Rakkauden ja palvelun perintö
Presidentti Thomas S. Monsonin ruumis oli julkisesti nähtävänä konferenssikeskuksessa 11. tammikuuta 2018. Hautajaiset pidettiin seuraavana päivänä konferenssikeskuksessa. Sen jälkeen samana iltapäivänä arkku laskettiin hautaan yksityistilaisuudessa Salt Lake Cityn hautausmaalla.
Minulle on siunaus saada tänään lausua teille joitakin sanoja isäni, presidentti Thomas Spencer Monsonin, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 16. presidentin, muistoksi. Tänään tämä konferenssikeskus on täynnä rakkauttanne ja rukouksianne. Kiitän teitä läsnäolostanne ja tuestanne.
Haluamme perheenä kiittää niitä lukuisia henkilöitä, jotka ovat siunanneet isäämme palvelemisellaan ja huolenpidollaan. Esitämme vilpittömät kiitokset presidentti Henry B. Eyringille ja presidentti Dieter F. Uchtdorfille. Kiitämme jokaista kahdentoista apostolin koorumin jäsentä. Kiitämme myös niitä monia muita, jotka ovat kirkon johtavia auktoriteetteja ja virkailijoita. Presidentti Monsonin toimistohenkilöstö ja muut työntekijät ovat vertaansa vailla. Isäni turvallisuushenkilöt, etenkin Tracy Monson ja Dan Stephens, ovat tarjonneet ainutlaatuista palvelua ammattitaidollaan ja huolenpidollaan. Kiitämme erityisesti hänen hoitohenkilökuntaansa, etenkin sisar Aleese Walkeria. Olemme kiitollisia myös isämme omistautuneille fysioterapeuteille, hammaslääkäreille ja lääkäreille, mukaan lukien hänen sisätautilääkärinsä, tohtori Russell Maxwell. Olette kaikki olleet huomionarvoisia herkeämättömässä myötätunnossanne ja huolenpidossanne.
Haluan kiittää aviomiestäni Rogeria ja meidän lapsiamme siitä, että he tukivat minua palvellessani isääni ja heidän isoisäänsä.
Rakas isä, on ollut pyhä siunaus ja kunnia pitää sinusta huolta, kuten omistautunut äitini pyysi. Tiedän, että meillä on ollut enkeleitä ympärillämme tukemassa meitä.1
Lopuksi haluan kiittää teitä, kirkon jäseniä. Teidän päivittäisillä rukouksillanne niiden 54 vuoden ajan, kun isäni palveli apostolina ja sitten kirkon presidenttinä, on ollut suuri vaikutus.
Tänä päivänä olen syvästi kiitollinen isästäni ja hänen luomastaan perinnöstä – rakkauden ja palvelun perinnöstä. Vaikka isäni oli profeetta, hän tiesi, ettei ollut täydellinen. Hän turvasi nöyrästi Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen koko sydämestään ja yritti olla Hänen kaltaisensa. Noin vuosi sitten hän oli työskentelemässä toimistossaan. Esillä oli avattuna Ensign-lehti, ja siinä oli hänen kuvansa. Isä osoitti kuvaa ja sanoi: ”Tunnen tuon kaverin. Hän yritti parhaansa.”
Rakkauden perintö
Yksinkertaisesti ”yrittämällä parhaansa” presidentti Monson jätti unohtumattoman rakkauden perinnön. Hän rakasti Herraa ja hän rakasti ihmisiä. Hän näki meidän mahdollisuutemme ja uskoi vilpittömästi meidän kykyymme muuttua ja edistyä Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla.
Hän rakasti vanhempiaan, sisaruksiaan ja sukulaisiaan. Hän rakasti suloista iankaikkista kumppaniaan – kaunista, hiljaista Francesia, joka tuki häntä uskollisesti ja mahdollisti kaiken. Hän rakasti perhettään ja jokaista lähetyssaarnaajaansa itäisessä Kanadassa. Erityisesti hän rakasti lastenlapsiaan. Huolimatta kiireisestä aikataulustaan hän loi heille lukuisia yhteisiä muistoja. Hän oli aidosti kiinnostunut heidän jokaisen elämästä.
Täysin tuntemattomatkin tunsivat presidentti Monsonin rakkauden. Kerran vieraillessaan paikallisessa hoivakodissa hän kätteli erästä pyörätuolissa olevaa miestä. Mies katsahti häneen ja sanoi arasti: ”Presidentti Monson, sinä kättelit minua, mutta minä tarvitsen halauksen.” Yhtään empimättä isä kumartui halaamaan häntä hellästi.
Isäni lainasi usein Vapahtajan suurta käskyä:
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”2
Hän halusi myös elää tämän käskyn mukaan joka ainoa päivä.
Palvelun perintö
Näytelmässään Kaksi nuorta veronalaista William Shakespeare kirjoitti viisaasti, että ei rakasta se, joka ei osoita rakkauttaan.3 Isäni ymmärsi sen hyvin ja osoitti rakkauttaan muita kohtaan noudattamalla Vapahtajan esimerkkiä: ”Hän kulki ympäri maata [ja] teki hyvää – –, sillä Jumala oli hänen kanssaan.”4 Isä käytti koko elämänsä muiden palvelemiseen.
Sain etuoikeuden olla isäni toverina monilla hänen henkilökohtaisilla vierailuillaan. Kävimme säännöllisesti hänen elinikäisen ystävänsä, 98-vuotiaan vanhin Glen Ruddin luona. Kerran edellisestä vierailustamme oli kulunut liian kauan aikaa. Eräänä päivänä isäni toimistossa oleva sihteeri vastasi vanhin Ruddin puhelinsoittoon. Vanhin Rudd kysyi: ”Onko presidentti Monson vierailemassa sairaiden, ahdistettujen ja ikääntyneiden luona? Jos näin on, minäkin kuulun siihen joukkoon!” Vastasimme siihen pian käymällä hänen luonaan. Vierailun jälkeen isä kääntyi puoleeni hymyillen ja sanoi: ”Ann, minusta tuntuu, että olemme tänään tehneet jotakin hyvää.”
Isäni halu palvella muita oli usein suurempi kuin hänen mahdollisuutensa palveluun, kun otetaan huomioon hänen monet vastuulliset tehtävänsä. Lannistumatta hän löysi ratkaisun: hän järjesti muita palvelemaan tarvitulla tavalla hänen puolestaan. Hänellä oli tapana soittaa tarkkaan valituille henkilöille ja sanoa: ”Onko siellä ystäväni Mac? Täällä on Tom. Miltä sinusta tuntuisi maalata tänään valoisa kohta sieluusi?” Käännettynä se tarkoitti, että presidentti Monson tarvitsi ystävän palvelusta. ”Mac” tarjosi tietysti innokkaasti apuaan.
Meidän ei tarvitse olla kirkon presidentti, jotta voisimme huomata toisen ihmisen tarpeen ja ”maalata valoisan kohdan sieluumme”. Isä sai usein ”sepä olisi ystävällinen teko” -tunteen ja toimi sen mukaan. Ja sitten hän sai tietää, että se oli vastaus jonkun rukoukseen. Noudattamalla Hengen kehotuksia meidänkin yksinkertaiset palvelutyömme voivat olla vastauksia rukouksiin ja voimme viedä tätä perintöä eteenpäin palvelemalla muita.
Vähän yli vuosi sitten isä ja minä kävimme erään toisen pitkäaikaisen ystävän luona. Hän oli 94-vuotias ja vakavasti sairaana. Isä sanoi kovalla äänellä: ”Onko siinä ystäväni Brent Goates?” Veli Goates avasi silmänsä ja sanoi suurin ponnistuksin ja liikuttuneena: ”Tom, sinä tulit. Hienoa. Hienoa.”
Isä selitti: ”Brent, en olisi missään muualla mieluummin kuin nyt täällä kanssasi. Olen siellä, missä Herra haluaisi minun olevan.” Isä jutteli hänen kanssaan ikään kuin he olisivat jälleen nuoria ja Brent olisi energinen, kykenevä mies; sen jälkeen hän antoi veli Goatesille pappeuden siunauksen. Lähtiessämme sieltä ja kävellessämme jalkakäytävää autolle isäni sanoi: ”Herra antoi meille pappeuden, jotta me palvelisimme ja siunaisimme muita. On suurenmoinen siunaus vierailla ystäväni luona ja antaa hänen tietää, että hänet muistetaan. Minusta tuntuu, että olemme tänään tehneet jotakin hyvää, Ann.” Sinä päivänä isäni oli yhtä hymyä. Hän vihelteli. Hän oli onnellinen.
Katsellessani isääni ymmärsin, että hän tiesi, kuinka saada todellista iloa. Omistautuneen palvelemisensa kautta hän oli oppinut, että ilo tulee siitä, että rakastaa Herraa ja palvelee lähimmäistään. Tämä ilo on meidän jokaisen ulottuvilla. Ei ole parempaa tapaa kunnioittaa isääni, profeettaa, sekä Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta kuin se, että elää joka päivä niin, että päivän päättyessä voimme todella sanoa: ”Minusta tuntuu, että olen tänään tehnyt jotakin hyvää.”
Minulla on todistus. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on totta. Tiedän, että Jumala elää ja rakastaa lapsiaan. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette rakastaneet ja kunnioittaneet isääni, presidentti Thomas Spencer Monsonia. Seuratkoon jokainen meistä edelleen Herran profeettaa. Katsokaamme Kristukseen, täydelliseen Herraamme ja Lunastajaamme, ikuisena esimerkkinämme. Vilpitön rukoukseni on, että rakas isäni ja jonakin päivänä me kaikki kuulemme nämä sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. – – Tule herrasi ilojuhlaan!”5
Sanon tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.