Profeetta aikaamme varten
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Tunnen suurta kunniaa ja kiitollisuutta etuoikeudesta osoittaa kunnioitusta presidentti Thomas S. Monsonille, Jumalan profeetalle ja rakkaalle ystävälleni.
Tänä herkkänä hetkenä tunteet ja ajatukset kumpuavat syvältä eivätkä sanat riitä ilmaisemaan rakkauttani, kiitollisuuttani ja suruani.
Harriet ja minä ilmaisemme sydämellisen myötätuntomme, osanottomme ja kiitollisuutemme perheelle, kaikille, jotka ovat rakastaneet häntä, ja niille monille, jotka ovat niin hellästi huolehtineet hänestä. Erityinen kiitos kuuluu Ann Monson Dibbille, presidentti Monsonin tyttärelle. Presidentti Monsonin rakkaan vaimon Francesin kuoleman jälkeen Annin omistautunut palvelu sisarustensa ja suvun tukemana siunasivat suuresti presidentti Monsonia tämän elämän ehtoopuolella.
Perheenjäsenillä on rintapielessä presidentti Monsonin lempivärin kunniaksi keltainen ruusu.
Kuinka paljon kaipaankaan presidentti Monsonia! Pidin häntä ystävänä kauan ennen kuin tapasin hänet. Uskon, että kaikki, jotka tunsivat hänet, kuulivat häntä tai näkivät hänet, vaikka vain etäältä, pitivät itseään hänen ystävinään.
Kun sisar Uchtdorf ja minä matkustimme maailmalla, ihmisillä oli tapana välittää rakkautensa, kiitollisuutensa ja rukouksensa rakkaalle profeetalleen. Näitä sydämellisiä tervehdyssanoja tuli nuorilta, vanhoilta, aivan kaikenikäisiltä.
Thomas S. Monson oli mies kaikkia aikoja varten, todellinen hengen jättiläinen. Hänellä oli runsaasti tietoa, uskoa, rakkautta, näkemystä, todistusta, rohkeutta ja myötätuntoa – hän ei koskaan johtanut tai palvellut korokkeelta käsin, vaan aina samalta tasolta. Hänellä oli sydämessään erityinen sija köyhille ja puutteenalaisille. Tulemme kaipaamaan hänen ääntään, hänen vakauttaan, hänen luottamustaan Herraan, hänen hymyään, hänen älyään, hänen innokkuuttaan, hänen myönteisyyttään ja hänen kertomuksiaan, joita pidän vertauksina Jumalan nykypäivän profeetalta.
Nyt on kulunut 24 vuotta siitä, kun presidentti Monson kutsui Harrietin ja minut toimistoonsa ja esitti minulle kutsun palvella kirkon johtavana auktoriteettina. Harrietilla ja minulla oli vaikeuksia käsittää sen hetken merkittävyys ja sen kauaskantoiset vaikutukset elämäämme.
Presidentti Monsonin lämpimyys, henkilökohtainen kiinnostus, kannustus, into työhön ja profeetallinen arvokkuus saivat meidät kuitenkin tuntemaan tyyneyttä ja rauhaa. Tunsimme olevamme sellaisen henkilön luona, joka tunsi Vapahtajan, joka oli Hänen palvelijansa ja jonka taivaallinen Isämme tunsi.
Erityisiä siunauksia presidentti Monsonilta saivat Saksa ja sen kansa. Hänen vahva uskonsa vahvisti osaltaan meidän uskoamme kylmän sodan vuosina. Sen lisäksi että hän toi matkalaukuittain vaatteita ja muita tavaroita jäsenille Itä-Saksassa, hänen lausumassaan voimallisessa apostolisessa rukouksessa vuonna 1975 luvattiin uskomattomia hengellisiä siunauksia. Presidentti Monson tuli takaisin silloisen vanhin Russell M. Nelsonin kanssa seuraamaan näitä jumalallisia lupauksia. Ne kaikki toteutuivat, vaihe vaiheelta. Jumalan profeetta oli puhunut, ja Jumala kunnioitti palvelijansa uskoa ja työtä.
Kun Harriet ja minä matkustimme presidentti Monsonin kanssa erääseen konferenssiin Hampuriin, hän kysyi Michael Panitschista, entisestä vaarnanjohtajasta ja patriarkasta, yhdestä kirkon järkkymättömistä pioneereista Saksassa. Veli Panitsch oli vakavasti sairaana, vuoteenomana eikä pystynyt osallistumaan kokouksiimme. Siitä huolimatta presidentti Monson halusi tavata hänet.
Juuri ennen matkaa presidentti Monson oli ollut jalkaleikkauksessa eikä voinut kävellä tuntematta kipua. Veli Panitsch asui hissittömän talon viidennessä kerroksessa. Meidän täytyisi nousta monet jyrkät portaat. Presidentti Monson halusi kuitenkin välttämättä mennä, ja niinpä me menimme.
Se kapuaminen oli presidentti Monsonille hyvin kivuliasta, mutta hän jatkoi iloisesti nousemista. Pääsimme vuoteenoman veljen luo, ja presidentti Monson antoi hänelle suurenmoisen pappeuden siunauksen, kiitti häntä hänen elinikäisestä omistautuneesta palvelutyöstään ja piristi häntä hymyllä.
Aina kun ajattelen tätä kokemusta, mieleeni muistuu se, mitä apostoli Pietari sanoi Jeesuksesta, ystävästään ja opettajastaan: ”Hän kulki ympäri maata, teki hyvää.”1
Samoin voidaan sanoa miehestä, jota me rakastamme, kunnioitamme ja jota me tuimme Jumalan profeettana – ystävästämme ja Jumalan ystävästä, Thomas Spencer Monsonista.
On ollut mitä miellyttävin ja hengellisesti antoisin kokemus palvella presidentti Monsonin neuvonantajana kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa. Siihen on sisältynyt onnellisuutta ja syvää murhetta, naurua ja surua, syvällisiä keskusteluja sekä monia innoitettuja profeetallisia hetkiä.
Hiljattain kun presidentti Eyring ja minä olimme lähdössä presidentti Monsonin luota käytyämme profeetan kotona, hän pysäytti meidät ja sanoi: ”Rakastan Vapahtajaa Jeesusta Kristusta. Ja tiedän, että Hän rakastaa minua.” Miten hellä ja voimallinen todistus Jumalan profeetalta.
Presidentti Monson oli todella profeetta meidän aikaamme varten. Hän oli mies kaikkia aikoja varten. Kaikki se, mitä tiedämme presidentti Thomas S. Monsonista ja mitä rakastamme hänessä, jatkuu. Hänen henkensä on mennyt kotiin Jumalan, taivaallisen Isämme luo, joka antoi hänelle elämän. Minne tahansa menenkin tässä kauniissa maailmassa, osa tästä rakkaasta ystävästä kulkee aina mukanani.
Lausun hellät jäähyväiset rakkaalle profeetallemme: kiitos, presidentti Thomas S. Monson. Herra olkoon kanssasi, kunnes taasen kohtaamme. Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme ja meidän Lunastajamme pyhässä nimessä. Aamen.