Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Mitä kotikirkko on opettanut minulle yhteen kokoontumisesta
Olin surullinen, kun kirkon kokoukset keskeytettiin tilapäisesti pandemian vuoksi. Nyt olen kiitollinen siitä, mitä olen oppinut.
Kirjoittaja asuu Scaniassa Ruotsissa.
Kirkossa käynti on aina ollut yksi viikkoni kohokohdista. Pidin kovasti ystävien ja sukulaisten tapaamisesta ja siitä, että voin unohtaa maailman huolet, kun palvelimme Jumalaa yhdessä.
Sitten kaikki alkoi muuttua pandemian vuoksi. Tuolloin meillä Ruotsissa ei ollut montaa koronavirustapausta ja koulut jatkuivat tavalliseen tapaan, joten en oikein ymmärtänyt, miksi kirkon johtajat kokivat tarpeelliseksi keskeyttää kokoukset. Kun kaikki oli hullusti eri puolilla maailmaa, olin innokas tapaamaan ystäviäni sunnuntaina. Mutta sitten sain tietää, että kirkon kokoukset keskeytettiin tilapäisesti ja jumalanpalvelukset pidettäisiin kotona. Olin sekä surullinen että hieman turhautunut.
Sitten sunnuntaina pukeuduin ja meikkasin, söin aamiaisen ja istuuduin vanhempieni seuraan. Näin, että isäni oli valmistanut sakramentin huolellisesti ja peittänyt leivän ja veden valkoisella kankaalla sekä avannut pyhät kirjoituksensa sakramenttirukousten kohdalta.
Pian tuli aika laulaa sakramenttilaulu. Kun isäni ryhtyi murtamaan leipää, tunsin Hengen hyvin voimakkaasti. Tuntui siltä kuin Henki olisi kertonut minulle, että Jeesuksen Kristuksen sovitus oli tarkoitettu erityisesti minulle. Aloin itkeä, ja kun katsoin äitiäni, huomasin, että myös hän itki ja hymyili minulle – hänkin tunsi Hengen läsnäolon.
Vaikka olin aluksi epäluuloinen, tiedän nyt, että sakramentin nauttiminen kotona on lämmin ja kaunis tilaisuus. Viime viikkojen aikana olen tuntenut enemmän kiitollisuutta pappeudesta ja palautetusta evankeliumista, joka antaa meille lohtua ja rauhaa vaikeina aikoina. Olen myös tuntenut taivaallisen Isämme rakkauden kaikkia lapsiaan kohtaan. Ja olen ollut erityisen kiitollinen profeetasta, joka auttaa meitä tietämään, mitä tehdä, silloinkin kun emme ymmärrä syytä siihen.
Sen jälkeen kun saimme ensimmäiset ohjeet pitää kirkko kotona, tuhannet ihmiset Ruotsissa ovat sairastuneet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, ja se vaikuttaa edelleen melkein kaikkiin maapallon maihin. Ja vaikka rakastankin muutaman rakkaan kanssa pidetyn kotikirkon lämminhenkisyyttä, olen myös tajunnut, että se ei ole sama kuin kirkossa käyminen ja jumalanpalvelus yhdessä seurakuntana. Se, että ylennämme toisiamme hengellisesti sakramenttikokouksessa ja muissa kokouksissa, on korvaamatonta.
Kuten vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Yksi tärkeä syy siihen, että Herralla on kirkko, on luoda pyhien yhteisö, jossa tuetaan toinen toista sillä ’kaidalla ja kapealla polulla, joka johtaa iankaikkiseen elämään’ [2. Nefi 31:18].”1
Olen tajunnut, että kirkko on paljon muutakin kuin vain ystävien tapaamista joka viikko. Kyse on sakramentin nauttimisesta, yhteenkuulumisen tunteesta, toisten tukemisesta ja uskovien yhteisön rakentamisesta Jumalan valtakunnassa. Tulen aina olemaan kiitollinen siitä siunauksesta, että minulla voi olla kirkko kotona tänä koronaviruspandemian aikana, ja uusista oivalluksista, joita olen saanut yhteen kokoontumisen tärkeydestä. Sakramenttikokous tuntuu entistäkin erityisemmältä, kun pystymme kokoontumaan jälleen yhdessä.