Vanha testamentti 2022
23.–29. toukokuuta. Joosua 1–8; 23–24: ”Ole rohkea ja luja”


”23.–29. toukokuuta. Joosua 1–8; 23–24: ’Ole rohkea ja luja’”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Vanha testamentti 2022, 2021

”23.–29. toukokuuta. Joosua 1–8; 23–24”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2022

Kuva
Mooses asettaa Joosuan

Kuva Mooseksesta asettamassa Joosuaa, Darrell Thomas

23.–29. toukokuuta

Joosua 1–8; 23–24

”Ole rohkea ja luja”

Joosuan kirjaa tutkiessasi mieti, kuinka se, mitä opit israelilaisista, voi vahvistaa uskoasi Jeesukseen Kristukseen.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Vaellus oli kestänyt joitakin sukupolvia, mutta Herran lupaus oli täyttymässä: israelilaiset olivat perimäisillään luvatun maan. Mutta heidän tiellään oli Jordanvirta, Jerikon muurit ja jumalaton mutta mahtava kansa, joka oli hylännyt Herran (ks. 1. Nefi 17:35). Kaiken lisäksi heidän rakas johtajansa Mooses oli poissa. Tilanne on voinut saada jotkut israelilaiset tuntemaan itsensä heikoiksi ja pelokkaiksi, mutta Herra sanoi: ”Ole rohkea ja luja.” Miksi heistä pitäisi tuntua siltä? Ei heidän oman voimansa vuoksi – eikä edes Mooseksen tai Joosuan – vaan koska ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi” (Joos. 1:9). Kun meillä on ylitettävänä omia jokia ja murrettavana omia muureja, elämässämme voi tapahtua ihmeellisiä asioita, koska nimenomaan Herra tekee meidän keskellämme ihmetekoja (ks. Joos. 3:5).

Katso yleiskatsaus Joosuan kirjaan Pyhien kirjoitusten oppaan hakusana-artikkelissa ”Joosua”.

Kuva
Learn More image
Kuva
henkilökohtainen tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen

Joos. 1:1–9

Jumala on kanssani, jos olen Hänelle uskollinen.

Kuvittele, miltä Joosuasta on mahtanut tuntua tulla kutsutuksi Mooseksen tilalle. Huomaa, mitä Herra sanoi jakeissa Joos. 1:1–9 kannustaakseen häntä. Mieti, mitä vaikeita haasteita itse kohtaat. Mikä näissä jakeissa antaa sinulle rohkeutta?

Voi olla kiinnostavaa huomata, että nimi Joosua (hepreaksi Yehoshua tai Yeshua) tarkoittaa ’Jehova pelastaa’. Ja nimi Jeesus on peräisin nimestä Yeshua. Kun siis luet Joosuasta, mieti, kuinka hänen tehtävänsä johtaa israelilaiset luvattuun maahan muistuttaa sinua Vapahtajan tehtävästä.

Katso myös Ann M. Dibb, ”Ole rohkea”, Liahona, toukokuu 2010, s. 114–116.

Joos. 2

Sekä usko että teot ovat välttämättömiä pelastukselle.

Varhaiset kristityt näkivät Rahabin esimerkkinä sekä uskon että tekojen voimasta (ks. Hepr. 11:31; Jaak. 2:25). Kun luet lukua Joos. 2, mieti, mikä rooli Rahabin uskolla ja teoilla oli hänen itsensä, hänen perheensä ja israelilaisten vakoilijoiden pelastamisessa. Mitä tämä opettaa sinulle siitä, kuinka sinun uskosi Kristukseen ja sinun tekosi voivat vaikuttaa itseesi ja muihin?

Sinusta voi olla kiinnostavaa tietää, että Rahab oli sekä kuningas Daavidin että Jeesuksen Kristuksen esiäiti (ks. Matt. 1:5). Mitä mahdollisia asioita voimme oppia tästä?

Kuva
Rahab

Rahab ikkunansa luona. Lupausta odottamassa, Elspeth Young.

Joos. 3–4

Minä voin kokea Jumalan ihmetekoja, jos minulla on uskoa Jeesukseen Kristukseen.

Herra haluaa, että ”kaikki maan kansat oppisivat tuntemaan hänen kätensä voiman” (Joos. 4:24). Kun luet lukuja Joos. 3–4, pohdi, mistä tiedät, että Herran käsi on voimallinen. Kuinka Herra on tehnyt ihmetekoja sinun elämässäsi (ks. Joos. 3:5)? Kuinka voit kokea – tai huomata – niitä ihmetekoja useammin? (Ks. esim. Joos. 3:17.)

Miksihän israelilaisten piti pyhittäytyä ennen kuin he ylittäisivät Jordanvirran? Mitä merkityksellistä on mielestäsi siinä seikassa, että joki jakautui vasta kun pappien jalat ”painuivat rantaveteen” (Joos. 3:13, 15)?

Muista merkittävistä tapahtumista Jordanissa kerrotaan kohdissa 2. Kun. 2:6–15; 5:1–14 ja Mark. 1:9–11. Kun pohdit näitä pyhien kirjoitusten kohtia, mitä yhteyksiä näet näiden tapahtumien välillä?

Katso myös Gérald Caussé, ”Onko se teistä yhä ihmeellinen?”, Liahona, toukokuu 2015, s. 98–100; ”Exercise Faith in Christ” (video), churchofjesuschrist.org.

Joos. 6–8

Kuuliaisuus tuo elämääni Jumalan voiman.

Näissä luvuissa kerrotaan Jerikon ja Ain maita koskevista taisteluista. Mieti niitä lukiessasi, kuinka sinä kamppailet kiusauksia vastaan omassa elämässäsi (ks. esim. Joos. 7:10–13). Mitä opit siitä, kuinka Jumala voi auttaa sinua ja mitä sinun pitää tehdä päästäksesi osalliseksi Hänen voimastaan? Mikä esimerkiksi Herran ohjeissa valloittaa Jeriko (ks. Joos. 6:1–5) tekee sinuun vaikutuksen? Kenties luvun Joos. 7 kertomus innoittaa sinua määrittämään, onko elämässäsi jotakin, mikä on ”Herran omaksi julistettua saalista” ja pitää poistaa (Joos. 7:13).

Joos. 23–24

”Pysykää uskollisina Herralle, Jumalallenne.”

Kun luvattu maa oli jaettu Israelin kahdelletoista heimolle (ks. Joos. 13–21), Joosua antoi heille viimeiset opetuksensa. Kun luet näitä opetuksia luvuista Joos. 23–24, voisit laatia luettelon löytämistäsi varoituksista, neuvoista ja luvatuista siunauksista. Kun ottaa huomioon kaiken, mitä israelilaiset olivat kokeneet, miksihän Joosua päätti kertoa heille näistä asioista elämänsä päättyessä? Mitä sellaista löydät, mikä innoittaa sinua ”pysymään uskollisena Herralle” (ks. Joos. 23:8)?

Kuva
perheen kanssa tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja koti-iltaan

Joos. 1:8.Mitä tämä jae kertoo siitä, kuinka meidän pitäisi suhtautua pyhien kirjoitusten tutkimiseemme sekä itseksemme että perheenä? Millä tavoin pyhät kirjoitukset ovat saaneet meidät menestymään ja onnistumaan kaikissa toimissamme?

Joos. 4:3, 6–9.Kun perheenne on lukenut, mitä Herra halusi israelilaisten tekevän Jordanista otetuilla kivillä, perheenne voisi puhua joistakin suurista asioista, joita Herra on tehnyt teidän hyväksenne. Sitten voisit antaa kullekin perheenjäsenelle kiven ja pyytää heitä kirjoittamaan tai piirtämään siihen jotakin, mitä Herra on tehnyt heidän hyväkseen.

Joos. 6:2–5.Perheestänne voisi olla hauskaa näytellä niiden ohjeiden mukaan, joita Herra antoi israelilaisille Jerikon valloittamisesta. Mitä Herra saattaa haluta meidän oppivan tästä kertomuksesta?

Joos. 24:15.Luettuaan tämän jakeen perheenjäsenet voisivat kertoa kokemuksiaan siitä, kun he ovat päättäneet palvella Herraa, vaikka se olisi vaikeaa. Miksi on tärkeää tehdä valinta palvella Häntä ”tänä päivänä” sen sijaan että odottaisi, kunnes tulee sopiva tilanne? Kuinka voimme tukea oman perheemme jäseniä pyrkiessämme palvelemaan Herraa?

Lisäideoita lasten opettamiseen on julkaisun Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys tämän viikon opetusehdotuksissa.

Lauluehdotus: ”Oikein tee”, MAP-lauluja, 156.

Näin kehitymme opettamisessa

Lausu todistuksesi usein. Vilpitön todistuksesi totuudesta voi vaikuttaa voimallisesti perheeseesi. Sen ei tarvitse olla vaikuttavasanainen tai pitkä. Todistus on voimallisin silloin kun se on vilpitön ja tulee sydämestä. (Ks. Opettaminen Vapahtajan tavalla, s. 11.)

Kuva
Jerikon muurit sortuvat

Herra sai Jerikon muurit sortumaan. © Providence Collection / goodsalt.com-sivuston luvalla

Tulosta