Opettaminen Vapahtajan tavalla
Elefantti luokkahuoneessa
Opettajaneuvoston kokoukset muuttavat sekä sitä, kuinka opetamme, että sitä, kuinka opimme.
Miswakhe Sitolella on edessään haaste. Koska hän on pyhäkoulun johtaja, hänellä on Jumalan antama vastuu kehittää osaltaan evankeliumin oppimista ja opettamista seurakunnassa.1
Mutta hänen seurakuntansa jäsenet Johannesburgissa Etelä-Afrikassa ovat joissakin tapauksissa hyvin erilaisia taustoiltaan ja odotuksiltaan. Jotkut ovat saaneet hyvän koulutuksen, toiset eivät. Monille on opetettu, että oppilaan tehtävä on kuunnella, ei puhua. Toisilla on edessään raskas kulttuuriin liittyvä kamppailu sen ymmärtämiseksi, että sekä miesten että naisten tulee osallistua opetukseen kirkossa ja kotona.
”Meillä on myös ihmisiä, jotka puhuvat eri kieliä”, veli Sitole sanoo. ”Mutta Henki haluaa johdattaa jokaista.”
Kun viime vuonna esiteltiin opettajaneuvoston kokoukset ja ohjelma Opettaminen Vapahtajan tavalla, seurakunnat kaikkialla kirkossa alkoivat järjestää opettajaneuvoston kokouksia, jotta niissä voidaan keskustella, oppia ja harjoitella, mitä Vapahtajan tavalla opettaminen tarkoittaa.
Silloin veli Sitole alkoi nähdä, kuinka opettajaneuvoston kokoukset voisivat olla hänen seurakuntansa siunaukseksi. Kulttuuriin liittyviä haasteita voitaisiin käsitellä, opetukseen osallistumista voitaisiin lisätä ja jäsenten eri näkökannat voisivat osoittautua siunauksiksi.
Kuten monet muut eri puolilla maailmaa, veli Sitole ymmärsi, ettei Herra käytä opettajaneuvoston kokouksia pelkästään muuttaakseen sitä, kuinka me opetamme, vaan Hän käyttää niitä myös muuttaakseen sitä, kuinka me opimme.
Elefanttisovellus
Yksi kiinnostavimmista veli Sitolen tekemistä havainnoista oli se, että kun opettajat antavat oppilaille mahdollisuuksia osallistua omaan oppimiseensa, kaikki hyötyvät eri näkökantojen tuomasta laajemmasta näkemyksestä.
Veli Sitole oppi ymmärtämään sen eräässä opettajaneuvoston kokouksessa, kun yksi seurakunnan jäsenistä kertoi vertauksen sokeista miehistä ja elefantista soveltaen sitä hieman. Vertauksessa kerrotaan, kuinka kuusi sokeaa miestä kuvailivat kukin elefanttia eri tavoin (jalka on kuin pilari, häntä on kuin köysi, kärsä on kuin vesiletku jne.), koska jokainen kosketti elefantista eri osaa.2
”Mutta oletetaan, että elefantti kuvaa evankeliumin opettamista”, veli Sitole sanoo. ”Silloin meidän pitää mahdollistaa se, että luokan jokainen jäsen voi kertoa näkökantansa, jotta saavutamme yhdessä yhteisen ymmärryksen siitä, kuinka evankeliumi siunaa meitä kaikkia.”
Siksi veli Sitolen seurakunnassa opettajat istuvat opettajaneuvoston kokouksessa aina pöydän ympärillä – keskustelun edistämiseksi. ”Se muistuttaa meitä siitä, että jokaisella on yhtäläinen ääni”, hän sanoo.
Heidän tarpeidensa mukaan
Tokiossa Japanissa Natsuko Soejima arveli, ettei pystyisi opettamaan hyvin. ”Kun minut kutsuttiin nuorten pyhäkoulun opettajaksi”, hän sanoo, ”kerroin piispalle, että minua pelottaisi. Mutta piispa sanoi, että kutsu oli tullut Jumalalta, joten otin sen vastaan.”
Sisar Soejimasta luokka oli ryhmänä pelottava, koska kullakin oppilaalla oli yksilöllisiä haasteita. Kahdella nuorista oli kuulovamma. Jotkut luokan jäsenistä, jotka olivat muuttaneet Japaniin muista maista, puhuivat vain englantia. Hän arkaili myös ikäeroa itsensä ja luokkansa jäsenten välillä.
Sitten eräässä opettajaneuvoston kokouksessa sisar Soejima löysi ratkaisun. ”Puhuimme luokan jokaisen jäsenen rakastamisesta, heidän nimiensä opettelemisesta, rukoilemisesta heidän puolestaan yksi kerrallaan ja opettamisesta – Hengen johdatuksella – heidän tarpeidensa mukaan”, hän selittää, ”joten aloin tehdä niin.” Hän teki myös jotakin muuta neuvostossa oppimaansa: ”Käytin kieltä, joka välitti rakkauttani.”
Tulos? ”Sydämeni muuttui. Aloin tuntea kiintymystä oppilaitani kohtaan. Välitin niistä, jotka olivat poissa, ja rukoilin heidänkin puolestaan. Heti kun yksi oppiaihe oli pidetty, aloin valmistella seuraavaa, jotta minulla olisi aikaa miettiä opettamismahdollisuuksia. Olin pakahtua ilosta.”
Erityisiä vastauksia
Brad Wilson, pyhäkoulun johtaja Minnesotassa Yhdysvalloissa, huolehtii siitä, etteivät opettajat lähde opettajaneuvoston kokouksesta ennen kuin he ovat keskustelleet siitä, kuinka he aikovat muuttua oppimansa perusteella.
”Noudatamme julkaisun Opettaminen Vapahtajan tavalla runkoa”, veli Wilson sanoo. ”Keskustelemme opettajien kokemuksista ja sitten keskustelemme yhdestä ehdotetuista aiheista. Avustajana esitän kysymyksiä ja tiivistän ajatuksia. Sitten harjoittelemme toteutusta. Jakaudumme pieniin ryhmiin ja keskustelemme siitä, mitä kukin aikoo tehdä eri tavoin tämänpäiväisen kokouksemme johdosta.”
Ron Goodson, joka on diakonien koorumin opettaja samassa seurakunnassa, sanoo, että häneen on tehnyt vaikutuksen se, kuinka veli Wilson ”valmentaa” neuvostoa. ”Puhumme siitä, kuinka Vapahtaja opettaisi”, hän sanoo. ”Kun sitten tunnen Hengen vaikutusta, ajattelen: ’Tämä on sellaista, mitä minun pitää kokeilla luokassani.’ Vapahtajan ajatteleminen muuttaa lähestymistapaani. En pohdi enää niinkään sitä, että minun on valmistettava oppiaihe, vaan enemmän sitä, mitä nämä diakonit tarvitsevat ja kuinka voin osaltani antaa sitä heille.”
Hän muistaa kirjoittaneensa päiväkirjaansa: ”Osallistuin tänään opettajaneuvoston kokoukseen, ja minun pitää tehdä seuraavaa.” Itse asiassa hänen päiväkirjansa on täynnä sellaisia muistiinpanoja. Nyt hän valmistautuu etukäteen: ”Kun aloittaa varhain, saa kehotuksia koko viikon ajan.” Hän kysyy diakoneilta, mitä heidän elämässään tapahtuu: ”Pystyn tehokkaammin auttamaan heitä, kun tunnen heidät paremmin.” Ja hän kutsuu diakoneja auttamaan opettamisessa: ”Kun he tekevät niin, hekin oppivat paremmin.”3
Jatkoin laulamista
”Puhuimme neuvostossamme siitä, kuinka musiikki voi luoda Hengelle otollisen ilmapiirin”, kertoo Jocelyn Herrington, Alkeisyhdistyksen opettaja samassa minnesotalaisessa seurakunnassa. ”Olin myöhemmin opettamassa päivänsäteitä. Ajattelin: ’Laulan, kun he värittävät, ja siitä tulee mukavaa.’ Aloin laulaa, ja kaikki lapset pysähtyivät kuuntelemaan. Niinpä jatkoin laulamista. Se tosiaan toi Hengen, ja kun olin laulanut, he olivat kunnioittavia ja odottivat, että puhuisin. Olimme keskustelleet [neuvostossa] siitäkin, että tilaisuuden tullen voi todistaa. Niinpä todistin sanoilla, joita lapset pystyivät ymmärtämään.”
Sisar Herrington sanoo, että hän arvostaa Alkeisyhdistyksen opettajien ottamista mukaan neuvoston kokouksiin. ”Puhumme aikuisten opettamisesta”, hän kertoo, ”mutta sitten veli Wilson kysyy: ’Entä nuorten opettaminen? Entä lasten opettaminen?’ Hän palauttaa mieleemme sen, että kyse on kaikista eri ikäryhmistä.”
Neuvostosta neuvostoon
Adam Martin, seurakunnan pyhäkoulun johtaja Calgaryssa Albertan provinssissa Kanadassa, sanoo arvostavansa seurakuntaneuvostolta saatuja ehdotuksia. ”Apuyhdistyksen johtaja tai vanhinten koorumin johtaja sanoo: ’Haluaisimme opettajien keskittyvän tähän’, joten otamme asian puheeksi opettajaneuvoston kokouksessa”, hän kertoo.
Kun opettajaneuvoston kokouksia alettiin pitää, opettajat eivät tienneet, mitä odottaa, joten hän kutsui monia kokouksiin henkilökohtaisesti ja esitteli koulutusaineistoa, jota on sivustolla opettaminen.lds.org. ”Nyt kaikki sujuu”, hän sanoo. ”He tietävät, että se on paikka, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista.”
Eräässä äskettäisessä kokouksessa keskityttiin Hengen mukaan toimimiseen. ”Puhuimme siitä, että pitää valmistautua hyvin mutta ettei kaikkea aineistoa ehdi opettaa”, hän sanoo. ”Eräs sisar kertoi, että hänestä oli aina tuntunut, että hänen pitäisi puhua jokaisesta kohdasta oppiaihesuunnitelmassaan. Näin hänen saavan oivalluksen, kun puhuimme innoituksen mukaan toimimisesta keskustelun ohjaamisessa.”
Löydämme ratkaisuja yhdessä
Jokaisessa opetustilanteessa on omat mahdollisuutensa, haasteensa ja ajateltavissa olevat siunauksensa. Siksi neuvostot ovat tehokkaita, koska niissä opettajat voivat Hengen avulla etsiä ja löytää vastauksia omiin erityisiin haasteisiinsa.
Geoffrey Reid, vaarnan pyhäkoulun johtaja Arizonassa Yhdysvalloissa, sanoo opettajaneuvoston kokousten toimivan parhaiten, kun opettajat ymmärtävät, että heidän tarkoituksensa on neuvotella: ”Silloin he näkevät, että he voivat auttaa toisiaan.”
Hänen mukaansa vaarna keskittyy auttamaan opettajia siirtymään ajatuksesta ”Suoriudunko hyvin?” ajatukseen ”Kuinka sanoma otetaan vastaan?”
Marisa Canova, Alkeisyhdistyksen opettaja kyseisessä vaarnassa, sanoo, että vastauksena Hengen kehotukseen, jonka hän sai opettajaneuvostossa, hän kannustaa nyt Uskolliset 8 -luokkansa oppilaita rukoilemaan toistensa puolesta. Se on ollut tehokasta, mutta ei ehkä toimisi samalla tavoin aikuisten luokassa. ”Rukoileminen suuren Evankeliumin oppi -luokan jokaisen jäsenen puolesta saattaisi olla ylivoimaista”, hän sanoo. ”Onneksi nämä opettajat sanovat: ’Kuinka voimme mielestänne mukauttaa tuon omaan luokkaamme sopivaksi?’ Ja me löydämme yhdessä ratkaisuja.”
Hän sanoo: ”Arvostan opettajaneuvoston kokouksissa sitä, että niissä meillä on aikaa pohtia, kuinka pärjäämme ja miten toimimme. On hyödyllistä saada tukea ja palautetta ja tuntea, että kaikki tekevät työtä samaa tavoitetta kohti. Pidän myös erilaisista näkökannoista, joita monilukuinen joukko tuo keskusteluun. Se auttaa minua pohtimaan asioita, joita en varmasti yksinäni olisi tullut ajatelleeksi.”
Kun osallistumme opettajaneuvoston kokouksiin ja kerromme ajatuksistamme, näkemyksemme elefantista nimeltä ”evankeliumin opettaminen” alkaa selkiytyä. Kuten veli Sitole Afrikassa, monet jäsenet eri puolilla kirkkoa huomaavat, että kun kykymme opettaa Vapahtajan tavalla kehittyy, se muuttaa sekä sen, kuinka opetamme, että myös sen, kuinka opimme.