Herra seisoi rinnallani
En ollut odottanut, että mieheni sotilaskomennus kestäisi kokonaisen vuoden, mutta tämä kokemus auttoi meitä kasvamaan hengellisesti perheenä.
Kuvitus Colby A. Sanford
Olimme perheeni kanssa olleet Texasissa Yhdysvalloissa noin kolme kuukautta, kun äitini soitti minulle eräänä päivänä kotoaan Englannista.
”Kuule, äiti”, sanoin hänelle, ”minusta tuntuu siltä kuin tänään tapahtuisi jotakin, enkä tiedä, tulenko pitämään siitä.”
Kun mieheni Matthias tuli sinä iltana kotiin, hän sanoi: ”Minulla on sinulle asiaa.” Tiesin heti, että hänen oli lähdettävä muualle, mutta en ollut odottanut, että hänen sotilas-komennuksensa kestäisi kokonaisen vuoden. Meillä oli kaksi viikkoa aikaa valmistautua hänen lähtöönsä. Vuodatin sinä aikana runsaasti kyyneliä.
Se oli vaikea vuosi. Se, ettei aviomieheni ollut vierelläni eikä perheeni Englannissa ollut lähellä, pelotti ja huolestutti minua, mutta se oli myös hieno kokemus minulle tuoreena äitinä vauvan kanssa ja meille kaikille oppia, kuinka voisimme edelleen kasvaa hengellisesti perheenä.
Olimme jo vakiinnuttaneet tavaksi päivittäisen perherukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen. Kun sitten Matthiaksella ja minulla oli tilaisuus puhua toistemme kanssa, yleensä Skypen välityksellä, me rukoilimme ja luimme pyhiä kirjoituksia yhdessä.
Lukiessani pyhiä kirjoituksia yksin ja mieheni kanssa mieleeni tuli jatkuvasti jae: ”Ja nyt, olkaa rohkealla mielellä älkääkä pelätkö, sillä minä, Herra, olen teidän kanssanne ja seison teidän rinnallanne” (OL 68:6). Silloin oivalsin, että olin aina kyennyt luottamaan taivaalliseen Isään.
Kutsumukseni seurakunnan kuoron johtajana piti ajatukseni keskittyneinä kirkon laulujen sanoihin, pyhiin kirjoituksiin ja niiden tarjoamiin lupauksiin. Kirkon laulujen laulaminen ja kuunteleminen toi minulle rauhaa.
Kun vauvamme Noah sai keuhkokuumeen, pappeudenhaltijat antoivat hänelle terveyden siunauksen ja minulle voiman ja lohdun siunauksen. Minulla oli suurenmoiset palvelutyösisaret, jotka myös auttoivat minua. Vietin lisäksi aikaa yhdessä muiden vaimojen kanssa, joiden aviomiehet olivat komennuksella. He auttoivat minua enemmän kuin minä autoin heitä. Naapurimmekin auttoi leikkaamalla nurmikkomme.
Olen kiitollinen pienistä ja yksinkertaisista asioista, jotka olivat siunauksena perheellemme. Taivaallinen Isä näytti aina siunaavan meitä siten, että joku otti meihin yhteyttä, kun tarvitsimme eniten apua.