Uusi testamentti 2023
13.–19. maaliskuuta. Matteus 11–12; Luukas 11: ”Minä annan teille levon”


”13.–19. maaliskuuta. Matteus 11–12; Luukas 11: ’Minä annan teille levon’”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: Uusi testamentti 2023, 2022

”13.–19. maaliskuuta. Matteus 11–12; Luukas 11”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: 2023

Kuva
Jeesus seisoo pilvien keskellä

Älkää pelätkö, Michael Malm

13.–19. maaliskuuta

Matteus 11–12; Luukas 11

”Minä annan teille levon”

Lue Matt. 11–12 ja Luuk. 11 viikon aikana, ennen kuin opetat. Näin sinulla on aikaa miettiä ja saada innoitusta siihen, mihin keskittyä oppitunnilla.

Kuva
kerro-kuvake

Innosta kertomaan

Pyhistä kirjoituksista löytämiemme periaatteiden soveltaminen omaan elämäämme on tärkeä tapa kokea Jumalan sanan voimaa. Kannusta luokan jäseniä kertomaan, mitä sellaista he ovat löytäneet tutkiessaan pyhiä kirjoituksia tällä viikolla, mitä he voivat soveltaa elämäänsä. Esimerkin kertominen siitä, kuinka olet soveltanut pyhien kirjoitusten kohtia, voi innoittaa luokan jäseniä kertomaan omia esimerkkejä.

Kuva
opeta-kuvake

Opeta oppia

Matt. 11:28–30

Jeesus Kristus antaa meille levon, kun turvaudumme Häneen.

  • Jakeissa Matt. 11:28–30 Vapahtaja opetti, että Hän auttaa meitä kantamaan raskaita kuormiamme, jos otamme vastaan Hänen kutsunsa ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne” (jae 29). Voisit auttaa luokan jäseniä ymmärtämään paremmin tämän lupauksen näyttämällä kuvaa ikeestä (ks. Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi -aineiston tämän viikon oppimisehdotus) ja kertomalla seuraavanlaisia seikkoja: ikeen tarkoituksena on auttaa eläimiä kantamaan raskaita kuormia eli saamaan työ tehdyksi, ja ies on usein tehty yksilöllisesti eläimelle sopivaksi. Millä tavoin nämä seikat täydentävät ymmärrystämme jakeista Matt. 11:28–30? Mitä kehotuksia löydämme näistä jakeista? Mitä siunauksia meille luvataan? Voisit myös lukea presidentti Russell M. Nelsonin antaman lupauksen kohdasta ”Lisäaineistoa”.

  • Meillä kaikilla on kuormia, joita Jeesuksen Kristuksen voima voi keventää. Voisit herättää keskustelua tästä kehottamalla luokan jäseniä lukemaan Matt. 11:28–30 ja keskustelemaan niistä jonkun muun luokan jäsenen kanssa. He voisivat keskustella esimerkiksi seuraavanlaisista kysymyksistä: Mitkä ovat esimerkkejä kuormista, joita henkilö saattaa kantaa? Mitä meidän on tehtävä tullaksemme Kristuksen luokse? Mitä Vapahtajan ikeen ottaminen harteillemme tarkoittaa? Kuinka olette tunteneet Vapahtajan keventävän kuormianne, kun olette kääntyneet Hänen puoleensa? Luokan jäsenet voivat saada lisää oivalluksia vanhin David A. Bednarin puheesta ”He kantoivat kuormansa helposti” (Liahona, toukokuu 2014, s. 87–90).

Kuva
miehet katsovat alhaalla näkyviä opetuslapsia, jotka kävelevät vehnäpellon läpi

Opetuslapset syövät vehnää sapattina, James Tissot

Matt. 12:1–13

Lepopäivä on päivä tehdä hyvää.

  • Innokkuudessaan pyhittää sapatin eli lepopäivän fariseukset olivat ottaneet käyttöön ankaria sääntöjä ja ihmisten laatimia perinnäistapoja, jotka ennen pitkää hämärsivät heidän ymmärryksensä sapatin todellisesta tarkoituksesta. Voisit aloittaa keskustelun siitä, miksi Herra antoi meille lepopäivän, kehottamalla luokan jäseniä tarkastelemaan jakeita Matt. 12:1–13 ja JSR Mark. 2:26–27 (pyhien kirjoitusten liitteissä). Mitä nämä kertomukset opettavat lepopäivän tarkoituksesta? Mitä muita lepopäivää koskevia oivalluksia saamme jakeista 2. Moos. 31:16–17; Jes. 58:13–14 ja OL 59:9–13? Kuinka suhteemme Vapahtajaan on muuttunut, kun olemme pyrkineet pyhittämään Hänen päivänsä?

  • Kun fariseukset tähdensivät sapattia koskevia lukuisia yksityiskohtaisia sääntöjä, Vapahtaja opetti yksinkertaisen periaatteen: ”Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää” (Matt. 12:12). Mitkä muut periaatteet auttavat meitä pyhittämään lepopäivän? (Ks. presidentti Russell M. Nelsonin lausunto kohdassa ”Lisäaineistoa”). Miksi periaatteet ovat tehokkaampia kuin sääntöluettelot, kun pyrimme kehittymään hengellisessä omavaraisuudessa?

  • Keskustelua lepopäivästä voisivat täydentää presidentti Russell M. Nelsonin puhe ”Lepopäivä on ilon päivä” (Liahona, toukokuu 2015, s. 129–132) ja kohdassa ”Lisäaineistoa” mainitut videot, joissa on vanhin Jeffrey R. Hollandin neuvoja.

Kuva
aineistoa-kuvake

Lisäaineistoa

Valjastettuna ikeeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Te tulette Kristuksen luokse, jotta teidät valjastettaisiin ikeeseen Hänen ja Hänen voimansa kanssa, jotta ette vetäisi elämän taakkaa yksin. Te vedätte elämän taakkaa maailman Vapahtajan ja Lunastajan kanssa, ja yhtäkkiä teidän ongelmanne, olivatpa ne kuinka vakavia tahansa, keventyvät.” (”The Mission and Ministry of the Savior: A Discussion with Elder Russell M. Nelson”, Ensign, kesäkuu 2005, s. 18.)

”Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?”

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun minun täytyi päättää, oliko jokin toiminta sopivaa lepopäivälle, kysyin itseltäni yksinkertaisesti: ’Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?’ Tämä kysymys sai lepopäivää koskevat valintani päivänselviksi.” (”Lepopäivä on ilon päivä”, Liahona, toukokuu 2015, s. 130.)

Siunauksia lepopäivän pyhittämisestä.

Kolmen videon sarjassa vanhin Jeffrey R. Holland opettaa lepopäivän pyhittämisen siunauksia: ”Upon My Holy Day – Getting Closer to God” [Minun pyhänä päivänäni – pääsemme lähemmäksi Jumalaa], ”Upon My Holy Day – Honoring the Sabbath” [Minun pyhänä päivänäni – kunnioitamme lepopäivää] ja ”Upon My Holy Day – Rest and Renewal” [Minun pyhänä päivänäni – lepäämme ja uudistumme] (churchofjesuschrist.org).

Näin kehitymme opettamisessa

Kannusta kertomaan. ”Jokainen yksilö luokassasi on todistuksen, oivallusten ja evankeliumin mukaisen elämän kokemusten runsas lähde. Pyydä heitä kertomaan kokemuksistaan toisilleen ja kohottamaan toinen toistaan.” (Opettaminen Vapahtajan tavalla, s. 5.)

Tulosta