Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kolme Jeesusta Kristusta koskevaa totuutta, jotka ovat ainutlaatuisia kirkossamme
Meidän uskomme Vapahtajaan ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa antavat meille voimaa olla Hänen kaltaisiaan.
Kristus Getsemanessa, Heinrich Hofmann
Paimenet ja tietäjät etsivät Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta Hänen syntymänsä jälkeen. Paimenet näkivät enkelin, ja tietäjät seurasivat tähteä (ks. Matt. 2:9–10; Luuk. 2:8–12).
Nykyään on hyvin monia tapoja, joilla voimme oppia Vapahtajasta ja tulla ”osoittamaan hänelle kunnioitustamme” (Matt. 2:2).
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa me olemme siunattuja, kun saamme opetusta Lunastajastamme Raamatun lisäksi eläviltä profeetoilta ja Mormonin kirjasta. Tässä on vain kolme Vapahtajaa koskevaa totuutta, jotka ovat ominaisia kirkolle.
1. Hän on persoonana erillinen Isästä
Selittäessään rooliaan ainosyntyisenä Poikana Jeesus sanoi: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30). Me myöhempien aikojen pyhät tiedämme kuitenkin, että Isä ja Poika ovat ”yhtä” tarkoituksessa, eivät olemukseltaan. Vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista on kirjoittanut: ”Kreikankielisessä alkuperäisversiossa ’yhtä’ on neutrissa ja ilmaisee niin ollen ykseyttä ominaisuuksissa, voimassa tai tarkoituksessa eikä persoonallisuuden ykseyttä, mikä olisi edellyttänyt maskuliinimuotoa.”1
Ennen kivitystään Stefanos näki, että ”Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella” (Ap. t. 7:56). Profeetta Joseph Smith näki näyssä ”kaksi persoonaa” (ks. JS–H 1:17). Vapahtaja itse rukoili usein Isäänsä.
Me palvelemme yhä Isää Jumalanamme ja kunnioitamme Poikaa kirkon johtajana. Mutta me kumoamme tyypillisen kristinuskon käsityksen ”kolmiyhteydestä”, uskomuksen, johon päädyttiin kompromissina Nikean kirkolliskokouksessa miltei 300 vuotta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen.2
2. Hän yhdistää meidät taivaalliseen Isään
Aadamin ja Eevan lankeemuksen vuoksi meidät erotettiin pois Jumalan luota (ks. Alma 42:7). Vapahtajamme sovitus kuitenkin ylittää Aadamin rikkomuksen aiheuttaman kuilun ja palauttaa meidät Jumalan luo tuomittaviksi tekojemme mukaan (ks. 2. Nefi 2:5–10; Hel. 14:15–17). Me voimme myös saada anteeksi ja meidät voidaan puhdistaa synnin tahrasta ”Kristuksen sovitusveren kautta” (Moosia 4:2). Kristus kannusti: ”Teidän täytyy aina rukoilla Isää minun nimessäni” (3. Nefi 18:19), mikä tarkoittaa sitä, että me rukoilemme taivaallista Isäämme Vapahtajan voiman kautta.
Kirkossa me teemme liittoja – sopimuksia, joissa lupaamme noudattaa käskyjä ja taivaallinen Isä puolestaan lupaa siunata meitä. Kristuksen täydellinen esimerkki osoittaa meille, kuinka voimme kunnioittaa näitä liittoja ja päästä lähemmäksi Jumalaa. Esimerkiksi kasteenliitossamme lupaamme muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä, ”jotta hänen Henkensä olisi aina [meidän kanssamme]” (OL 20:77).
Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Hänen käskynsä ja esimerkkinsä osoittavat meille, millaisiksi Jumala haluaa meidän tulevan. Kristuksen rooli Välimiehenä ei heikennä sidettämme taivaalliseen Isään. Sen sijaan Välimiehemme näyttää meille, kuinka voimme saada vahvemman siteen Isään (ks. OL 45:3–5).
3. Hän suoritti sovitustyön ristillä ja puutarhassa
Monet kristityt pitävät ristiä Kristuksen ikuisen rakkauden suurimpana vertauskuvana. Tämä ei kuitenkaan ole yhtä yleistä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien kristittyjen keskuudessa, koska ”me tähdennämme Kristuksen tehtävän täydellistä ihmettä”3. Hänen sovitukseensa sisältyi Hänen kärsimisensä Getsemanen puutarhassa ja Hänen kärsimisensä ja kuolemansa ristillä, ja se päättyi Hänen ylösnousemukseensa.4
Nämä kolme tapahtumaa muodostavat Lunastajamme sovitusuhrin kokonaisuuden. Getsemanen puutarhassa Hän kärsi ”kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia” (Alma 7:11) täyttääkseen Jesajan profetian, että ”meidän rikkomuksemme [lävistäisivät hänet]” ja ”meidän pahat tekomme [ruhjoisivat hänet]” (Jes. 53:5).
Me emme unohda ristillä koetun fyysisen kuoleman tuskaa. Ymmärrämme kuitenkin myös, että veren vuodattaminen ”syntien anteeksiantamiseksi” (Matt. 26:28) ja kuoleman ”[nieleminen] ainiaaksi” (Jes. 25:8) ylösnousemuksessa ylittää suuresti sen lyhytikäisen häviön, jonka Hän koki syntisten käsissä koetussa kuolemassa.
Jeesus Kristus on Tie
Me myöhempien aikojen pyhät emme käytä näitä eroavuuksia muiden uskontojen halveksimiseen, vaan me kunnioitamme heidän uskonkäsityksiään, aivan kuten toivomme heidän kunnioittavan meidän uskonkäsityksiämme. Voimme tarkastella eriäviä uskonkäsityksiämme kiitollisina myös niistä ”selkeistä ja kallisarvoisista” (ks. 1. Nefi 13:34–35) totuuksista, jotka meillä on palautetun evankeliumin, Mormonin kirjan ja Herran itsensä profeettojensa ja apostoliensa välityksellä antamien sanojensa ansiosta.
Jos on jokin asia, jonka uskonkäsityksemme myöhempien aikojen pyhinä ennen kaikkea meille opettavat, niin se, että Jeesus Kristus tuntee meidät henkilökohtaisesti. Että Hän rakastaa meitä yksilöinä. Me tiedämme, että ”Hän on maailman valkeus, elämä ja toivo. Hänen tiensä on se polku, joka johtaa onneen tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa.” Joulunaikaan – ja koko vuoden ajan – voimme todella sanoa nykyajan profeettojemme tavoin: ”Jumalalle kiitos Hänen jumalallisen Poikansa vertaansa vailla olevasta lahjasta.”5