivuotias poikamme Pablo Ezequiel tuijotti heitä hämmästyneenä. Muutamassa päivässä heistä tuli hänen parhaita ystäviään.
Perheemme – vaimoni Ludy, tyttäret Erika ja Yesica ja pieni Ezequiel – etsi Herraa. Elimme jo joidenkin evankeliumin periaatteiden mukaan: pidimme ruokarukouksen, rukoilimme koko perhe yhdessä ja meillä oli perheen yhteisiä toimintoja. Elämämme perustui perheen ykseyteen. Noiden kahden ”ison enkelin”, kuten Ezequiel lähetyssaarnaajavanhimpia kutsui, ilmaantuminen todisti, että olimme toimineet oikein, kun vahvistimme perhettä ja keskityimme Jumalaan.
Pyhät kirjoitukset oppaanaan vanhimmat Fa ja Fields opettivat meille tien. Olimme kysyneet Herralta, missä meidän pitäisi palvella Häntä. Mormonin kirja ja palautettu evankeliumi antoivat vastaukset jokaiseen kysymykseen, jota olimme käsitelleet vuosien varrella perheemme keskusteluissa. Vastaukset olivat juuri sitä mitä kaipasimme, ja pian meistä tuli kirkon jäseniä. Vuotta myöhemmin teimme liittoja ja meidät sinetöitiin iankaikkiseksi perheeksi Bogotán temppelissä.
Tunsimme suurta iloa tiedosta, että olimme saattaneet lapsemme evankeliumin tielle. Henki oli läsnä elämässämme ja kodissamme, ja Ezequiel, joka oli silloin nelivuotias, piti rukouksen, jota emme koskaan unohda. Hän sanoi: ”Rakas taivaallinen Isä, me kiitämme Sinua tästä hienosta pienestä pojasta, joka minä olen. Aamen.” Me kaikki sanoimme aamen ja halasimme hymyillen toisiamme. Tuo pieni poika oli ilomme.
Seuraavina vuosina otimme tavaksi käydä säännöllisesti temppelissä, ja pystyimme tekemään niin pari kolme kertaa joka vuosi. Asuimme yli 400 kilometrin päässä temppelistä, mutta meistä se ei tuntunut koskaan olevan kaukana. Valmistautuminen temppeliin menoon oli meistä aina hauskaa. Sukututkimustyö on lapsillemme tärkeää, ja heistä oli ihanaa osallistua kasteisiin kuolleiden puolesta. Valmistauduimme Herran huoneeseen aina kunnioittavasti, ja sitten siellä koimme aina jotakin taivaallista.
Ezequiel varttui hengessä ja uskossa. Hänen äitinsä oli hänen kallein aarteensa. Hänellä oli aina jokin erityinen kohteliaisuus äidilleen. Kerran hän sanoi äidilleen: ”Mama, minä rakastan sinua enemmän kuin dinosauruksen luita!” Me kaikki nauroimme, koska dinosauruksen luiden etsiminen oli hänen lempipuuhaansa.
Kallisarvoinen poikamme Ezequiel eli 14 vuotta elämästään meidän kanssamme evankeliumissa, joka yhdistää meidät. Hän oli aina nopea tottelemaan. Hänen rakkautensa säteili kodissamme. Hänen siskonsa ja pyhien kirjoitusten pyhät olivat hänen roolimallejaan. Hän oli täynnä elämää ja toimintaa. Hän ei koskaan jäänyt pois seminaarin oppitunneilta. Hän täytti kotimme onnella. Hän oli kunnioittava jakaessaan sakramenttia. Mutta yhteinen elämämme muuttui, kun Ezequiel kutsuttiin kotiin taivaallisen Isämme luo. Me kaipaamme häntä enemmän kuin pystymme kuvailemaan.
Hänet vei meiltä eräs harvinainen infektio. Hänen poismenonsa tuomasta valtavasta tuskasta huolimatta me olemme varmoja siitä, että saamme olla hänen kanssaan jälleen. Meillä on lupaus, jonka olemme saaneet temppelisinetöimisessämme. Hänen poismenonsa jättämä tyhjyys on täyttynyt tiedosta, että Herra kutsui hänet palvelemaan lähetystyössä muualla. Ezequielin hautajaiset olivat niin erityinen tilaisuus, että monet ihmiset tunsivat halua tutustua kirkkoon. Toivoin aina, että hän palvelisi lähetystyössä, ja nyt hän palvelee. Pelastussuunnitelman ansiosta me tiedämme, missä Ezequiel on ja kenen kanssa hän on.
Olemme edelleen keskittyneet perheeseemme ja Jumalaan. Todistamme, että Jumala elää ja että Hänellä on suunnitelma elämäämme varten. Meidän täytyy jatkaa eteenpäin uskossa. Rakkaan ihmisen poissaolo muistuttaa meitä jumalallisesta suunnitelmasta.
Lohdullisimpia sanoja, mitä olemme löytäneet, ovat profeetta Joseph Smithin sanat. Sydämessämme me tunnemme niiden olevan totta: ”Herra ottaa pois monia jo lapsuudessa, jotta he välttyisivät ihmisten kateudelta ja tämän nykyisen maailman murheilta ja pahuudelta. He olivat liian puhtaita, liian suloisia elämään maan päällä. Sen tähden meillä ei, asiaa oikein tarkasteltuamme, ole syytä murehtia vaan riemuita siitä, että heidät on vapautettu pahasta ja että me saamme heidät pian jälleen.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 182–183.)
Toivo siitä, että näemme Ezequielin jälleen ylösnousemuksen aamuna, tuo rohkeutta sieluumme ja auttaa meitä kestämään synkät päivät.