”Mielessä pidettäviä ajatuksia: Telttamaja ja uhri”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Vanha testamentti 2022, 2021
”Mielessä pidettäviä ajatuksia: Telttamaja ja uhri”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2022
Mielessä pidettäviä ajatuksia
Telttamaja ja uhri
Kun luemme Vanhaa testamenttia, me huomaamme toisinaan pitkiä selostuksia asioista, jotka olivat selvästi tärkeitä Herralle mutta jotka eivät ehkä tunnu suoraan merkityksellisiltä meille nykyaikana. 2. Moos. 25–30; 35–40; 3. Moos. 1–9; 16–17 ovat esimerkkejä tästä. Näissä luvuissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti Israelin telttamajaa erämaassa ja eläinuhreja, joita siellä oli määrä suorittaa.1 Telttamaja oli kannettava temppeli, Herran asuinpaikka kansansa keskuudessa.
Nykyajan temppeleissämme on yhtäläisyyksiä Israelin telttamajaan, mutta ne eivät tosiaankaan vastaa Toisen Mooseksen kirjan kuvausta siitä. Emmekä me surmaa temppeleissämme eläimiä – Vapahtajan sovitus lopetti eläinuhrit yli 2 000 vuotta sitten. Näistä eroista huolimatta nykyään on kuitenkin hyvin arvokasta lukea muinaisen Israelin jumalanpalvelustavoista, varsinkin jos näemme ne samalla tavoin kuin Jumalan kansa Mormonin kirjassa – keinona ”[vahvistaa] heidän uskoaan Kristukseen” (Alma 25:16; ks. myös MK Jaak. 4:5; Jar. 1:11). Kun ymmärrämme telttamajan ja eläinuhrin vertauskuvallisuuden, me voimme saada hengellisiä oivalluksia, jotka niin ikään vahvistavat uskoamme Kristukseen.
Kuva israelilaisista tuomassa karitsaa telttamajaan, Robert T. Barrett
Telttamaja vahvistaa uskoa Jeesukseen Kristukseen
Kun Jumala käski Moosesta rakentamaan israelilaisten leiriin telttamajan, Hän esitti sen tarkoituksen: ”Niin minä asun teidän keskellänne” (2. Moos. 25:8). Telttamajassa Jumalan läsnäoloa kuvasi liitonarkku – puinen arkku, joka oli päällystetty kullalla ja joka sisälsi aikakirjan Jumalan liitosta kansansa kanssa (ks. 2. Moos. 25:10–22). Arkkua pidettiin pyhimmässä, sisimmässä huoneessa, joka oli erotettu muusta telttamajasta väliverholla. Tämä väliverho on vertauskuvana siitä, että me olemme lankeemuksen vuoksi erossa Jumalasta.
Tiedämme vain yhden muun henkilön, joka Mooseksen lisäksi sai astua ”kaikkeinpyhimpään” (ks. 2. Moos. 26:34) – ylipappi. Muiden pappien tavoin hänet täytyi ensin pestä ja voidella (ks. 2. Moos. 40:12–13) ja hänen tuli pukeutua pyhiin vaatteisiin, jotka olivat vertauskuvana hänen virastaan (ks. 2. Moos. 28). Kerran vuodessa päivänä, jota nimitettiin sovituspäiväksi, ylipappi uhrasi uhreja kansan puolesta ennen kuin astui yksin telttamajaan. Väliverhon luona hän poltti suitsuketta (ks. 3. Moos. 16:12). Taivaaseen nouseva tuoksuva savu kuvasi Jumalan luokse nousevia ihmisten rukouksia (ks. Ps. 141:2). Sitten ylipappi, joka kantoi mukanaan eläinuhrin verta, kulki väliverhon läpi ja lähestyi Jumalan valtaistuinta, josta vertauskuvana oli liitonarkku (ks. 3. Moos. 16:14–15).
Kun ajattelee sitä, mitä tiedät Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen tehtävästään taivaallisen Isän suunnitelmassa, pystytkö näkemään, miten telttamaja suuntaa meitä Vapahtajaan? Aivan kuten telttamaja ja sen sisällä oleva arkku kuvasivat Jumalan läsnäoloa Hänen kansansa keskuudessa, Jeesus Kristus oli Jumalan läsnäoloa Hänen kansansa keskuudessa (ks. Joh. 1:14). Ylipapin tavoin Jeesus Kristus on välittäjä meidän ja Isän Jumalan välillä. Hän kulki väliverhon läpi pyytääkseen meille armoa oman uhrinsa veren voimalla (ks. Hepr. 8–10).
Jotkin Israelin telttamajaa koskevat asiat saattavat kuulostaa sinusta tutuilta, varsinkin jos olet ollut temppelissä saamassa omia toimituksia. Telttamajan kaikkeinpyhimmän tavoin temppelin selestinen huone kuvaa Jumalan läsnäoloa. Päästäksemme sisään meidät täytyy ensin pestä ja voidella. Me käytämme pyhiä vaatteita. Me rukoilemme alttarin ääressä, josta rukoukset nousevat Jumalan luo. Ja viimein kuljemme väliverhon läpi Jumalan luo.
Ehkäpä tärkein yhtäläisyys nykyajan temppelien ja muinaisen telttamajan välillä on se, että molemmat – jos ne ymmärretään oikein – vahvistavat uskoamme Jeesukseen Kristukseen ja täyttävät meidät kiitollisuudella Hänen sovitusuhristaan. Jumala haluaa kaikkien lastensa tulevan Hänen luokseen. Hän haluaa valtakunnan, jossa on pappeja ja papittaria (ks. 2. Moos. 19:6). Mutta meidän syntimme estävät meitä saamasta tuota siunausta, sillä ”mikään epäpuhdas [ei] voi asua Jumalan luona” (1. Nefi 10:21). Niinpä Isä Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen, joka on ”meitä odottavan hyvän ylipappi” (Hepr. 9:11). Hän avaa meille väliverhon ja antaa kaikille Jumalan lapsille voiman ”[astua] rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa” (Hepr. 4:16).
Nykyään temppelien tarkoituksena on muutakin kuin saada korotus itsellemme. Kun olemme saaneet omat toimituksemme, me voimme toimia esivanhempiemme asemasta ja vastaanottaa toimituksia sijaistyönä heidän puolestaan. Tavallaan meistä voi tulla samanlainen kuin muinoin ylipappi – ja suuri ylipappi – avaten muille tien Jumalan luo.
Uhri vahvistaa uskoa Jeesukseen Kristukseen
Sovituksen ja sovinnonteon periaatteita opetetaan voimallisesti muinaisessa eläinuhrikäytännössä, joka oli käytössä kauan ennen Mooseksen lakia. Palautetun evankeliumin ansiosta me tiedämme, että Aadam ja Eeva uhrasivat uhreja, ymmärsivät sen viittaavan vertauskuvallisesti Vapahtajan uhriin ja opettivat tätä lapsilleen (ks. Moos. 5:4–12; ks. myös 1. Moos. 4:4).
Eläinuhrin vertauskuvallisuus on saattanut tuntua erityisen koskettavalta muinaisen Israelin sovituspäivänä (hepreaksi ”jom kippur”). Tarve tälle vuosittaiselle seremonialle esitettiin jakeessa 3. Moos. 16:30: ”Sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.” Näin Jumalan läsnäolo saattoi pysyä ihmisten keskuudessa. Tämä sovitus toteutettiin erilaisilla seremonioilla. Yhdessä niistä vuohi surmattiin uhrina kansan syntien edestä ja ylipappi vei vuohen verta kaikkeinpyhimpään. Myöhemmin ylipappi laittoi kätensä elävän vuohen päälle ja tunnusti israelilaisten synnit – siirtäen nämä synnit vertauskuvallisesti vuohen päälle. Sitten vuohi ajettiin pois Israelin leiristä.
Tässä rituaalissa vuohet olivat vertauskuvana Jeesuksesta Kristuksesta toimien syntisen kansan sijaisina. Syntiä ei pidä sallia Jumalan luona. Mutta syntisten hävittämisen tai karkottamisen sijaan Jumala tarjosi toisen keinon – heidän asemestaan surmattaisiin tai karkotettaisiin vuohi. ”Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä” (3. Moos. 16:22).
Näiden rituaalien vertauskuvallisuus suuntasi tapaan, jonka Jumala on järjestänyt tuodakseen meidät takaisin luoksensa – Jeesus Kristus ja Hänen sovituksensa. Vapahtaja ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme”, jopa ”meidän kaikkien syntivelan” (Jes. 53:4, 6). Hän tuli meidän paikallemme, antoi henkensä maksaakseen synnin rangaistuksen ja sitten voitti kuoleman ylösnousemuksellaan (ks. Moosia 15:8–9). Jeesuksen Kristuksen uhri oli ”suuri ja viimeinen uhri; niin, ei ihmis- eikä [eläinuhri]” vaan sen sijaan ”ääretön ja iankaikkinen uhri” (Alma 34:10). Hän oli kaiken sen täyttymys, mitä kohti muinaiset uhrit suuntasivat.
Tästä syystä kun Hänen uhrinsa oli annettu, Hän sanoi: ”Eikä teidän enää pidä uhrata minulle verenvuodatusta; niin, teidän [uhrienne] on lakattava. – – Ja teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.” (3. Nefi 9:19–20.)
Kun siis löydät Vanhasta testamentista kohtia uhreista ja telttamajasta (tai myöhemmin temppelistä) – ja niitä löytyy paljon – muista, että kaiken ensisijaisena tarkoituksena on vahvistaa uskoasi Messiaaseen Jeesukseen Kristukseen. Anna sydämesi ja mielesi kääntyä Hänen puoleensa. Pohdi, mitä Hän on tehnyt tuodakseen sinut takaisin Jumalan luo – ja mitä aiot tehdä seurataksesi Häntä.