2023
Sharonin joulukuusen matto
Joulukuu 2023


”Sharonin joulukuusen matto”, Liahona, joulukuu 2023.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Sharonin joulukuusen matto

Kälyni antamasta lahjasta tuli minulle vertauskuva Jeesuksen Kristuksen sovituksesta.

Kuva
Joulukuusen matto

Kuvitus Anastasia Suvorova

Kun mieheni ja minä opiskelimme yliopistossa ja vielä monta vuotta sen jälkeenkin, meillä oli taloudellisesti tiukkaa. Lahjojen ostamisen sijaan tein lahjat itse. Yhtenä vuonna valmistin joulukuusenalusmaton annettavaksi siskoilleni ja kälyilleni.

Keräsin jäännöskankaita, jotka olivat vihreitä, punaisia, valkoisia tai näiden värien yhdistelmiä. Useimmat kankaat eivät olleet joulukuosisia. Leikkasin ne yksinkertaisiksi neliöiksi ja ompelin ne yhteen kuusenalusmatoiksi. Jokaisessa matossa oli erilaisten kankaiden paloja.

Sinä vuonna matkustimme jouluksi appivanhempieni kotiin. Kälyni Sharon asui lähellä, joten menimme tapaamaan hänen perhettään ja toimittamaan lahjamme.

Kauhistuin, kun näin hänen kuusensa alla kauniista paloista sommitellun ja tikatun kuusenalusmaton, joka oli valmistettu joulukuosisista kankaista ja jossa oli piparkakkureunat. Sharon oli taitava ompelemaan, valmistamaan tilkkutöitä, applikoimaan ja solmimaan pitsejä sekä taitava muillakin tavoin. Hän oli ommellut kuusenalusmaton aiemmin samana vuonna.

En voinut olla vertailematta hänen kaunista kuusenalusmattoaan minun yksinkertaiseen mattooni. Minua nolotti antaa se hänelle. Sanoin hänelle, että ymmärrän, jos hän ei halua käyttää sitä.

Kun seuraavana vuonna avasimme Sharonin lahjan, yllätyimme siitä, että hän oli antanut meille sen kuusenalusmaton, jota olin ihaillut edellisenä vuonna. Hän oli ottanut ystävällisesti vastaan yksinkertaisen lahjani ja oli puolestaan antanut meille paljon hienomman lahjan.

Taisteltuaan fyysistä sairautta vastaan 12 vuotta Sharon menehtyi ollessaan vasta 38-vuotias. Muutama vuosi sitten, kun laitoin hänen antamansa kuusenalusmaton kuusemme alle ja ajattelin häntä, matosta tuli vertauskuva sovituksen lahjasta, jonka Vapahtaja tarjoaa meille. Halusimmepa olla kuinka hyviä tahansa, me kaikki olemme kuolevaisia, ja meillä on vikoja ja heikkouksia. Me olemme epätäydellisiä, kuten se yksinkertainen kuusenalusmatto, jonka olin antanut Sharonille.

Vapahtajan elämän kauneuteen verrattuna me jäämme aina puutteellisiksi. Mutta jos teemme parhaamme tarjotaksemme Vapahtajalle särkyneen sydämen ja murtuneen mielen, Hän puolestaan tarjoaa meille kauniin sovituksensa siunaukset. Me saamme jotakin paljon suurempaa kuin oma lahjamme Hänelle.

Olen kiitollinen siitä, että kuusenalusmatosta on tullut minulle erityinen muistutus Hänen sovitustyöstään.

Tulosta