2017
Kuinka katutaidetta tekevä lähetyssaarnaaja piirsi uskonsa
2017


Kuinka katutaidetta tekevä lähetyssaarnaaja piirsi uskonsa

spray paint cans

Kun olin viimein kelvollinen palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä, minut kutsuttiin palvelemaan Aucklandin tongankieliselle lähetyskentälle Uuteen-Seelantiin. Vaikka esivanhempani ovat Tongasta, minulla oli vaikeuksia oppia tongan kieltä. Minulla oli todella paljon sanottavaa, mutta koska en osannut puhua kieltä, sanani olivat harvassa, yksinkertaisia ja väärin äännettyjä.

Rakastan tätä evankeliumia ja rakastan katutaidetta, joten päätin yhdistää ne kaksi. Pakkasin mukaan pyhät kirjoitukseni, luonnoslehtiön, hiiliä, tusseja ja spraymaalipurkkeja. Toverini nauroivat ja kysyivät: ”Mitä aiot tehdä spraymaalilla?” Selitin: ”Minä en ehkä vielä puhu tätä kieltä, mutta voin näyttää muille todistukseni.”

Koko lähetystyöni loppuajan opetin muille Kristuksesta katutaiteen keinoin – piirsin paperille, en rakennuksiin – ja Hengen avulla. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, se toimi. Monet ihmiset eivät halunneet kuulla sanomaani, joten piirsin sen. Ovet ja silmät avautuivat, kun kerroin heille, että tein graffiteja. He eivät uskoneet minua. He antoivat minulle kolme minuuttia aikaa, ja minä piirsin sanan usko samalla kun opetin heille siitä. Heidän joukossaan oli monia, jotka tunsivat, ettei heitä ymmärretty eikä rakastettu. Saatoin todistaa, että uskomalla Kristukseen me voimme tuntea Hänen rakkautensa ja anteeksiantonsa, ja Hän voi auttaa meitä muuttumaan paremmiksi. Hän auttoi minua.

Valmistautumalla vuosia lähetystyötäni varten sain todistuksen Kristuksen sovituksesta sekä Hänen voimastaan auttaa minua voittamaan heikkouteni ja kertomaan vahvuuksieni avulla muille siitä, mitä tiesin. Loppujen lopuksi se oli seitsemän vuoden arvoista.