Hänen ansiostaan me olemme parempia
Presidentti Russell M. Nelson
kahdentoista apostolin koorumin presidentti
Rakkaat sukulaiset, veljet, sisaret ja ystävät, minulla on suuri kunnia puhua johtajani, opastajani ja rakkaan ystäväni, presidentti Thomas S. Monsonin hautajaisissa.
Tunteeni ovat herkässä, kun ajattelen tätä miestä, jonka olen tuntenut ja jota olen rakastanut yli 50 vuoden ajan. Kaikkien johtavien auktoriteettien ja johtavien virkailijoiden puolesta julistan, että me rakastamme presidentti Monsonia ja olemme kiitollisia hänestä. Ilmaisemme myös mitä syvimmän rakkautemme ja osanottomme hänen perheelleen – Thomasille, Annille ja Clarkille sekä heidän puolisoilleen, lapsilleen ja lastenlapsilleen. Olemme hyvin kiitollisia niistä sydämellisistä sanomista, joita olemme kuulleet Ann M. Dibbin, presidentti Dieter F. Uchtdorfin ja presidentti Henry B. Eyringin lausuvan sekä Mormonien tabernaakkelikuoron kauniisti laulavan.
Presidentti Monson eli merkittävän elämän. Toista hänen kaltaistaan ei tule koskaan! Jokainen meistä on vuodattanut monia eron kyyneliä, ja niitä tulee vielä lisää. Tulemme kaipaamaan häntä kovin! Mutta suruamme lievittää Herran Jeesuksen Kristuksen sovitus. Hänen katkeran maljansa ansiosta me voimme kestää kohtaamamme menetyksen. Hänen sovituksensa ansiosta ylösnousemus on todellisuutta. Hänen sovituksensa ansiosta perheet voivat olla yhdessä ikuisesti taivaallisen Isän suunnitelmassa. Riemuitsemme tietäessämme, että presidentti Monson on jälleen yhdessä rakkaan Francesinsa kanssa ja että jonakin päivänä myös me voimme jälleen olla heidän kanssaan.
Presidentti Monsonin kuolemasta lähtien tiedotusvälineet ovat keränneet ja esittäneet erinomaisella tavalla muistoja hänen elämästään. Ne ovat sykähdyttäneet minua. Sen lisäksi arvohenkilöt ja ystävät eri puolilta maailmaa ovat lähettäneet surunvalittelunsa ja ilmaisseet syvällisen ihailunsa.
Tätä voikin odottaa sellaisen henkilön kohdalla, joka on vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään eri puolilla maailmaa ja muovannut heidän tulevaisuuttaan. Hänen ansiostaan me kaikki olemme parempia. Ja hänen ansiostaan kirkko on parempi. Hän jättää kasvun perinnön. Vuodesta 1963 lähtien, jolloin hänet asetettiin apostoliksi, kirkon jäsenmäärä on kohonnut 2,1 miljoonasta liki 16 miljoonaan. Niiden lähetyssaarnaajien määrä, jotka palvelevat samanaikaisesti, on kasvanut 5 700:sta yli 70 000:een. Ja temppeleitä – joita silloin oli vain 12 – on nyt 159, ja lisää on tulossa.
Mutta kaiken tämän keskellä presidentti Monson keskittyi jatkuvasti yksittäisiin ihmisiin. Hän muistutti meitä siitä ilmauksin, kuten ”Lähettäkää viesti ystävälle, jota olette laiminlyöneet”, ”Halatkaa lastanne”, ”Sanokaa useammin ’Rakastan sinua’”, ”Muistakaa aina kiittää” ja ”Älkää koskaan antako ratkaisua vaativan ongelman tulla tärkeämmäksi kuin rakkautta kaipaava henkilö”.
Presidentti Monson ei koskaan tavoitellut pääsyä parrasvaloihin. Maailmassa, joka on kyllästetty itsekeskeisyydellä, hän oli esikuva epäitsekkyydestä. Hänessä henkilöityivät Herran sanat: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”1 Hän antoi omasta ajastaan käydäkseen muiden luona, siunatakseen heitä ja rakastaakseen heitä. Jopa elämänsä ehtoopuolella hän jatkoi palvelemista käyden usein vierailuilla sairaaloissa ja vanhainkodeissa.
Vuosien varrella minulla on ollut monia kallisarvoisia kokemuksia presidentti Monsonin kanssa. Saanen kertoa vain yhden, joka osoittaa, kuinka hän käytti taivuttelua, pitkämielisyyttä, lempeyttä, sävyisyyttä ja vilpitöntä rakkautta saavuttaakseen loistavia tavoitteita.2
Vuonna 1985 sain tehtäväksi vastata kirkon asioista Euroopassa – tehtävä, jota presidentti Monson oli hoitanut monta vuotta. Olin hänen nuorempana toverinaan suuressa osassa tuota haastavaa työtä. Presidentti Monson oli lähes kahden vuosikymmenen ajan työskennellyt rautaesiripun takana saavuttaakseen Saksan demokraattisen tasavallan johtohenkilöiden luottamuksen.
Vuonna 1988 hän ja minä matkustimme kirkkomme paikallisista johtajista koostuvan pienen valtuuskunnan kanssa maan pääkaupunkiin Itä-Berliiniin. Tässä maassa, joka oli ollut suljettu lähetystyöltä yli 50 vuotta, tunsimme innoitusta pyytää lupaa siihen, että lähetyssaarnaajat saisivat palvella siellä. Pyysimme lupaa myös siihen, että kelvolliset vanhimmat tuosta maasta saisivat mahdollisuuden palvella Herraa lähetyssaarnaajina muualla.
Tämä ratkaiseva kokous pidettiin harmaana ja ankeana päivänä 28. lokakuuta 1988. Tapasimme Erich Honeckerin, Saksan demokraattisen tasavallan valtioneuvoston puheenjohtajan, ja hänen virkamiehiään. Hän aloitti pitkällä puheella kommunismin ansioista. (Saatoimme vain kuunnella.)
Sitten lukemattomien salamavalojen säihkeessä presidentti Monsonia pyydettiin puhumaan. Hän esitti rohkeasti mutta ystävällisesti sanomansa siitä, kuinka ja miksi lähetyssaarnaajamme olisivat hyväksi tuolle maalle.
Presidentti Monsonin pyynnön jälkeen kaikki odottivat henkeä pidättäen, mitä puheenjohtaja Honecker vastaisi. Muistan aina hänen vastauksensa: ”Presidentti Monson, me tunnemme teidät! Olemme tarkkailleet teitä monta vuotta. Me luotamme teihin! Teidän lähetyssaarnaajia koskeva pyyntönne on hyväksytty!”
Kun lähdimme tuosta kokouksesta, pilvet raottuivat hetken ja aurinko paistoi yllemme kirkkaasti. Näytti siltä, että taivaat antoivat hyväksyntänsä sille, mitä oli juuri tapahtunut.
Nyt kun presidentti Monsonin elämä kuolevaisuudessa on tullut päätökseen, tunnemme, että Herran siunaukset profeetalleen Nefille soveltuvat yhtä lailla rakkaaseen, edesmenneeseen johtajaamme:
”Siunattu olet sinä, [presidentti Thomas S. Monson], sen tähden, mitä olet tehnyt, sillä minä olen nähnyt, kuinka sinä olet väsymättä julistanut tälle kansalle sanaa, jonka minä olen sinulle antanut. Etkä sinä ole pelännyt sitä etkä yrittänyt turvata omaa henkeäsi, vaan olet pyrkinyt tekemään minun tahtoni ja pitämään minun käskyni.
Ja nyt, koska sinä olet tehnyt tämän niin väsymättömästi, katso, minä siunaan sinua [ja sinun perhettäsi] ikuisesti.”3
Julistan juhlallisesti, että presidentti Thomas S. Monson oli Jumalan profeetta. Hän opetti profeettana ja todisti profeettana. Hän osoitti profeetan rohkeutta ja profeetan ystävällisyyttä. Hän sai ilmoitusta profeettana ja toimi sen mukaisesti profeettana. Hän eli profeettana ja kuoli profeettana sinetöiden elämällään todistuksensa siitä, että Jumala elää, että Jeesus on Kristus, että Hänen kirkkonsa on palautettu maan päälle ja että tämä pyhä työ on totta. Siihen todistukseen, jonka hän niin monesti lausui tältä puhujakorokkeelta, lisään nöyrästi omani. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.